Ficin nimi: Läpi osaston tunkkaisen ilman
Kirjoittaja: Inukii
Ikäraja: Sallittu
Fandom: Sekasin
Paritus: Papillon/Satakieli
Vastuunvapaus Yle ja It's Alive Films omistavat hahmot.
Haasteet: Valloita fandom
A/N: Emanuelin ficistä inspiroituneena päätin itsekin kirjoittaa ficin Sekasin tv-sarjasta ja tällaisen sain sitten aikaan. Sijoittuu sarjan loppupuolelle.
Auringonsäteet tunkeutuivat ikkunoiden läpi jo valmiiksi valaistuun oleskeluhuoneeseen, jossa neljä nuorta istuivat pöydän ympärillä tappamassa aikaa. Heitä olisi saattanut luulla tuiki tavalliseksi kaveriporukaksi jossain nuorisotilan sohvalla, ellei rakennuksen lukittujen ovien yläpuolelle ripustettuun kylttiin olisi kirjoitettu suurin, kulunein tikkukirjaimin "Mielisairaalan suljettu osasto."
"Et taida koskaan saada noita sukkia valmiiksi", Papillon totesi kuivasti naurahtaen Satakielelle, joka istui häntä vastapäätä. Tapansa mukaan tytöllä oli päässään kuulokkeet ja käsissään vilkkaasti heiluvat puikot.
"Ne on lapaset", hän vastasi ärtyneesti huokaisten, "Ja nää on jo kolmannet, mitä mä teen täällä. Eli oon saanut valmiiksi jo aika montakin tällasta."
Satakieli ei ollut varma ärsyttikö Papillon häntä tahallaan, vai oliko tällä tosiaan niin huono muisti, ettei hän vieläkään tajunnut tytön neulovan lapasia, eikä sukkia. Hän oli kuitenkin kertonut sen pojalle ainakin seitsemään kertaan.
"Pitäiskö nää sohvat uusia? Noin 60% suomalaisista omistaa nykyään kangaspäällysteisen sohvan. Nahkaset mallit ei oo ollut muotia enää yli kymmeneen vuoteen", Hyde ehdotti puhuen niin nopeasti, että sanoista sai hädin tuskin selvää.
Hän oli ollut hiljaa ainakin kaksi minuuttia, mikä varmaankin lähenteli pojan henkilökohtaista ennätystä. Ilmeisesti hän oli pohtinut asiaa tarkkaan.
Jos Satakieli oli oppinut mitään aikana, jonka hän oli osastolla viettänyt, niin sen, että Hyde oli ylivoimaisesti mukavampi masentuneena kuin maanisena.
"Hyvä idea, herra Jakomielitautinen! Henkilökunta ilahtuu tosta sun uudistuksesta varmasti vähintäänkin yhtä paljon kuin niistä keltaisista seinistä, jotka tilasit pari päivää sitte", Papillon ilmoitti koettaen kuulostaa mahdollisimman totiselta, mutta jokainen pojan tunteva tiesi, ettei tämän sanomisia voinut ottaa todesta.
Hyde mulkaisi häntä vihaisena. "Te ootte masentavia. Mä lähden musiikkiluokkaan harjoittelemaan. En halua teidän tartuttavan minuun tuota alakuloisuutta nyt, kun olen vihdoin päässyt siitä eroon. Itse asiassa, en ymmärrä, miks mun pitää yhä olla täällä. Oon jo täysin terve."
"Just joo. Ihan normaali tapaus", Papillon naurahti kuivasti.
"Saanko tulla mukaan?" Lumikki kysyi Hydeltä.
Kaksikon häivyttyä, huoneessa oli enää tylsistyneen oloinen Papillon ja Satakieli, joka näytti olevan kiinnostunut vain käsitöistään. Musta lankakerä pieneni silminnähden, kun hänen sormensa liikuttivat puikkoja taukoamatta.
Papillon kumartui lähemmäs ja kysyi hiljaa: "Miks sä pidät kuulokkeita, kun et edes kuuntele niistä mitään?"
Nyt Satakieli irroitti ensimmäistä kertaa katseensa neulomastaan lapasesta ja vilkaisi nopeasti poikaa. Hän oli hetken hiljaa ja sanoi sitten: "Ehkä en jaksa turhanpäiväisiä jaarittelujasi. Yleensä ihmiset eivät edes yritä jutella, kun mulla on kuulokkeet."
"Miks sitte tulit tänne muiden seuraan, jos et halua jutella?" Papillon kysyi aidosti hämmentyneenä.
"Mistä tiesit, etten kuuntele musiikkia?" Satakieli vastasi sivuuttaen pojan kysymyksen.
"Mä kysyin eka, joten sä vastaat ensin", Papillon totesi omahyväisesti.
"Te oisitte kuitenkin raahannu mut tänne väkisin, jos en olis tullut", Satakieli sanoi mietittyään hetken vastaustaan.
Hän pudotti kuulokkeensa kaulalle roikkumaan nyt kun oli jäännyt kiinni teeskentelemisestä.
"Sulla on kuulokkeet aina niin isolla, että musiikin kyllä erottaa talon toiseen päähän asti, jos sä jotain kuuntelet. Sitä paitsi, valitit eilen, että paristosi ovat loppu."
Satakielen suupielet vääntyivät väkisinkin hymyyn.
"Arvaa mitä mä luulen?" Papillon kysyi tytöltä heidän istuttuaan muutaman minuutin ajan lähes täydellisessä hiljaisuudessa, jonka rikkoi vain Satakielen yhteen kolahtelevat puikot hänen neuloessaan.
"No mitä?"
"Luulen, että salaa toivot jonkun tulevan juttelemaan. Ehkä et myönnä sitä itsellesikään, mutta et sä muuten olis tullut tänne meidän kans."
Satakieli katsahti taas nopeasti Papilloniin, mutta käänsi katseensa takaisin hiljattain valmistuvaan lapaseensa yhtä äkkiä, kuin oli sen siitä iroittanutkin. "Sä et tiedä musta mitään", hän totesi kylmästi ja jatkoi neulomista nopeuttaen tahtiaan sen verran, kuin se enää oli mahdollista.
Papillon kuitenkin keskeytti hänet laskemalla kätensä keskeneräisen lapasen päälle. Satakielen katsoessa häneen, heidän kasvonsa olivat niin lähekkäin, että hän saattoi haistaa pojan partaveden jopa osaston tunkkaisen ilman läpi, vaikka hän olikin aiemmin luullut, ettei yksikään tuoksu ollut kyllin vahva erottumaan sen seasta. Näköjään hän oli ollut väärässä.
"Tuu. Haluan näyttää sulle jotain", Papillon sanoi melkein kuiskaten ja nousi seisomaan.
Satakieli epäröi hetken, mutta jätti sitten käsityönsä pöydälle odottamaan ja lähti Papillonin mukaan. Tämä ohjasi hänet poikien makuusiipeen ja hänen ja Hyden huoneeseen. Satakielen täytyi vilkuilla alituisesti olkansa ylitse, sillä hänellä ei ollut lupaa olla siellä.
Poikien huone oli sotkuinen: vaatteita lojui pitkin lattiaa ja sängyt olivat petaamatta, mutta ei Satakielen ja Lumikinkaan huone ollut mikään siisteyden perikuva.
Papillon käveli sänkynsä ääreen ja tunnusteli jotain tyynynsä alta. Pian hän veti kätensä pois ja ojensi Satakielelle cd-levyä.
"Sillon, kun mä karkasin faijan luokse, löysin tän sen hyllystä, ku etin yhtä mun levyä. Faija ei sitä kuuntele, enkä kyllä mäkään ja muistin, että sulla oli ton saman bändin levy, joten aattelin tuoda sen sulle. Siellä se ois vaan pölyttynyt", Papillon totesi hieman nolona.
Ei hän oikeasti ollut sitä isältään löytänyt, vaan käynyt varta vasten ostamassa sen Satakielelle karkureissunsa aikana. Mutta ei tytön tarvinnut tietää koko totuutta.
Satakieli otti sen vastaa hieman hämillään. Hän ei ollut tottunut saamaan huomiota osakseen. Ainakaan positiivista sellaista, eikä varsinkaan pojalta.
"Kiitos. Tää on mun lempibändi. Enää multa puuttuu vaan patterit", hän vastasi lopulta ja taputti taskuaan, jossa cd-soitin oli.
Mutta Papillon ei kerennyt vastata mitään, kun Kasperin kasvot ilmestyivät ovessa olevaan pieneen ikkunaan ja tämä avasi oven agressiivisella työnnöllä.
"Eikö se mene jakeluun, että toisten huoneisiin ei mennä? Satakieli, heti ulos täältä!" Kasper huusi ja osoitti käytävälle päin vihainen katse suunattuna tyttöön päin.
Satakielen ei auttanut kuin totella.
"Nähdään!" hän sanoi Papillonille ja lähti huoneesta.
Kävellessään kohti tyttöjen makuusiipeä uusi cd-levy kädessään, hän kuuli, kuinka Kasper huusi vielä hänen peräänsä: "Hei, Satakieli! Sun sukat tais jäädä oleskeluhuoneeseen."
"Ne on lapaset!"
