Ficin nimi: Suloista murhanhimoa
Kirjoittaja: Beyond
Ikäraja: K-11
Fandom: Kuroko no Basuke
Paritus: Akashi/Kise
Genre: Fluffy
Vastuuvapaus: Tadatoshi Fujimaki omistaa hahmot, enkä saa mitään korvausta tästä.
A/N: Ficin idea lähti Kissanristijäiset ja muita hulluja juhlapäiviä -haasteesta. Sain selville, että erivärisille silmille osoitettua merkkipäivää juhlistetaan 12.7., mikä sopiikin hyvin fandomille, sillä Japanissa kesäloma alkaa suomalaisesta järjestelmästä poiketen vasta heinäkuun puolessa välissä, ja toki Akashin silmiä pitää juhlistaa. <3 Juhlahaasteen lisäksi osallistuu myös FF50 -haasteeseen, ja inspiraatiosanana on Alku.
***
Heinäkuu oli jo puolessa välissä. Loma alkaisi pian, mutta sitä ennen oli vielä muutama asia selvitettävänä. Viimeiset koripalloharjoitukset olivat alkamaisillaan, ja Akashin eteen oli kokoontunut neljä ihmistä riviin. Kise oli myöhässä. Jonain toisena päivänä hän olisi saanut korvata myöhästymisen muutamalla, eli aika monella, ylimääräisellä punnerruksella, mutta kun ensisijaisesti hoidettavana oli tärkeämpiäkin asioita, Akashi ei sanonut mitään, kun Kise suvaitsi saapua vihdoin paikalle lähes viisi minuuttia muiden jälkeen. Akashi oletti tämän löytävän rivin jatkeeksi itsekin, mutta toisaalta hänen oletuksillaan oli tapana osoittautua joukkueen suhteen hieman liian suuriksi, ja pian hän huomasi olevansa halattavana – niin erikoislaatuista kuin se oli.
”Hyvää eriväristen silmien päivää, Akashicchi!” Kise toivotti aurinkoisesti. Akashi ei tiennyt, olisiko hän halunnut murhata pojan siihen paikkaan vai taputtaa tätä olkapäälle siinä toivossa, että eleeseen vastaaminen irrottaisi toisen halauksesta nopeampaa. Akashi ei nimittäin halaillut ihmisiä. Hän kesti sitä ehkä juuri ja juuri Teikōn voiton jälkeen vain siksi, että ihmiset olettivat jonkinlaista joukkueen ryntäämistä yhdeksi rykelmäksi kapteenin ympärille, eikä keskellä rutistuksessa tarvinnut itse osallistua tilanpuutteen vuoksi aktiiviseen halailuun, mutta henkilökohtainen halaus meni ehdottomasti yli. Akashi oli jo huomauttamaisillaan aiheesta, käskemäisillään Kisen perääntymään, kunnes huomasi, että itse asiassa Kise tuoksui hyvältä – paljon miellyttävämmältä kuin esimerkiksi pelien jälkeen.
”Kiitos, Ryōta”, Akashi vastasi sävyttömästi ja sisimmässään perin pohjin häkeltyneenä siitä, ettei absoluuttisesti vihannut fyysistä läheisyyttä, vaikka mukavaksi sitä oli mahdotonta luonnehtia. ”Nyt kun tämä muodollisuus on hoidettu, niin ole hyvä ja siirry riviin muiden joukkoon”, hän lisäsi hetken kuluttua. Kise teki työtä käskettyään ja virnisti hävyttömän leveästi muulle joukkueelle, joka oli asiaankuuluvan järkyttyneen oloinen. Akashi vilkaisi heitä katseella, joka teki hyvin selväksi, että jos joku vielä yrittäisi samaa, olisi mukavin mahdollinen seuraamus siitä joukkueesta erottaminen loppuvuodeksi ja tae siitä, että tulevat lukiot saisivat tasan tarkkaan tietää, ketä ei ainakaan kannattanut ottaa riveihinsä, mikäli piti koripallojoukkueestaan täysissä ruumiin ja sielun voimissa.
”Haluaisiko joku arvata, minkä takia harjoitukset eivät ole vielä alkaneet?” Akashi aloitti pehmeällä, lähes ystävällismielisellä äänellä, joka viimeistään karisti kaikkien huvittuneisuuden rippeet, mikäli sellaisia oli ollut. Kukaan ei tahtonut vastata, joskaan valtaosa ei edes osannut.
”Ei kukaan?” Akashi varmisti vielä aivan kuin häntä olisi yllättänyt se, että kukaan ei tahtonut puhua pukahtaakaan. ”Daiki, sinä näytät siltä, että palat halusta kertoa.” Aomine ryki, puuskutti pariin kertaan ja mumisi jotain tisseistä.
”Nimenomaan. Herra Imada pyysi minua informoimaan kaikkia siitä, että neiti Oka, joka on toiminut siivoajana vuosikymmenet tässä talossa, oli hyvin järkyttynyt, eikä tahtoisi löytää enää jatkossa yhtäkään Horikita Main tähdittämää julkaisua. Hän pyysi minua myös kertomaan, että kunhan omistaja löytyy, lehdet postitetaan välittömästi hänen vanhemmilleen pienen kirjeen kera”, Akashi jatkoi rauhalliseen sävyyn. Vahingon kierrättäminen oli erittäin tyydyttävää, sillä keskustelu rehtorin kanssa soveliaasta pukuhuonekäytöksestä ja siitä tiedottamisesta oli ollut niin vaivaannuttava, että siitä saattoi päästä yli vain sillä, että sai jonkun muun kärsimään hiukan enemmän. ”Daiki, kerrohan, mitä minun pitäisi sinun mielestäsi tehdä, mikäli joku on tarpeeksi typerä tunnustaakseen laatujournalisminsa erittäin valitettavan sijoituspaikan?”
”Tuota… Ehkä sinä voisit olla niin kiltti ja olla kertomatta? Sitä paitsi lehdet olisivat voineet olla myös joogakerholaisen tai aerobic-ryhmäläisen”, Aomine selitti.
”Mielenkiintoinen ehdotus”, Akashi totesi. ”Imada tuli maininneeksi, että epäilee nimenomaan tätä joukkuetta sen takia, että mainitsemiesi ryhmien sijaan siksi, että kyseisten ryhmien edustajien pitäisi käyttää toista pukuhuonetta, mutta toisaalta emmehän me voi olla koskaan varmoja.”
”Niin, ihan kuin tämän joukkueen perusteella voisi vetää mitään johtopäätöksiä”, Aomine murahti ennen kuin mietti, mitä oli tullut sanoneeksi. ”Tai… Kun siis… Tuota…” Aomine ryki.
”Aominecchi, älä kiusaa aina minua”, Kise yritti pelastaa tilanteen aivan uskomattomalla lojaaliudella, joka itse asiassa kääntyi myös Akashin eduksi. Hänestä oli miellyttävää olla olevinaan ymmärtämättä, että vihjaus oli kohdistettu todennäköisesti häneen aivan yhtä paljon kuin Kiseen, jonka huulilta saattoi lukea vain Aominelle tarkoitetun ärhäkän supatuksen: ”Oletko sinä aivan hullu?”
Aomine puolestaan supatti takaisin tahattoman kovaan ääneen: ”Se lipsahti! Ei se ole minun vikani, ettei hänellä ole huumorintajua.”
”Sinä puhut aivan liian kovaa”, Kisen huulilta saattoi lukea tuskastuneen valituksen. Muiden joukkueen jäsenten kasvoilta puolestaan saattoi lukea tietoisuuden siitä, että he tiesivät, että Kisen olisi kannattanut peittää huulensa kädellään. Supattelu jatkui, eikä sen sisältö ollut Akashille laisinkaan epäselvä. Lopulta Kuroko ahdistui liikaa.
”Tuota, anteeksi, mutta minusta olisi hyvä, jos voisimme aloittaa harjoitukset”, hän ehdotti heiveröisellä äänellä. Se havahdutti Kisen ja Aominen tajuamaan, että Akashi oli itse asiassa tuijottanut heitä koko ajan, kun taas muu joukkue oli yrittänyt viestittää omilla katseillaan, että keskustelu kannattaisi lopettaa.
”Itse asiassa olemme hyvin samoilla linjoilla. Daiki, Ryōta, oletan, että teillekin sopii”, Akashi totesi ja loi erityisesti Aomineen katseen, joka viesti, miten tämä voisi olla varma siitä, ettei ehdotusta armonpaloista edes harkittu enää. Aomine näytti kerrankin miellyttävän kuuliaiselta, vaikka se oli jo auttamatta liian myöhäistä.
”Toki.”
”Miten erinomaista.”
*
Kise oli äärettömän epätyytyväinen Aomineen. Toki toinen osasi olla hyvä kaveri, hauskaa seuraa ja ihailtava koripallonpelaaja, mutta samaan aikaan tilannetajuton, suurisuinen ja kaiken pilaava törppö. Eriväristen silmien päivä olisi saattanut olla erinomainen tilaisuus päästä lähemmäs Akashia noin kuukauden päivien tuskaisen suunnittelun jälkeen, ellei Aomine olisi mennyt möläyttämään epäilyksiään pelintekijän seksuaalisesta suuntautumisesta. Sen jälkeen saattoikin olla täysin varma siitä, että Kisen yritys ottaa itse selvää asiasta oli tuhoon tuomittu. Kise kirosi Aominen alimpaan helvettiin mielessään olematta enää yhtään pahoillaan tämän osakseen saamasta simputuksesta, sillä Aominen olisi pitänyt tietää paremmin. Poika oli ollut itse asiassa ensimmäinen, joka oli huomannut, että Kise katsoi Akashia välillä hieman liian pitkään ja leijui jokaisen kehuntapaisen jäljiltä päiväkausia.
Toki Kise tiesi, että jos hänen omat veikkauksensa pitivät ollenkaan paikkansa, hänen mahdollisuutensa Akashiin olivat silti käytännössä katsoen olemattomat. Nimenomaan sen takia hän olikin niin ärtynyt. Oli ihan käsittämättömän epäreilua, että ne olemattomatkin mahdollisuudet olivat juuri kaikonneet kuin tuhka tuuleen.
”Hei, tuo oli jo varoitus!” Aomine puuskahti, kun Kise varasti pallon kyynärpäätaktiikalla, joka ei ollut todellakaan sallittu. ”Sitä paitsi sitä tiettyä ruumiinosaa voisi tippua helpommin, jos onnistuisit viemään pallon sallitulla tavalla”, Aomine naurahti tavalla, joka oli kai hänen käsityksensä sovittelevasta. Sinänsä vinkki kyllä saattoi olla ihan hyvä, joskin aivan pirun ärsyttävästi muotoiltu. Kisen olisi tehnyt mieli iskeä kyynärpäällään toistamiseen ihan siitä hyvästä. Onneksi sentään lattiaa vasten kirskuvien kengänpohjien ja lattiaa vasten iskeytyvien pallojen äänet peittivät muut äänet aika tehokkaasti, eikä kenelläkään ollut mahdollisuutta kuulla keskusteluja, ellei sattunut olemaan aivan lähietäisyydellä. Kukaan ollut niin pipipäinen, että olisi pyrkinytkään Kisen ja Aominen lähelle. He olivat selvästi päivän sosiaaliset hylkiöt, vaikka olisi ollut mukavampaa ajatella, että heidän pelinsä oli niin aggressiivista ja taidokasta, ettei kukaan tahtonut tulla väliin sen vuoksi.
”Sinun suuri suusi pilaa aina kaiken”, Kise sähähti Aominelle, joka yritti varastaa pallon takaisin itselleen. Jossain toisissa olosuhteissa Kise olisi ollut tyytyväinen siihen, ettei toinen onnistunut, mutta närkästys tuntui vievän kaiken ilon aiheuttamastaan peliväkevyydestä huolimatta.
”No, mutta nythän sinä voit kysyä häneltä suoraan. Te kuitenkin lorvailette pukuhuoneessa kahdestaan ainakin tunnin miettimässä, miten voisitte riisua ilman, että mitään vilahtaa”, Aomine murjaisi. Kise keskitti liikaa huomiotaan pahaan mulkaisuun, mikä johti siihen, että Aomine sai pallon vihdoin haltuunsa ja teki korin.
”Sitä paitsi keskustelu alkaa hienovaraisesti vaikkapa sillä, että mainitset hänen näyttävän poikkeuksellisen murhanhimoisen söpöltä tai jotain”, Aomine totesi leveästi virnistäen ja nakaten pallon Kiselle.
Kisen oli myönnettävä itselleen, että niin toivoton tomppeli kuin Aomine olikin, oli tällä myös joitakin pointteja, esimerkiksi se, että sekä Kise ja Akashi olivat pukuhuoneessa aina viimeisinä. Akashin aika kului suurimmaksi osaksi kaaoksenhallintaan ennen kuin hän saattoi harkita edes suihkua, kun taas Kise puolestaan oli liian häveliäs kiskoakseen kaikkia vaatteita yltään Aominen tavoin, mikä oli toki hieman ironista, kun otti huomioon, että mallina nopea vaatteidenvaihto oli pakollista. Toisaalta valokuvaajien tai suunnittelijoiden huumorintaju ei ollut roisia, mikäli heillä ylipäätään oli huumorintajua. Joka tapauksessa pukuhuoneessa viimeisenä olo johti siihen, että Kise sai tilaisuuden vaihtaa muutaman sanan Akashin kanssa silloin tällöin. Lopulta nuo hetket olivat johtaneet siihen, että silloin tällöin Kise uskaltautui jopa tekemään spontaaneja eleitä saadakseen hieman lisähuomiota. Eriväristen silmien päivän kunniaksi halaaminen oli tosin vaatinut jo rahtusen masokismia, mutta ainakaan Akashi ei ollut tyrkännyt Kiseä pois.
Harjoitusten loppupuoliskolla Kise ei ollut läheskään yhtä harmistunut Aomineen, joskin otaksui, että hänen epäkiitolliseksi velvollisuudekseen jäisi vielä pojan puhuminen pois pinteestä, mikä ei kyllä taatusti helpottaisi alkuperäistä operaatiota.
*
Kun otettiin huomioon, miten suuri osa ajasta yleensä tuhlaantui kaikenlaiseen uskomattoman typerään, harjoitusten saatettiin katsoa sujuneen ihan keskivertoon tapaan. Sitä paitsi oli syytä olla tyytyväinen ihan vain siihenkin, ettei kukaan ollut vahingossa törmännyt Kurokoon epähuomiossa tai potkaissut Midoriman onnenkapinetta, saati sitten nilkuttanut kesken harjoitusten katsomaan, oliko terveydenhoitaja yhä paikalla. Ei sillä, että Akashi olisi vaivautunut harjoituksissa harhautuksiin, jotka saivat puolustajan kompastumaan omiin jalkoihinsa liian nopean suunnanvaihdoksen takia. Murasakibaralle kengännauhojen solmujen tarkastaminen oli vain toisinaan ylimaallisen vaikeaa, minkä vuoksi vahingoilta ei voitu välttyä. Akashi oli tosin ohjeistanut joukkuetta ryhdistäytymään silloin, jos erityisen moni oli tullut seuraamaan harjoituksia sivusta. Siten maineen jonkinlainen säilyminen taattiin.
Yleensä aika huokaista helpotuksesta koitti siinä vaiheessa, kun valtaosa oli jo lähtenyt. Pian Akashi huomasi olevansa jälleen kaksin pukuhuoneessa Kisen kanssa. Kaava oli ollut havaittavissa jo pitkään, sillä yleensä Kise aloitti keskustelun kommentoimalla jotain aiempaa tapahtumaa, mihin Akashi vastasi lakonisesti jotain. Ennen pitkään keskustelu oli viritetty ja jopa tasoa, jollaista Akashi saattoi pitää jopa miellyttävänä. Ei ollut laisinkaan yllättävää, että senkertainen keskustelu avattiin Murasakibaran kadonneesta mehutölkistä, koska vasta hetkeä aiemmin poika oli lähtenyt äärettömän pettyneenä pois tajuttuaan, ettei mehusta ollut jälkeäkään.
”Hän on oikeastaan aika reppana löntystellessään niin toivonsa menettäneenä”, Kise totesi hartaasti.
”Toden totta. Hän kyllä joi sen jo ennen harjoituksia, mutta minusta tuntuu, että aikakäsitteet ovat hänelle yhä hieman hankalia”, Akashi vastasi. ”Joskaan hän ei sekoita enää kesäkuuta ja heinäkuuta toisiinsa, mitä voitaisiin pitää edistyksellisenä”, hän lisäsi sitten.
”Eli hän on vieläkin ihan toivoton.”
”Minusta kaikki ovat tasapuolisen toivottomia”, Akashi totesi. Hän ei vaivautunut peittelemään sävynsä latteutta.
”Jos tarkoitat sitä Aominecchin kommenttia tai niitä lehtiä, niin hän on vain välillä vähän ajattelematon.”
”Käsityksemme epämääräisistä määreistä eriävät, sillä vähäisyys ei ole hänen ajattelemattomuutensa ongelma, vaan nimenomaan ajattelun.”
”No, ehkäpä niin”, Kise myönsi naurahtaen. ”Mutta et kai sinä oikeasti ilmianna häntä?”
”En. Se tarkoittaisi oikeasti vaivannäköä herra Imadan kohtaamiseen, enkä taida jaksaa vaivautua. Sitä paitsi mieltäni lämmittää ainakin seuraavan viikon aikana vain tieto siitä, että Daikilla on pohdiskeltavaa hetkeksi”, Akashi vastasi.
”Vau, sinun murhanhimosi on oikeasti ihan uskomattoman söpöä.”
Toteamus oli tulkittavissa täysin tahattomaksi lipsautukseksi, sillä Kise läimäisi käden suunsa eteen tajuttuaan sanojensa merkityssisällön. Akashi puolestaan joutui käyttämään kaiken tahdonvoimansa siihen, ettei häkeltyisi, koska Kisen elekielestä huolimatta oli täysin todennäköistä, että hän oli kuullut väärin. Sen aiemman halauksen oli täytynyt saada hänen ajatuksensa raiteille, joilta ne oli saatava pois pikimmiten. Äkkiä pukuhuoneen lattia näytti mielenkiintoiselta, olihan se vaalea vihertävänruskea muovimatto sentään – kerrassaan taidokas arkkitehtuurinen ratkaisu, kun asiaa oikein ajatteli.
*
Kise oli valmis vajoamaan maan alle. Hän ei voinut uskoa todeksi sitä, että oli tullut juuri möläyttäneeksi iskurepliikin, joka oli Aominen suusta alun perin ja tämänkin mielestä liian vitsikäs käytettäväksi oikeasti. Toisaalta jos asiaa tahtoi ajatella erittäin positiiviselta kantilta, Akashi ei ollut murhanhimoisen näköinen, vaan erittäin hiljainen, mikä ei ollut kyllä ihmekään. Toteamuksen älyttömyys veti Kisen itsensäkin hyvin hiljaiseksi. Hän yritti keksiä mielessään ihan mitä tahansa rikkoakseen aiheuttamansa vaivaantuneen tunnelman, joka roikkui ilmassa painostavana.
”Täällä on kivat seinät”, Kise ilmoitti. Hänen piti kyllä alun perin todeta jotain muuta, mutta koska hänen katseensa oli valkoiseksi maalatussa betoniseinässä, oli siitä puhuminen toisaalta ihan luontevaa. Sitä paitsi Akashi nosti katseensa vilkaistakseen seinää, joten hänenkin täytyi jollain tasolla hyväksyä helppo, joskin älytön keskustelunavaus.
”Enpä ole aiemmin huomannut”, Akashi totesi jopa itselleen poikkeuksellisen värittömästi. Kisen teki mieli virnistää, sillä vaikka vastauksen olisi voinut toki tulkita äärettömän huojennuksen sijasta erittäin kuivakaksi kommentiksi, sen verran Kise oli oppinut lukemaan toista, että tiesi tämän ilmentävän piikikkyyttä jonkinlaisella sävyllä. Ehkäpä joku olisi saattanut jo väittää, että jonkinlaista toivoa oli havaittavissa. Tosin Kisen olikin myönnettävä itselleen, että jos joku saattoi sietää häntä, ei aloitus ollut siltikään kovin vahva.
”Eriväristen silmien päivän kunniaksi kysyttäköön, miten havaitsit kyseisenlaisen merkkipäivän olemassaolon?”
Kisen hämmennys oli sanoinkuvaamatonta. Yleensä Akashi ei tuntunut pistävän hiljaisuutta pahakseen yhtä helposti, joten kysymyksen täytyi tarkoittaa loivaa mielenkiintoa.
”Verkossa tulee törmänneeksi kaikenlaisiin artikkeleihin”, Kise virkkoi virnistäen, joskin päätti jättää mainitsematta, että oikeasti oli tullut törmänneeksi artikkeliin jo kuukausi sitten ja miettinyt siitä lähtien, uskaltaisiko tehdä juhlan kunniaksi jonkinlaisen eleen.
He vaihtoivat vielä muutaman sanan ennen suihkuun siirtymistä, ja Kise tuli siihen lopputulokseen, että ehkäpä molempien värin kunniaksi kaksi halausta oli ihan paikallaan. Toinen saisi odottaa siihen asti, että he olivat ihan lähtemäisillään, sillä oli ihan hyvä kaikesta huolimatta taata nopeat pakomahdollisuutensa. Parhaassa tapauksessa toinen kirvottaisi jo vastareaktion, mikä kannusti ehdottomasti riskinottoon.
Kise oli viisikymmentäprosenttisen varma, että eriväristen silmien päivästä olisi tulossa vielä hänen henkilökohtainen suosikkinsa.
