Fandom: NBC:n Hannibal (sarja, ei leffat)
Ikäraja: K-11
Genre: Jonkinsortin hyvin kuivakka ja erittäin musta huumori. One-shot
Disclaimer: En omista alkuperäishahmoja, jotka kuuluvat Harrisin ja Fullerin suuntaan.
Varoitukset: Sarjan hengen mukaista vitsailua kannibalismista ja viitteitä siihen, ynnä murhiin, silpomiseen ja vastaavaan väkivaltaan. Hieman rikospaikkakuvailua.
Summary: Välikatsaus Chesapeaken Viiltäjän jännittävään miesjahtiin rikopaikkatutkija Brian Zellerin (ja vähän Jimmy Pricenkin) näkökulmasta.
A/N: Kohtahan se Hannibalin kolmoskausi jo alkaa, niin ajattelin postata tällaisen randomin pläjäyksen ennen sitä. Kirjoitettu inspiroituneena alla olevasta quotesta ja vähän sillä ajatuksella että sijoittuu kakkoskauden seiskajakson (Yakimoto) jälkeiseen aikaan, mutta ei ole turhantarkkaa. Jos alussa mainittu lautapeli kuulostaa tuntemattomalta, havainnekuva löytyy
täältä."Wait, I'm confused. Who are we saying is the Chesapeake Ripper - Dr. Lecter or Dr. Chilton?"- Jimmy Price, 2x07
Tästä pelistä poisHänen ollessaan pieni Brian Zellerillä oli hetken aikaa ollut lapsenvahti, joka oli toistuvasti pakottanut hänet pelaamaan kanssaan Arvaa Kuka –peliä. Vielä tänäkin päivänä hän saattoi nähdä mielessään maanisesti hymyilevien pienoiskasvojen vahakabinettimaiset rivistöt ja kuulla muovikehysten liipaisinmaisen naksahduksen aina kun arvaukset eliminoivat jälleen yhden epäillyn pelistä pois, kunnes pystyssä oli enää vain se taatusti syyllinen, sukunimetön entiteetti.
Näin jälkiviisaasti ajateltuna kyseiset pelisessiot olivat valmistaneet häntä Chesapeaken Viiltäjän metsästykseen paljon tehokkaammin kuin yksikään FBI:n akatemian oppitunti sittemmin.
Parisen kuukautta sitten Will Graham oli passitettu vankilaan tämän oksennettua kokonaisen korvan, vain tullakseen nyt vapautetuksi uuden todistusaineiston valossa. (Näin jälkikäteen ajateltuna ilmoille palautuvat ruumiinosat olisivat voineet jo aiemmin vinkata siihen suuntaan, että ehkä Viiltäjä tekikin muistopaloistaan pikkupurtavaa pelkän pöytälaatikkokokoelman sijaan.) Sen jälkeen Viiltäjän viittaa oltiin yritetty sovittaa ainakin kolmelle muulle henkilölle saman viikon sisään. Tällä hetkellä murhaajabingon paalupaikalla oli Frederick Chilton, jonka kaivosta esiin kaivettu Miriam Lass oli enemmän tai vähemmän identifioinut kaappaajakseen päätöksellään tyhjentää kokonainen lipas tämän suuntaan. Vaikka Lassin reaktio olikin antanut vahvoja viitteitä siitä että Chilton oli Chesapeaken Viiltäjä, monet tosiseikat puhuivat edelleen sitä vastaan, ja niin kauan kuin Chilton itse makasi koomassa ja Miriam oli vaipunut lähes katatooniseen tilaan, kuulusteluja oli mahdotonta jatkaa. Niinpä he paahtoivat eteenpäin sillä ajatuksella että Viiltäjä oli edelleenkin tuolla jossakin.
Kaikesta teki entistä hankalampaa se, että he olivat menettäneet Beverlyn. Yhdellä jos toisella labran työntekijöistä oli usein ollut tapana sanoa, että yhdessä hän ja Jimmy olivat kuin ne polkupyörään kiinnitettävät apupyörät, joita ilman Beverly oli täysin kykeneväinen pysymään pystyssä. Brian tiesi Jimmyn aina olleen vakuuttunut siitä, että moinen kommentti vain kieli tiimityön tärkeydestä, mutta katsottuaan kuinka Beverlyn kuolemaa seuranneena päivänä Jimmy vahingossa teippasi todistepussin kiinni niin, että tämän käyttämä kynä jäi pussiin sisälle, ei hän enää ollut asiasta ihan niin varma.
Johtuen heidän työnsä absurdista luonteesta, joka lähinnä koostui mukanokkelien vitsien laukomisesta ruumiskasojen äärellä, ei kumpikaan heistä Jimmyn kanssa osannut käsitellä läheisen työtoverin menettämistä minkään normaalien kriteerien puitteissa. FBI:n lähettämä kriisiterapeutti oli kuitenkin kehottanut heitä puhumaan tunteistaan avoimesti ja avannut istunnon pyytämällä kertomaan siitä hetkestä, jolloin he olivat ensimmäisen kerran menettäneet jonkun. Yllättäen Jimmy oli puhjennut vuolaaseen itkuun ja käyttänyt sitten seuraavan tunnin kuvaillakseen kuinka tämän ollessa kahdeksan perheen vanha lemmikkikoira Rekku oli nukkunut pois; Brian itse oli muistellut parin jäljelle jääneen minuutin ajan sitä, kuinka hänen muinaisen Super Mario -pelinsä tallennus oli korruptoitunut palautuskelvottomaksi juuri ennen viimeistä kenttää.
Brian ei kuitenkaan voinut välttyä siltä tunteelta että Beverly ansaitsi enemmän, ja niinpä toisinaan – kun he Jackin kanssa seisoskelivat senviikkoisen ruumiin äärellä labrassa – hän teki parhaansa ujuttaakseen keskusteluun sellaisia lausahduksia kuin: ”Kirotut kuidut! Kunpa meillä vain olisi joku niiden analysointiin erikoistunut henkilö täällä!” ja loi sitten merkitseviä silmäyksiä Jimmyyn, kunnes tämä tajusi vinkin ja kääntyi killittämään alahuuli haikeasti väpättäen sitä luusahaa, jonka he molemmat tiesivät aina olleen Beverlyn suosikki.
Jack tuntui kuitenkin olevan immuuni näille vihjailuille, ja ennen pitkään viraston stoalainen työpaikkakulttuuri otti heistäkin vallan. Joten he tekivät mitä jokainen säädyllinen ihminen olisi siinä tilanteessa tehnyt osoittaakseen kunnioitusta: analysoivat edesmenneen kollegansa leivänpäällisenohuiksi siivuiksi viipaloidut jäämistöt.
Kuten miestenvessan epäkunnossa olevaan käsipyyhetelineeseen liimattu lappu heitä alati muistutti, he Tekivät Työtä Jolla Oli Tarkoitus, ja varmasti myös Beverly olisi halunnut että he tekivät niin myös jatkossa.
*
Chiltonin vangitsemisesta ja sitä seuranneesta ampumavälikohtauksesta oli kulunut viikko, kun heidän tiiminsä hälytettiin Baltimoren liepeillä sijaitsevaan hylättyyn huvipuistoon: ilmeisesti joku oli päättänyt kaapata minibussillisen vakuutusasiamiehiä, murhata nämä ja asetella ruumiit sitten toukkajunaa esittävään pienoisvuoristorataan.
He olivat Jimmyn kanssa jo tovin keränneet näytteitä, kun Jack suvaitsi saapua paikalle, pidellen toisella hansikoidulla kädellä kiinni fedorastaan kuin kaupunkiin ratsastava yksinäinen cowboy. Tämän vanavedessä seurasivat haaskoina tällä kertaa niin Hannibal Lecter kuin Will Graham. Brian ei voinut olla kohottamatta kaksikon nähdessään kulmiaan; oli totta että rikkinäisen puhelimen käydessä näin kuumana tapauksen uusimmista käänteistä oli hieman hankala pysyä kärryillä, mutta viimekuuleman mukaan Will oli vielä ollut vakuuttunut Lecterin syyllisyydestä.
Elämä vapaana miehenä selkeästi puki Williä, sillä tämä oli tällä kertaa aiempaa suitumman näköinen ja pukeutunut linjakkaaseen talvitakkiin, jonka Brian arveli Lecterin vastaavan palttoon perusteella olevan jonkinlainen ystävyysrannekkeenkorvike; nähtävästi tosiystävyys kesti sarjamurhaajasyytösten ohella myös aiemmat muotirikkeet.
Juhlallisen hiljaisuuden vallitessa Jack antoi merkitsevän nyökkäyksen Willille, joka sitten asteli kumisevat metalliportaat ylös laitteeseen, Lecterin seuratessa muutaman askeleen jäljessä perässä. Siinä missä Lecter jäi kuitenkin seisomaan junan alkupäähän, Will käveli eteenpäin ja kipusi sitten määrätietoisesti istumaan toukkajunan viimeiseen vaunuun, sulkien silmänsä.
Kului minuutti, kului toinen. Brian oli melko varma, että Jimmy pohti pitäisikö tämänkin solidaarisuuden eleenä hankkia samanlainen takki. Hän itse alkoi pelata puhelimellaan Candy Crushia.
Kun hän oli juuri pääsemässä seuraavalle tasolle, Will aukaisi silmänsä ja lausui, ”Tämä ei ollut nöyryytys – murhaaja halusi palauttaa heille heidän viattomuutensa.”
Lecter nyökkäili kommentille hyväksyvästi. ”Lapsena meidän on paljon helpompi uskoa se totuus, joka tarjoaa meille suurimman lohdun. Se, että kasvamme aikuiseksi, tarkoittaa sitä, että olemme valmiit maksamaan enemmän kuin ehkä arvaammekaan.”
Will silmäili vinosti hymyillen edessään aukenevaa junaa. Jopa asemapaikaltaan maantasalta Brian saattoi erottaa tämän silmäkulmaa väkivaltaisesti nykivän elohiiren. ”Vaikuttaa siltä, että joku yritti saada joukkoalennuksen.”
”He eivät vakuuttaneet häntä, joten murhaaja päätti vakuuttaa heidät”, Lecter tarjosi, kurkistaen Williä siitä reiästä, joka oli ammuttu lähimmän uhrin otsan läpi.
”Kuin ouroboros, tämä juna syö jatkuvasti oman häntänsä”, Will mumisi katse lasittuneena. ”Päättymätön kehä, joka ei johda lopulta mihinkään. Ehkä se kuka ikinä tämän tekikään halusi tuomita uhrit kanssaan samaan kohtaloon?”
Lecter lepuutti kättään vasten toukan suuhun aseteltua omenaa ja ehdotti kevyesti, ”Tai vapauttaa heidät siitä?”
Jack nyökkäsi taas sanattomasti, ja sen jälkeen sekä Will että Lecter kiipesivät ulos laitteesta, ja kolmikko ajoi pois.
Jimmy kääntyi hänen puoleensa otsa rypyssä. ”Tarkoittiko tuo sitä, että meidän pitäisi käydä läpi kaikki ketkä ovat ottaneet viime aikoina vakuutuksen?”
Brian ei ollut varma. Vaikutti todennäköiseltä että hän oli ollut väärässä: mikään määrä lautapelejä, saati sitten CSI Miamin ja sen tarjoamien aurinkolasiviisauksien katselua, ei ollut koskaan valmistanut häntä tähän.
*
Pari päivää myöhemmin rikospaikan viereisestä roskiksesta löytyi take-away-kahvi; sormenjälkiä tai sylkeä ei ollut, mutta laboratoriotestit paljastivat että kahvi oli peräisin FBI:n omasta kanttiinista.
Jack antoi pidätysmääräyksen kanttiininpitäjästä.
Pidätyksen yhteydessä kävi ilmi, että tämä oli kuusikymppinen libanonilaisnainen, jolla oli alkava reuma ja joka ei omistanut ajokorttia. Will, ja jostain syystä jopa Lecter, silmäilivät Jackia loukkaantuneesti koko seuraavan viikon.
*
Tylsinä hetkinä (eli lähinnä silloin kun kukaan ei katsonut velvollisuudekseen suorittaa suoranaisen insinööritutkinnon vaativia murhia) Brian yritti kerrata kaikkia niitä ominaisuuksia, joita Viiltäjällä veikattiin olevan, ja vertasi sitten niitä omaan arsenaaliinsa.
Kirurgista osaamista? Kyllä, tosin hänen kohteensa olivat aina jo valmiiksi kuolleita. Työpaikka joko lainvartijana tai lääketieteen parissa? Käytännössä hänellä oli molemmat. Narsistinen persoonallisuus? Ainakin jos hänen viimeisimmältä exältään kysyttiin.
Mitä tuli hänen yksityiselämäänsä, niin minkään valonaran piilottaminen tuskin olisi ollut mikään suuri haaste, niin vähän mielenkiintoa hänen työkaverinsa olivat osoittaneet hänen vapaa-ajan aktiviteettejaan kohtaan. Jimmy oli hänen paras ystävänsä ja silti he olivat viiden vuoden tuttavuuden jälkeen siinä pisteessä, ettei Brianilla ollut hajuakaan edes tämän kaksoisveljen nimestä, saati sitten siitä, missä Jimmy edes asui. Kun hän nyt asiaa mietti, oli sama pitänyt paikkansa Beverlynkin kohdalla. Karu totuus siis oli, että vaikka hän tosiasiassa viettikin iltansa vain maratoonaamalla Game of Thronesia koska oli lopulta kyllästynyt olemaan alituisen pihalla labran kahvipöytäkeskusteluista (hänen lempihahmonsa oli Joffrey), olisi hän yhtä hyvin voinut ajella yöt läpeensä istuttamassa ruumispuita erinäisille parkkipaikoille tai niittämässä varaosia muita mielikuvituksellisia kuolinasetelmia varten.
Kun he seuraavan kerran olivat Jimmyn kanssa kaksin labrassa, analysoiden edellisviikkoisen huvipuistojupakan jälkipyykkiä, hän huomasi kysyvänsä, ”Hei Jimmy – oletko koskaan miettinyt että mitä jos minä olenkin Chesapeaken Viiltäjä?”
Jimmy, joka oli juuri asettelemassa vakuutusasiamies numero nelosen munuaisia niille varattuun tupperwareastiaan (joka näytti äkkiä huomattavan samalta kuin ne joissa tämä säilytti omia eväitään), näytti miettivältä. ”Se ainakin selittäisi miten Viiltäjällä aina tuntuu olevan sisäpiirin tietoa poliisin toiminnasta.”
Brian nyökkäsi. ”Jep. Olisihan siinä järkeä. Sen lisäksi siis, että minä olen ruumiita työkseni leikkelevä kusipää.”
”M-hm.” Taputeltuaan toisenkin munuaisen hellästi paikalleen kaimansa viereen, Jimmy alkoi kiskoa kumihanskojaan pois käsistään. ”Tosin, yhtä hyvin se voisin olla minäkin. Kaksoisveljen omistaminen on huomattavan kätevää ainakin alibin kannalta; senkun vaan laitan velipojan käyskentelemään murhan ajaksi jonnekin julkiselle paikalla jossa on varmasti nauhoittavat valvontakamerat. Helppo homma.” Jimmyn lapsenomaiset kasvot kirkastuivat. ”Oh! Tai ehkä meillä sittenkin on jonkinlainen vääristynyt sisaruksellinen yhteispersoonallisuus? Me vihaamme toisiamme, mutta kostamme sen myös muille.”
Brianin oli pakko myöntää: hän oli vakuuttunut.
Lounastauolla kahvihuoneessa hän huomasi katselevansa yleisen jääkaapin oveen hedelmämagneetein kiinnitettyjä listoja: suurimman osan tilasta vei viikkolista siitä, kenen vuoro oli seuraavaksi tuoda uusi kahvipaketti, mutta sen vieressä oli ruutupaperivihosta revitty sivu, jonka jokainen rivi oli kirjoitettu eri käsialalla ja kynällä. Tätä listaa katsoessaan Brian tuli melko vakuuttuneeksi siitä, ettei Jackillä ollut juurikaan tapana vierailla kyseisessä huoneessa.
CHESAPEAKEN VIILTÄJÄ?
Garreth Jacob Hobbs
Abel Gideon
Will Graham
Matthew Brown
Hannibal Lecter
Frederick Chilton?
Joulupukki?
Zodiac?
Isojalka?
Elvis?Hetken harkittuaan Brian lisäsi listan loppuun myös kysymysmerkein varustettuna omansa ja Jimmyn nimen.
Viimeisteltyään eväänsä hän teki vielä Jimmyn nimen perään lisäyksen, jolloin rivillä lopulta luki
Jimmy Price ja/tai kaksoisveli?*
Parin viikon päästä muuan baltimorelainen vaatturi löydettiin murhattuna liikkeestään. Uhrin epäviralliseksi muistokirjoitukseksi muodostui TaddleCrimesin esiin kaivama keskustelupalstamanifesto, jossa mies julisti niin leveiden kravattisolmujen kuin kolmiosaisten pukujen olevan muodin menneitä tuulia. FBI:n saapuessa paikalle miehen päällimmäinen ihokerros lepäsi siististi kaavoitettuina paloina läheisellä työtasolla ja sydän toimitti neulatyynynvirkaa.
Brian oli juuri käymässä tilkkuja läpi sormenjälkien varalta, kun liikkeen ovenpieleen ripustettu kello helähti kannuksenomaisesti. Kun hän kääntyi ympäri, Jack seisoi huulet mutrussa näyteikkunasta lankeavassa yksinäisessä valokeilassa.
Luonnollisesti myös Will oli läsnä; tämä nyppi läheisestä kangasrullasta törröttävää langanpätkää, muistuttaen olemukseltaan kovasti niitä lapsia, joiden toisinaan näki supermarketeissa heittäytyvän raivokohtauksen kourissa lattialle vanhempiensa riemuksi.
”Tämän murhaajan mielestä on vaivattomampaa nylkeä joku elävältä, kuin antaa rennommalle pukeutumiselle tilaisuus. Vähäisten ystävien määrä johtaa siihen, että hänellä on liikaa aikaa googlata iltaisin”, Will totesi lakoniseen tapaansa.
Muutama askel Brianista vasempaan kuului kevyt yskähdys ja se hahmo, jonka hän oli tähän asti olettanut olevan yksi liikkeen lukuisista mallinukeista, osoittautuikin Lecteriksi. ”Eikö sinun pitäisi sulkea silmäsi tietääksesi se?” tämä tiedusteli Williltä kepeästi.
Tunnollisesti Will ummisti silmänsä. ”Hänellä on myös naurettavan kallis rannekello ja kerran hän harkitsi tilaavansa veitsisetin Ostos-TV:stä.”
Lecter vilkaisi uhrin suuntaan ja näytti äkkiä hyvin masentuneelta miespolon kohtalosta. ”Ehkä hän ajatteli antaa sen jollekulle, jonka tietää vaivaantuvan kalliista lahjoista.”
”Ehkä sillä jollakulla on jo veitset ihan omasta takaa”, Will sihahti.
”A-ha!”Kolme silmäparia (Jimmy oli hakemassa kahvia) kääntyi hänen suuntaansa otsa kurtussa.
Voitonriemuisena Brian heilautti iloisesti piippailevaa puhelintaan. Hänen oli juuri onnistunut voittaa oikeita karkkikomponentteja keräämällä itselleen ylimääräinen elämä.
