Author: Zarroc
Pairing: Jere Salonius/Niko Koivulehto
Genre: romance, dramahömppä, fluffy, slash
Rating: k-11
A/N. Spurttiraapaleen 11. kierros tuli hiukan puskista ja sain niin Älyttömän otsikon, että olihan se nyt pakko. Mukavaa lähiöelämää seurataan taas seitsemän osan verran, tervetuloa vuoristorataan! Ja kyllä, tämä on Jeren näkökulmasta kirjoitettu koko homma, se vähän jännittää.
1. osa Ficlet300:seen sanalla 148. Beesi.
Serenadi kahdelle haitarille
1. C'mon take on meNiko makasi kahvikupin kanssa sohvalla kääriytyneenä toiseen vilteistämme noustessani aamulla sängystä.
Minun vilttiini, huomioin pääni sisällä, mutta en sanonut asiasta mitään, hymyilin vain pienesti. Meillä oli kaksi vilttiä siitä syystä, ettei niistä tarvitsisi tapella. Toinen oli metsänvihreä, joka kuului minulle, toinen taas tummanpunainen, ehdottomasti Nikon väri.
"Huomenta", sanoin Nikolle ja kumarruin painamaan pusun sen otsalle, jossa näkyi edelleen rantu tyynystä. Ei se siis ollut ollut kovin kauaa hereillä, vaikka esittikin niin.
Kohdistin katseeni televisioon, sieltä näkyi tulevan piirretty lastenohjelma, varmaan se Avatar. Jostain syystä Niko oli aivan koukussa siihen.
"No huomenta", se mutisi venyttelevällä sävyllään, siirsi kahvikuppinsa tukevammalle alustalle - eli lattialle - ja tarttui minuun sitten kiinni. Minut vedettiin kevyesti osittain selkänojan yli Nikon päälle, enkä pistänyt sitä ollenkaan pahakseni.
Hakeuduin vaistomaisesti mukavampaan asentoon ja kaivauduin osittain viltin alle. Nikoa hymyilytti, sillä oli beesinvärinen, ihanan pehmeä villapaita ja hiukset pörrössä. Minun oli pakko suudella hymy sen huulilta.
"Onks Ninni saanu ruokaa?" kysyin Nikon katsellessa minua siniharmaat silmät sirrillään, sormet nykien niskahiuksiani.
"On, sun hiukset pitäs leikata", se totesi.
"Etkö tykkää mun homoponnarista?" mutristin huuliani surullisesti.
Minä itseasiassa pidin hieman pitkäksi kasvaneista hiuksistani, sain ne jo pienelle nutturalle niskaan.
"Tykkään toki", se hihitti. "Et sentään kasvata viiksiä."
"Vielä", totesin ja Niko näytti kauhistuneelta.
"Pois siitä sinä ihmishirviö", se ulisi ja tökki minua kauemmas. "Viiksinesi et minua pusuttele."
Nauroin sen sanavalinnoille ja nappasin kupin lattialta, hörpäten vähän kylmäksi päässyttä kahvia.
"Mä aattelin jos mentäs tänään käymään torilla", totesin vähän ajan päästä ja Niko katsoi ikkunaan päin välittömästi.
"Ootko ihan varma tuosta kelistä..." se sanoi sen kuuloisena, ettei ollut yhtään samaa mieltä tästä ideasta. Katsahdin ikkunasta ulos.
"Eihän siellä sada?" totesin hieman ymmälläni.
"Ei, mutta on syksy! Siellä on kylmä."
Yritin peittää huvittuneisuuteni, mutta todennäköisesti en onnistunut siinä kovinkaan hyvin, koska Niko pudotti minut julmasti lattialle sohvalta ja veti taas viltin päälleen.