Kirjoittaja Aihe: FMA: Kotiinpaluu, K-11, one-shot  (Luettu 1318 kertaa)

Kaatosade

  • pervektionisti
  • ***
  • Viestejä: 4 852
  • kiero ja sarkastinen
FMA: Kotiinpaluu, K-11, one-shot
« : 15.02.2015 12:35:03 »
Fandom: Fullmetal Alchemist
Disclaimer: Hiromu Arakawa omistaa hahmot ja maailman, minä en saa hänen hahmoillaan leikkimisestä mitään korvausta.

Otsikko: Kotiinpaluu
Kirjoittaja: Pics
Paritukset: Maes/Roy, Maes/Gracia
Ikäraja: K-11
Genre: angsti
Summary: Ja Roylla oli tunne, että hänen tulevaisuutensa oli juuri lipsumassa hänen sormiensa välistä.

A/N: Olen hautonut tätä ideaa päässäni jo pidemmän aikaa, mutta yllätyin hivenen siitä, että se päätti juuri tässä kohtaa purskahtaa sieltä ulos. Oh well... Vaihteeksi sitten ei niin kovinkaan hyvän mielen lukemista.

Idea muodostui Albumihaaste #4:n myötä, missä lättynäni on Fool's Gardenin Dish of the Day ja tässä biisinä Wild Days. Osallistuu myös One True Something 20 -haasteeseen, hahmona Roy Mustang, ja FF50-haasteeseen sanalla 13. Ystävät. (Amestrisin armeija)



Kotiinpaluu

Roy ei ollut koskaan kuvitellut, että kotiinpaluu Ishvaalista olisi tällaista. Hän ei ollut kuvitellut paljon mitään, ehkä lähinnä sitä, että hän menisi Maesin kanssa jommankumman pieneen asuntoon, missä he lysähtäisivät sängylle ja yrittäisivät ymmärtää, että olivat jälleen kotona ja saisivat olla yhdessä niin paljon kuin ikinä halusivat. Että se oli ohi.

Aivan varmasti hän ei ollut kuvitellut, että jähmettyisi rautatieaseman laiturille tuntien kuin häntä olisi juuri ammuttu sydämeen, ja katselisi Maesin selkää tämän kävellessä pois.

Pois. Pois hänen luotaan. Kohti herttaisen kaunista naista, joka oli tullut junaa vastaan ja jonka kasvoille puhkesi hymy tämän nähdessä Maesin.

Roy oli tarrannut Maesin käsivarteen ja pakottanut pysähtymään, kun he olivat vielä niin kaukana naisesta, että pystyivät puhumaan tämän kuulematta. Heidän ohitseen kulki päättymättömänä virtana raskaita pakkauksia raahaavia sotilaita, jotka näyttivät lopen uupuneilta mutta silti onnellisilta päästessään kotiin, ja siellä täällä joku kapsahti jonkun kaulaan ja sitten itkettiin ja naurettiin yhtä aikaa. Ja Roylla oli tunne, että hänen tulevaisuutensa oli juuri lipsumassa hänen sormiensa välistä.

"Ah, hän on Gracia", Maes oli sanonut raaputtaen hyvin vaivautuneena niskaansa. "Tiedän, että minun olisi pitänyt sanoa tämä jo paljon aikaisemmin, mutta me... seurustelemme."

Roy oli melkein räjähtänyt siihen paikkaan. Vain typertynyt lamaannus oli estänyt häntä tarttumasta Maesin rinnuksiin ja ravistelemasta perinpohjaisesti, edes hänen äänijänteensä eivät toimineet.

Seurusteli? Kertomatta hänelle? Mitä helvettiä ne kaikki epätoivoiset yöt sitten olivat olleet, kun he olivat rusentaneet vartalonsa yhteen ruhjeita jättävällä voimalla, roikkuneet toisissaan henkensä edestä, hukuttaneet päivän kauhut toisiinsa, ja heränneet painajaisiin raajat mahdottomasti sotkeutuneina?

Hän rakasti Maesia. Hän oli parhaansa mukaan tehnyt sen selväksi, hän oli kuunnellut aina kun Maesilla oli jotain sanottavaa, hän oli jakanut termospullon viimeiset kahvitilkkansa Maesin kanssa, hän oli valvonut yöt ja päivät Maesin vierellä tämän saatua pahan haavan ja pitänyt tästä huolta parhaan kykynsä mukaan, hän oli jopa sanonut ne sanat ääneen. Maes oli vastannut rakastavansa häntä myös, loppuun saakka.

Oliko se tarkoittanut vain sodan loppua, eikä heidän elämänsä loppua?

"Älä näytä tuolta, Roy, ole kiltti. Minä rakastan sinua, todella, se vain, että –"

... Maes rakasti Graciaa vielä enemmän.

"Aioin kertoa, että aion kosia häntä kunhan palaan kotiin. Mutta en ikinä löytänyt oikeaa hetkeä sanoa sitä. Siellä oli muutenkin niin kauheaa – näytit koko ajan siltä, että menet sirpaleiksi, ja minua pelotti mitä tapahtuisi, jos –"

Roy olisi mieluummin kuollut rintamalla kuin tullut rakastettunsa ampumaksi asemalaiturilla. Mutta hän ei saanut sitä sanottua, kaikki sattui liikaa, ja tyrmistyneeseen kipuun alkoi hiljalleen sekoittua kaikennielevää raivoa.

"Haluan saada lapsia."

Miksei Maes sitten ikinä ennen ollut maininnut koko asiaa? Roy ei ollut koskaan ajatellut olevansa kovinkaan ideaalista isäainesta, mutta tämän ei olisi pitänyt olla mikään kynnyskysymys. Hän olisi voinut joustaa ja adoptoida, jos Maes halusi enemmän perheenjäseniä kuin vain hänet. Hän olisi voinut oppia. Miksei SE SAATANAN MULKKU OLLUT IKINÄ SANONUT MITÄÄN!?

"Anteeksi. Rakastan sinua, mutta... Pysytään ystävinä, jooko?"

Roy puristi käsiään niin tiukkoihin nyrkkeihin, että lopulta niistä katosi tunto. Maesin askeleet laahustivat alkuun loitotessaan hänestä, kai tämä oli Maesillekin vaikeaa, mutta Graciaa lähestyessään askeleet alkoivat nopeutua. Roy halusi sulkea silmänsä, mutta oli kuin painajaisessa jossa ei pystynyt hallitsemaan kehoaan lainkaan, ja niin hän näki Gracian ripustautuvan Maesin kaulaan.

"Pysytään ystävinä, jooko?"

Miten helvetissä Maes kuvitteli, että Roy ikinä, mitenkään, pystyisi sellaiseen?
Mitä tarinoita kertoisin sinulle hämärän rannalla
että haihtuisi surusi, suloinen ja surullinen nukkeni.   (Pablo Neruda)


Beyond

  • Kamui
  • ***
  • Viestejä: 1 873
  • op HaX
Vs: FMA: Kotiinpaluu, K-11, one-shot
« Vastaus #1 : 15.02.2015 20:02:55 »
Huuuh... o_O

Tämä teksti jätti todella musertuneen olon - tämä tietenkin angst-ficciin kehuna! ^^ Tykkään siitä, miten ymmärrettäviä molempien tunteet ja motiivit teoille (tai Maesin tekemättä jättämisille) olivat: tavallaan tässä on kuvattuna se solmukohta, kun jotain oleellista täytyisi kertoa, mutta sille ei tule koskaan hyvää hetkeä, mikä päättyy sitten onnettomasti. Tavallaan Maesin tavoin toivoisi kovasti, että Roy ja Maes voisivat tästä kaikesta huolimatta vielä pysyä ystävinä, mutta toisaalta eipä kai kukaan Royn asemassa voisi kuitata paljastusta olankohtautuksella. Tekstin fiiliksiä voisi verrata kaiketi siihen, että katu, jota pitkin on kaahattu, osoittautuukin umpikujaksi, kun on liian myöhäistä jarruttaa - kurjastihan se päättyy. :(

Lainaus
Miksei Maes sitten ikinä ennen ollut maininnut koko asiaa?

Tässäpä on muuten sellainen kysymys, johon aivot tarjosivat vastauksen, joka ei tunnu oikein miellyttävältä, mutta mahdolliselta: Maes ei tahdo lapsia Royn kanssa. Tai siis niin... :( Roy on kuitenkin sen verran fucked up, että tavallaan Maesin päätöstä olla mainitsematta mitään lapsista ymmärtää: ehkäpä Maes tietää, että Roy on valmis joustamaan, mutta ei tahdo hänen tekevän sitä. Äääh, Roy-poloinen. :( </3

Kiitoksia tästä tekstistä! ^^ Hienoa psykologista otetta! <3
Hellät sanat pilaavat ruman maailman,
johon tahdot kuulua ja tappaa Jumalan.

Verinen Paronitar

  • monkerias
  • ***
  • Viestejä: 1 990
  • monokkeli huurussa
Vs: FMA: Kotiinpaluu, K-11, one-shot
« Vastaus #2 : 15.02.2015 20:39:21 »
No tässäpä vasta iloinen paketti sunnuntain ratoksi o_o

Otsikko ja alkutiedot tekivät jo niin selviksi, mitä tässä on luvassa, joten ensimmäisen kappaleen uupunut haave ihan vain jommankumman kotiin menemisestä ja heräilevästä ymmärryksestä oli pahuksen musertava. Tää teksti oli kokonaisuudessaan jotenkin tosi... paljas? Tässä tuntui hyvin juuri se typertynyt lamaannus.

Lainaus
"Älä näytä tuolta, Roy, ole kiltti. Minä rakastan sinua, todella, se vain, että –"

... Maes rakasti Graciaa vielä enemmän.

Tää oli pahuksen kipeä kohta. Erityisesti pidin siitä, miten Maesin mukava persoonallisuus on käännetty myös sen suureksi heikkoudeksi; ihmissuhdeasiat tulee hoidettua huonosti, koska ei halua/osaa sanoa mitään ennen kuin on ihan pakko. Ja silloin tilanne sitten onkin sellainen, että paikalta pääsee livahtamaan ilman asian yhdessä puimista. Helppohan hänen on vakuutella, että toinen on edelleen tärkeä ja haluaa pysyä ystävinä.

Tästä tukahtuneesta hiljaisuudesta onkin hyvä sitten lukijan täyttää aukot canonin tapahtumiin saakka. Auts. Tää on hankala kommentoitava, koska tuntuu, että kaikki on jo sanottu. Kiitoksia. Kai.
sano mua rovastiks

Elfmaiden

  • ***
  • Viestejä: 1 222
  • haaveilija
Vs: FMA: Kotiinpaluu, K-11, one-shot
« Vastaus #3 : 16.02.2015 13:25:08 »
Huh huh... Melko hirvittävä tilanne! Tottakai upeasti kirjoitettu ja kerrottu, mikä saakin lukijan myötäjärkytyksen valtaan... Mietin, minkä muun tarinan kanssa tämä mahtaisi mennä yksiin, jos edes menee, ja miten he ovat päässeet tästä eteenpäin, ystävinä...
USKO, TOIVO JA (POIKA)RAKKAUS

Kaatosade

  • pervektionisti
  • ***
  • Viestejä: 4 852
  • kiero ja sarkastinen
Vs: FMA: Kotiinpaluu, K-11, one-shot
« Vastaus #4 : 22.02.2015 21:14:05 »
Beyond: Olen otettu siitä, jos lukija tuli muserrettua, koska tämä oli mullekin sitä kamaa, joka sattui jo ennen kuin olin edes aloittanut kirjoittamista. Ehkä sen takia tulikin vitkuteltua sen toteutuksen kanssa niin pitkään, mutta lopulta mokoma sitten ryöstäytyi vapaaksi väkisin. o_O Hirveän hyvä vertaus tuo umpikujaan kaahaaminen, varmaan juuri se fiilis jota alitajuisesti tuli tavoiteltua. Ja niin, ehkä Royn kanssa lasten hankkiminen voisi olla hitusen arveluttavaa, fifty shades of fucked up :P jne. En tiedä itsekään mitä Maes on tuossa ajatellut, ehkä Gracia on ratkaisuna helpompi.

Verinen Paronitar: Joskus pitää velloa angstissa kunnolla. Ikävän usein just tässä fandomissa ja parituksessa - olisi kiva joskus kirjoittaa pörröistä Maes/Royta, mutta saakeli kun se tuppaa tosi usein olemaan just tätä lajia. </3 Maes on jossain määrin mulkku mukavuutensa takia, mikä on kiva paradoksi, mutta toisaalta varmaan arveluttaa kertoa mokomaa sodan keskellä ja pelätä, että Roy rupeaa angsteissaan kamikazeksi tai jotain. o_O Ystävyys saattaa olla hetkisen katkolla...

Elfmaiden: Tätä oli ilkeä kirjoittaakin, mutta pakko näitäkin ideoita yrittää saada päästä ulos välillä. </3 Ei tämä mene yksiin minkään kanssa. Tosi harvat mun tarinoista menee, tapaan pistää niihin alkutietoihin ihan linkit jos olen tarkoittanut, että tietyt kuuluvat yhteen. :)

Kiitoksia teille kommenteistanne. <3
Mitä tarinoita kertoisin sinulle hämärän rannalla
että haihtuisi surusi, suloinen ja surullinen nukkeni.   (Pablo Neruda)