Kirjoittaja: Lauchuo
Beta: Arte
Ikäraja: S
Genre: crossover, drama (angst?)
Fandom: Frozen & Viisi legendaa
Paritus: tulkinnanvarainen Jack/Elsa
Vastuuvapaus: Viisi legendaa ja Jack kuuluu Dreamworksille, Frozen ja Elsa Disneylle, enkä minä saa tästä minkäänlaista rahallista korvausta
Tiivistelmä: Elsa on yksinäinen, mutta onneksi Jack rientää apuun.
A/N: Alkuperäinen idea tähän tekstiin lähti, kun kuuntelin Sannin Jos mä oon oikee. Mietin, että voisi olla hauska kirjoittaa kyseisestä biisistä crossover Jackista ja Elsasta, kun molemmat tuntevat olevansa ikäänkuin ulkopuolisia. No, lopulta se päätyi tähän, vaikka aluksi tästä piti tulla songfic, eikä oikeastaan enää kyseinen kappale tunnu edes niin hyvin soveltuvan tähän tekstiin. Mutta tulipahan kuitenkin kirjoitettua!
Teksti osallistuu haasteisiin
Kirjoitusterttu (Tutustumisterttu: Frozen & Viisi legendaa) ja
Genrehaaste (Crossover).
Sula sydän, sulat sormet
Kun katson ikkunasta ulos, näen lapsia leikkimässä pihalla. He sukeltelevat laiturilta kesäkuun lämpimään meriveteen ja polskivat innoissaan, purskuttelevat suolaista vettä toistensa päälle ja yökkivät. Hymyilen katsoessani lapsia ja huomaan vahingossa koskettavani ikkunalasia, johon ilmestyy jääkiteisiä kukkasia. Hätkähdän ja vedän nopeasti käteni pois ikkunalta - talvi ei saa tulla vielä, enkä osaa vieläkään hallita voimiani. Kyyneleet nousevat silmiini ja käännyn poispäin ikkunasta. Nielaisen palan kurkustani ja vedän taas hanskat käteeni, jotten vahingossa jäädytä enää mitään. Voin sentään olla iloinen, ettei voimani tehoa ihmisiin tai muihin eläviin olentoihin.
Istuudun takkatulen ääreen ja käperryn sohvalle kädet polvieni ympärillä. Ovi kolahtaa auki, mutten nosta katsettani. En tahdo nähdä, kuka tällä kertaa koettaa tulla piristämään.
“Elsa?” ovelta kuuluu miesääni. Nostan katseeni uteliaisuudesta, sillä en muista kuulleeni tuota ääntä aikaisemmin. Katson tulijaan kysyvästi, kun hän astuu ovesta sisään. En ole nähnyt miestä - tai pitäisikö sanoa poikaa? - aiemmin. Hänellä on vaaleat hiukset, sininen huppari ja hän kävelee paljain jaloin. Kurtistan kulmiani.
“Mistä tiedät nimeni? Ja miten pääsit palatsiini?” kysyn pitäen ääneni vakaana, vaikka olenkin hieman huolestunut. “Vartijoiden olisi pitänyt pysäyttää sinut”, jatkan vielä.
“Eivät he voi pysäyttää sellaista, mitä eivät näe”, poika toteaa vino hymy kasvoillaan. Hän astelee varovasti lähemmäs, ja peräännyn sohvan toiseen nurkkaan. “Turhaan sinä pelkäät minua. En aio tehdä sinulle pahaa”, poika toteaa ja istuutuu sohvalle viereeni. Nyt näen hänen sinisen hupparinsa olkapäillä lumihiutaleita. Miten siinä voi olla lumihiutaleita, kun on keskikesä?
“Mitä sinä haluat? Ja kuka olet?” kysyn hämilläni enkä osaa enää jostain syystä pelätä ollenkaan. Tämä poika saa minut yllättävän rauhalliseksi.
“Minun nimeni on Jack, tai paremmin minut tunnetaan kenties Pakkasukkona. Olen samanlainen kuin sinä”, poika vastaa ja ennen kuin ehdin sanoa mitään, hän heilauttaa kättään ja loihtii huoneen nurkkaan jäisen lumikasan. Jostain syystä en edes hätkähdä, vaikka yllätyn. Katson poikaan hämilläni.
“Mitä sinä haluat?” toistan kysymykseni, mutta en enää pelkää tai mene kauemmas.
“Haluan kertoa sinulle, ettet ole ainoa. Ja että voimiaan voi oppia hallitsemaan, katso”, Jack kertoo ja koskettaa sohvaa. Se ei jäädy, kuten minulle kävisi ilman hanskoja. Jackin siniset silmät näyttävät tuikkivan, kun katson niihin. “Minä voin opettaa sinua”, Jack ehdottaa, ja nyökkään varovasti. Hän vetää hanskani pois käsistäni ja kietoo sormensa minun sormieni ympärille. Hänen sormensa ovat lämpimät siinä missä omani ovat kylmät. Hän on oppinut hallitsemaan voimiaan, minä en. Hänen sydämensä on sula, siinä missä minun sydämeni on vielä jäässä, mutta siitä hetkestä lähtien tunnen, että minulla on joku, joka ymmärtää. Joku, joka voi ehkä sulattaa minunkin sydämeni.
