Nimi: Vai että sellaiset juhlat
Kirjoittaja: pihlajanmarja
Paritus: Ron/Harry
Ikäraja: k-11 (sanokaa jos oon väärässä)
Genre: Fluffy, draama
Summary: Jos Ron ei olisi suurin piirtein hukuttanut itseään Fredin ja Georgen paikalle raahaamaan tynnyriin, (jossa oli kaksosten mukaan boolia mutta jota Harry olisi kyllä sanonut myrkyksi), ehkä mitään ei olisi tapahtunut.
A/N: Nyt sain oikein kaksi ficciä FF100:aan valmiiksi. Olenpa ylpeä. Niin ja osallistuu kyseiseen haasteeseen sanalla 039.Maku.
Jos kukaan ei olisi järjestänyt niitä Voldemortin kukistumisen vuosijuhlia, ehkä mitään ei olisi tapahtunut. Jos Ron ei olisi suurin piirtein hukuttanut itseään Fredin ja Georgen paikalle raahaamaan tynnyriin, (jossa oli kaksosten mukaan boolia mutta jota Harry olisi kyllä sanonut myrkyksi), ehkä mitään ei olisi tapahtunut. Niinpä Harry syytti tapahtumista juhlien järjestäjiä, eli Charlieta ja Billiä, ”boolin” paikalle tuoneita eli kaksosia, änkyräkännissä ollutta Ronia ja sitä neropattia joka keksi laittaa olohuoneeseensa aivan liian ahtaan sohvan. Mutta itseään? Ei, ei hän itseään syyttänyt. Eihän hän tehnyt kerrassaan mitään.
Juhlat pidettiin Billin ja Fleurin talossa, ja siellä olivat kaikki mahdolliset tuttavat, joita Weasleyn sisarusparvelta löytyi. Niin ja tietysti Fleurkin kutsui ystäviään, olihan tämä hänenkin talonsa. Joka tapauksessa talossa oli Harryn mielestä aivan liikaa porukkaa. Joka vaiheessa joku tuli juttelemaan hänelle, taputtelemaan häntä selkään tai kehumaan hänen ulkonäköään. Harry tunsi itsensä hyvin vaivaantuneeksi kun joka ikinen hänen aikanaan Tylypahkassa ollut naispuolinen henkilö tuli kehumaan sitä, miten hän vain komistui vuosi vuodelta. Jossakin vaiheessa hänen teki mieli liittyä Ronin seuraan boolitynnyrin luo, mutta päätti sittenkin selvitä koitoksen selvin päin. Häntä lukuunottamatta koko talo taisikin olla täynnä kännisiä ja hilpeitä velhoja ja noitia. Lopulta hän löysi Hermionen ja Ginnyn istumassa olohuoneen sohvalla. Harry istuutui heidän väliinsä ja huokaisi helpotuksesta.
”Huh, vihdoinkin ihmisiä, jotka eivät yritä iskeä minua”, hän sanoi.
”Oletko varma? Hermione kysyi leikillään ja esitti venyttelevänsä, jotta saattoi kietoa kätensä Harryn harteille. Harry mulkaisi kiharahiuksista ystäväänsä.
”Lopeta.”
Hermione nauroi, ja Ginny kikatti Harryn toisella puolella. Ginny taisi olla yksi niistä kännisen hilpeistä ihmisistä.
”Minä en ole villi sinkku niin kuin Hermione, joten enpä taida lähennellä sinua.”
”Villi sinkku, todellakin”, Hermione mutisi. ”Tekisi mieli hukuttautua, niin siitäkin päästäisiin.”
Harry pyöritteli silmiään. Tuosta hän oli kuullut Hermionen valittavan monta kertaa tämän vuoden aikana.
”Älä siinä pyörittele silmiäsi! Sinulla naisia putoilee melkein sateena taivaalta, mutta mistä minä löydän miehen itselleni? En mistään!”
”Tuossa sinulle mies”, Harry nauroi, ja osoitti Ronia, joka toikkaroi lähemmäksi. Hermione irvisti.
”Ei kiitos.”
Kun Ron lähestyi uhkaavasti sohvaa, Hermione ja Ginny nousivat sohvalta yhtä aikaa.
”Jätämme teidät kahden”; Ginny sanoi iskien silmää. Ronin pikkusiskolla oli omituinen huumorintaju.
Ron istuutui (tai oikeastaan lysähti) Harryn viereen sohvalle ja kietoi kätensä rennosti Harryn vyötärön ympärille. Tässä vaiheessa sohva alkoi tuntua liian ahtaalta.
”Hei kaveri kuules. Kaveri hei.”
Lause tuntui jäävän kesken, kun Ron paranteli asentoaan ja istui nyt aivan kiinni ystävässään. Yhtäkkiä lauma ihailevia naisia tuntuikin ihan mukavalta vaihtoehdolta. Harry alkoi epäillä boolin koostumusta, kun Ronin hengitys löyhähti hänen naamalleen.
”Tiedätkö, mä oon aina pitänyt susta. Tosi paljon, tajuutko sä?”
Harry liikahti epävarmasti.
”Niin minäkin sinusta, Ron”, Harry sanoi muistaen juuri, miten sietämätön hänen ystävänsä oli kännissä.
”No sittenhän asia on sillä selvä”, Ron tokaisi ja suuteli Harrya märästi suoraan suulle, alkoholin terävä maku suukon mausteena. Ei tässä näin pitänyt käydä, Harry ajatteli epätoivoisesti, kun Ronin kädet takertuivat hänen niskaansa. Intohimoista – pah! Märkää ja epämukavaa – kyllä, todellakin. Ja sitten Ron sammui suoraan hänen päälleen kesken suudelman johon Harry ei ollut vastannut, kädet edelleen Harryn niskassa, eikä Harry päässyt sohvalta mihinkään. No, ehkä hän saisi itsekin nukutuksi. Ei ollut paljon muuta vaihtoehtoa.
Vai että sellaiset juhlat.
***
Harryn selkään koski. Hän ei juuri sillä hetkellä löytänyt käsiään sohvan uumenista, eikä hän tuntenut oikeaa jalkaansa. Mitä muuta vielä? No, Ron nukkui edelleenkin hänen päällään kuorsaten kovaäänisesti. Punahiuksisen miehet kädet eivät vain olleet enää hänen niskassaan, vaan olivat mysteerisesti päätyneet hänen takapuolensa alle. Mahtavaa. Milloin Ron heräisi ja tajuaisi, että Harry oli litistyä? Ei mennyt hyvin ei. Harryn täytyi myöntää, että Ron näytti suloiselta nukkuessaan. Tai ainakin se puoli hänen naamastaan, joka ei nojannut vasten Harryn rintakehää. Harry saattoi hyvin kuvitella Ronin kauhistuneen ilmeen, kun hän heräisi ja tajuaisi, missä hän oli. No, ainakaan tästä ei voinut syyttää Harrya. Hän oli ollut pelkkä uhri, joka olisi ollut erittäin onnellinen, jos suudelma olisi tapahtunut molempien ollessa selvin päin.
Harryn tuijottaessa ystäväänsä, Ronin silmät rävähtivät auki. Hän tuijotti edessään olevaa käsivartta miettien selvästi, missä hän oli. Sitten hän ilmeisesti tajusi, että hänen kätensä olivat jonkun takapuolen alla, koska hän vetäisi ne äkkiä pois. Vasta sitten hän hitaasti nosti katseensa allaan olevan miehen kasvoihin – ja lähestulkoon lennähti ylös sohvalta.
”Harry?” hän raakkui jokseenkin kauhistuneella äänellä. Sitten hän veti kätensä suun eteen näyttäen huonovointiselta.
”Pitää mennä oksentamaan”, hän mumisi ja ryntäsi pois olohuoneesta talloen samalla parin lattialla nukkuvan ihmisen päälle. Fleur ei varmastikaan olisi kovin tyytyväinen kodissaan nukkuvien krapulaisten ihmisten suureen lukumäärään, Harry mietti. Sitten hänen ajatuksensa siirtyivät takaisin Ronin reaktioon. Ehkä olisi pitänyt laittaa kaikki suudelmataidot peliin eikä olla vastaamatta, hän mietti ärtyneenä. Ehkä Ronin ei silloin olisi pitänyt juosta oksentamaan muistaessaan, että suuteli minua. Jonkinlainen henkinen krapula vaivasi nähtävästi häntä, koska boolia hän oli vain maistanut.
Kohta Ron hoiperteli takaisin olohuoneeseen pidellen päätään. Harry yritti hymyillä sohvalta, kun heidän katseensa kohtasivat. Ron hymyili takaisin, mutta pian hymy vaihtui irvistykseksi.
”Haluatko kahvia?” Harry kysyi ja hyppäsi sohvalta. Koko olohuone haisi viinalta ja tupakalta. Harry mietti, kummat Fleur tappaisi ensin, Billin vai kaksoset. Tai ehkä hän vain nyrpistäisi hienoa ranskalaista nenäänsä halveksuvasti ja…
”Mainitsiko joku kahvin? Ah, kiitos, ’Arry, mielelläni. Mikä päänsärky…”
Fleur seisoi ovenpielessä pukeutuneena samaan siniseen, lyhyeen mekkoon, joka hänellä oli ollut edellisiltana. Hänen vaaleat hiuksensa olivat uskomattomassa takussa ja hänellä oli vielä eilisen meikit naamassa. Ron ja Harry tuijottivat kumpikin Fleuria suut ammollaan. Sitten he vilkaisivat toisiaan ja meinasivat purskahtaa nauruun.
”Mitä? Niin, kahvia. Tuo on kyllä sinun keittiösi, että ehkä sinä löydät kahvin paremmin kuin minä.”
Fleur tuijotti heitä hetken hämmentyneenä.
”Aivan – minun keittiöni…. Anteeksi, tämä päänsärky saa minut hajamieliseksi.”
Lattialta alkoi nousta muitakin kahvia janoavia ihmisiä.
”Minulle teetä, kiitos”, Neville mutisi.
”Minä voin tuoda sinulle kupillisen tänne, kultaseni”, Ginny sanoi hymyillen. Hän, Hermione, ja Lavender nousivat ylös ja seurasivat Fleuria, Ronia ja Harrya keittiöön. Harry huomasi Ronin vilkuilevan häntä sivusilmällä tutkivasti, ilmeisesti luullen, ettei hän huomannut.
Keittiössä Fleur pysähtyi kesken kahvikuppien etsimisen tuijottamaan Ronia ja lopulta hän tirskahti.
”Mitä?” Ron kysyi ärtyneenä.
”Sinuna en ärsyttäisi Ronia kun hänellä on tuollainen krapula, kälyseni”, Ginny sanoi. Harry ei ollut koskaan kuullut Ginnyn tunnustavan Fleuria kälykseen. Hän selvästi nautti siitä, etteivät veelageenit estäneet Fleuria näyttämästä krapula-aamuna yhtä kamalalta kuin muutkin. Fleurkin tuijotti hetken Ginnyä hämmentyneenä, ennen kuin kiinnitti huomionsa takaisin Roniin.
”Tuli vain mieleeni, kun sinä oli joskus ihastunut minuun. Olit niin ’uvittava, kun luulit, etten ’uomannut.”
Harry pani merkille, ettei Ronin ärtynyt ilme muuttui vielä ärtyneemmäksi.
”Hei, Ron on ollut ihastunut minuunkin!” Lavender huudahti huvittuneena.
”Ja minuun”, Hermione sanoi haluamatta olla yhtään huonompi.
”Lopettakaa”, Ron ärähti. ”Tuosta on jo pitkä aika! En minä enää ole ihastunut kehenkään teistä, Merlinin kiitos.”
Harry tunsi jonkinlaista helpotusta kuullessaan tämän. Vaikka mitä hän välitti? Ei Ron kuitenkaan hänestä ollut kiinnostunut.
”Vaikka tämä keskustelu alkaakin käydä jo melko kiinnostavasti, taidan mennä viemään teen Nevillelle”, Ginny sanoi, ja lähti keittiöstä. Nyt Harry ja Ron jäivät keskelle Ronin entisiä ihastuksia.
”No, keneen sinä nykyään olet ihastunut?” Lavender kysyi virnistäen. Ron yritti viestittää Harrylle silmillään, että hän tarvitsi apua, mutta Harry yritti olla huomaamatta sitä. Tämän hän halusi kuulla.
”Niin, keneen?” Hermione nauroi.
”En kenenkään”, Ron sanoi, mutta hän punastui.
”Oletpas! Sen näkee”, Fleur sanoi.
”Ei krapulaista saa kiusata”, Ron mumisi. ”Antakaa minulle kahvia!”
”Kerro ensin, keneen olet ihastunut”, Hermione sanoi pitäen kahvikuppia selkänsä takana.
”Eikö tuo ole vähän lapsellista? Harry, auta!”
”Minuakin kiinnostaa tietää”, Harry vain sanoi. Ronin ilme muuttui uhmaavaksi.
”Vai haluat sinäkin tietää?” hän sanoi merkitsevästi. Tai siltä se ainakin tuntui. Tietenkin Harry vain kuvitteli. ”Hyvä on. Minä olen ihastunut henkilöön, jota suutelin viimeksi.”
Harry yritti pitää naamansa peruslukemilla, etteivät muut huomaisi hänen hämmästynyttä ilmettään. Hänen ajatuksensa, sydämensä ja mahansa tekivät kuitenkin yhtä aikaa kuperkeikan. Ron tuijotti vielä vähän aikaa Harrya, ennen kuin hänen ilmeensä muuttui taas pahoinvoivaksi, ja hän syöksyi ulos huoneesta.
”Tuo ei ollut reilua”, Lavender sanoi hörppien samalla kahviaan.
”Niinpä. Mistä me voisimme tietää”, Fleur mutisi pettyneenä.
”Harry, tiedätkö sinä jotakin?” Hermione kysyi uteliaana. Mistä lähtien Hermione oli ollut utelias?
Harry kohautti olkapäitään.
”En kai. Minun pitää mennä.”
Kun hän oli poistunut keittiöstä, muut katsoivat toisiaan uteliaina.
”Ja mikähän tuollakin on?” Hermione mietti ääneen.
Harry taas vaelsi kylpyhuoneen ovelle. Se oli raollaan, ja hän avasi sen kokonaan löytäen Ronin lattialta nojaamassa seinään. Harry lukitsi oven perässään ja istui Ronin viereen.
”Hei”, Harry tervehti hiljaa.
”Hei”, Ron vastasi, ja he katselivat toisiaan hermostuneina. Harry päätti vain toimia, ja kumartui ystävänsä ylle tarkoituksenaan suudella Ronia.
”Tuo ei ole kovin järkevää”, Ron keskeytti Harryn, ennen kuin hän oli lähelläkään Ronin huulia, ja Harry katsoi häntä kysyvästi. ”Minä en maistu tällä hetkellä kovinkaan hyvältä”, Ron selitti, mutta Harry ei antanut sen häiritä.
”Mitä turhista”, hän sanoi, ja suuteli Ronia. Jo toisen kerran vuorokauden aikana Ronin huulet olivat hänen huulillaan. Tämä suudelma maistui vielä pahemmalta kuin se edellinen, mutta Harrya se tosiasia ei pahemmin harmittanut. Heidät keskeytti koputus ovelta.
”Hei! Älä pidä vessaa itselläsi koko päivää, täällä on jonoa!” Fred Weasleyn ääni kuului oven toiselta puolelta. Ron nousi lattialta ja veti Harrynkin ylös.
”Joo joo!” Ron huudahti.
”Sitten kun olet pessyt hampaasi”, Harry kuiskasi ystävälleen, ”voimme jatkaa siitä, mihin jäimme.”
”Kuulostaa hyvältä suunnitelmalta”, Ron vastasi hymyillen.
