Title: Paenneet
Author: Dana Wolf
Rating: K-11
Paring: Ei varsinaisia parituksia. Sucre/Maricruzia voi lukea rivien välistä.
Genre: Drama, pienimuotoinen angst
Fandom: Pako Yukimura lisäsi fandomin myös alkutietoihin ja Beyond otsikon etummaiseksi.
Disclaimer: Hahmot kuuluvat Pako-sarjan tekijöille, keitä he sitten lienevätkään. Edes T-bag ei kuulu minulle, vaikka mielelläni haluaisin niin. Pöh.
A/N: Raapaleita Paon hahmoista, jokainen saa myös oman kuolemansyntinsä raapaleen otsikoksi. Theodorella niitä on kaksi, koska oli aivan pakko tunnustaa lempihahmoa. Lukekaa ja kommentoikaa.
************
Himo
Theodore Bagwell
Hän leikki aina olevansa inhimillinen, jotain parempaa ja suurempaa, mutta ei hän ollut.
Väliinputoajilla on aina yhteiset kasvot, kuvitelma selviytymisestä, mutta onko minulla?
Eläin. He sanovat minua sairasmieliseksi eläimeksi, vaikka kasvoton pelko vainoaa minua. Se odottaa jokaisen nurkan takana. Ojentaa käsiään ovista ja ikkunoista.
En ole tyhmä, en vain ajattele muita, ei siinä ole mitään tuomittavaa. Mitä pahaa on siinä, että tahtoo koskettaa, saada toisen tuntemaan?
Silloin, kun se kauneuden illuusio särkyi, taivaskin huusi tuskissaan. Uhrieni huudot eivät kaiu korvissani samalla tavalla.
He korjaavat minut, kokoavat kappaleet kasaan, sovittavat ne yhteen.
Katumus, mitä se on? Se on vain toisenlaista himoa.
Kateus
Fernando Sucre
Pohjoisesta etelään, juoksisin perässäsi vaikka maailman ääriin. Tekisin kaiken saadakseni hymysi omakseni vielä kerran.
Silloin joskus sait minut iloitsemaan niin, mutta muuttiko kaiken se, että menetin pelin.
Jätetty.
Silloin, kun kaikki meni päin helvettiä. Silloin se ihminen tuli, vei sinut ja asteli rakkauden portaat ylös hymyillen.
Avoin, niin avoin, niin avoin.
Sanoin rakastavani, tahtovani, mutta kelpasiko se sinulle?
Olen vainottu, halveksittu, pelätty, olen jo antautunut.
Kun tunsin taas vapaan maan jalkojeni alla, kun olin valmis varastamaan sinut itselleni, rakastamaan sinua niin kuin olin aina rakastanut.
Olen aina pystynyt hillitsemään sen tunteen, olemaan ajattelematta sitä,
mutta nyt kateus vie voiton.
Viha
John Abruzzi
Kakkosia hienoissa puvuissa, ylimielinen ilme vakavilla kasvoilla. Sellaisia me olimme.
Kun ase laukesi kerran, toisenkin, sain uhrin vapisemaan ja vetämään väristen henkeä viimeisen kerran.
Mitä hän oli tehnyt? Sinä vastustelit jälleen. Käskin sinua vaikenemaan, antamaan olla. Ja sinä vaikenit.
Lapset kuulevat. Kysymys näkyy heidän viattomilta lapsenkasvoiltaan. Silti he rakastavat ehdoitta. He tietävät, että pimein hetki on ennen auringonnousua. Sininen hämärä, aika tunnustaa.
Kun jonkun täytyy kuolla, hän myös kuolee. Se ei ole minun käsissäni, se on kohtalo.
Kun painan lapsiani rintaani vasten, ajattelen onnellisuutta tuntien heidän olevan vielä ehjiä.
Yksikin teko herättäisi minussa valkohehkuisen viha.
Eikä se viha laannu, ei katoa.
Laiskuus
David Apolskis
Päähän potkittu, typerä rikottu lelu, joka heitetään syrjään hyödyttömänä.
Useless.
Hukkasin kaiken baseball-kortin takia, tuhosin korttitalon. Tilaisuudet lipesivät sormieni välistä kuin juoksuhiekka.
Istuin siellä, täällä ja tuolla. Turhana.
Ei auttanut, vaikka potkin ovia, yritin pettää, olla edes jollekin enemmän kuin pelkkä hylkiö.
Kun he saivat tietää, he vain katsoivat minua syyttävästi. Onneton on ihminen, joka ei tiedä, mihin menee. Ei mistä on tulossa.
Hylätty, haukuttu ja raiskattu. Likainen, hyväksikäytetty. Pakotettu olemaan jotain sairasta ja kuvottavaa.
Kun käsiraudat loksahtavat kiinni, tiedät vihdoin, mitä pelko on. Se tukehduttaa sinut.
Ja kaikki vain siksi, koska halusin päästä helpolla.
Liian laiska ansaitakseen oman kunniansa.
Ylpeys
Michael Scofield
Jos sinä kuolet, se on minun vikani, ja tiedän sinunkin ajattelevan samoin. Vaikka oletkin veljeni, tiedän, että syyttäisit minua kuolemastasi. Enkä aio katsella sitä, en antaa sen tapahtua.
Me pakenemme täältä yhdessä, vaikka se vaatisi sata ihmishenkeä, vaikka joutuisimme ottamaan puolet vankilasta mukaamme. En aio antaa sinun kuolla.
Kartta on piirretty, kohtalot on saneltu, tiedän mitä teen. Ja silti se tuntuu vaikealta.
Minulla on aina ollut vahva tahto, voin sanoa sen itsekin, eikä se kuulosta itsekehulta. Ei enää.
Vaikeudet on tehty voitettaviksi, aion murtaa tämän rakennuksen suojamuurit ja saattaa meidät takaisin valoon.
Sillä tätä taistelua en aio hävitä. En koskaan.
Ahneus
Theodore Bagwell
On vitun inhottavaa olla koko ajan niin vihattu, tiedätkös. Vihattu syystä, joka ehkä oikeuttaa siihen, mutta on kuitenkin niin kovin moniulotteinen.
Raiskasin, tapoin, käytin hyväkseni, koska se huvitti minua. Tahdoin vain tuntea.
Kaikki ne pelkäävät katseet, kaikki aiheuttamani kipu. Onko sillä mitään helvetin väliä loppupeleissä. Ei, ei varmasti ole.
Silloin, kun joku huutaa tuskasta, eihän siitä voi kuin nauttia. Se, että joku on niin täydellisesti armoillasi, valmis rukoilemaan sinulta armahdusta.
Mikä siinä on niin kiihottavaa?
Miksi sellaisesta ilosta täytyy maksaa vapaudellaan? Miksi ihmisen ei anneta nauttia kerrankin, kun siihen on tilaisuus? Niin monta kysymysmerkkiä, niin vähän vastauksia.
Antakaa minun olla.