LW3: Tietoiskunvaimennus (Remus/Severus, K-11)

[Jester]

Disclaimer: J.K. Rowling. Minä en saa tästä kuin hyvän mielen.
Rating: K-11, varmuuden vuoksi //Sansku muutti ikärajan uusien sääntöjen mukaisiksi. (:
Pairing: Remus/Severus (Severus/Reguluksen ja Remus/Siriuksen voi lukea parituksina tai olla lukematta)
Summary: 70-luvun lopussa oli helpompaa kuin keväällä –97, ja kaiken takana on Musta.

A/N: Kirjoitettu vastaukseksi Lyrics Wheel kolmoseen, sanojen (jotka voi bongata postauksen lopusta) vääntäminen lopulliseen ficcimuotoon vaati oman aikansa ja useampia kokeiluja muilla pareilla ja asetelmilla. Tähän kuitenkin päädyttiin. ^^ Rakastan palautetta suunnattomasti.
edit: Nykyisellään myös osa FF100-projektia sanalla 031: auringonnousu.

Tietoiskunvaimennus

Kehrääjänkuja saa minut tuntemaan itseni hyönteiseksi, joka ryömii pikkukaupungin kalutun luurangon varjoissa varoen törmäämästä muihin tuhoeläimiin. Jos huomauttaisin Severuksen muistuttavan rinnallani enemmän haaskalintua, hän saattaisikin ottaa sen kohteliaisuutena. Rapistelemme ja lepatamme itsemme lähemmäs ovea kuin hakien talon ankeista seinistä suojaväritystä, varmistamme, ettei ilmiintymistämme ole seurattu. Taikasauvat palaavat kaavuntaskuihin miltei koreografioidulla samanaikaisuudella.

”Sinä et aio kutsua minua sisään?” Kysymysmerkki lausahduksen perässä on hyvin pieni, muttei edes Severus voi teeskennellä sitä kuulumattomiin. Tiedän vastauksen; haluan vain nähdä hänen hymyilevän, edes kuivasti, edes toisella suupielellä, edes ilman silmiä.
”En.”
Aamu-usva nuohoaa pienikokoista etupihaa, tunkeutuu iholle vaatteiden suojasta välittämättä ja saa elättelemään heikkoja toiveita auringonnoususta. Killan tehtävät ovat varmistaneet, etten ole päässyt näkemään päivänvaloa pariin vuorokauteen, mutta toisaalta ne ovat pitäneet yöni ajattelua tukahduttavan kiireisinä.

Eleettömyyteni saanee Severuksen turhautumaan, sillä se on hän, joka murahtaa itsekseen, astuu lähemmäs ja painaa huulensa hetkeksi omilleni. Kun peukalot hellittävät puristusotteensa solisluista, se on loistava tekosyy tunnustella, vieläkö kädet muistavat vuosia sitten kartoittamansa vaellusreitit, vieläkö toisen tuoksu sysää liikkeelle pieniä molekyylejä ja sähköimpulsseja, jotka käväisevät varpaissa saakka ja palaavat laulamaan aivoille, vieläkö lantioluut kiilautuvat saumattomasti toistensa lomaan. Aikoinaan ehdimme varmaankin näprätä enemmän toistemme käyttämiä tekstiilejä kuin hapuilla suojatonta ihoa, ja villapaidan kadonneesta silmukasta saattoi riittää hupia suuremmankin teemukillisen ajaksi. Kun suojausten koodit oli ratkottu läpikotaisin, uskaltauduimme toki hieman pidemmällekin – kylkiluiden määrä on vakio, mutta miltei torkkuvan partnerin niskahiusten laskeminen kysyy jo kunnianhimoa.

Siinä missä ennen todistelimme toistemme inhimillisyyttä, todistelemme nyt, ettei ihmiskokeemme keskeneräisyys loppujen lopuksi harmita niin hirveän paljon. Ainakaan kovin usein. Olihan meillä kuitenkin liuta hyviä syitä hajota niin pahasti ja valaa itsemme takaisin kokoon liian nopeasti ja liian jäykillä muoteilla. Kuolonsyöjät. Kilta. Regulus. Sirius. Suurin piirtein siinä järjestyksessä.

Severuksen viitanhartia pistelee poskeani ja leukaani karheudellaan. Ainoaksi jääneen professorivuoteni aikana liikuimme samassa ajassa ja tilassa niin paljon, että meidän oli pakko syöksyä hakkaamaan jäätä kepein ja kivin ja lipua takaisin vanhan läheisyytemme liepeille. Severuksen asuintiloissa – ääneen en tohtinut kiusoitella häntä vankkumattomasta kotikenttäedun säilyttämisestä – me vietimme muutamia siedettäviä aamuöitäkin. Unettomuus on tuttu vieras molempien elämässä, ja vaikka olisimme vain jakaneet sängynleveyden mahdollisimman taloudellisesti, saatoimme kuunnella toistemme hengitystä kiinnekohtana todellisuuteen. Mielikuvitus pysyi niinä öinä kiltisti pilttuussaan eikä vienyt vereslihaisia muistoja ratsastusretkille, joista jäävät kavionjäljet pyrkivät parhaansa mukaan täyttymään kylmällä hiellä tai kyynelillä. Jos unenpuute saa leikkelemään aamupalavoileipien ohella sormia, myös kolmikon kruunaavalla verellä.

En ole kysynyt, ovatko Severuksen valvepainajaiset pysyneet läpi olemassaolonsa samanlaisina. En ole varma, ovatko omani muuttuneet yksinkertaistumisensa jälkeen pahemmiksi. Jollei meidän elämäkertojamme synkistäisi sama sukunimi tummine, kohtalokkaine miehineen, meiltä tuskin liikenisi sanatonta empatiansukuista toistemme menetyksille: me osumme verisukulaisuuden ja verivihollisuuden neutraaliin liitoskohtaan. Ehkä uskottelimme ensimmäisellä yhteisellä kahvilakäynnillämme, että meillä oli elämä myös Mustan vaikutusalueen ulkopuolella. Emme olleet järin vakuuttavia, joten lakkasimme tuomasta kyseistä seikkaa esille.

Kyllä me tiesimme vielä viidentoista vuoden jälkeenkin korjatessamme kokeita liian pitkään ja eksyessämme käymään kuivan keskustelun siitä, kannattiko nousta etsimään taikasauvaansa vai nukkua ilman tyynyä. Kyllä minä tiesin, että aamuyön luikerrellessa kysymättä sisään ja mielentilaan Regulus kuoli Severuksen verkkokalvoilla kerta toisensa jälkeen. Severus ymmärsi ilman pienintäkään voitonriemua, että James ja Lily murhattiin Siriuksen takia ja ettei hänen päätymisensä Azkabaniin koskaan tuonut pienintäkään lohtua. No, tätä nykyä Siriuskin kuolee, mutta vaihtelua ei voi pitää missään mielessä virkistävänä.

Severus hengittää syvään, minua siinä missä yhä enemmän vesihöyryä muistuttavaa ilmaakin, ja pieni positiivisesti latautunut väre kiertää kiireettömästi kaikki merkittävät verisuoneni. Sydämenlyöntejä on helppo unohtua kuulostelemaan, kunnes uhkarohkean pikkulinnun sirkutus arvaa aamun ottavan selkävoiton pimeydestä hetkenä minä hyvänsä. On yöeläinten nukkumaanmenoaika, ja vaikka uskon olevani liian väsynyt kiihottuakseni, tiedän herääväni jossakin vaiheessa iltapäivää ja vetäväni käteen Severus mielessäni kihelmöiden. Ne ovat niitä hetkiä, joina kaipaan hänen aamuäkeää suorasukaisuuttaan, huolimattomasti jaettuja peitonliepeitä ja sitä, kuinka varpaat hakeutuvat vaistomaisesti etsimään lämpöä toisen säärien karvoituksesta.

Kun Severus irrottaa otteensa, noudatan esimerkkiä ja kiitän häntä kevyellä päänkallistuksella: minua ei tule palelemaan kotimatkalla. Meitä kehotettiin lähtemään Killan pikakokouksesta samaa matkaa, mutta lienee turvallista – olosuhteet huomioiden – jatkaa oma pätkäni loppuun ja kaikkoontua majapaikkaani. Jos tähtitaivas näkyisi pilvimassojen takaa, olisimme jo ehtineet käyttää katseitamme siinä. Tai ainakin niissä ainoissa tähdistöissä, joilla on jotain merkitystä.

”Kai sinä tajuat, että minä rakastan sinua”, varmistan yllättäen, vaikka kai minä olen tietämättäni hautonut tuota viimeistä, hyödyttömäksi tiedettyä syöttiä koko fyysisen kontaktimme ajan.
Severuksen kasvoille ei kohoa ilmettä, ja on liian hämärää sanoa mitään varmaa silmistäkään. Ääni on kuitenkin karhea kaikessa vakaudessaan: ”Ei tässä ole ikinä ollut kyse minun tajuamisistani.”
Tiedän. Myös sen, etten edes halua saada kutsua peremmälle, jos yksikään Kehrääjänkujalla uinuva salaisuus horjuttaisi uskoani häneen. Tähdet aikonevat sentään pysyä vastaisuudessakin radoillaan.

*

Kotiteollisuus - Siemen alla routaisen maan

Hämärä, aamuinen kaupunki
makaa kuin hirviö hengetön
sen yllä musta taivas
raskas, ääretön

lähiöt eivät ole aikoihin
auringossa kylpeneet
aamun usvassa marssivat
tuhannesti kuolleet

Ei elämä sammu milloinkaan
alla routaisenkin maan
siemen kytee, nukkuu maas
kunnes aurinko nousee taas

Painan pääni syliisi
anna minun olla tässä
Kaiholassa ikuisesti
lohtua etsimässä

[Celeporn]

Lupasin yrittää sanoa tästä jotain, tämä vaan on niin loistoparitus, että siitä kirjoittavia pitää kiittää, mutta kun... äh, olen niin surkea kirjoittamaan palautteita aivan sairaan hyviin ficceihin, kun en haluaisi vaan ihkuttaa päättömästi vaan sanoa jotain fiksuakin kehua, antaa sitä surullisen kuuluisaa rakentavaa palautetta.
Noh, en usko, että sitä irtoaa nyt, pahoittelen, sillä tämä on vaan niin kertakaikkisen ihkutettava ficci. *ihkutusta*

Eleettömyyteni saanee Severuksen turhautumaan, sillä se on hän, joka murahtaa itsekseen, astuu lähemmäs ja painaa huulensa hetkeksi omilleni.

Olen aina nähnyt Severuksen tämän parin passiivisempana osapuolena, joka odottaa toisen tekevän aloitteen, mutta tuo turhautuminen ja itsekseen murahdus ennen ehkä vähän kylmää suudelmaa vaan _toimii_. Tässä kohdassa, kuten koko ficissä muutenkin, pidin siitä, että vaikka Severus pysytteleekin vähän etäällä, niin sieltä väleistä kuitenkin näkee, että se oikeasti välittää. (tai sitten minä vain olen näkevinäni, kun olen niin suuri Rem/Sev-fluffin ystävä...)

Aikoinaan ehdimme varmaankin näprätä enemmän toistemme käyttämiä tekstiilejä kuin hapuilla suojatonta ihoa, ja villapaidan kadonneesta silmukasta saattoi riittää hupia suuremmankin teemukillisen ajaksi. Kun suojausten koodit oli ratkottu läpikotaisin, uskaltauduimme toki hieman pidemmällekin – kylkiluiden määrä on vakio, mutta miltei torkkuvan partnerin niskahiusten laskeminen kysyy jo kunnianhimoa.

Tähän en osaa sanoa muuta kuin aaww. Siinä oli sitä söpöilyä, mutta tälle parille sopivalla tavalla. Erityisesti tuo uskaltauduimme toki hieman pidemmällekin sykähdytti, se oli jotenkin niin söötin kuuloista.

että meidän oli pakko syöksyä hakkaamaan jäätä kepein ja kivin

Pidän todella paljon siitä, kun kliseisiä lauseita osataan hyödyntää kirjoittajan itsensä näköisellä/kuuloisella tavalla ja tuoda niihin jotain uutta. Tämä lause teki taas yhdestä kuluneesta lauseenparresta tuoreen. (tosin tällä hetkellä lähinnä naurattaa - olen niin väsynyt, etten saa millään pois mielestäni kuvaa, jossa kyseiset herrat tekevät tuon ihan kirjaimellisesti...)
Tykkäsin tässä ficissä erityisesti siitä, että siellä oli paljon pieniä herttaisuuksia, mutta myös sellaista oikeasti aikuisten ja elämää nähneiden ihmisten lakonisuutta. Esim. vetää käteen on melkoisen karu ilmaus, varsinkin jos siitä puhutaan sellaisen ihmisen yhteydessä, josta välittää, mutta se sopi hyvin. Kun ei se elämä ole aina niin kivaa. Pidin siitä, että se elämän ankeus tuli esiin itse tarinassa ja yksittäisissä sanavalinnoissa, eikä niin, että pitää revitellä sitä angstia oikein olan takaa (mitä itse harrastan...).

Ei hitto, taisi sittenkin tulla ihan järkevä palaute. Alan ehkä hiljalleen oppia.
Mutta kiitos taas jälleen kerran, tykkään sun S/R:stä todella paljon. Pääsi pieniä riemunkiljahduksia kun luin ilmoittautumisesi FanFic100:een

[Scrat]

Oi. Jotenkin olen vaivihkaa ruvennut tykästymään tähän paritukseen. En tiedä miksi. Tai ehkä tiedänkin, mutta se siitä asiasta. Muutenkin Remus on noussut listallani ylemmäs kaiken uuden myötä. Sirius myös, mutta Sewwie on siellä jaetulla 1. sijalla ollut aina Joka tapauksessa. Asiaan. Tämä oli todella kiva, vähän loppuvaiheilla olisin jäänyt kaipailemaan lisää pituutta, tuntui kovin lyhyeltä. Tai sitten vain kuvittelin sen olevan lyhyt, sillä tämä oli kyllä todella mukavaa luettavaa. Ihana lukea tällaista tekstiä, ja vielä vähän enemmän runollisemmassa muodossa. Luo kivan kontrastin huumorificcien ja kielletyn metsän ficcien välille. Täytyykin ruveta enemmän lukemaan Hunajaherttuan tekstejä ! ^^

Olisi tehnyt mieli quotettaa niin monta loistavaa kohtaa tästä ficistä, että viestini olisi ollut täynnä niitä. Joten siksipä jätin asian sikseen, ja tyydyn sanomaan, että upeaa, hienoa kuvailua, pidin tästä erittäin paljon !

Tykkäsin tässä ficissä erityisesti siitä, että siellä oli paljon pieniä herttaisuuksia, mutta myös sellaista oikeasti aikuisten ja elämää nähneiden ihmisten lakonisuutta.

Celepornia lainatakseni, olen täysin samaa mieltä. En olisi sitä paremmin osannut itsekään sanoa.

On yöeläinten nukkumaanmenoaika, ja vaikka uskon olevani liian väsynyt kiihottuakseni, tiedän herääväni jossakin vaiheessa iltapäivää ja vetäväni käteen Severus mielessäni kihelmöiden.

Hmm.. tässä lauseessa kaiken muun keskellä minulla ainakin töksähti "vetäväni käteen" joka ei tuntunut sopivan muuhun tekstiin, vaan vaikutti siltä kuin se olisi sinne jälkeenpäin lisätty. Kaikkiaan kun jälkeenpäin miettii, niin ei sitä olisi voinut paremminkaan kirjoittaa, synonyymeistä nyt puhumattakaan. Ehkä se vaatii vaan muutaman lukukerran niin se ei töksähdä enään aina kun siihen törmää.

Tunnelma oli ficissä jotenkin leuto ja rauhallinen. Pidin siitä erittäin paljon. Kuten koko muustakin ficistä, ihailen kirjoitustaitoasi ! Varmasti tulen lukemaan muitakin tekstejäsi, mikäli aikaa vain riittää Ei kauheasti mitään rakentavaa palautetta, mutta eikö ole hyvä tietää että tämä ainakin suorastaan ihkuttaa älyttömästi tätä ficciä.

[lurikko]

Hienoa tekstiä!

Ensimmäisenä tästä tulee mieleen, että tätä tosiaan piti ajatella lukiessa. Sinun kielesi ja kirjoitustyylisi tuntuvat olevan molemmat sellaisella mukavalla tavalla hienovaraisesti persoonallisia, eivät räikeästi, mutta silti tekstiäsi joutui lukemaan vain muutaman rivin, ennen kuin siitä oli muodostanut edes jonkinlaisen mielikuvan. Persoonallista. Jos minun pitäisi lähteä kuvailemaan tyyliäsi, väittäisin varmaan ensimmäisenä, että ennen kaikkea se kuulostaa huolelliselta ja harkitulta. Virkkeet ovat periaatteessa hyvällä tavalla yksinkertaisia - en kertaakaan tätä lukiessani törmännyt hätkähdyttävän pitkään virkkeeseen - mutta silti niissä on jotakin vaikeita. Sanon tämän nyt pääasiassa positiivisena. Kirjoitat sellaista tekstiä, jonka voi kuvitella lukevansa moneen kertaan, eikä siitä silti tajuaisi kaikkea. Lukijan on pakko ajatella, sillä teksti itsessään ei annan suoria vastauksia. Toisaalta tämä tekstin vaikeus tuntui välillä myös hieman raskaalta, ainakin minun kaltaiselleni laiskahkolle lukijalle. Tähän oli keskityttävä kovasti, että sai jotain irti. Uskon, että tässä tarinassa olisi ollut paljon enemmänkin irti saatavaa ja paljon enemmän sisältöä, ja se on ehdottomasti hyvä asia, mutta "ensimmäinen kerros sisältöä" olisi minun mielestäni ehkä saanut irrota aavistuksen verran helpommalla.

...vieläkö lantioluut kiilautuvat saumattomasti toistensa lomaan.

Oi, rakastan tätä kohtaa! Ihanan tarkkanäköistä; tämä on niitä hienoja vertauskuvia tai mitä sitten ovatkaan, jotka ovat periaatteessa yksinkertaisia mutta silti niin oivaltavia, että lukija jää ihmettelemään, minkä takia sanonta ei ole jo klisee, kun se kerran kuulostaa niin oikealta. Kirjoitustyylisi ehkä tuntuu välillä raskaalta, mutta toisaalta tällaiset ihanat oivaltavat raikkaat kohdat, niin kuin tuo yllä lainaamani, hyvittävät lukemisen raskautta melkoisen tehokkaasti.

Tai ainakin niissä ainoissa tähdistöissä, joilla on jotain merkitystä.

Tämä kohta kiinnitti myös huomioni positiivisella tavalla. Muutenkin pidän siitä, kuinka olet tässä tekstissä kietonut Reguluksen ja Siriuksen jonnekin tarinan kerroksiin ja olennaiseksi osaksi, mutta silti melkein näkymättömiin - itse asiassa melkein toivon, ettei Severus/Regulus ja Remus/Sirius -parituksia olisi mainittu lainkaan tuolla ficin esitiedoissa, niin lukija olisi saanut vielä selvemmin itse löytää ne tekstistä tai olla löytämättä.

En nyt voi väittää olevani Severus/Remuksen ystäviä, mutta paritus on mielenkiintoinen, ja tämä ficci tuntuu mielestäni realistiselta kuvaukselta siitä. Paritus tunnutaan näkevän tässä pääasiassa menneisyytenä, mutta toisaalta ainakin Remus taitaa muistella vanhoja aikoja vieläkin melko lailla elävästi, ja sain sellaisen käsityksen, ettei Severuksellekaan menneisyys Remuksen kanssa ole suinkaan yhdentekevä. Pidän siitä hienovaraisuudesta, jolla asiaa käsitellään, mutta silti sen kipeys tulee hyvin esille. Reguluksen ja Siriuksen osuus tarinassa tuo lisää ulottuvuutta ja herättää kysymyksiä.

On yöeläinten nukkumaanmenoaika, ja vaikka uskon olevani liian väsynyt kiihottuakseni, tiedän herääväni jossakin vaiheessa iltapäivää ja vetäväni käteen Severus mielessäni kihelmöiden.

Toisin kuin Scrat, minä väittäisin, että sanonta vetää käteen on mielestäni näin pienen harkinnan jälkeen oikein hyvä tuossa paikallaan. Se tuntuu rikkovan mukavasti muuten niin harkittua ja sujuvaa tekstiä, se hyppää lukijan silmälle, herättää, vähän ärsyttääkin, mutta positiivisella tavalla.

Mitäpä tässä turhia enempää höpisemään, kiitos hienosta tarinasta!

[Stelmaria]

Joo. Ja tosiaan kiitos linkistä!

Hmm. Tekstisi on vaikeaa. Tai oikeastaan, se oli vaikeaa ensimmäisellä kerralla. Mutta toisella kerralla sen alkaa jo sisäistää paremmin. Pidän hauskasta, kiemurtelevalla tavalla suorasta, toteavasta kerrontatyylistäsi. Näkee, että olet kirjoittanut enemmänkin. Hahmot ovat inhimillisiä. Muistoja herkällä tavalla kaipailevia, mutta kuitenkin todellisuuteen palautettuja. Lantionluiden kiilautuminen, niskahiusten ja kylkiluiden laskeminen, puristusote solisluissa, sähköiset impulssit. Ja tuo "vetää käteen" on oikeasti tosi osuva, ja paikallaan tuossa.

Hieno tarina, herättää ajatuksia ja tuntemuksia. Eka ja luultavasti ainoa ficci jonka koskaan luen tällä parituksella! Sait Severuksesta ja Remuksesta uskottavia. Kiitos.

[Sanskrit]

Minä olenkin nyt ihastunut sinun teksteihisi oikein tosissaan, tämänkin olen lukenut kerran jo aikaisemmin, mutta vasta nyt palasin uudestaan ja päätin kommentoida samalla. Olisihan se nyt luokatonta olla jättämättä puumerkkiään, kun kerran tästä tykkäsin.

Kuten tässä on jo tullut esille, tekstisi tosiaan on sellaista, että sitä täytyy ajatella lukiessa, vaikka jo pelkästään sanankäänteiden takia. Välillä yllätin itseni aavistuksen hämmentyneestä mielentilasta, että "mitähän tämäkin tarkoittaa", mutta luulen avanneeni tekstin nyt. Luulen. Loppujen lopuksi tämä ei ole kovin hankala, sitten kuitenkaan, mutta juuri sen verran, että lukija hämmentyy sillä tavalla hetkittäin ja sopivasti ja saa kicksejä voidessaan availla juttuja lukiessaan. Tämä on älykäs ficci, ennen kaikkea sitä, eikä niitä ikinä ole liikaa - varsinkaan Hunajaherttuan tyylisellä osastolla. En ymmärrä, miksi älykkyyden ja viekkauden yksinoikeuden pitäisi kuulua angstificeille, vaikkei tämäkään kyllä sieltä iloisimmasta päästä tavallaan ole.

Pidän siitä asetelmasta, että kaiken takana tosiaan on se Musta - ja millä tavalla, riippunee aika paljon siitä, miten lukija sen käsittää. Itse ymmärsin niin, että Severus on ehkä ollut osallisena asioissa, joissa ei olisi halunnut olla (Regulus) ja Sirius on sitten jollain tavalla ollut vaikea pala sekä Remukselle yksilönä että Severuksen ja Remuksen ihmissuhteelle välien hiertäjänä. En tiedä, tarkoititko näin, mutta siltä minusta tuntui. Jännää, miten paljon saattaa ihmisten ympärille kietoutua, miten helposti joku ihminen voi sekä yhdistää että erottaa toiset.

Tämä on hieno, ja toivon todella, että kirjoitat lisää! Iso kiitos!

[Jester]

(Anteeksi kun joudun nostamaan, en vaan ole ehtinyt vastailemaan aiemmin. ^^') *hymistelee* Kollektiivinen kiitos kaikille ihanista ja pohdiskelevista ja rakentavista ja hyödyllisistä palautteista! Olen sanonut tämän ennenkin, mutta mie saan kiksini siitä, kun kuulen, että näitä tekeleitä jaksaa ajatella ja pyöritellä, vaikka aluksi vaikeilta tuntuisivatkin. Lisäksi olen ihan innoissani, jos olen saanut nämä miekkoset kuulostamaan Oikeilta aikuisilta ja ihmisiltä (varsinkin kun olen monet kerrat naureskellut ja päivitellyt, kuinka uskottavia lähemmäs nelikymppisiä miehiä kaksikymppinen tyttönen muka voi ficata). Ja mikä vielä parempaa, Remukselta ja Severukselta - yksi jaloista elämäntehtävistäni kun näyttää tosiaan olevan sen todistaminen, että nämä kaksi nyt vaan on tarkoitettu toisilleen. Vaikkeivät ne sitten koskaan toisiaan oikeasti saisikaan.

Hih, enpä muuten olisi arvannut, että käteen vetäminen herättää näin paljon mielipiteitä. :D Ja hyvä kun herättää. Näin jälkikäteen mietiskeltynä siihen olisi toki voinut (ainakin Remuksen asiallisuuteen vedoten) laittaa jonkin, eh, kiltimmänkin ilmaisun. Mutta ehkä mie sitten olen tarvinnut herttaisuuden sekaan todistelua siitä, että kyseessä tosiaan on mies, joka on niin sinut asian kanssa, että voi puhua siitä näinkin tuttavallisesti ja kiertelemättä. Tai jotain. Joka tapauksessa oli hauska huomata, että siihen puututtiin.
Hm, ja tuon Siriuksen ja Reguluksen mukana kummittelemisen voisin oikeastaan jättää kommentoimatta muuten kuin sanomalla, että jee, kun olen ilmeisesti saanut miettimään sitäkin. ^^

Ja en mie oikein osaa sanoa enää muuta kuin vielä yhden jättimäisen kiitoksen lukemisesta ja kannustavista kommenteista. :)

(Niin, ja FanFic100 -projekti on yllättävän hyvin aluillaan. :D Toivottavasti ei tarvitse tuottaa kenellekään pettymyksiä, Remuksessa ja Severuksessa kun tunnetusti on niin hililttömät määrät potentiaalia vaikka mihin. ^^)

[Crys]

Tämäpäs oli mielenkiintoinen, en olekaan varmaan lukenut yhtään tekstiä tällä parituksella, tai jos olen niin olen täysin unohtanut Olen nähnyt Severusta paritettavan ties kenelle kelmille, mutta kemeistä Remus tuntuu luonnollisimmalta vaihtoehdolta Severukselle, vaikka yleensä paritankin itse Severukselle Hermionen tai Lilyn. Teksti oli sujuvaa vaikka useat virkkeet olikin aika pitkiä ja lauseisiin piti keskittyä kunnolla, mutta oikeastaan sellaiset tekstit on ihan virkistäviä lukea välillä Vaikka en tuota kappaletta olekaan kuullut, se tuntui ainakin sanoiltaan sopivan hyvin tekstiin.

”Sinä et aio kutsua minua sisään?” Kysymysmerkki lausahduksen perässä on hyvin pieni, muttei edes Severus voi teeskennellä sitä kuulumattomiin. Tiedän vastauksen; haluan vain nähdä hänen hymyilevän, edes kuivasti, edes toisella suupielellä, edes ilman silmiä.

Tykästyin varsinkin tämän kohdan kielenkäyttöön

Kenties palaan tämän parituksen pariin myöhemminkin
-Crys

[Lizlego]

En muista olenko aiemmin lukenut tämän, mutta varmaankaan en kun en kerran ole kommentoinut. Muinoin ei tullut niin paljon skipattua kommentointia kuin nykyään. Tästä on vaikeaa sanoa mitään järjellistä. Mä en todellakaan ole kaikkein runosieluisin lukija muutenkaan niin tällaisen äärellä on hauskan sanaton, mutta tämä iski ytimiin ja oli siinä mielessä tosi tehokas. Noi käytetyt vertauskuvat yksinkertaisesti vaan toimi ja sitä oli myyty. Severuksella ja Remuksella oli mielenkiintoinen suhde ja omat kirouksesta, missä jotenkin he yhtyivät. Heillä oli yhdistävät ja erottavat tekijänsä ja todella oli surku, ettei heistä voinut tulla mitään enempää.

Kun suojausten koodit oli ratkottu läpikotaisin, uskaltauduimme toki hieman pidemmällekin – kylkiluiden määrä on vakio, mutta miltei torkkuvan partnerin niskahiusten laskeminen kysyy jo kunnianhimoa.

Tällaiset on helmiä. Kyllä, niskahiusten laskeminen kysyy jo kunnianhimoa, mutta se tarkoittaa myös sitä, että pääsee tarpeeksi lähelle ja niin pitkäksi aikaa, että pystyy laskemaan. Tämän kaltaiset tavat ilmaista asiat viehätti ja tuntuivat samaan aikaan ytimekkäiltä ja juuri oikeilta ja loivat käsin kosketeltavan tunnelman, jossa oli ihanasti jännitettä, vaikka romantikko olisi toki tykännyt myös enemmästä hellyydestä.