Nimi: Autokaupoilla
Ikäraja: Kiroilun vuoksi pistin tän nyt K11
Yhteenveto:
Ehkä autokaupat lauantai aamusin ei ollutkaan niin huono idea.Oma sana: Mä oon varma, et palaan näihin veljeksiin ja Jesse/Markus paritukseen vielä uudestaan jonkun one-shotin parissa. Aluksi tästä piti tulla jatko-originaali, mutta tuli pieniä muutoksia ja tästä tuli tälläinen. Anteeksi selostus alussa
Kommentteja arvostan aina!
Autokaupoilla”Jesse, nyt ylös sieltä! Meillä on kiireinen päivä edessä niin ku varsin hyvin tiedät!”
Mun ovi pamahti auki ja mun päättäväinen isoveli, Aleksi, käveli avaamaan verhot ikkunan edestä. Tai ei ne mitkään verhot olleet, kaks kangaspalaa vaa, jotka roikku typerästi mun sängyn päälle. Samalla, kun Aleksi avas verhot, se veti peiton pois mun päältä. Mä puristin tyynyäni tiukasti päätäni vasten, ettei se vaan veis sitäkin.
”Jesse, älä viitti käyttäytyä ku joku kolme vee kakara”, Aleksi sano ja mä saatoin kuvitella sen pyörittelevän silmiään. ”Sä tiesit eilenkin vallan hyvin, mitä tänään tapahtuu ja silti sait sen loistavan idean valvoa myöhään...”
”Anna mun nukkua ees viis minsaa”, mä rukoilin käpertyen samalla mahdollisimman pieneks kasaks siihen sängylle, jossa mä edelleen makasin ilman peittoo ja mulla alko tulla kylmä, koska olin menny nukkumaan vaan bokserit ja t-paita päällä. ”Mun päätä särkee, jumalauta”, mä valitin.
Mä sain vastaukseks huvittuneen naurahduksen Aleksin suusta.
”No, se nyt on sun oma ongelma”, se virnuili ja mä tiesin, että sillä oli vahingonilonen virne kasvoillaan. ”Mitäs menit juomaan eilen. Mä varoitin sua.”
”Turpa kiinni. Mee herättää Lauri ensin, mä herään sillä aikaa”, mä mumisin tyynyäni vasten itsepäisesti. Kuulin Aleksin huokaisun ja sen lähestyvät askeleet ja tiesin, mitä se aikoi tehdä. Se teki sen saman tempun aina, kun mä en suostunu nousemaan tarpeeks nopeesti – eli toisin sanoen joka helvetin aamu.
Se ottais kiinni mun petauspatjan seinän puolimmaisesta reunasta, vetäis sen lattialle niin että mä tippuisin siinä samalla. Aleksi oli oppinu tempun meidän edesmenneeltä isältä, joka oli tehnyt sen saman myös monta kertaa. Jos te ette vittu usko, että se sattuu, kun sun pirullinen veli vetää sut lattialle kesken hyvien unien, niin te ettte usko mitään.
Sinä aamuna mä päätin alistua rauhassa kurjalle kohtalolleni ja pomppasin salamana ylös sängystä ennen kuin Aleksi kerkes lähellekään mun sänkyä. Se virnisti tyytyväisenä, heitti pitelemänsä peiton takaisin sänkyyn ja katos mun huoneesta käskien mun pitää kiirettä. Meillä oli kiire ja mä tiesin sen.
Me oltiin menossa autokaupoille. Aleksi oli vihdoin saanut työpaikallaan palkankorotuksen, se oli töissä läheisen päiväkodin hoitajana ja päättäny ratkasta meidän kaikki meno-ongelmat ostamalla auton. Mä olin edeltävänä iltana kysyny, et miksi mun pitäis tulla mukaan ja Aleksin vastaus oli ollu, että se tarvitsi mun ja Laurin (mun toisen isoveljen) hyväksynnän autoon, jonka se osti meidän perheelle, mutta mä olin melko varma, että se halus vaan kiduttaa mua pakottamalla mut autokaupoille heti kahdeksan aikaan aamusta. Sen jälkeen me mentäis kuulemma kaupungille ostaa vaatteita ja ruokaa, joten päivä menis siinä. Ja lopuks pitäis vielä käydä mummon luona, mikä ei mua kauheesti ilahduttanut.
Mä sain vaatteet puettua ja menin keittiöön katsoen ensin haikailevasti mun sänkyä. Tiesin kuitenkin, et jos mä nyt menisin
ihan vähäks aikaa vaan makaamaan sängylle, niin nukahtaisin ja sit Aleksi tulis uudestaan repimään mut sängystä ylös ja sit me oltais jo hemmetisti myöhässä meidän aikataulusta. Mummon luona piti olla tasan kello kolme ja sitä ennen oli tehtävä vaikka mitä, niin meillä ei ollut kauheasti aikaa.
Keittiössä istui jo Aleksi lukien päivän lehteä, samoin Lauri, joka oli mua vuoden vanhempi. Meidän vanhemmat oli kuolleet auto-onnettomuudessa vajaa vuosi takaperin ja sen jälkeen Aleksi allekirjottanu paperit ja ottanut mut ja Laurin ja perustanu meidän kanssa perheen, vaikka se olis voinu ihan hyvin lähtee johonki yliopistoo opiskelemaan ja jättää meidät esimerkiks mummolle. Mä en tienny vieläkään, miks se oli ottanu meidät, miksi se oli jääny meidän luokse, vaikka olis voinu valita toisin. Se oli jo päässy sisään yliopistoon ja oli menossa sinne, mutta sit äiti ja isä oli kuollu ja se oli peruuttanu saman tien paikkansa yliopistossa jäädäkseen meidän luokse.
”Ai kato, pääsit säkin ylös sängystä”, Lauri virnisti mulle ja mä mulkasin sitä pahantuulisena takas. Aleksi ei kiinnittäny meidän kahden vittuiluihin mitään huomiota, se alko puuttuu asiaan vasta siinä vaiheessa, kun mä ja Lauri oltiin tyyliin lattialla painimassa. Sitä tapahtu harvinaisen usein, vaikka meillä olikin yleensä hyvät välit keskenämme.
Lauri oli lukion ekalla ja mä yläasteella samassa rakennuksessa, yhdeksännellä luokalla, joten me ikävä kyllä nähtiin miltei päivittäin koulun käytävillä, vaikka meillä ei samoja tunteja ollutkaan. Usein mä potkasin sitä, kun se kulki mun ohi tai se tönäs mut naulakkoon tai jotain muuta vastaavaa.
”Pää kiinni”, mä vastasin takas sille kaataessani kahvia kuppiini. Lisäsin päälle maitoo ja istuuduin kahvikupin kanssa pöydän ääreen Aleksia vastapäätä. Lauri istu Aleksin vieressä.
”Koittakaa nyt tää päivä ees käyttäytyä ikänne mukaisesti”, Aleksi sano laskien lehden pöydälle. Se hörppäs kahvinsa loput ja nousi ylös. ”Mä en nimittäin aio katella koko päivää teidän kahden kitinöitä enkä kuunnella teidän kahden välisiä vittuiluja.”
”Joojoo, mä oon ainakin kunnolla”, mä lupasin ja Lauri nyökkäili kans vakuuttavasti. Aleksi katto meitä pitkään varoittavasti. Sitten se huokas syvään ja nyökkäs.
”Okei, mä luotan siihen, et te käyttäydytte. En halua tappelua keskellä autokauppaa”, se sano ja mä virnistin, sellanen olis just niin mun ja Laurin tapasta. Lauri huomas mun virnistyksen ja vastas siihen. ”Kakskyt minsaa aikaa ennen lähtöö”, Aleksi sano lampsiessaan makuuhuoneeseensa. Mä hörppäsin kahvin ja riensin hakemaan nahkatakkiani. Laittaessani takkia päälle kuulin jo keittiöstä Aleksin huutoja siitä, kuinka mä olin myöhässä. Saatana. Antais mun herätä kerrankin kunnolla ennen kuin rupeis raahaa mua yhtään mihinkään.
”Nyt mennään, Jesse, ala tulla”, Aleksi huusi jo eteisestä, kun mä olin vihdoin saanu takkini kiinni. Työnsin taskuun vielä yhden tupakka-askin ja sytkärin ennen kuin riensin eteiseen hakemaan mustia converssejani. Aleksi kiroili ovella siitä, kuinka niidenkin nauhojen sitomiseen meni aikaa ja miks mä en voinu pitää mitään muita kenkiä, esimerkiks skeittikenkiä, mitkä silläkin oli. Mä tyydyin pyörittämään sille silmiäni, siis
mä skeittikengissä converssien sijaan? Mikskä se mua oikeen luuli? Luuliks se mua tosissaan vuosisadan heteroks vai mitä vittua sen päässä pyöri, kun se niitä lauseita ulos päästi?
***
Me mentiin bussilla sinne autokauppaan ja heti kaupan sisällä Aleksi kyseli jo jotakuta tiettyä myyjää, jonka kanssa se oli jutellu puhelimessa. Mä huokasin syvään, nojasin pylvääseen ja mietin, miten pääsisin parhaiten livistämään tupakalle ilman, et Aleksi huomais. Se ei nimittäin tiennyt mun pahoista tavoistani eikä mua kiinnostanu ottaa selvää siitä, että mitä se niistä sanoisi. Etenkään keskellä autokauppaa.
”Onks sutkin raahattu tänne vastoin tahtojas?” mä kuulin pojan äänen takanani ja käännyin nähdäkseni puhujan. Se oli ihan kivan näkönen poika, sellaset vaaleet hiukset ja siniset silmät. Lisäks sillä oli musta nahkatakki niin ku mulla ja mustat conversset. Mä hymyilin ja se hymyili takas. Vasta sit mä tajusin, mitä se oli sanonu.
”Öö, miten nii?” kysyin fiksusti takas ja kirosin itseäni niinkin typerästä repliikistä. Joskus vois ihan tosissaan harjotella näitä reploja tällästen tapausten varalle. Kelatkaa kui helppoo ois olla näyttelijä, olis luonteva tilanteessa kuin tilanteessa ja osais peittää sen hermostuksen. Kaiken lisäks sais kuuluisuutta ja rahaa. Helvetin helppo duuni.
”Nokun näytit kaukaa katsottuna siltä, et voisit hetkenä minä hyvänsä nukahtaa vasten sitä pylvästä. Tulin tsiikaa saisinko sut hereille”, vieras poika jutteli ihan vailla hermostusta.
”Aaa”, mä sanoin tajutessani, millä sanoilla jätkä oli alottanu sen meidän keskustelun. ”Joo, mun broidi”, heilautin kättäni jonnekin suuntaan, minne uskoin Aleksin ja Laurin menneen. ”Raahas mut tänne. Normaalisti nukkuisin vielä tähän aikaan, mut se saa kai jotain kiksei siitä, et raahaa viattomia pikkuveljiään aikaisin lauantai aamuna autokaupoille”, pyöräytin silmiäni ja vieras jätkä nauroi. Olin aika tyytyväinen siihen, että sain niinkin monta sanaa suustani.
”Markus! Koita nyt jo tulla sieltä!” mä kuulin jonkun huutavan takaani ja mun edessä seisova jätkä heilutti kättään huutajan suuntaan. Äkkiä mä tajusin, et sen nimi oli varmaa Markus ja sitä oli kutsuttu.
Markus veti housun taskuistaan paperinpalan ja kynän ja kirjotti jotain siihen. Mun sydän hakkas kovaa koko sen tapahtuman aikana, vaikka en todellakaan tienny miksi. Mitä helvettiä? Lopulta Markus työns kynän takas taskuunsa, mutta ojensi paperin mulle.
”Siinä on mun numero. Ois kiva jutella vaikka sit siitä, minkälaiseen autoon päädyitte. Ja mä oon Markus”, se sano kaiken tosi nopeasti. Mä tajusin kattoneeni sitä suoraan silmiin ja mun sydän hakkas vieläkin ihan ku jossain niissä rakkausleffoissa, joita mun kolmetoista vuotias pikkuserkku katto aina ollessaan meillä kylässä. Niissä, joissa pariskunta tapaa toisensa, menee treffeille ja suutelee. Jälkeenpäin vasta tunnustetaan, miten paljon pelättiin ja jännitettiin.
”Mä oon Jesse”, sain lopulta sanottua nimeni ja otin sen paperin vastaan. Työnsin sen mun taskuun.
”No, Jesse”, Markus lausu mun nimen kulkiessaan mun ohitse ja mä näin sen hymyn. ”Soittele”, se käveli vanhempiensa luokse ja näytti riitelevän hetken jostakin, varmaan siitä, minkä merkkinen auto oli paras.
Mä lampsin typerä virne kasvoillani kohti Aleksia ja Lauria, jotka oli päätyny siniseen Audiin. Ehkä autokaupat lauantai aamusin ei ollutkaan niin huono idea. Mä ainakin voisin tulla toistekin.
