Title: Hyvästi rakkaani
Author: LillaMyy
Rating: S
Fandom: Hobitti
Pairing: yksipuolinen Dwalin/Thorin
Beta & Personal trainer: Evelix
Genre: angstihtava
Disclaimer: En omista hahmoja itse keksimiäni lukuun ottamatta, enkä väitä minkään ficcissäni tapahtuvan asian olevan totta. En saa tästä myöskään minkäänlaista rahallista korvausta.
Summary: Dwalin suree yksin Thorinin haudan äärellä.
Challenges: Rare10 #2 (Dwalin/Thorin) & Kirjoita ja kommentoi (Hobitti-rare)
A/N: Vilna heitti ylläripylläri IRC:issä ilmoille parituksen, josta sitten lähdin pyörittelemään ideaa ja tässä on tulos. Taustalla soi Negativen kappale nimeltä
Goodbye, että halutessaan sen voi laittaa itsekin soimaan taustalle. Ideakin tähän lähti sitten loppujen lopuksi tuosta biisistä, että senkin takia sen kuuntelu voi auttaa pääsemään siihen tiettyyn tunnelmaan.
Hyvästi rakkaani
Dwalin seisoi yksin hautakammiossa syvällä Yksinäisen vuoren syvyyksissä. Hautajaisseremonia oli ollut ja mennyt, ja sen jälkeinen muistotilaisuuskin päättynyt jo ajat sitten, mutta hän oli edelleen paikalla. Dwalin taisi olla ainoa kääpiö koko vuorella, joka ei ollut mennyt jo nukkumaan. Hän oli halunnut sanoa viimeiset jäähyväisensä kuninkaalleen. Miehelle, josta oli pitänyt tulla hänen kuninkaansa ja jota hän oli rakastanut lähes koko elämänsä. Häntä ei ollut haitannut edes se, että Thorin Tammikilpi ei ollut vastannut hänen tunteisiinsa. Se oli kaikki yhdentekevää. Ainoa, jolla oli jotain merkitystä sillä hetkellä oli se, että hän ei ollut kyennyt pelastamaan rakkaintaan. Hän oli pettänyt Thorinin luottamuksen, eikä hän ollut pystynyt edes kostamaan tämän kuolemaa.
Dwalin seisoi Thorinin hautapaaden äärellä pää kumarassa. Hänellä ei ollut sanoja tähän hetkeen, joten hän suri hiljaisuudessa. Viimein hän pakottautui ojentamaan kätensä koskettamaan kylmää paatta.
”Anteeksi, etten ollut arvoisesi. Anteeksi, etten kyennyt pelastamaan sinua. Anteeksi, etten ollut paikalla kun tarvitsit minua eniten. Anteeksi…” Dwalinin ääni särkyi ja hän vietti hetken kasaten itseään.
”Anteeksi, etten ehtinyt pelastaa sisarenpoikiasi. Anteeksi, että petin luottamuksesi. Hyvästi ystäväni!” hän lopetti ja painoi otsansa kylmää paatta vasten. Noustessaan hänen kasvonsa olivat kovettuneet, eikä niiltä paistanut tunteiden häivääkään.
Hyvästi rakkaani, hän kuiskasi ilmaan poistuessaan, eikä koskaan palannut hautakammioon elävänä.