Author: Natural
Title: Sinä opetit minut ymmärtämään
Genre: Angst
Rating: S
Disclaimer: JKR omistaa, minä lainaan. En saa rahaa.
A/N: Löysinpäs taas vanhoja tekstejä, jota vähän tuunasin ja ajattelin julkaista. Lily/Sev ei ole minun vahvinta alaani, mutta lähinnä tämä on vaan tajunnanvirtaa.
Sinä opetit minut ymmärtämään
Eräänä myrskyisenä iltana, seisoin Tylypahkan ovilla katsellen salamoita, jotka välähtelivät taivaalla. Sade paiskoo kasvojani ja tuuli repii kaavun helmaani, enkä pysty kunnolla erottamaan, missä on mitäkin. Mutta se ei haittaa, koska tiedän missä mikin on. Syksy on mielestäni inhottavin vuodenaika, tiedä sitten miksi.
''Hienosti pelattu, James!'' Sirius Musta sanoi Potterille. Kävelin heidän ohitseen mahdollisimman huomaamattomasti. Olin ollut katsomassa huispausta, Rohkelikko vastaan Luihuinen. Rohkelikko oli voittanut kevyesti.
''Ruikulihan se siellä! Hah, ei teidän joukkueenne ole vieläkään kovin hääppöinen!'' kuulen, kun Potter huudahtaa takaani ja hänen ystävänsä nauravat. En välitä, en jaksa. He kiusaavat minua aina. Pian tunnen kuinka minua tyrkätään selästä, liukastun ja kaadun suoraan mutalammikkoon. Rohkelikon huispausjoukkue nauraa ja tunnen kuinka puna nousee kasvoilleni.
''Lopettakaa!'' kuulen tytön äänen, Lily Evansin äänen. Nauru lakkaa ympärilläni ja tyttö laskeutuu vierelleni.
''Oletko kunnossa, Severus?'' tyttö kysyy katsoen minua vihreillä silmillään. Syksyinen tuuli saa hänen kirkkaanpunaiset hiukset tanssimaan ilmassa. En kuitenkaan vastaa hänelle, vaan nousen ylös maasta, käännän selkäni tytölle ja kävelen pois.
''Lily, miksi autat tuota luuseria?'' kuulen vielä Potterin kysyvän Lilyltä.Muisto alkuviikon pelistä on pyörinyt mielessäni. Muistan yhä huolehtivan katseen niissä kauniissa silmissä. Istahdan maahan ja huomaan myrskyn laantuneen. Nyt vain tuulee hieman ja taivaalta sataa vettä. Kuolleet lehdet lentävät ilmassa kuin tanssien.
Pian kuitenkin muisto palautuu mieleeni. Niin, miksi Evans auttoi minua? Hän oli kohtelias minulle, mutta minä en edes kiittänyt, lähdin vain pois. Olenko tosiaan luuseri, pelkuri, joka ei uskalla kiittää. Mutta miksi kiittäisin? Hän on kuraverinen, mutta jokin silti sisälläni käski kiittämään.
Mietiskelen vastauksia päässäni. Hetken kuluttua nousen seisomaan ja lähden kävelemään pitkin tiluksia. Hyppään lätäkön yli, hyppään toisen yli, hyppään kolmannen yli, mutta menetän tasapainoni ja kaadun märälle maalle ja vaatteeni likaantuvat. Olen aina ollut hieman kömpelö, tiedän sen itsekin, mutta en haluaisi myöntää sitä. Silmieni eteen välähtää hetkeksi Lily Evans, hän katsoo minua huolestuneena, mutta silmänräpäyksessä hän on poissa. Katson pieneen vesilätäkköön.
Oikeastaan, onko likaista ja puhdasta verta olemassakaan? En oikein itsekkään osaa vastata kunnolla, mutta alan miettiä vastauksia, mutta nyt olen varma, ettei sillä ole minulle väliä, vaikka muuta esitänkin. Lily Evans, suvulleni kuin rutto, sai minut ymmärtämään sen.
Kiitos, Lily.