Pics, kiitoksia! <3 Haha, oli jotenkin riemastuttavaa kirjoittaa tuo kahvila failaamaan, mutta Kisen kannalta suunnitelman kariutuminen lienee ihan hyvä juttu: Akashin tuntien sekä liian rasvaisesta maidosta että sokerista olisi saattanut tulla motkotusta, eikä kahvi ole sen logiikalla varmaankaan edes mustana niin terveellistä, että sitä kannattaisi juoda.
Ja aww, ajattelet jälleen samoin kuin itsekin ajattelen: Kise ei pysty kuvittelemaan muuta kuin Akashin johtajan roolissa, toisaalta Akashilla ei ole varmastikaan kovin paljon kokemusta siitä, mitä treffeillä pitää tehdä, joten se jättää sen ihan Kisen pähkäiltäväksi.
7. Lisää aihetta huhupuheilleKoska kumpainenkaan ei ollut osannut sanoa tarkkaa päämäärää, minne mennä, olivat Akashi ja Kise päätyneet vain kuljeksimaan ympäriinsä. Pienen hetken kuluttua Akashi oli saattanut todeta jopa viihtyvänsä toisen seurassa. He olivat päätyneet istuskelemaan läheisen puiston penkille, ja vaikka ajankulu tuntuikin hämärtyneen täysin molemmilta, lämpötilan lasku ja vähenevä päivänvalo kertoivat, että vähintään tovi oli vierähtänyt.
”Täällä on kylmä”, Kise nurisi.
”Olisit toki voinut selvittää lähimmän kahvilan sijainnin etukäteen, niin sitä ongelmaa ei olisi”, Akashin oli pakko huomauttaa, joskaan hänen sävynsä ei ollut kuivakka, vaan enemmänkin hellän moittiva. Kisen kasvot punehtuivat, mikä oli suorastaan suloista. Sille oli pakko hymyillä ihan vähän, joskin mahdollisimman näkymättömästi.
”Ei tarvitse kääntää veistä haavassa, Akashicchi”, Kise totesi irvistäen pienesti. ”Sitä paitsi olisi kuulostanut typerältä kysyä jonnekin ilman, että kertoo tarkemmin minne, enkä sitä paitsi oikeastaan uskonut, että suostuisit”, hän jatkoi. Puna hänen kasvoillaan syventyi myöntämisen takia.
”Eleesi oli siinä tapauksessa melko imarteleva, Ryōta”, Akashi totesi. Hän olisi totta puhuen tahtonut kysyä, mikä oli ajanut Kisen siihen, ellei hän ollut uskonut edes mahdollisuuksiinsa, mutta päätti jättää sillä kertaa välistä. Oli oletettavaa, että sosiaaliset normit kielsivät sellaisen kyselyn.
Heidän katseensa kohtasivat pieneksi hetkeksi, jonka aikana Akashin oli pakko myöntää, että Kise oli omalla tavallaan suloisen lisäksi myös nätti. Sen ääneen toteaminen oli saattanut aluksi tuntua hieman virheelliseltä toiminnalta, joskin lopputulos oli miellyttävä.
Toisinaan liikkeiden ennakointikyky oli hämmentävää: vaikka Akashi periaatteessa tiedostikin etukäteen, mitä oli tapahtumaisillaan, tunsi hän olonsa häkeltyneeksi tuntiessaan toisen sormenpäiden hipaisevan hänen poskeaan hellästi kuin pyytääkseen nojautumaan lähemmäs. Silmäluomet sulkeutuivat, ja Akashi tunsi toisen huulet omillaan ja kädet ympärillään. Koko muu maailma ympäriltä tuntui katoavan sen hetken ajaksi kokonaan, eikä kumpikaan välittänyt siitä mahdollisuudesta, että seuraavana päivänä Teikōssa ei muusta puhuttaisikaan kuin heistä yhdesssä.
Kun he vihdoin irrottautuivat, olivat he hengästyneitä ja täysin tietämättömiä siitä, mitä seuraavaksi tapahtuisi, mutta myös varmoja siitä, ettei suudelma jäisi heidän viimeisekseen.