nominal, kiitos taas kommentista
Nyt tulee vikat osat!
Tämä teksti on siis nyt valmis. Kiitos kaikille ihanille lukijoille, sekä niille jotka ovat seuranneet alusta asti, että niille jotka ehkä lukevat tätä vielä myöhemmin. Tämä on ollut ihan valtava juttu kirjoittaa, vaikka sanamäärissä ei hurjia lukemia huidellakaan. Välillä on jo käynyt epätoivo ja tuntunut siltä etten todellakaan saa tätä valmiiksi, mutta täällä ollaan vihdoin! Olen toisaalta iloinen että tämä on valmis, mutta toisaalta fiilis on myös vähän haikea. Tämä on kuitenkin ensimmäinen oikeasti isompi projekti (jos ei lasketa lyhyitä raapalesarjoja), jonka sain valmiiksi. Äh, en enää tiedä mitä sanoa, joten nauttikaa näistä viimeisistä osista!
89
Sirius miettii hetken, ja työntää sitten päänsä läpi seinässä olevasta aukosta. Hartialeveyden perusteella vaikuttaa siltä, että hän mahtuu kuin mahtuukin siitä läpi, joten varovasti hän työntyy edemmäs ja lopulta kokonaan läpi aukosta. Toisella puolella laskeutuminen on hieman loivempi, onneksi, se helpottaa Siriuksen tehtävää.
Kun Sirius lopulta saa jalkansa taas tukevalle lattialle, hän katselee tarkemmin ympärilleen. Vaikuttaa siltä, että täällä on yritetty jonkinlaisia noituuksia. Oliko hän joutunut jonkin kultin sieppaamaksi? Sirius potkaisee yhden viisikannan kulmasta sammuneen kynttilän kumoon ja astelee aiemmin huomaamansa pöydän luokse. Hän silmäilee pergamentteja, siirtelee niitä pois toistensa päältä ja ottaa sitten yhden niistä käteensä tarkempaa tutkimista varten.
90
Mitä pidemmälle Sirius lukee ja selaa pergamentteja, sen enemmän hän alkaa ymmärtää, miksi hänet siepattiin ja miksi häntä kidutettiin. Totuus on niin kauhistuttava, että Siriusta alkaa oksettaa. Hän pidättää hetken hengitystään, mutta ei pysty pidättämään oksennusta, joten hän siirtyy äkkiä kauemmas pöydästä ja antaa ylen. Hän pyyhkii suunsa, mutta kurkkuun jää silti inhottava tunne. Pöydällä pergamenttien vieressä on lasi ja vesikannu, ja hetken Sirius harkitsee, joisiko kannun vettä. Sitten hän hymähtää ja jättää ajatuksen sikseen: hän ei halua enää syödä tai juoda tässä paikassa yhtään mitään.
Siriuksen tekee mieli polttaa pergamentit ja hän nostaa yhden lattialla vielä sinnittelevän kynttilän käteensä.
91
Hetken mietittyään Sirius päättää kuitenkin puhaltaa kynttilän sammuksiin. Hän heittää sen takaisin lattialle muiden jo sammuneiden kynttilöiden joukkoon. Sitten hän kasaa pergamentit yhdeksi pinoksi ja tunkee ne takkinsa sisään talteen. Ehkäpä hän voisi toimittaa ne johonkin matkallaan pois tältä saarelta, ehkä jokin taho olisi kiinnostunut näiden surkkien toiminnasta. Siitä, kuinka he yrittävät varastaa taikuutta velhoilta. Sirius tuhahti itsekseen, hän ei voinut vieläkään uskoa, että joku oikeasti luulee sellaisen noituuden toimivan.
Saatuaan pergamentit turvaan takkinsa sisään, hän heittelee ronskisti tavaroita pöydältä lattialle, availee laatikoita ja pöydältä löytyviä lippaita, tutkii jokaisen mahdollisen rasian ja senttimetrin. Lopulta hän löytää sauvansa piilotettuna yksinkertaiseen korurasiaan.
92
Sirius sieppaa sauvansa mukaan ja kiiruhtaa kohti huoneen toisessa päässä näkyvää apposen avoinna olevaa ovea. Varmasti surkit ovat luikkineet siitä ulos katon romahtaessa, joten Siriuskin pääsisi pakenemaan sitä kautta. Hän vilkaisee vielä taakseen ja tuhahtaa. Hän ei halua ajatella sitä enää yhtään enempää kuin on pakko, joten hän kiiruhtaa ovesta ulos raikkaaseen aamuyöhön. Hän vetää syvään henkeä: vankihuoneen tunkkaisen ilman jälkeen se tuntuu yllättävän hyvältä.
Sitten Sirius käännähtää paikoillaan ja pienen poksahduksen saattelemana hän kaikkoontuu romahtaneen kivitalon luota ilmestyäkseen lähelle paikkaa, josta hänet siepattiin. Sivukadulla ei ole ketään ja Sirius piilottaa sauvansa housujensa taskuun ennen kuin lähtee kävelemään kohti luolaansa.
93
Sirius ehtii ottaa muutaman askeleen, kun jokin kiinnittää hänen huomionsa. Hän käännähtää ja näkee huppupäisen hahmon takanaan kujalla. Miten ihmeessä surkit voivat jo olla täällä? Miten he voivat tietää, mihin hän ilmiintyi? Sirius hätääntyy eikä jää odottamaan selitystä vaan nappaa sauvansa esiin ja huutaa tainnutustaian taakseen samalla kun kääntyy juostakseen pois kujalta. Siinä samassa hänen edessään kohoaa toinen huppupäinen tumma hahmo, ja kujan ilma viilenee.
Siriuksen rintaa tuntuu puristavan ja hän nappaa kiinni kaapunsa rintamuksesta. Hän hengittää syvään ja painuu hieman kumaraan. Ei, ei, ei ei ei ei se voi olla todellista, Sirius yrittää huutaa, mutta ei saa suustaan ääntäkään.
94
Sirius perääntyy muutaman askeleen, mutta muistaa sitten toisen ankeuttajan takanaan odottamassa. Hän vilkaisee kujan toiseen päähän ja ankeuttaja lipuu häntä kohti uhkaavasti ja turhankin nopeasti. Sirius nielaisee ja yrittää rauhoittua, miettiä järkevästi. Miten ankeuttajat olivat voineet löytää hänet?
Sirius tasasi hengitystään muutaman sekunnin ja sitten hän keräsi mieleensä kasan niitä muistoja, joita oli kokenut matkallaan ennen sieppaustaan. Ensimmäinen ateria tuoretta ruokaa, ensimmäinen pehmeällä alustalla nukuttu yö, matka koralliriutalle, ensimmäinen hiustenpesu
vuosiin. Ne tuntuvat pieniltä, mutta Siriukselle ne ovat suuria asioita, ensimmäisiä onnenhetkiä sitten... No, Sirius ei halua ajatella sitä.
Hän lausuu loitsun, heilauttaa taikasauvaansa ja sinivihreän valon välähdys täyttää kujan.
95
Siriuksen taikasauvan kärjestä purkautuu hopeisena hohtava valojuova, joka laajenee suuren koiran muotoiseksi suojeliukseksi. Se näyttää verryttelevän jalkojaan ja pörhistelevän karvojaan (aivan kuten Sirius tekisi ensin uhkaavassa tilanteessa), sitten se näyttää hampaitaan, ponnistaa ja hyppää lähimmän ankeuttajan kimppuun. Ankeuttaja pakenee ja lipuu pois ja jo samalla hetkellä, kun suojelius kääntyy kohti toista ankeuttajaa, se perääntyy. Koira kävelee rennon näköisesti ankeuttajaa kohti ajaa sen tiehensä näyttämällä hampaitaan.
Kun ankeuttajat ovat tiessään, Siriuksen huulille palaa hymy. Koira kävelee takaisin hänen luokseen ja hän silittää sitä päästä ennen kuin se haihtuu jäljettömiin.
Kahdentoista Azkabanin vuoden jälkeen Sirius ei ollut uskonut enää kykenevänsä taikomaan suojeliusta.
96
Sirius huoahtaa ja lysähtää seinää vasten, valahtaa siitä istumaan kylmälle asvaltille. Hän painaa päänsä käsiinsä ja odottaa hetken, että hengitys tasaantuu. Hetken kuluttua tuntuu taas siltä, että hän pystyy seisomaan ja jalat kantavat jälleen. Sirius nousee ylös ottaen tukea seinästä. Hän työntää taikasauvansa taas piiloon kaapunsa sisään ja varovaisin askelin lähtee kujalta kohti isompaa katua, yhä seinästä tukea pitäen. Hän toteaa tarvitsevansa kahvia ennen palaamistaan luolalle. Onneksi Sirius on saanut pitää rahapussinsa - sieppaajat eivät ole löytäneet sitä hänen takkinsa taialla piilotetusta taskusta. Ja aamunkin nyt jo sarastaessa Sirius arvelee, että varmasti pääkadun varrella olevista kahvioista ainakin joku olisi jo auki.
97
Siriuksen kädet tärisevät, kun hän pyytää kahvilaneidiltä tuplaespresson ja kaivaa lompakkonsa esiin takkinsa taikataskusta. Tärisevin käsin hän vetää lompakosta setelin ja ojentaa sen työntekijälle, joka antaa hänelle vaihtorahat ja pyytää odottamaan. Kohta hänelle tuodaan tiskille pienessä kupissa oleva kaksinkertainen espresso, jonka hän juo yhdellä kulauksella alas. Kuuma neste polttaa kurkkua, mutta se ei haittaa, oikeastaan se tuntuu jopa melkein hyvältä. Sirius tuntee kuinka lämpö leviää hänen kehoonsa ja pikkuhiljaa tärinä lakkaa. Hän on jo kääntymässä pois kassalta, mutta viime hetkessä hän pyytää vielä tavallisen kahvin pahvimukiin ja mukaan. Hän pitää kaksin käsin kupista kiinni lämmittääkseen käsiään ja astuu ulos kahviosta.
98
Sirius kävelee rantakatua pitkin hitain askelin. Hän haluaa pois, mutta toisaalta ei halua. Täällä hän on saanut olla onnellinen, hän on saanut tehdä töitä ja tuntea elävänsä. Hän on saanut olla... ihan normaali ihminen. Sirius potkaisee simpukankuorta turhautuneena, mutta hän tietää, ettei voi enää jäädä saarelle. Ei kaiken siellä kokemansa jälkeen.
Lopulta Sirius saapuu luolalleen ja hän astuu huokaisten sisään. Hiinokka kääntyy katsomaan häntä ja äännähtää tervehdyksen. Jos se onkin ihmetellyt Siriuksen poissaoloa, se ei näytä sitä. Hiinokka kääntää päätään ja samalla Sirius huomaa valkoisen tunturipöllön joka istuu Hiinokan toisella etujalalla ja ojentaa jalkaansa Siriusta kohti. Sirius syöksyy pöllön luo.
99
Sirius rullaa Harryn kirjeen auki niin nopeasti kuin pystyy ja silmäilee sen läpi. Ensilukemalta vaikuttaa siltä, että Harry haluaa vain kertoa kuulumisensa. Mutta kun Sirius lukee kirjeen uudestaan, tarkemmin ja enemmän ajatuksella, hänen silmänsä laajenevat. Hänen täytyy lähteä takaisin välittömästi.
Sirius syöksyy pienen tavarakasansa luokse, ottaa palan pergamenttia ja sulkakynän sekä mustepullon. Hän kastaa sulkakynän musteeseen ja raapustaa häthätää vastauksen Harrylle. Hän sitoo sen kiinni Hedwigin jalkaan samalla narulla, jolla Harryn kirje oli sidottu.
Sirius taputtaa Hedwigin päätä ja lintu huhuilee niin, että se kaikuu luolan seinämistä. Sitten hän kehottaa sitä lentämään tuulen lailla, ja lupaa itse tulla perässä pikimmiten.
100
Sirius katsoo hetken Hedwigin perään sen lentäessä pois. Hän huokaisee ja astelee takaisin Hiinokan luo. Hän silittää Hiinokan nokkaa ja Hiinokka ymmärtää. Sirius kävelee ulos luolasta ja kaivaa talteen ottamansa pergamentit takkinsa sisältä. Hän kiipeää hieman ylemmäs kalliolle ja päästää pergamentit kädestään tuulenpuuskan mukana kohti merta. Hänellä on nyt tärkeämpääkin tekemistä.
Hiinokka astelee Siriuksen viereen, tönäisee häntä nokallaan ja Sirius nostaa kätensä sen lavalle.
“Oletko valmis?” Sirius kysyy hevoskotkalta, joka korskahtaa ja kuopii maata. Sirius hymyilee katsoen eläintä silmiin. Sitten hän nousee sen selkään ja taputtaa merkiksi, että hän on valmis.
“Lennä kuin tuuli”, Sirius kuiskaa, kun hevoskotka nousee ilmaan.
