Paring: Grindewalt ja Dumbledore
Rating:s
Warnings: Slash, drama, Fluff, Flirt, angst
Beta: Ygritte <3
A/N: Edellisestä pätkästä inspiroituneena nyt lähdetään viemään tätä hieman vauhdilla eteenpäin. Eli omana irrallisenaan ff100 haasteen osana neljäs Grindeldoren osanen on täällä! Aikaisemmat osat löytyy allekirjoittaneen listauksesta.
Ja tätä mietittyäni, en halua keskittyä pelkästään näiden kahden tapaamis- kesään, vaan seurataan suhdetta hieman vuosien varrella ennen kuin Albuksen ja Gellertin suuri taistelu tapahtuu ja miten se vaikuttaa näiden kahden väleihin. Eli luvassa on lisää juttuja, kun päästään sinne asti. Jännityksellä odottaen muutamia asioita kuinka saan ne kirjoitettua järkevään muotoon. Tämän kerran haastesanana listalta inspiraatiota tuomaan on ”Liian vähän”. Ja tosiaan ajattelin tämän sijoittuvan myös kesäkuun alkuun 1899.
JA Super iso ja ihana kiitos
Ygritte:lle, ilman siuta ei olisi tätä projektia, ja ilman sua ei olisi tätä alkavaa kokonaisuutta ja oot muutenkin ihan super. :3 Sitten kun hamassa tulevaisuudessa saan koko 100 fikkiä täyteen niin lupaan hommata sulle jotain kivaa spessua. :DD
—
”…joten tarvitsemme kirjoja, jotta voimme edes yrittää selvittää missä varjelukset ovat”
”Meillä on kotona kattava kirjasto.”
”Kuinka kattava?”
”Erittäin. Isä keräsi kaikki kirjat, mitä käsiinsä sai, ja äiti jatkoi perinnettä.”
”Selvä. Sittenhän se on helppo päättää. Me linnoittaudumme teidän kirjastoonne, kunnes löydämme jotain.” Gellert sanoi ja hymyili rennosti. Albuksen suostuttelu oli liiankin helppoa.
“Vai onko tässä jokin ongelma?” Gellert kuitenkin kysyi nähdessään Albuksen kasvoilla tutkimattoman ilmeen. Näinä muutamina päivänä, jotka he olivat viettäneet yhdessä, Gellert ei ollut nähnyt vastaavaa ilmettä Albuksen kasvoilla. Olihan Gellert toki huomannut, että tietyistä asioista Albus ei tahtonut puhua, mutta näissä tilanteissa Albus johdatti keskustelun nopeasti toisille urille. Eikä Gellert itsekään halunnut vielä puhua aivan kaikesta. Hänen täytyi ensin selvittää, kuinka paljon hän voisi luottaa Albukseen.
”Ei ongelmaa, mutta minun pitää ensin hoitaa muutamia asioita ennen kuin voimme ’linnoittautua’ kirjastoon.” Albus sanoi harkitsevalla ja lempeällä äänellä. Gellert nojasi aitaan katsellen toista miestä kysyvästi. Albuksen äänensävy kertoi, ettei hän kertonut kaikkea, mutta Albus ei kertoisi ennen kuin olisi valmis.
”No mennään samantien. Ei hukata aikaa” Gellert hoputti. Oli parasta pitää Albuksen ajatukset poissa siitä, mitä hän olikaan äsken ryhtynyt ajattelemaan. Tärkeintä oli keskittyä varjelusten löytämiseen.
Kaksikko asteli kylätietä pitkin kohti Dumbledorien kotitaloa. Gellert tarkkaili jatkuvasti kaikkea. Dumbledorien talo oli suhteellisen iso, piha hyvin hoidettu. Korkeat pensasaidat jatkuivat takapihalle, ja etupihan kukkaistutukset olivat huolellisesti hoidetut. Gellertin teki mieli kysyä enemmän Albuksen perheestä, mutta hän aavisti, että siinä oli yksi niistä aiheista, joista Albus ei ollut halukas puhumaan. Ja Gellert oli ollut Godrickin notkossa liian vähän aikaa voidakseen kysyä moisia kysymyksiä. Bathilda oli maininnut jotain kuolleesta äidistä, mutta Gellert ei ollut onnistunut saamaan häneltäkään tarkempia tietoja.
Heidän saavuttuaan ovelle Albus pysähtyi hetkeksi, käsi ovenkahvalla, ennen kuin avasi oven liioitellun hitaasti, ja asteli Gellertin kanssa sisään. Gellert katseli kiinnostuneena avautuvaa aulaa. Hänen katseensa iskostui kirjahyllyihin, jotka kiersivät seiniä, jatkuen ilmeisesti vasemmalla puolella olevaan kirjastoon.
”Et liioitellut puhuessasi kirjoista.”
”Harvemmin liioittelen. Vähättelyyn sorrun useammin.”
”Albus?” kuului Gellertille vieras kysyvä ääni. Gellert repi katseensa irti kirjoista, nähden noin kolmetoista- tai neljätoistavuotiaan tytön, joka katseli kiinnostuneena häntä kohti.
”Ariana… Onko Aberforth kotona?” Albus kysyi, saaden Arianaksi puhutellun tytön pudistamaan päätään.
”Kaupassa asioilla. Ruoka on kohta valmista.” Tyttö vastasi katsellen Gellertiä samanlaisilla hätkähdyttävän sinisillä silmillä, kuin Albuksen silmät. Gellert vilkaisi Albusta, joka vaikutti kireältä.
”Gellert ja minä lainaamme vähän kirjastoa. Yritämme olla häiritsemättä.” Albus sanoi hymyillen siskolleen, jonka kasvoille kohosi lämmin hymy.
”Tuon teetä ja voileipiä. Hauska tavata Gellert. Olen Ariana” Tyttö sanoi hymyillen aurinkoisesti Gellertille, poistuen sitten hitaasti näkyvistä.
”En edes aio kysyä miksi et halunnut, että törmään siskoosi.” Gellert sanoi yrittäen keventää tunnelmaa ja saadakseen Albuksen sanomaan jotain.
”Tilanne on hieman…
arka. Tule, kirjasto on täällä,” Albus sanoi varautuneen kuuloisena, lähtien johdattamaan Gellertiä kirjastoon. Gellert katseli ympärilleen vaikuttuneena. Kirjoja oli varmasti satoja.
”Hienoa. Taikahistoriankirjoja? Niillä päästään alkuun. Luulisin Seljasauvan olevan helpoin löytää, viitta ehkä vaikein.” Gellert sanoi, katsellen silmäkulmastaan vieressään seisovaa ruskeahiuksista miehen alkua, joka vaikutti jälleen mietteliäältä ja ahdistuneelta.
Ei mennyt kauaa, kun ovi avautui jälleen, ja Aberforth saapui kantaen ostoksia mukanaan. Poika pysähtyi kirjaston ovelle katsoen Gellertiä ensin hämmentyneenä, sitten vihaisena, ja käänsi sitten katseensa Albukseen saman vihan ja raivon vallassa. Gellert kohotti kulmaansa yllättyneenä. Siinä missä Albus vaikutti aina tyyneltä ja harkitsevalta, vaikutti tämän veli harvinaisen kuumapäiseltä. Sellaiselta, joka ensin sohi sauvallaan ja kyseli kysymykset jälkikäteen. Gellertin ajatus siitä, että Albuksen perheessä oli jotain outoa, vahvistui hetki hetkeltä.
”Ai hei Aberforth! Keittiössä on lisää teetä ja leipiä.” Ariana kajautti saapuessaan kirjastoon. Hetkeen kukaan ei sanonut mitään, mutta Aberforth loi Albukseen paljon puhuvan katseen.
”Kiitos Ariana. Autatko purkamaan ostokset?” Aberforth sanoi, kadoten saman tien Arianan kanssa talon uumeniin. Gellert selaili kirjaa edes lukematta mistä se kertoi. Albus oli lähellä, mutta kuitenkin niin kaukana, ja henkisesti vielä kauempana.
”Oli mukava tavata sisaruksesi. ” Gellert aloitti hitaasti, laskelmoiden seuraavia sanojaan tarkkaan.
”Kerrot sitten kun olet valmis. Lupaan olla kohteliaan hienotunteinen ja pitää nenäni erossa teidän asioistanne.” Gellert sanoi, katsellen Albuksen selkää ja olkapäitä. Albus huokaisi raskaasti ja kääntyi katsomaan Gellertiä.
”Kiitos.” Albus sanoi, katsellen hiljaa toisen nuoren miehen kasvoja. Gellert tunsi olonsa hieman epämukavaksi, ikään kuin Albus olisi nähnyt hänen sisimpäänsä. Ja sitten, ilman sen suurempaa ennakkovaroitusta, Albus astui heidät erottavat pari metriä lähemmäs.
Gellert tunsi samassa hetkessä lämpimien käsien kietoutuvan ympärilleen, ja kuuli toisen miehen henkäisevän nopeasti ja terävästi. Albuksen olkapäät alkoivat nykiä hennosti, ilmeisesti äänettömän itkun seurauksena. Gellert jähmettyi paikalleen. Ikuisuudelta, ja samaan aikaan sekunnilta, tuntuneen ajan kuluttua Gellert taputti Albusta kömpelösti olalle, antaen käsiensä sitten valahtaa hieman alaspäin halatakseen tätä. Jokin oli saanut Albuksen suunniltaan, joko hänen sanansa, tai Albuksen veljen reaktio hänen läsnäoloonsa. Tai sitten taustalla oli vielä muutakin.
Kastanjanruskeat hiukset kutittivat Gellertin kaulaa. Hän henkäisi syvään. Albus tuoksui savulta, ulkoilmalta ja teenlehdiltä. Gelllertistä tuntui kuin hänen sydämensä olisi hakannut samaan aikaan liian kovaa, ja liian heikosti. Albuksen tuoksu oli huumaava. Hetken kuluttua Albus kuitenkin huokaisi väristen ja irrottautui kömpelöstä halauksesta.
”Parempi?”
”Luulisin. Gellert?”
”Niin?”
“Sopiiko että siirrytään puutarhaan selaamaan kirjoja? En haluaisi törmätä Aberforthiin uudestaan. Saisimme olla rauhassa” Albus kysyi, pyyhkäisten kosteita silmiään kämmenselkäänsä. Gellert nyökkäsi lyhyesti, uskaltamatta siirtyä kauemmas Albuksesta. Hän halusi halata Albusta uudelleen. Albus oli aivan lähellä, ja katseli hänen silmiinsä hieman liian intensiivisesti. Gellert päätyi kääntämään katseensa pois. Hän tunsi Albuksen kehosta huokuvan lämmön. Heidän välillään oli korkeintaan muutama tuuma. Gellert tunsi olonsa epävarmaksi, eikä pitänyt siitä.
”Albus...”
”Jos unohdetaan puhuminen tänään.” Albus sanoi hiljaa. Gellert kohotti kulmiaan. Albuksen silmiin oli taas noussut tuttu tuike.
”H-hyvä on. Mutta vain tänään.” Gellert kuuli itsensä takeltelevan ja soimasi omaa epävarmuuttaan. Hän ei ollut tottunut siihen, että hän ei ollut se, joka määritti kanssakäymisen omilla ehdoillaan. Hän oli tottunut manipuloimaan, painostamaan ja uhkailemaan. Mutta Albuksen kanssa niistä ei ollut hyötyä.
Albus nappasi pari kirjaa pöydältä mukaansa, vieden lämmön mennessään siirtyessään kauemmas. Gellert havahtui ajatuksistaan ja seurasi Albuksen esimerkkiä hitaasti, ja jostain syystä pettyneenä. Hän halusi enemmän. Kaiken.
