Fandom: One Piece
Disclaimer: En omista hahmoja enkä maailmaa, enkä saa leikkimisestä muuta kuin hyvää mieltä.
Otsikko: Vajoaminen
Kirjoittaja: Pics
Paritus: Law/Luffy
Ikäraja: K-11
Genre: angsti, draama, romantiikka?
Summary: Ja sitten he putosivat molemmat.A/N: What the absolute fuck, taas kerran. Mutta no, tuli tällainen idea mieleen ja kirjoitin sen. Tästä oli kai tarkoitus tulla hauskempi, mutta Law oli angstisella tuulella. Joskus Punk Hazardin ja Dress Rosan välissä, tapahtuma-aika.
Inspiroidu musiikista -haasteeseen, missä väkerrän The Doorsin biiseistä, tässä
Moonlight Drive.
VajoaminenYöllä jopa olkihattujen laivassa oli hiljaista, mistä Law oli enemmän kuin kiitollinen. Päiväsajan kaaos kiristi hänen hermojaan, tunnelma oli niin täysin erilainen kuin hänen oman miehistönsä keskuudessa että hän oli kuin toisessa todellisuudessa. Tietysti hänellä oli omat idioottinsa, mutta idiotismillakin olisi pitänyt olla jokin raja.
Hänen tarvitsi latautua hetki äänettömässä yksinäisyydessä ennen kuin pystyisi nukkumaan, joten hän seisoi kannella kaiteeseen nojaillen ja katseli meren yllä riippuvaa absurdin suurta ja kirkasta kuuta, joka oli lähes täysi. Ruorissa oleva Chopper pysytteli aivan hiljaa eikä yrittänyt viritellä keskustelua, toinen asia josta sopi olla kiitollinen. Miehistön jäsenistä Law tuli parhaiten toimeen Chopperin kanssa ehkä siksi, että he saattoivat aina puhua lääketieteestä elleivät keksineet muuta. Heidän välillään vallitsi hyvän lääkärin kunnioitus toista samanlaista kohtaan.
Muut enimmäkseen välttelivät häntä eikä kukaan ollut ilahtunut allianssista. Vain Luffy suoranaisesti etsiytyi hänen seuraansa eikä pitänyt minään ongelmana heittää käsivarttaan tuttavallisesti hänen harteilleen, istua niin leveästi että heidän polvensa koskettivat väkisin tai yrittää selvittää, miltä hänen hiuksensa näyttivät hatun alla. Law puolestaan piti sitä helvetin suurena ongelmana.
Ellei se olisi ollut niin älytön ajatus, hän olisi kuvitellut että Luffy yritti tehdä häneen vaikutuksen. Ideat olivat joskus ihan hyviä, toteutukset eivät koskaan. Luffy oli yrittänyt tuoda hänelle kahvia ja päätynyt kaatamaan sen hänen kirjansa päälle. Myöhemmin Luffy oli pahoitellut ja kysynyt mistä se kirja oli kertonut, ja kolmen lauseen selonteon jälkeen nukahtanut vasten Lawin olkapäätä niin, ettei hän ollut voinut liikkua kahteen tuntiin.
Sellaista ei vain tehty ilman syytä, jota hän ei ehkä halunnut tietää.
Oliko kuu aina ollut noin suuri ja hän oli vain unohtanut sen, koska ei ollut nähnyt sitä niin pitkään aikaan? Punk Hazardin taivas oli aina ollut luonnottomien pilvien peitossa, ja hän oli viettänyt sillä kirotulla saarella aivan liian kauan.
Käsi kohosi väkisin rinnalle ja painui sydämelle, joka sykki rytmikkäästi kaksijakoisella tahdillaan. Hän tunsi sen sormenpäissään ja se oli hyvä tunne pitkästä aikaa; hän oli jo ehtinyt pelätä ettei koskaan saisi sitä Caesarilta takaisin.
Hän karmi itseään hiukan, mutta se ei ollut mikään uusi eikä huono tunne. Jostain syystä se ei vain sopinut yhteen hänen edessään avautuvan näkymän kanssa, tällaisena yönä ei erityisesti tehnyt mieli ajatella irti leikattuja sydämiä eikä muita saman makaaberiusasteen asioita.
Kun katseli aalloille piirtyvää kuunsiltaa, teki mieli ajatella asioita, joissa vellomista Law kartteli parhaansa mukaan. Kuten sitä, miltä hänestä mahtaisi tuntua, jos Olkihattu tosiaan oli kehittänyt häneen mieltymyksen sen sijaan, että vain oli ylenmääräisen ystävällinen ja tapasi tulla liian lähelle kaikkia.
Taivas oli niin kaunis että ahdisti, ja äkkiä hänellä oli ikävä sukellusveneeseensä ja meren mustaan pohjaan, mahdollisimman kauas noista tähdistä, jotka näyttivät olevan niin lähellä että voisivat sataa hänen niskaansa. Hän kaipasi sitä vatsaa vääntävää hetkeä, kun metallirunko parahti paineen kasvaessa ja mielessä käväisi, mahtaisiko se sittenkin musertua hänen ympärillään.
Tällainen kauneus ei soveltunut hänelle. Hän tunsi olonsa kotoisaksi pölyisten kirjojen keskellä, leikkaussaleissa ja kolmentuhannen metrin syvyydessä pinnan alla, ja mitä enemmän ääniä, värejä ja pirteyttä hänen ympärillään oli, sen kamalammalta kaikki tuntui. Muutama päivä tällä laivalla tuntui avanneen jo tuhat haavaa, ja he lähestyivät Doflamingoa päivä päivältä.
Hän oli liittoutunut
mukavien ihmisten kanssa, mikä oli syvältä mahdollisimman huonolla tavalla. Sellaisia tyyppejä ei oikeastaan olisi halunnut kiskoa mukaan näin vaaralliseen suunnitelmaan, mutta ei ollut ketään muutakaan, johon hän olisi osannut luottaa. Olkihatuissa oli lukuisat vikansa, ja sekopäinen lojaalius meni niin pitkälle että oli ehkä ennemminkin yksi niistä vioista kuin hyvä ominaisuus.
"Uskon, että Traffy on hyvä tyyppi!" Luffy julisti kertoessaan miehistölleen allianssista. Silmät kirkkaina ja suu hymyssä.Se oli tuntunut siltä kuin Lawia olisi potkaistu
hakilla suoraan palleaan.
Turha sitä silti oli ajatella, hän oli tehnyt huolellista ajatustyötä jo vuosia ja nyt rakennelma oli valmis, rattaat pyörivät, virta kuljetti, ja oli aika toimia. Tässä kohtaa oli paha enää kääntyä takaisin, eikä hän edes halunnut. Joten... miksi hän ei voinut lakata ajattelemasta?
Hän huokasi raskaasti, asetti miekkansa nojaamaan kaiteeseen ja suoristi selkänsä, joka naksahteli ilkeästi hänen venyttäessään kädet päänsä yläpuolelle.
Sillä hetkellä jokin läimäytti häntä lapojen väliin ja iski ilmat hänen keuhkoistaan.
"Hoi Traffy, aiotko ulvoa kuulle tai jotain?" Luffy hihkaisi.
Law oli niin tyrmistynyt äkillisestä läimäyksestä – joka oli kai tarkoitettu toverilliseksi eikä tuntenut omaa voimaansa – että menetti tasapainonsa. Hänen ylävartalonsa kallistui reelingin yli, hetken hänen lanteensa rusentui ilkeästi kaiteenreunaan, ja sitten hän tunsi jalkojensa irtoavan kannesta ja seuraavan perässä oksettavan hitaana kuperkeikkana.
Niin yksinkertaisesti ja nolosti hän keikahti kaiteen yli. Sellaista ei ollut tapahtunut hänelle niin pitkään aikaan, että tunne oli epätodellinen.
"Ups, sori! Pelastan sinut heti, Traffy –"
Law oli jo pelastamassa itse itseään, kiitos vain tarjouksesta. Hänen voimallaan olisi helppoa teleportata takaisin kannelle, joten hän aktivoi sen ja –
Luffyn venyvä käsivarsi kiertyi tiukasti hänen ympärilleen ja litisti hänen käsivartensa kylkiä vasten, eikä hän pystynyt käyttämään kykyään tällä tavalla. Ei kai auttanut mikään muu kuin tulla pelastetuksi.
Se olisi toiminut, jos Law olisi pudonnut kallionjyrkänteeltä tai merivoimien sotalaivan kannelta tai mistä tahansa korkeammalta. Thousand Sunny oli kuitenkin melko pieni laiva, ja hän iskeytyi veteen ennen kuin Luffy ehti saada kaiteesta tarpeeksi hyvän otteen.
Ja sitten he putosivat molemmat. Ilmalennon aikana Luffy kiljaisi niin kovaa, että Law kuvitteli tärykalvojensa puhjenneen ja korviensa vuotavan verta.
Vesi oli viiltävän kylmää. Law muisti väläyksen Namin selityksestä, jonka mukaan he olivat kylmässä merivirrassa, millä kai oli jotain tekemistä aiemman jääkimpalesateen kanssa.
Öinen meri oli hyvin pimeä ja musta. Yläpuolella kuunvalo piirsi selkeän ympyrän, jota kohti olisi ollut helppo uida, jos Law vain olisi löytänyt energiaa liikauttaa yhtäkään raajaansa. Jopa Luffyn ote hänestä löystyi meressä, he olivat kumpikin ihan yhtä avuttomia. Pinnan alla he eivät olleet mitään muuta kuin verkonpainoja.
Hän ponnisteli kohottaakseen kättään sen verran, että pystyi tarttumaan Luffyn käteen, vaikka ote tuntuikin hyytelöltä. Ei ollut hyvä idea ajelehtia erilleen – joku sukeltaisi aivan varmasti pian kapteeninsa perään, ja olisi paljon vaikeampaa noukkia heidät ylös yksitellen. Lawin mustan takin näkeminen mustassa vedessä olisi myös pelastajalle kaikkea muuta kuin helppoa.
Valo väheni entisestäänkin heidän vajotessaan toisiinsa takertuneina yhä syvemmälle ja valoisa läikkä pinnalla pieneni. Law vilkaisi Luffya, joka tuijotti takaisin silmät valtavina palloina tuoden mieleen jonkin sokean syvänmerenkalan.
Lawin iskusta salpautunut hengitys päätti, että nyt oli hyvä hetki ryhtyä jälleen toimimaan, ja hän imaisi itsensä tahtomattaan täyteen hyytävää suolavettä.
Joku rikkoi vedenpinnan ja näkyi hetken pienenä siluettina kuunvaloläikkää vasten, sitten Lawin tajunta sammutti valot.
*
Hän toivoi, ettei olisi herännyt. Ihminen pystyi nielemään melko monta litraa vettä, jonka yskiminen ulos oli kohtalaisen huonoa ajanvietettä. Hän yritti vääntäytyä paremmin kylkiasentoon eikä muistanut, milloin oli tuntenut itsensä yhtä kivulloiseksi, voimattomaksi ja palelevaksi. Helvetin merivesi, hänellä ei ollut voimia edes oksentaa.
Joku potkaisi häntä vatsaan, mikä auttoi huomattavasti. Kun hän oli yskinyt suurimman osan vedestä ylös ja kurkku tuntui jo raa'alta, hän huomasi sormenmittaisen pikkukalan sätkyttelevän kannella. Hän oli näköjään niellyt senkin ja oivallus sai vatsan kouristumaan tavalla, joka toi lopunkin veden ylös hyvin nopeasti.
Haukottuaan hetken henkeä Law alkoi käsittää, että jäisi henkiin. Vähän matkan päässä Chopper pomppi tasajalkaa Luffyn paisuneen vatsan päällä saadakseen tämän tyhjentämään nielemänsä meriveden. Se näytti niin uskomattoman typerältä, että Law tyrskähti hysteerisesti. Selvä, hän saattoi olla vähän järkyttynyt.
"Hengissä?"
Hän kääntyi äänen suuntaan. Sanji oli riisunut paitansa ja puristi siitä vettä.
"Kyllä. Kiitos sinun, olettaisin."
Laskeutuva hiljaisuus oli hieman vaivautunut. Sanji vilkaisi kannella sätkivää kalaa ja tarttui sitä pyrstöstä. "Arvostan elettä, mutta ei olisi tarvinnut kalastaa keskellä yötä." Hän viskasi kalan laidan yli takaisin mereen.
"Ei hauskaa", Law sanoi.
Sanji kohautti harteitaan. "Yllätyin, kun piti noukkia sinutkin ylös. Luffylle se on ihan normaalia, mutta..."
"Hänen vikansa." Nyt, kun Law taas pystyi hengittämään ja pahin adrenaliinitulva meni ohi, hänen hampaansa alkoivat kalista hillittömästi. Hän määräsi itselleen lämmittelyä, kuivat vaatteet ja jotakin kuumaa juotavaa, muttei luottanut jalkojensa kantavan ihan vielä eikä aikonut ryömiä kenenkään nähden.
Kun Luffy vihdoin oli tyhjennetty vedestä, tämä nousi istumaan näyttäen hieman nololta ja oli kerrankin hiljaa. Chopper määräsi heille molemmille hoidoksi lämmittelyä, kuivat vaatteet ja jotakin kuumaa juotavaa eikä Lawilla ollut ongelmia reseptin hyväksymisessä.
Vähän myöhemmin Law oli kiedottu lämpimään huopaan Luffyn kanssa.
Samaan huopaan, sillä Chopper sanoi heidän olevan lievästi hypotermisiä ja että lämmön jakaminen oli hyvä idea. Law todella toivoi, että olisi pystynyt väittämään vastaan, mutta faktat olivat faktoja, ja niin Luffy hytisi hänen kylkeään vasten ja tiputteli hiuksistaan vettä hänen hartialleen.
Pahinta oli, ettei se ollut lainkaan niin epämukavaa kuin Law olisi toivonut.
"Miten te oikein päädyitte mereen?" Sanji kysyi ojentaessaan molemmille teekupit.
"Et halua tietää", Law sanoi.
"A-a-a-anteeksi", Luffy sanoi kalisevien hampaidensa lomasta.
"Tätä ei olisi tapahtunut, jos et olisi yrittänyt pelastaa minua", Law sanoi.
Käsivarsi oli jälleen kiertynyt hänen ympärilleen Luffyn yrittäessä imeä itseensä niin paljon lämpöä kuin mahdollista, tai sitten jostain muusta syystä. Sen ote kiristyi. "Olisin näyttänyt niin coolilta, kun olisin pelastanut sinut", Luffy mutisi.
Ilmeisesti Law ei ollut vain kuvitellut, että Luffy oli yrittänyt tehdä häneen vaikutuksen lähipäivinä. Kaikista surkeista seurauksista mereen pudottaminen oli tähän mennessä kaikkein pahinta... ja naurettavasti selitys lämmitti Lawia enemmän kuin kuuma tee.
Kuinka syvälle hän olikaan vajonnut.
