Parade's End: Vääriä juhlia (Sylvia/Christopher, K-11)

[Sisilja]

Nimi: Vääriä juhlia
Kirjoittaja: Sisilja
Ikäraja: K-11
Fandom: Parade's End
Paritus: Sylvia/Christopher
Tyylilaji: Synkistely
Vastuuvapaus: Parade's Endin oikeudet kuuluvat aivan muille tahoille kuin minulle. En saa tästä tekstistä rahaa tai muutakaan korvausta.

Yhteenveto: Sylvia on rakastunut. Rakastunut on myös hänen miehensä, puhutaan.

Alkusanat: Olen tässä katsellut hirveällä innolla ihanan dramaattista ja romanttista sarjaa nimeltä Parade's End, ja vaikka luulin että sarjan uusintakierros kannustaisi minua kirjoittamaan lähinnä Cabin Pressurea (hihii!), niin puolivahingossa rustailin tällaisen fiilistelyn Raapalejuoksuun. Rasti seinään kuulkaa, sillä vaikka olen killitellyt sydänsilmäisesti Ben Cumberbatchia lukemattomia kertoja ennenkin, vasta nyt sormeni menivät ja naputtivat historiallisesti hettiä – luultavasti siksi että Rebecca Hallin Sylvia on aivan hengästyttävän upeah ja koska traaginen rakkaus on traagista!


Vääriä juhlia


Sota tekee ihmisistä hirviöitä, vaan Sylvia oli sellainen jo ennen sotaa. Hän vetää miehiä puoleensa kuin kärpäspaperi hölmöjä hyönteisiä, ja hän kohtelee näitä hupsuja miekkosia kuin jo kertaalleen käytettyä paperia. Hän ei tee sitä pahuuttaan eikä hyvyyttään. Hän on vain ihminen.

Kun hänen aviomiehensä ei katso hänen alastonta vartaloaan, hän ei ole enää ihminenkään, ei edes eikä varsinkaan nainen. Parannusta ei tuo tusinakaan ave mariaa, hän on tulvillaan pimeää, ja synkkyys leviää hänessä syvänä ja likaisena musteena, kun hänen miehensä ei suostu koskettamaan häntä.

Hänen miehensä nai häntä kertaalleen junassa, sen jälkeen nai hänet ja otti hänen lapsensa omakseen. Hän haluaisi vain, että hänen miehensä ottaisi hänetkin. Hän haluaisi vain miehensä, jos mies suvaitsisi haluta. Häntä. Hänet.

Hänen miehensä nimi tarkoittaa Kristuksen kantajaa, mutta ilmeestä päätellen hänen Christopherinsa kantaa harteillaan muutakin, kaikkea, kenties koko Englantia ja sen perintöä. Tai itseään Saatanaa.

Sylvian armaalla saatanalla on kunniallisen miehen kasvot, rikkinäiset aivot ja kieli joka puhuu jäykän kauniisti hänestä, vaikka hän on silkka hirviö ja huora.

Tietjens on hävytön ja rakastunut mies, puhutaan.

Ihmiset sen kuin puhuvat ja puhuvat eivätkä enää lainkaan ajattele, saattaisi Christopher tokaista, jos ei katsoisi hänestä visusti ohi ja miettisi naisten äänioikeuksia.

Sylvian osaksi jää jatkaa vääriä juhlia.

[Ricolette]

Sylvia on kyllä upea, niin itse sarjassa kuin tässä sun ficissä!

hän on tulvillaan pimeää, ja synkkyys leviää hänessä syvänä ja likaisena musteena,

Tämä on ihanasti sanottu, helppo nähdä miten synkkyys oikein tihkuu Sylviasta, ja se katkeruus! Heidän avioliittonsa on hänelle(kin) aivan hirvittävä, Christopher ymmärtämättään (...?) aivan kamalan julma, joten en yhtään ihmettele, että Sylvia jatkaa vääriä juhliaan.

Pidin tosi paljon tämän tekstin lyhyestä mutta monisävyisestä ilmaisusta. Hieno pieni teksti, joka sai ajattelemaan - lähinnä sitä, miten näiden kahden olisi toivonut löytävän lopulta toisensa, edes jollain tasolla, tai että Sylvia olisi saanut jonkinlaisen armahduksen.

Tästä tuli nyt tällainen pikkuinen kommentti, mutta halusin vain huikata, että aivan erinomainen hetti-korkkaus! <3

[Sisilja]

Ricolette, oi että, Sylvia todella on upeimpia naishahmoja joihin oon törmännyt! Väitän yhä että hänen ihanuutensa selittää sitä, miten ihmeessä sain Ben C:n naaman ensimmäisen (ja viimeisen? ) kerran yhdistettyä hettiin! Olisin myös toivonut Sylvialle ja Christopherille erilaista loppua! Ja olisi istunut sarjan viehättävän ylitsevuotavaan dramaattisuuteen kenties jopa paremmin, jos he olisivat vielä kaikesta huolimatta löytäneet toisensa.

Tämä oli tällainen välitön ihastusfiilisten purkuteksti, josta olisi voinut kirjoittaa kyllä paljon pidemmänkin, jos olisi vain millään malttanut. Tosi kiva kuulla, että tämä viihdytti näin lyhyenäkin! Ihanaa että tulit kommentoimaan, kiitos kovasti!

[Hallahäive]

En oikein tiedä miten tämä ficci meni multa ohi silloin heinäkuussa, mutta löysin tän vasta syyskuun kommenttien aikaan ja nyt vielä siitäkin jälkijunassa vihdoin hehkutan. Tykkäsin hirveästi siitä, miten kuvasit Sylviaa ja tämän suoranaista katkeruudessa kylpemistä, johon ei ne ave mariat auta. Tässä tekstissä minua viehättää sekä Sylvian koruttomat ajatukset, että toisaalta luova kuvailusi, tykkäsin erityisesti toisesta virkkeestä kärpäspapereineen. Sattumalta kun olin lomalla vanhempieni luona maalla, oli siellä ikkunoissa kärpäspaperia ihan täynnä raatoja ja tuo mielikuva iski nyt oikein konkreettisesti Myös Christopherin kuvaus oli makeasti tehty - samaa pirun ja pyhimyksen välistä tasapainoilua. Junakohtauksen kertaus sai mut jopa vähän naurahtamaan kaikkine naimisineen. Voi vitsi kun Christopher vain olisi lopulta saanut itsensä kasaan ja koskenut useammin!

Siitä on kammottavan kauan aikaa kun olen viimeksi tämän sarjan nähnyt, mutta tää raapale herätti hyvin niitä fiiliksiä mitä silloin katsoessa sikisi. Kiitos oivasta tunnelmapalasta ja muistutuksesta siitä, että kyllä, Rebecca Hall on erittäin hot.

PS: otsikko oli oikein kiva, varsinkin kun miettii sarjan suomennettua nimeä.

[Sisilja]

Halla, ihanaa että tulit lukemaan tämän lyhykäisen fiilistelypyrähdyksen! Pyrähdän nyt vihdoista viimein vastaamaan ja lähinnä säestämään, että on se Rebecca Hall vaan kuuumaaah! Mietin tässä, milloin olen mahtanut noteerata hänet ensi kerran, ja olisiko ollut Ben Barnesin tähdittämässä Dorian Gray -elokuvassa - aikana kauan ennen Ben C -ihkutuksiani, hahaa! Ihana kuulla, että tykkäsit Sylvian ajatuksista tässä, ja hehee, erinomaista että junakohtauksen kertaus nauratti. Se oli mun mielestä huvittava ja ihan supervaivaannuttava kohtaus edelleen... ajan kuluminen ei ollut onnistunut tekemään musta karskimpaa, jotta olisin kiusaantumatta osannut kohdata Christopherin naimisnaamaa ja ähinää, herttinen sentään. :') Oi, kiva että tykkäsit otsikosta, se olikin tarkoitettu sellaiseksi silmäniskuksi sarjan suomenkielisen nimen suuntaan. Kiitos tosi paljon kun kommentoit! <3