Kirjoittaja Aihe: TSH+Hobitti: Muistojen lehdet | S | Thranduil/Thranduilin vaimo, isä-poika-hetkiä Thranduil+Legolas  (Luettu 4695 kertaa)

Harsopilvi

  • Unisoturi
  • ***
  • Viestejä: 40
    • Matsukazes
Kirjoittaja: Harsopilvi
Beta: Zug
Ikäraja: S
Genre: Draama, romance, oneshot
Fandom: Taru sormusten herrasta & Hobitti
Paritus yms: Thranduil/Thranduilin vaimo, isä-poika-hetkiä Thranduilin ja Legolasin välillä
Vastuuvapaus: Taru sormusten herrasta ja Hobitti hahmoineen ja kaikkine upeine asioineen kuuluvat J.R.R. Tolkienille, minä vain uneksin Rivendellissä asumisesta.
Varoitukset: Sisältää lievää kuvailua sodasta ja kuolemasta.
A/N: Uskaltauduin viimein kirjoittamaan ja laittamaan tänne jotakin itselleni rakkaimmasta fandomista… Thranduilin vaimostahan ei oikeastaan ole koskaan kerrottu mitään, joten kaikki hänestä kirjoittamani on täysin oman mielikuvitukseni mukaista. Yleinen käsityshän – johon itsekin uskon- on, että hänelle tapahtui jotakin surullista, kenties hän kuoli tai koki jotakin samankaltaista kuin Celebrían. Joka tapauksessa, please don’t eat me ^^”

Muistojen lehdet


Thranduil katseli vakavana poikaansa, joka oli juuri nousemassa valkean hevosen selkään. Yksi kevyt heilautus ja Legolas Viherlehti oli ratsailla, valmiina aloittamaan matkansa kohti Rivendelliä. Thranduil oli päättänyt lähettää prinssin ottamaan osaa Elrondin neuvostoon, sillä hän tiesi varjojen voimistuvan päivä päivältä. Sen saattoi tuntea ilmassa ja kokea pahaenteisenä aavistuksina sisimmässä. Synkmetsässä — kuinka surullista olikaan, että moinen nimi puki metsää noina aikoina niin hyvin — sen saattoi jopa nähdä omin silmin. Kuvottavat, jättiläismäiset hämähäkit tai Dol Guldurissa jo pitkään asunut pahuus eivät olleet painajaista vaan karua todellisuutta.

Vieno tuulenvire hyväili metsän valtiaan vaaleita hiuksia, joilla hänen komea lehtikruununsa lepäsi. Haltiakuningas katsoi poikaansa mitään sanomatta, toivoen, että tämä toisi palatessaan mukanaan avun ja paremmat ajat. Toivottavasti hän palaa. Äkkiä Thranduil tajusi, että Legolasilla oli äitinsä silmät: kirkkaat, syvänsiniset ja tarkat. Niitä kuningas ei unohtaisi koskaan, ei, vaikkei ollutkaan ajatellut asiaa vähään aikaan. Kuinka jotakin sellaista edes voisi unohtaa? Niitä hetkiä ei ollut tehty unohdettaviksi, ei niin kauan, kun joku oli eli niitä muistellakseen. Kuningas vajosi mietteissään vuosien taa, aikaan jolloin metsän nimi oli vielä toinen eikä Thranduil kantanut päässään kruunua.

Hänen isänsä Oropher oli ollut kuningas noina päivinä. Thranduil muisti ilon ja laulun, hän kykeni näkemään kaiken mielessään yhtä selkeänä kuin eilispäivän. Kaikkein parhaiten Thranduil muisti hänet: kultatukkaisen neidon, jonka silmät säihkyivät taivaansineä ja jonka vihreän hameen helmat liehuivat hänen tanssahdellessaan avojaloin nurmella, sulokkaasti kuin pieni lintu ja ketterästi kuin nuori peura. Hän muisti tämän hymyn, lämpimän ja suloisen. Tyttö oli hymyillyt erityisen usein, ja nauranut kauniilla äänellään, joka pulppusi viatonta iloa kevätpuron lailla. He olivat olleet luonnoltaan kovin erilaisia, hyväntuulinen haltianeito ja prinssi Thranduil, mutta juuri se oli ollut heidän rakkautensa suurin lähde.

Pitkään he olivat ihailleet toisiaan, vaihtaneet muutaman sanan silloin tällöin ja antaneet rakkauden kasvaa sydämissään. Lopulta eräissä juhlissa impi oli astahdellut reippaasti prinssin luo ja pyytänyt tätä tanssimaan kanssaan. Aluksi Thranduil oli yllättynyt ja päättänyt maistaa hiukan viiniä ennen vastaamista, mutta silloin tyttö oli tarttunut pehmeästi hänen pitelemäänsä pikariin, juonut siitä pienen, kujeilevan siemauksen ja laskenut sen sitten pöydälle. Sen tehtyään hän oli johdattanut prinssin mukanaan huilujen sekä harppujen säestämään riemuun, ja niin he olivat tanssineet väsymättä aamun sarastukseen saakka. Pian sen kesäyön jälkeen he olivat avioituneet, ja ennen pitkää neito oli antanut Thranduilille pojan. Harva perhe oli ollut yhtä onnellinen kuin he, mutta silloin kohtalo oli alkanut ajaa heitä kohti varjoja ja kipua.

Ilo tuntui kuolleen vastakruunatun Thranduilin sydämestä, kun hän oli surullisesti huvenneine joukkoineen palannut kotiin viimeisen liiton sodasta. Hänen isänsä Oropher oli kaatunut taistelussa, ja aivan kuin siinä ei olisi ollut tarpeeksi murhetta kestettäväksi, julma maailma oli hiukan aiemmin riistänyt Thranduililta hänen kallisarvoisen vaimonsa.  Sen ahdistuksen ja kärsimyksen keskellä hän ei ollut tietänyt, miten jatkaa eteenpäin. Sauron oli voitettu – niin silloin uskottiin – ja tulevaisuus oli näyttänyt useimmille varsin lupaavalta, mutta metsän kansa oli menettänyt lähes kaksi kolmasosaa miehistä, jotka olivat marssineet urheina pimeyden mahtia vastaan. 
Pieni Legolas oli tullut väsyneen isänsä luokse, katsonut häntä ylöspäin niillä suurilla, sinisillä silmillään ja kysynyt lapsen viattomuuteen sekoittuneella vakavuudella:

”Isä, missä äiti on? Miksei isoisä palannut kanssasi?”

Thranduil oli ymmärtänyt sillä hetkellä, ettei hän voisi antaa surun kuihduttaa itseään tai paeta sitä meren yli Valinoriin. Legolas oli juuri menettänyt äitinsä, olisi aivan liian julmaa riistää niin nuorelta lapselta vielä isäkin. Thranduil tiesi itse aivan liian hyvin, miltä tuntui nähdä oman vanhempansa kuolevan. Kuinka kalpeiksi Oropherin kasvot olivatkaan valahtaneet terän lävistäessä hänet, kuinka julmasti hän oli pudonnut polvilleen ja vajonnut kuoleman kylmään syliin. Ei, Thranduil ei ollut voinut antaa itsensä hukkua suruun. Hänellä oli lapsi kasvatettavanaan ja kansa johdettavanaan, hänen tuli korjata särkynyt ja antaa eloonjääneille mahdollisuus parempaan huomiseen. Hänen tehtävänsä oli olla isä ja kuningas. 

”Isä…?” oli poika kysynyt uudestaan, kun ei ollut saanut vastausta kysymykseensä. Mietteistään herännyt Thranduil oli silloin nostanut lapsen syliinsä ja halannut tätä pitkään. Sanaakaan hän ei ollut lausunut, mutta hän oli rutistanut Legolasta sillä rakkaudella, jota vain isä voi osoittaa pojalleen.

”Isä?” kysyi Legolas ratsunsa selässä istuen. ”Nukahditko seisaalleen vai mikä sinulle tuli?”

Thranduil havahtui muistoistaan takaisin nykyhetkeen ja mulkaisi poikaansa vahvojen kulmiensa alta.

”Älä itse nukahda hopeaisesi selkään”, tokaisi kuningas takaisin muka loukkaantuneella äänensävyllä. ”Se antaisi Elrondin väelle kovin kummallisen kuvan kansastamme.”

”En lupaa mitään”, jatkoi prinssi ääni puolivakavana mutta ilme avoimen huvittuneena. ”Hevosen askellus on miellyttävän pehmeää verrattuna sinun hirvesi raviin.”

Mistä hän on perinyt tuon röyhkeyden, huomasi Thranduil pohtivansa. Hän tunsi hymyn puskevan kasvoilleen tajutessaan, että sitä oli saattanut tulla pikkuriikkinen ripaus heiltä molemmilta, häneltä ja pojan äidiltä. Kuin myös niin monta muuta yksityiskohtaa, nyt kun asiaa pysähtyi tarkemmin ajattelemaan. Haltiakuningas muisti, miten oli ottanut lapsen syliinsä sinä surullisena kotiinpaluunsa päivänä. Harvoin hän osoitti hellyyttä sillä tavoin, hänen huomionosoituksensa olivat normaalisti äänettömiä hymyjä, muutamia sanoja tai kenties isällinen kosketus olalle. Hän katsoi Legolasta ja mietti, milloin tämä oli kasvanut noin pitkäksi. Olisiko hän voinut halata aikuisen mittoihin varttunutta poikaa tekemättä heidän kummankaan oloa kiusaantuneeksi?

Hän päätti tyytyä sanoihin:

”Turvallista matkaa. Pidäkin huoli, että tulet ehjänä kotiin.”

”Voit luottaa minuun, ada”, vastasi prinssi hymyillen ja karautti sitten matkoihin ratsullaan.

”Tiedän, että voin”, mutisi haltiakuningas itsekseen ja kääntyi sitten palatakseen saleihinsa. Varjot pitenivät päivä päivältä ja hänellä oli kansa suojeltavanaan.


« Viimeksi muokattu: 13.11.2014 11:14:18 kirjoittanut plööt »
Istun vuoreni huipulla
mietin
minne vaeltavat pilvet
missä valuu alas maan siunaava kevätsade
miten vesi saa siivet ja kohoaa takaisin taivaaseen.
Voisinpa lentää vapaana kuin tuulen henkäys.

SuklaaKissa

  • ***
  • Viestejä: 427
Hei, tämä yllätti todella positiivisesti! Suhtauduin epäillen siihen, että joku voisi kirjoittaa minun mielestäni oikeanlaista fanfictionia Thranduilista, mutta kas, niin vain on päässyt käymään. Pakkohan tässä sitten on kommentoida.

Olen usein ärsyyntynyt siitä, että mm. Tumblrissa Thranduil esitetään hyvin yksipuolisena hahmona. Minulle ei vain ole riittänyt se, että se on pelkästään... no, tyyppi, joka tulee sotajoukon kanssa katsomaan, ei auttamaan, kun toinen kansa joutuu maanpakoon kodistaan. Hän on kuitenkin kuningas ja pitkään elänyt haltia - kai hänen elämänsä on muutakin? Millainen ihminen haltia hän on? Miksi hän toimii kuten toimii? Minusta nämä kysymykset ovat juuri sellaisia, johon fanfictionilla on oikeus vastata.

Vastaamalla osittain joihinkin noista kysymyksistä tämä herätti mielenkiintoni erittäin tehokkaasti. Jäi nälkä tyyliisi, joka muuten tuo mukavasti mieleen Tolkienin, muttei missään nimessä jäljittele sitä. Synonyymeja haluan kehua vielä erityisesti. Esimerkiksi haltiakuningas sopi yhteen kohtaan täysin luontevasti, mutta toisen metsänhaltia oli itsestään selvä vaihtoehto heti kun sanan oli lukenut.

Teksti vetäisi mukaansa ripeästi ja varmasti, aloitus oli itsevarma, mutta ei ylimielinen. Se kertoi faktat, mutta ei unohtanut kuvailuakaan. Sama juttu oikeastaan koko ajan. Kuvailu ei mennyt liiallisuuksiin, vaan sitä oli sopivassa suhteessa tekstin määrään.

Odottelen jatkoa ja pahoittelen kiireessä kirjoitetun kommentin laatua.

Harsopilvi

  • Unisoturi
  • ***
  • Viestejä: 40
    • Matsukazes
SuklaaKissa: Kiitos tuhannesti, kommenttisi ilahdutti kovasti! Itse jännitän hiukan kirjoittaa fanfictionia Tolkienin henkilöhahmoista, koska olen aika kriittinen siitä, miten heidät kuvataan. Erittäin mukavaa ja helpottavaa kuulla, etten ole mennyt ihan metsään omassa yrityksessäni : )

Suoraa jatkoa en tälle ficille ole suunnitellut (unohdin näemmä laittaa alkutietoihin, että se on oneshot -> lisään sen sinne), mutta tästä rohkaistuneena voin ilomielin pyrkiä kirjoittamaan uusia juttuja. Thranduil on yksi minua erityisesti kiehtovista henkilöistä, josta tahtoisin kirjoitella enemmänkin.

Istun vuoreni huipulla
mietin
minne vaeltavat pilvet
missä valuu alas maan siunaava kevätsade
miten vesi saa siivet ja kohoaa takaisin taivaaseen.
Voisinpa lentää vapaana kuin tuulen henkäys.

SuklaaKissa

  • ***
  • Viestejä: 427
Mietinkin, mahtaako tähän olla tulossa jatkoa ja päätin laittaa noin. Pieleen tietysti meni... Mutta jään pitämään sinua silmällä (kuulostaapa pelottavalta) josko uutta juttua sitten tulisi :)

Dobby.

  • EXTERMINATEE
  • ***
  • Viestejä: 14
Oi, tää on tosi ihana! Mielenkiintoisesta näkökulmasta kirjoitettu, Thranduilista ei olekaan kerrottu kovinkaan paljoa kirjoissa, saati sitten elokuvissa. Hobitti-leffassa hänestä sai vähän sellaisen välinpitämättömän ja itsekeskeisen kuvan, mutta tässä hänestä avautui (ainakin minulle) aivan uusia puolia. Thranduil on mielenkiintoinen ja kiehtova henkilö, joka on valitettavasti jäänyt vähän muiden varjoon.

Tarina on hyvä, alku oli niin mukaansatempaava, ettei lukemista voinut jättää kesken, vaan se oli luettava alusta loppuun useamman kerran. (:

Harsopilvi

  • Unisoturi
  • ***
  • Viestejä: 40
    • Matsukazes
Dobby.: Kiitos kovasti! : ) Oropherista ja sitä kautta Thranduilistakin kerrotaan muistaakseni jonkin verran Keskeneräisten tarujen kirjassa, mutta paljon on myös hämärän peitossa. Odotan mielenkiinnolla ja innolla toista Hobitti-leffaa, uskon ja toivon, että se antaa Thranduilista monipuolisemman kuvan ja avaa katsojille hänen motiivejaan.
Istun vuoreni huipulla
mietin
minne vaeltavat pilvet
missä valuu alas maan siunaava kevätsade
miten vesi saa siivet ja kohoaa takaisin taivaaseen.
Voisinpa lentää vapaana kuin tuulen henkäys.

Cilla

  • ***
  • Viestejä: 74
Hobitti-leffan perusteella sain Thranduilista yksipuolisen kuvan välinpitämättömänä ja muita kohtaan jopa kylmänä hahmona. Olen jonkin verran lukenut englanninkielisiä ficcejä, joissa myös suurimmassa osassa Thranduil esitetään samanlaisena itsekeskeisenä ja omia etujaan ajavana. Olen ollut ärsyyntynyt tästä, eihän hahmo voi millään olla noin yksiulotteinen. Kai hänelläkin on taustalla syynsä, mikä saa hänet tekemään juuri niin kuin hän tekee?

Sinun ficciäsi oli ilahduttavaa lukea. Tarinassa päästään Thranduilin hahmoon syvemmälle. Hän ei olekaan vain tunteeton, yksipuolinen hallitsija vaan hänkin on kokenut kaikenlaista pitkän elämänsä aikana. On ollut iloa ja naurua, mutta myös suunnatonta menettämisen tuskaa ja surua. Isän ja vaimon menettäminen samoihin aikoihin on varmasti ollut vaikuttimena, joka on ajanut Thranduilia enemmän omiin oloihinsa. Hänen isälliset ajatuksensa olivat tässä hauskan liikuttavia. Voiko aikuista poikaa halata, jotta kumpikaan ei nolostuisi? Naisena vastaan, että tietysti voi, mutta Thranduilin miehinen näkökulma päätyy eri ratkaisuun. : )

Tekstin kieltä en voi kuin kehua. Olet onnistunut kirjoittamaan tähän kaunista ja tunnelmallista kuvailua. Kerronta on sujuvaa. Ihastuin kirjoittamistyyliisi, joka tuo hiukan mieleen itse Tolkienin. On vähän tylsää toistaa jo aiemmin kommentin jättäneen finiläisen sanoja, mutta minäkin pidin synonyymien käytöstä. On pidemmän päälle puuduttavaa lukea tekstiä, jossa aina toistuu sama sana. Tekstiin tulee paljon enemmän eloa, kun sanaa vaihdetaan välillä toiseen, mutta silti tarkoitus pysyy samana. Lyhyesti sanottuna hienon ja mukaansatempaavan ficin olet kyllä kirjoittanut.

Kiitän kovasti lukukokemuksesta sekä kirjavinkistä! Keskeneräisten tarujen kirjaa en olekaan vielä lukenut.
from the road where the cars never stop going through the night
to a life where I can watch the sun set and take my time

Harsopilvi

  • Unisoturi
  • ***
  • Viestejä: 40
    • Matsukazes
Kiitos kovasti! Mieltä piristää hurjasti kun muistaa taas vaihteeksi käväistä täällä ja saa lukea kivaa palautetta. : )

Ja seuraavaa Hobitti-leffaa odotan mielenkiinnolla monestakin syystä, joista yksi suurimmista on juuri Thranduil. Toivottavasti monen mielipiteet hänestä muuttuisivat positiivisempaan suuntaan leffan jälkeen, ensimmäinen jätti useille hänestä niin kylmän kuvan.
Istun vuoreni huipulla
mietin
minne vaeltavat pilvet
missä valuu alas maan siunaava kevätsade
miten vesi saa siivet ja kohoaa takaisin taivaaseen.
Voisinpa lentää vapaana kuin tuulen henkäys.

{Tiitu}

  • ***
  • Viestejä: 15
Hei, yllätyin positiivisesti tästä ficcistä. Aluksi epäilin luenko ollenkaan tätä, mutta mielenkiinto heräsi ja oli pakko :).
Tämä ficci oli todella hyvä ja erilainen muihin hobitti-ficceihin verrattuna. Tässä jopa mainittiin Thranduildin vaimo (kuka tietää onko häntä ollut olemassakaan). Odotan innolla, että samanlaisia tulisi lisää :D.

Kiitos ja kumarrus

{Tiitu}
 
« Viimeksi muokattu: 03.05.2014 23:14:26 kirjoittanut {Tiitu} »
- Nyt saan rakastaa
ulottuvuutta kulmaisaa
jään kuutiooni, pääni vankilaan -

- Now I get to love
Hexagon dimension
ice cubes, my head in prison -

Harsopilvi

  • Unisoturi
  • ***
  • Viestejä: 40
    • Matsukazes
Kiitos palautteesta : ) Itse uskon vankasti Thranduilin vaimon olleen olemassa, onhan Legolas siitä elävä todiste. Muistan lukeneeni erittäin mielenkiintoisen englanninkielisen artikkelin, jossa analysoitiin Tolkienin haltioiden rakkauselämää (olisi pitänyt pistää juttu talteen, niin voisi suoraan ja asiallisesti viitata siihen tässä) ja yksi erittäin selvistä seikoista oli se, että haltioilla rakkaus, seksi ja avioliitto kuuluivat kaikki erottomattomasti yhteen, mistä voidaan yksinkertaistetusti vetää päätelmä, että koska Thranduililla on poika, on hänellä täytynyt olla puolisokin.

Tämä on oma käsitykseni asiasta, varmasti on olemassa monia muitakin mielipiteitä ja ainakin ficeissä voi - ja luovuuden nimissä saakin olla - lukuisia eri tulkintoja kirjoittajan ajatusten mukaan. : )

Eksyin hieman pohdiskelemaan, anteeksi jos mietiskelin liikaa ja jossakin määrin varsinaisen asian vierestä. Joka tapauksessa kiitos palautteesta  :D
Istun vuoreni huipulla
mietin
minne vaeltavat pilvet
missä valuu alas maan siunaava kevätsade
miten vesi saa siivet ja kohoaa takaisin taivaaseen.
Voisinpa lentää vapaana kuin tuulen henkäys.

Saphira

  • ***
  • Viestejä: 304
  • One Last Time
Tätä ficciä en osaa kuvailla muulla sanalla kuin kaunis. Kuvailu oli kaunista ja varsinainen aihe oli kaunis. :)

Ja tosiaan kivaa vaihtelua siihen elokuvan ilkimys-Thranduiliin. :D Mutta ehkä seuraavassa elokuvassa tämä muuttuu.

En tiedä mitä voisin sanoa, tämä ficci vain oli tosi hyvä, piste. Olisi mukavaa lukea lisää tällaisia! :)

Mukavaa syksyä!
Sé onr sverdar sitja hvass!

Harsopilvi

  • Unisoturi
  • ***
  • Viestejä: 40
    • Matsukazes
Kiitos, päivääni piristi ihanan kommentin lukeminen. Mukavaa syksyä sinnekin ja kaikille : )
Istun vuoreni huipulla
mietin
minne vaeltavat pilvet
missä valuu alas maan siunaava kevätsade
miten vesi saa siivet ja kohoaa takaisin taivaaseen.
Voisinpa lentää vapaana kuin tuulen henkäys.

LillaMyy

  • ekoterroristi
  • ***
  • Viestejä: 3 665
  • "Oot pönttö :D <3" "ja ylpeä siitä! :D"
    • Sulkakynän rapinaa
TSH ja Hobitti ovat rakkautta, samoin kuin kaikki perhe-ficcit, joten eihän tätä sitten oikeasti vaan VOINUT ohittaa, kun tämän satuin bongaamaan täältä. Nykyisinhän, jos haluaa uskoa Hobitti-leffoja tässä kohtaa, niin Thranduilin vaimo olisi kuollut Angmarissa/Gundabadissa, minkä vuoksi voidaan kenties olettaa hänen kohtalonsa olleen hyvin samankaltainen kuin Celebríanin, paitsi että hän ei selvinnyt kohtaamisestaan örkkien kanssa. >: Toki, on myös ihan mahdollista, että tämä juonenkäänne keksittiin Hobitti-leffoihin juuri Celebríanin tarinaa sopivasti mukaillen, koska Elrondin poikia tai vaimoa ei ikinä missään kohdin mainittu yhdessäkään leffoista.

Okei, tänne asti kestin parkumatta, mutta tämän jälkeen ne kyynelkanavat sitten aukesivat:
Lainaus käyttäjältä: Harsopilvi
”Isä, missä äiti on? Miksei isoisä palannut kanssasi?”
Niin ihanan viatonta pienen Legolasin suusta, että ihan sydäntä särkee. >>>:

Oi voi, ihanan erilaisen kuvan olet tässä maalannut Thranduilista, kuin millaisen hänestä sai leffoissa, koska en halua uskoa, että hän on ihan vain pelkkää kylmyyttä (vaikka toki Lee Pacen suoritus Thranduilina olikin aivan megalomaanisen upeaa!). Jotenkin jäi ehkä aavistuksen hämmentämään tuo aloitus, sillä siellä ei missään mainittu sanallakaan Klonkkua tai tämän pakoa, vaikka kirjassa se oli selkeästikin Legolasin Rivendellissä olon syy, mutta kenties Thranduil ajattelee tässä kohtaa vain suurempia asioita, eikä pidä tuota kovinkaan tärkeänä. Senhän tärkeys taisi kuitenkin selvitä Legolasillekin vasta neuvonpidossa, jos oikein muistan... (Hitsit, että leffat sotkevat tässä kohtaa, kun ne muistaa helpommin, kun on katsonut ne miljoona kertaa useammin kuin lukenut kirjan! : D)

Tykkäsin tästä kyllä ihan älyttömän paljon, oli hauskaa päästä näkemään vilkaisu myös Thranduilin ja tämän vaimon tarinasta (josta muuten voisit kirjoittaa enemmänkin, pretty please :) ), koska siitä ei ole oikeastikaan missään oikein mitään. Leffoissakin on vain siitä lopusta viitteitä sinne ja tänne, mutta siitä alusta ei ole senkään vertaa, mikä on ihan hanurista. Tuo lopetus oli kyllä harvinaisen suloinen, kun Thranduil ja Legolas vitsailivat keskenään, sillä kummastakaan heistä ei kovin usein kirjoissa tahi leffoissa näe tätä puolta, vaikka se ihan varmasti siellä jossain kuitenkin on. (:

Kiitoksia tästä ihan älyttömästi, ja tässä kohtaa toistan toiveeni, että haluan lisää tällaista, koska Tolkienin tekstien pohjalta kirjoitetuissa ficceissä ei todellakaan ole turhan usein onnellista sävyä, kun kaikki tuntuvat olevan synkkiä tavalla tai toisella!

"Durin's folk do not flee from a fight."
ava & banneri © Ingrid