Nimi: Tuhkaperhonen
Author: Illa
Genre: Draama, angst
Ikäraja: S
Varoitukset: Itsemurha ja itsetuhoisuus
Ei koskaan enää ikinä. Sä lupasit mulle, sen piti loppua. Elämän piti kestää ja kantaa meidän molempien alla.
Mutta sä valehtelit ja mä olin jo luvannut, etten itkisi. En sun takiasi enkä varsinkaan sun nähtesi, sä pyysit niin. Enkä mä itkenyt, koska en enää tiennyt miten itkettiin. Sä kai veit multa kyyneleetkin hymyn lisäksi.
Sä sanoit joskus, että vain toinen meistä eläisi aikuiseksi. Mä kysyin silloin sulta, että jos mä kuolen niin elätkö sä sitten vanhaksi asti? Ja sä nauroit ja vastasit, etten mä ole sellainen, joka kuolee nuorena.
(ei ketään ole tehty kuolemaan nuorena, vai onko, kukaan ei osannut vastata siihen, ehkä kaikkiin kysymyksiin ei ole vastausta vaikka luulimme tietävämme kaiken)
Sä kerroit mun olevan kaunis, sellainen vapaa perhonen. Ja mä piirsin sun käteesi perhosen nuotion tuhkalla, mutta seuraavana päivänä perhosen tilalla oli verta. Kaipa mä olin sen arvannutkin. Perhosia ei vaan ollut tarkoitettu sulle.
Sinä syksynä olit mielestäsi nähnyt tarpeeksi keväitä. Et kaivannut enää yhtäkään ja käskit mun painua helvettiin, kun yritin saada sulle apua. Nyt mä voisin sanoa, etten silloin voinut enää painua helvettiin, koska olin siellä jo. Kai me sen talven aikana kärsittiin molemmat, yhdessä ja erikseen.
Sulla oli oikeus siihen. Et vaan koskaan tainnut tajuta, kuinka rikki repisit meidät. Meidät, joista olit kirjoittanut päiväkirjaasi, ettei kukaan tuntunut välittävän. Se kirjoitus sattui eniten, enkä koskaan puhunut päiväkirjasta kenellekään muulle. Minullehan sen olit jättänyt, ei keneenkään muuhun tarvinnut sattua enempää. Silloin mä hetken ajattelin, että kunpa kukaan meistä ei välittäisikään. Silloin keneenkään ei olisi sattunut. Mutta nyt mä tiedän, että mieluummin muistan ja kestän sen kaiken kuin unohdan. En unohda sua, mä lupaan vaikka ääneen, jos sä vaikka voisit kuulla sen.
Lopulta susta jäi vain tuhkaa. Siitä tuhkasta ei piirretty perhosia eikä muutakaan. Ja vaikka mun olisi pitänyt olla meistä se perhonen, silti sä lähdit lentoon ensin.
Ja loppujen lopuksi, sä olit oikeassa. Ei meistä molemmista tullut aikuisia, sä kaaduit jo kynnykseltä. Mutta kun mä muistan sun hymysi, sen kaikista pienimmän ja veikeimmän, mä mietin, että susta olisi pitänyt tulla jotain muuta kuin mustasiipinen tuhkaperhonen.
