Title: Minullako pakkomielle?
Author: Hopsumort
Beta: Ei kukaan uskalla.
Fandom: Pasila
Pairing: Pöysti/Neponen
Rating: K-11
Genre: humor, one-shot
Disclaimer: Hahmot eivät ole minun. Edes Tiia. :-(
Summary: Pöystilläkö pakkomielle? Ei kai sentään.
A/N: Summary on kerrassaan mahtava, huh? Tämä ficci kuitenkin on ystävälleni, joka täytti tänään 20 vuotta ja on nimeltään Tiia, joten hän on se punahiuksinen nainen tuolla lopussa, ymmärtäkää. Halusin vain laittaa tämän tänne, koska en ikinä olisi uskonut kirjoittavani tälläisellä parituksella, mutta hän antoi liian vapaat kädet ja näin kävi... Lohdutuksen sanana se, että muuten olisin kirjoittanut Pöysti/Repomiestä, ellen olisi päättänyt hieman hillitä itseäni.
Kommentoikaa, tämä tarina on jännä kuin mikä. T. Routalempi
---
”Tota... Neponen.”
”Niin, Pöysti?”Neponen vastasi ja työnsi silmälaseja paremmin nenälleen.
”Mä tota-”
”Niin?”
”Sähän tiedät, että... mulla on ollu naisia. Se ykski sieltä baarista, se blondi. Just se, joka jätti mut, koska sen mielestä mulla on pakkomielle suhun.”
”Niin, mitä siitä?” Neponen kysyi rauhallisella äänellä ja katsoi Pöystiä, joka tuijotteli lattiaa hämillään.
”Niin, se tiiät sä...” Pöysti yritti löytää sanoja, joilla parhaiten kuvailisi ajatuksiaan, mutta näytti epäonnistuvan siinä kerta toisensa jälkeen.
”Jatka toki.”
”Se oli tavallaan oikeessa. Mulla on vähän niinku pakkomielle suhun. EI! Mä en ole homo, mä vaan...” Pöysti käänsi katseensa Neposeen, joka katsoi häntä kulmat kurtussa.
”Mitä sä tarkotat?” Neponen kysyi, mutta ei näyttänyt häkeltyneeltä Pöystin tunnustuksista. Kuitenkin hän päätti ihan vain varmuuden varalta kysyä, oliko tämä kännissä.
”Ei, mä en oo kännissä. Mä vaan älysin elämän merkityksen. Äh, toi oli jo täyttä shaissee. Helvetti, miten mä tän sulle selitän?”
”Mä en oikein ymmärrä mitä sä nyt haet takaa, Pöysti”, Neponen myönsi ja Pöysti huokaisi. Hän käänsi katseensa takaisin kenkiinsä.
Hetken mietittyään hän käänsi katseensa takaisin Neposeen ja asteli pari askelta lähemmäks tätä.
”Neponen”, Pöysti sanoi ja Neponen kohotti kulmiaan. ”Voit sä kumartua ihan vähän vaan, mulla ois vähän asiaa. Tällee niiku... alempana.”
Neponen kohotti kulmiaan, mutta ei voinut olla tottelematta, joten hän kumartui.
He tuijottivat toisiaan silmiin samalla tasolla, Pöysti nappasi tutin suustaan ja painoi huulensa Neposen huulille. Neposen silmät laajentuivat ja hän oli juuri tönäisemässä Pöystiä pois kunnes ovi lennähti – yllättävää kyllä – sepposen selälleen ja Repomies asteli huoneeseen.
”Pöysti! Neponen! Mitä helvettiä te teette?!” Repomies huudahti ja miehet irroittautuivat hädissään toisistaan.
”Me tota- me... Neponen, keksi joku hyvä tekosyy!” Pöysti huudahti.
”Me... Pöystillä oli finni ja mä-”
”Mulla ei ole finnejä!” Pöysti karjaisi. ”Ei ole ollut sitten yläasteen!”
”Olinko näkevinäni työpaikkaromanssia? Kielletty hedelmä, semmoiseen Pöysti on syyllistynyt. Naiset liikaa heitelleet, ei kenellekään ole kelvannut. Ainut joka Pöystiä sietää on Neponen, siksi tämän ottaa. Voi Pöysti parkaa, perheelliseen mieheen rakastui”, Repomies pilkkasi Pöystiä.
”Enkä!” Pöysti huudahti. Neponen hänen vieressään painoi pään käsiinsä.
”Mitä täällä oikein huudetaan?” Routalempi oli astellut ovelle ja kurkisteli Repomiehen takaa, joka oli päässyt vauhtiin huutamisessa ja remuamisessaan.
”Lääkkeet! LÄÄKKEET!” Pöysti karjui ja havahdutti ylikomisaarion maailmankirjoihin.
”Aivan!” tämä huudahti ja heitti lääkkeitä suuhunsa ja he pystyivät näkemään sen vähäisen järjen häivähdyksen pilkistävän hänen silmistään.
”Niin, täällä meidän aseman nuoret lempiväiset Pöysti ja Neponen, täällä kuhertelivat”, Repomies selitti Routalemmelle, joka ei näyttänyt ymmärtävän mitä tämä tarkoitti.
”Aika jännää, en ymmärrä yhtään mistä hän puhuu, mutta samalla kuitenkin jollain tasolla käsitän. On se jännä...” Routalempi mutisi itsekseen.
”Me ei olla mitään lempiväisiä!” Pöysti huudahti ja laittoi tutin takaisin suuhunsa.
”Ei niin, tässä on tapahtunut joku väärinkäsitys. Minä puristin Pö-”
”Mistä täällä puhutaan? Pitääkö jotakuta kenties hutkia? Minä kyllä puristan hänestä tiedon ulos!” Helga hypähti Routalemmen ohitse huoneeseen ja tarkkaili ympäristöään villisti.
Neponen ja Pöysti katsoivat naista hädissään. Tuota he eivät haluaisi kimppuunsa.
”Hyvä on! Minä myönnän, minulla on pakkomielle Neposeen. En ole homo, me EMME ole rakastavaisia. End of discussion!” Pöysti karjui ja nelikko, mukaan lukien Neponen, katsoivat häntä järkyttyneenä.
”Pakkomielle, on se jännä... väittää kuitenkin ettei ole homo. Sekin on hyvin jännä.”
”Mitä sinä tarkoitat pakkomielteellä?” Neponen kysyi Pöystiltä. He eivät selvästikään aikoneet päästää häntä helpolla, eikä hänellä ollut pakoreittiä ulos.
”Nooo... jotain sellaista, että mietin sua aina mennessäni nukkumaan ja vertailen tapaamiani naisia suhun. Ne ei ymmärrä mua niinkuin sä, ne haukkuu mun tuttia ja kutsuu mua lyhyeks. Mä- Tää kuulostaa tosi homolta, mut jotenkin sä Neponen vaan oot sata kertaa parempi ku ne. En mä tiedä, tää on tosi typerää.”
”Oho”, Repomies päästi suustaan ja sisällytti tähän yhteen ainoaan suomenkielen älyttömään sanaan, kaikkien huoneessa olevien ajatukset.
”Noniin, nyt kaikki unohtakaa toi äskeinen. Mä vähän arvelinkin ettette te ymmärtäis. Ois pitäny olla vaan hiljaa. Neponen! Miksi sä käskit mun kertoa?!” Pöysti käänsi syyttävän katseensa Neposeen. Tämän syyhän se oli.
”En mä käskenyt sun kertoa noin tarkkaan. Ja mun mielestä toi oli kyllä jo aika homoa”, Neponen myönsi ja Pöysti lätkäisi käden kasvoilleen.
”Joo mä tiedän, mä tiedän, mä tiedän. Ne naisetkin sano tota, kun mä kutsuin niitä sun nimellä kun me- HEI! Neponen!”
”Mä en edelleenkään käskenyt sua paljastamaan noin tarkkaan ja jos totta puhutaan, olisi parempi ettet kertos yhtään enempää.”
”Pöysti, mikä mies sinä olet olevinasi!” Helga paasasi ja Pöysti kurkisti kasvoilleen lätkäistyn kätensä sormien lomasta naista, joka näytti kuin tätä olisi loukattu. ”Tuollaiseen syntiin lankeat... en kestä tätä. Vastustan! Minä vastustan tätä!”
”Jännää kyllä, mutta minua tämä ei yllätä. Jostain syystä, olen kokenut heidän välillään aina eräänlaista kipinöintiä ja räiskettä. On se jännä...”
”Pöysti on homo, täytyykin heti kertoa medialle. Voit mennä sitten aamutelevisioon pitämään haastattelua. Siellä sitten Pöysti on, siellä koko kansan naureskeltavana on. Poliiseja aletaan pilkkaamaan, homoiksi haukutaan. Siellä sitten Repomiestäkin homoksi huudellaan, vaimon joutuu jättämään, yksin sillan alle joutuu asumaan. Ei uskalla tulla enää töihin. Siellä sitten kyyhöttää spurgujen ja- EI! Pöysti, et voi pilata elämääni tällä tavalla!” Repomies huudahti ja tarttui Pöystiä kädestä.
Hän ravisteli miehen kättä ja parkui lujaan ääneen. ”Minun elämäni, minun elämäni sinun käsissäsi! Ei, miksi?!”
”Älä viitsi! Ei minulla ja Neposella ole mitään!” Pöysti huudahti jo ties kuinka monennetta kertaa. ”Minun hermoni eivät kestä enää! Hei hei, minä lähden bisselle. Tule Neponen, tai ei. Ehkä sinun on parempi jäädä.”
”Et voi lähteä kesken työpäivän!” Neponen huudahti taas jälleen, mutta Pöysti ei jäänyt kuuntelemaan. Tämä oli jo astellut ulos ovesta.
”Kesken työpäivän lähtee! Suoraan Repomiehen sormien välistä, jumalauta Pöysti!” Repomies karjui tämän perään, mutta turhaan. Pöysti oli jo livennyt pihalle ja asteli kiihtynein askelin kohti lähintä baaria.
”Helvetin Neponen, aina hän pilaa kaiken. Miten niin minä muka homo? En varmana ole. Minä näytän heille, isken naisen. Niin, ensimmäisen naisen jonka näen”, Pöysti vakuutteli itselleen ja aukaisi baarin oven. Hänen katseensa osui baaritiskillä istuvaan naiseen. Rasvaiset hiukset, kasvot täynnä näppylöitä ja tällä oli päällä toppi ja se paljasti tämän karvaiset kainalot.
”Eh... ehkä en kuitenkaan ihan ensimmäistä”, Pöysti totesi itselleen ja siirsi katsettaan.
Siinä se oli. Pitkät blondit hiukset, solakka vartalo ja kirkkaansiniset silmät. Pöysti huomasi kuitenkin, ettei se aiheuttanut sen kummempaa tunneaaltoa hänessä ja hän huomasi miettivänsä, että Neposen silmät olivat kivemman sävyiset.
Pöysti löi itseään henkisesti päähän. Neponen ja naiset, ne eivät liittyneet toisiinsa.
”Hei”, Pöysti sanoi ja istahti tämän vierelle baarijakkaralle. Nainen katsoi ripsiensä välistä Pöystiä ja nyökkäsi tälle.
”Käyt sä usein täällä?” Pöysti heitti ontuvan iskurepliikin.
”En oikeastaan, olen täällä hakemassa miestäni”, nainen sanoi ja heilautti päätään taakse miesporukkaa kohti. Luultavasti se kaikkein meluisin ja väkivaltaisin oli hänen poikaystävänsä.
”On se ikävää kun on tuollaisia miehiä. Minä taas olen aivan eri maata. Luotettava, rehellinen ja reipas. Oikea unelmakumppani”, Pöysti yritti vakuutella naista, mutta tämä ei näyttänyt kiinnostuneelta.
”Onhan hän vähän hankala, mutta itse pidän vähän vaikeammista tapauksista. Liian helpot ovat kyllästyttäviä”, nainen sanoi. Pöystin täytyisi vaihtaa taktiikkaa.
”Niin, mutta kyllä minustakin vastusta löytyy. En voi sietää monia asioita, näistä esimerkkeinä aamuohjelmat, naurettavat sisustusohjelmat ja jazz-musiikki! Olen älyttömän hankala ihminen, tiedäthän?”
Nainen kohotti kulmiaan. ”Miksi sinulla on tutti?”
Jaa. Näin tämä ignoorasi hänen hartaasti mietityn puheen. No, hänen tuttinsa herätti poikkeuksetta aina keskustelua, joten tämä olisi tullut kuitenkin joskus puheeksi.
”En ole kokenut tarpeelliseksi lopettaa sen käyttämistä”, hän vastasi ja nainen nyökkäsi.
”Jaa, nyt mieheni näyttää olevan valmis lähtemään. Tarmo, nyt lähdetään!” nainen huudahti miehelle, joka oli alkanut huitomaan kavereitaan nyrkeillään.
Kaksikon lähdettyä Pöysti joi tuopistaan ja etsi katseellaan toista kohdetta. Hän näki paljon naisia, mutta vain yksi niistä sai hänen huomionsa. Ikkunan vieressä istui punahiuksinen nainen, joka tuijotteli haikeasti pihalla käveleviä ihmisiä.
Tämä oli Pöystin tilaisuus.
Pöysti hyppäsi jakkaralta ja asteli itsevarmasti naisen luokse.
”Pöysti”, Pöysti esitteli itsensä ja istahti kysymättä naisen pöydän ääreen. ”Ja kukas sinä olet?”
”Tiia”, nainen vastasi ja huokaisi. Ei vaikuttanut helpolta, mutta kyllä Pöysti tämän sydämen sulattaisi.
”Sun silmäs, ne on niin... äh. En mä tiiä, sä oot nätti”, Pöysti sanoi ja nainen naurahti.
”Kiitos. Oot säki ihan ok, vaikka toi tutti kyllä karmii mua”, Tiia myönsi ja Pöysti huokaisi.
”Odotat sä jotain?” Pöysti kysyi, sivuuttaen Tiian huomion hänen tutistaan.
”En”, Tiia sanoi ja Pöysti nyökkäsi tyytyväisesti.
”Hyvä, tuut sä meille?”
”Mitä?” Tiia kysyi, eikä näyttänyt yhtään tyytyväiseltä.
”Siis mä... meil on sipsii ja hyviä leffoja ja... sillee. Pidettäs kivaa, tiedäthän?”
”Meeh, ei kiitos”, Tiia vastasi ja käänsi katseensa ikkunaan. ”Ei mua kiinnosta tommoset pätkät, sori vaan.”
Se iski syvälle. Pätkät? That's it. Naiset olivat naurettavia, ei niitä voinut ymmärtää.
”Hyvä on sitten, tämä pätkä lähtee. Helvetti, en mä ois sua halunnutkaan!” Pöysti huudahti ja löi tuopin niin lujaa pöytään, että olut läikkyi sen reunojen ylitse. ”Tai oisin mä, täs on mun numero kuitenkin, jos mieli muuttuu.”
Pöysti heitti numeronsa pöydälle ja rynnisti baarista.
”Helvetin Neponen. Se pilaa mun naissuhteet. Miks mä ees mietin sitä? Naurettavaa”, Pöysti ärähti ja potkaisi kiveä edessään. Hän kuuli ulvahduksen edestään ja joutui kauhukseen toteamaan sen olevan Neposen vaimo.
”Moi Pöysti”, tämä sanoi ja Pöysti nyökkäsi tälle.
”Juomassako taas työajalla?” tämä kysyi ja Pöysti kurtisti kulmiaan.
”Miten niin taas?” hän ärähti naiselle, joka naurahti.
”Ainahan sinä olet. Sano terveisiä Tommille, jos vielä olet menossa töihin. Ainakin kävelet sinne suuntaan.”
Tämä nosti kättään ja käveli Pöystin ohitse.
Oliko hän menossa töihin? Nähtävästi alitajuntaisesti ainakin hänen jalkansa olivat kuljettamassa häntä sinne suuntaan. Toisaalta, hänen olisi parempi olla menemättä. Helvetin Neponen!
Pöysti kääntyi kannoillaan ja lähti suuntaamaan kohti kotiaan.
–
Pöysti makasi sängyllään ja tuijotti kattoa. Hänen mielessään pyöri Neponen. Hän ei saanut rauhaa tältä mieheltä. Eikä tämä ollut häirinnyt häntä ennen tätä päivää, kunnes se oli tullut selville. Hänen pakkomielteensä. Ja hänen...
”En minä ole homo!” Pöysti karjaisi itselleen. Ei hän ollut. Ei varmana ollut.
Hän kuitenkin vaipui levottomaan uneen, jossa oli osallisena Neponen. Aamulla herätessään Pöysti ei kuitenkaan onneksi muistanut unesta muuta kuin, että hän oli kahlinnut Neposen kädet käsiraudoilla kiinni.
”Moi Routalempi, moi Helga”, Pöysti sanoi palatessaan töihin. Ensimmäistä kertaa eläessään hänellä ei ollut darraa, vaikka oli lähtenyt töistä baariin.
”Moi Pöysti.” Pöysti kuuli selkänsä takaa tutun äänen. Tämä laski käsivarren hänen olkapäälleen ja Pöysti kirkaisi ja hyppäsi pois tämän otteesta.
”Neponen!” tämä huudahti ja mies nosti kulmiaan.
”Mikä nyt Pöysti?”
”Minä- minä- Helvetti sentään!” Pöysti huusi ja kääntyi ympäri. Hän rynnisti huoneeseensa ja löi oven kiinni. Hän heittäytyi sohvalle selälleen ja huokaisi.
Hän oli niin homo. Oikea hintti. Hyi helvetti.
Hän kuuli koputusta oveltaan, mutta ei vastannut mitään.
”Pöysti, kyllä mä nyt tiedän, että sä olet siellä”, hän kuuli Neposen äänen.
”Enkä ole”, Pöysti vastasi ja risti käsivartensa.
”Avaa ovi niin jutellaan.”
”En mä halua jutella!”
”Avaa ovi.”
”En avaa”, Pöysti vastasi jääräpäisesti.
”Sä tiedät, että mulla on yleisavain, joten avaa itse tai mä avaan”, Neponen sanoi ja Pöysti huokaisi ja nousi ylös.
Hän napsautti oven auki ja Neponen asteli sisälle.
”Nyt puhutaan tää juttu halki”, Neponen sanoi ja työnsi oven kiinni. Se napsahti lukkoon.
He olivat kahden. Tunnelma oli suoraan sanottuna kiusallinen. Pöysti pyöritteli jalkojaan lattiaa vasten, eikä tiennyt miten aloittaa. Miksi heidän piti puhua siitä?
”Mitä sä tarkoitit sillä pakkomielle jutulla? Ja miksi sä suutelit mua?” Neponen kysyi ja Pöysti löi kätensä tämän suulle.
”Älä helvetti huuda!” Pöysti huudahti ja vilkuili ympärilleen, aivan kuin muut voisivat olla huoneessa piilossa pöytien takana ja tuolien alla. ”Ja en mä tiedä mikä mulla on. Mä luulen, että...”
”Mitä sä luulet?”
”Mä luulen, että oon homo”, Pöysti myönsi ja katui heti tekoaan. Neponen näytti järkyttyneeltä ja Pöysti vetäisi käden tämän kasvoilta.
”Homo?” Neponen totesi ja Pöysti hyssytteli tätä.
”Sssh! Älä viiti oikeesti huutaa”, Pöysti aneli. ”Tää on jo muutenki aika noloo. En mä tiedä oonko mä ees homo, mut mä näin meistä sellasta unta.”
”Unta?” Neponen kysyi, vaikka pelkäsi jo pahinta.
”Niin, mä itseasiassa muistin vasta nyt lisää asioita siitä. Siinä unessa me tultiin tänne yhtä matkaa meiltä, en tiiä miks. Sit me tultiin mun työhuoneeseen ja mä nappasin tuolta laatikosta käsiraudat ja mä- mä laitoin ne sulle ja kaadoin sut mun alle tohon sohvalle ja sit mä- helvetti! Mä oon niin hintti”, Pöysti huudahti ja löi kädet suunsa peitoksi.
Se oli kuitenkin myöhäistä. ”Pöysti on hintti, hintti Pöysti on. Siellä homoilee taas Neposen kanssa! Käsirautaleikkejä leikkii, aika kinkya on. Tulkaa kaikki kuuntelemaan, minä äänitän tässä vähän kännykällä. Sitten Pöystille soitan ja häntä kiristän!”
”Ei oo totta”, Neponen parahti ja Pöysti päästi ahdistuneen ulvahduksen.
”On se jännä, käsirautaleikkejä. Niistä minä nuoruudessa haaveilin, siksi poliisiksi ryhdyin. Ei minun kanssani kukaan niitä ole siltikään leikkinyt.”
”Me ei leikitä mitään leikkejä!” Pöysti karjaisi oven lävitse. Hän ei kestänyt enää sitä nöyryytystä.
”Siellä leikkivät, Pöystiä nolottaa kun jäi kiinni. Niin, siellä huutaa nyt ja itkee. Neponen alastomana sohvalla, käsiraudoilla kiinni on. Siellä on ja miettii miten vaimolleen kertoo. Kyllä Repomies asian hoitaa.”
”Et helvetti soita mun vaimolle!” kuului tällä kertaa Neposen ääni.
Pöysti yritti yhdessä Neposen kanssa avata ovea, mutta näköjään Repomies oli työntänyt ison painavan kaapin oven eteen, eivätkä he saaneet sitä auki.
”Helvetti!” Pöysti huudahti ja potkaisi ovea.
”Nyt me ollaan jumissa täällä”, Neponen tokaisi itsestään selvän faktan.
”No niin ollaan ja siellä vaimosi saa kuulla, että sä olet homo ja mun kanssa yhdessä. Helvetin hyvä juttu, aivan saatanan hyvä juttu oikeastaan.”
”No, sun syytähän tää oikeastaan on”, Neponen sanoi.
”Minun syytäni? Se on kyllä sinun syytäsi, sinun takiasi minun miehisyyteni on kaikonnut ja minusta on tullut hintti! Ja sitten sanot, että kaikki on minun syytäni? Kaikki on sinun itsekkyytesi syytä!” Pöysti huudahti ja Neponen mutristi kulmiaan, mutta myöntyi.
”Niin kai sitten.”
Miehet istuivat vierekkäin sohvalle.
”Aika perseestä”, Pöysti sanoi ja Neponen hymähti.
”No niin on”, tämä myönsi.
Vaivaantunut hiljaisuus oli kaikonnut.
Pöysti ei voinut kuitenkaan kieltää, ettei hän olisi halunnut istua lähempänä Neposta. Miksikö? No sitä hän ei tiennyt. Jotenkin ajatus siitä, että saisi painautua Neposta vasten oli kiinnostava, kerrassaan jännä. Pöysti hymähti ja hivuttautui hieman lähemmäksi ja heidän kylkensä olivat tiukasti vastakkain. Hän luuli olleensa salakavala, mutta Neponen käänsi katseensa häneen ja hymyili viekkaasti.
”Mitä sinä teet Pöysti?” tämä kysyi ja hymyili yhä viekasta hymyään.
”Mä... mulla oli kylmä”, Pöysti sanoi ja tunsi hikikarpaloiden ilmestyvän otsalleen.
”Vai niin”, Neponen sanoi ja kiersi toisen kätensä Pöystin ympärille. ”Nyt on varmaan lämpimämpi.”
Pöysti nielaisi. Totta, mutta olo oli kaksinverroin pahempi. Vaikka salaa mielensä perukoilla hän oli iloinen, mutta sitä hän ei myöntänyt. Eihän?
”Vai olisiko näin parempi?” Neponen kysyi ja painoi päänsä Pöystin päälakea vasten.
”Ei”, Pöysti sanoi tukahtuneella äänellä ja Neponen naurahti. Hän vetäisi miehen syliinsä ja Pöysti katsoi tätä kulmat kurtussa.
”Minä en ole mikään vauva”, hän tokaisi Neposelle. ”Minä olen mies, eivätkä miehet ole sylissä. Eivät tasan ole.”
”Etpä kovin paljon hanttiin pane”, Neponen sanoi.
He tuijottivat toisiaan hiljaa.
”Okei Neponen, mua pelottaa”, Pöysti myönsi. ”Päästä mut pois.”
”Älä viiti, tykkäät kuitenki”, Neponen sanoi ja Pöysti huokaisi.
”En mä oo homo”, hän yritti kiistää, mutta Neponen hyssytteli.
”Älä viiti.”
Pöysti huomasi, että Neponen kuroi pikkuhiljaa heidän kasvojensa välin umpeen, heitti Pöystin tutin lattialle ja pian Pöysti tunsikin miehen huulet omiaan vasten. Ei se voinut olla mahdollista. Kaikista ihmisistä he kaksi?
Neposella oli perhe, vaimo, lapsia ja Pöysti oli tunnevammainen narsisti, ei tämä ollut mahdollista millään asteella. Siinä he kuitenkin olivat. He olivat aluksi suudelleen varovaisesti, kunnes Neponen oli rohkaistunut ja nähtävästi yritti syödä Pöystiä elävältä. Siltä se ainakin näytti sivusta katsottuna.
He eivät kuulleet kuinka Routalempi veti kaapin heidän oven edestään, mutta sen he huomasivat, että yhtäkkiä kolmikko oli huoneen ovella ja katsoi kaksikkoa järkyttyneenä.
”Lopettakaa! Minä- ei!” Helga huudahti ja kaksikko irtaantui toisistaan. He tuijottivat ovella olijoita ja tunnelma oli sanoinkuvailematon.
”Me tota...” Pöysti yritti sanoa, mutta Neponen laski sormensa tämän huulille.
”Älä sotke tätä asiaa enää yhtään enempää”, Neponen pyysi ja Pöysti huokaisi.
He olivat syvällä suossa, eikä heillä ollut sieltä enää tietä ulos.
Lopulta kaksikko oli tunnustanut rakkautensa, työtoverit olivat pikkuhiljaa ymmärtäneet asian ja Neponen sai nähdä joka viikonloppu lapsiaan, kunhan Pöysti ei tulisi mukaan. Pöysti ei pannut hanttiin, hän vihasi lapsia.
Tiiakin oli yrittänyt soitella Pöystille, mutta Pöysti oli lytännyt tämän haaveet. Hän oli ilmoittanut olevansa umpihomo ja vihdoin löytäneen vakituisen parisuhteen ja he elivät onnellista elämää parisuhteessa.
Tiia ei välittänyt. Hän oli 20-vuotias. Hän kesti elämän eteen heittämät vaikeudet. Iän tuoma viisaus oli luonut hänelle ymmärtämystä ja sen takia hän päättikin mennä yhteen rauhallisen ja aina niin jännän Routalemmen kanssa, hän uskotteli itselleen, että tämä sopi hänelle paremmin kuin Pöysti.