Nimi: Tulevaisuuden makuisia suudelmia
Kirjoittaja: Sielulintu
Ikäraja: S
Genre: Romance
Paritus: Saarni/Niki
Haasteet:
Lyrics wheel 16,
Kerrontahaaste ja
neliotteluTulevaisuuden makuisia suudelmia
Oloni tuntuu uskomattoman kevyeltä, kun lopultakin suljen uuden asuntoni oven takanani. Kaikki on valmista, tavarat suurin piirtein paikoillaan ja uusi elämä alussa. Hymyilen eteisen seinällä riippuvalle peilille, enkä piittaa, vaikka tummat varjot peilikuvan silmien alla kertovatkin, että vaikeaa on ollut. En anna tämän hetken toiveikkaan tunnelman nyt latistua. Olen päättänyt, että elämä jatkuu, enkä aio enää uhrata ajatustakaan menneille vuosille. Surtu on jo tarpeeksi, enkä halua enää velloa menetyksessä ja yksinäisyydessä.
Ehdin keittää suuren kannullisen vihreää teetä, ennen kuin ovikello soi. Hymyilen väkisinkin suunnatessani ulko-ovelle. Pian saan tietää, mitä muut asukkaat uudesta asunnosta pitävät. Kun avaan oven, kaksi belgianpaimenkoiraa syöksyy sisään hännät heiluen pienemmän collien seuratessa tiiviisti perässä. Olemme pian kaikki sotkeutua hihnoihin, joita Niki puristaa käsissään.
”Sulla taisi olla ihan työntäyteinen matka”, virnistän ja autan Nikiä selvittelemään koirien remmit ennen täyden katastrofin puhkeamista.
Heti kun hihnat on saatu irti, kaikki kolme kämppäkaveriani syöksyvät kynnet laminaattia vasten rapisten tekemään perusteellistakin perusteellisempaa tupatarkastusta.
”Arvaa vaan. Niillä oli kaikilla ihan mieletön kiire koko ajan. Kai ne tajusi, että ollaan tulossa sun luo. Ainakin kolme ohikulkijaa tarjoutui auttamaan. Ne oli kai varmoja, että ennemmin tai myöhemmin ne karkaisi multa kaikki.”
Nauran ja vedän Nikin tiukkaan halaukseen.
”Ne e sitten tienneet, että sä pystyt mihin vaan.”
Niki kietoo kätensä ympärilleni, ja aivan pienen hetken ajan kuva Rasmuksesta väreilee suljettujen luomieni sisäpinnalla. Rasmuskin oli vahva ja komea, vain hiukan eri tavalla kuin Niki. Rasmuskin tuli toimeen koirien kanssa, ja yhdessähän me olimmekin kasvattaneet nämä kolme riiviötä, jotka olivat minulle kuin lapsia.
Ravistelen itseäni henkisesti. Avaan silmäni ja kohtaan Nikin lämpimän ja rakastavan katseen.
”Maa kutsuu Saarnia”, Niki naurahtaa ja pörröttää jo valmiiksi sotkuisia hiuksiani.
Hymyilen vain vastaukseksi, ja keskityn saamaan Rasmuksen pois päästäni. Olen juuri hetki sitten päättänyt olla enää ajattelematta menneitä, mutta tässä epätoivotut ajatukset taas ovat. Toisaalta ei kai ole ihmekään, että muistikuvat silloin tällöin tunkeutuvat mieleen. On uskomatonta ajatella, että ehdimme olla Rasmuksen kanssa kokonaiset neljä vuotta. Jälkeenpäin ajateltuna ihmettelen, miten edes selvisimme niistä vuosista. Heti seurustelun aloittamisen jälkeen muutimme yhteen, minä kuudentoista ja Rasmus seitsemäntoista vuoden ikäisinä. Niihin neljään vuoteen mahtui uskomattoman paljon kaikenlaista. Muutimme kokonaiset kolme kertaa, jouduimme huolehtimaan edellisten asukkaiden jäljiltä huonosti hoidetun vuokra-asunnon keittiöremontista ja siinä sivussa hoitamaan ensin yhtä ja lopulta useampaakin nelijalkaista. On kai siis ihan normaalia, että ajoittain on hankalaa estää epätoivottuja muistoja nousemasta pintaan, etenkin kun erostamme ei ole kulunut vielä vuottakaan.
”Kannattaa varmaan mennä katsomaan, ettei koko kämppä ole saman tien maan tasalla”, Niki sanoo lopulta ja irrottautuu varovasti halauksesta.
Nyökkään ja johdatan Nikin peremmälle asuntoon, jossa nuuhkiminen ja nurkkien tutkiminen jatkuu edelleen. Nostan päällimmäisestä muuttolaatikosta koirien juomakupit ja täytän ne raikkaalla vedellä. Ei kulu aikaakaan, kun kaikki kolme huomaavatkin olevansa äärimmäisen janoisia. Katselen tyytyväisenä vettä latkivia koiriani. Olipa suhteemme Rasmuksen kanssa loppuaikoina miten toimimaton ja hankala hyvänsä, ainakin olimme onnistuneet kasvattamaan hienoja lapsia. Nauran melkein ääneen, kun muistan äkisti, miten järkyttynyt naapurin mummo oli ollut kuullessaan ensimmäisen kerran meidän nimittävän lemmikkejämme leikillisesti lapsiksemme. Kai naapuriparka oli kuvitellut, että meillä kahdella parikymppisellä pojalla oli jo kolme ihmislasta.
Päädyn jakamaan huvittavan tarinan Nikinkin kanssa, eikä naurusta ole tulla loppua. Me olemme kai kumpikin hiukan uupuneita muuton aiheuttaman hässäkän ja sen synnyttämän univelan takia, joten joudumme nauramaan kauan, ennen kuin saamme itsehillintämme takaisin.
”On sulla näköjään onneksi hauskojakin muistoja siltä ajalta, kun olit sen tyypin kanssa”, Niki sanoo ja pyyhkii naurunkyyneleitä kasvoiltaan.
”Löytyyhän niitä näköjään muutama”, vastaan ja tajuan, että se on totta.
Vaikken haluakaan ajatella suhteemme viimeisiä kuukausia tai eromme jälkeisiä piinallisia aikoja, unohdan selvästi silloin tällöin, että alussa meillä oli oikeasti hauskaa yhdessä. Rasmus oli kaikkea, mitä poikaystävältä saattoikin toivoa. Jossakin vaiheessa kaikki oli vain muuttunut, eikä homma enää toiminut.
”Haluutko sä teetä?” kysyn lopulta, kun muistan yhä pöydällä odottelevan kannun.
”Voinhan mä ottaakin. Toi kolme kilometriä kolmen samaan suuntaan kiskovan otuksen kanssa tuntui ihan maratonilta, niin että jotain olisi ehkä hyvä juoda.”
Nautimme rennon hiljaisuuden vallitessa pehmeän aromikasta teetä, josta me kumpikin erityisesti pidämme. On aina yhtä ihanaa huomata, kuinka paljon yhteistä meillä on. Rakkaus teehen on vain yksi lukemattomista asioista, jotka meitä yhdistävät.
Katseeni harhailee Nikin suuntaan, enkä enää pysty irrottamaan silmiäni hänestä. Tajuan äkkiä selkeämmin kuin vielä ikinä, että siinä on ihminen, jonka kanssa haluan lähteä tulevaisuuttani rakentamaan. Muistan värähtäen ne lukuisat lyhyet ja pirstaleiset suhteet, joihin ajauduin heti eron jälkeen toivoen vain, että löytäisin jonkun. Silloin olin vakuuttunut, että ero oli johtunut minusta, ja pelkäsin, etten kelpaisi enää koskaan kenellekään. Nyt ajatus tuntuu kaukaiselta, vaikkei siitä kaikesta ole kulunut vielä vuottakaan.
”Mä luulen, että meidän muuttourakka jatkuu vielä aika lähitulevaisuudessa. Haluaisin oikeasti, että säkin muuttaisit tänne”, sanon, ennen kuin ehdin muuttaa mieltäni.
Ajatus on syntynyt aivan hetkessä, enkä tiedä, miten Niki reagoi. Olen ollut huomaavinani, että hän toivoisi yhteen muuttoa, mutten ole varma. Ehkä olen tulkinnut vain tilannetta täysin väärin.
”Oletko sä tosissasi?”
En uskalla katsoa Nikiin päinkään, vaan tuijotan tiukasti suoraan lattiaan, kun vastaan:
”Totta kai mä olen.”
Niki vetää minut niin nopeasti itseään vasten, että olen vähällä pudottaa pitelemäni teemukin.
”Mä rakastan sua”, hän kuiskaa hiljaa, ja minä uskon.
”Niin mäkin sua”, sanon, ja tajuan, etten ikinä ole sanonut niitä sanoja kenellekään, en edes Rasmukselle.
Äkkiä tulevaisuus tuntuu valoisalta, niin kirkkaalta, että se pyyhkii parin viimevuoden tapahtumat melkein olemattomiin. Olen täynnä energiaa, ja pomppaankin pystyyn, vaikka Nikin halauksessa viihdynkin paremmin kuin missään muualla. Olen vain yhtäkkiä valmis kantamaan vaikka käsissäni jokaisen Nikille kuuluvan esineen hänen tämänhetkisestä asunnostaan tänne. Elämä on edessäpäin, ja sen ymmärtäminen kunnolla pitkästä aikaa saa minut melkein räjähtämään äkillisestä onnentunteesta. Minusta tuntuu, että nyt minulla lopultakin on kasassa kaikki edellytykset paremmalle huomiselle.
”Ja säkö olet varma, ettei sun vuokranantaja tykkää huonoa, jos täällä on kolmen koiran sijaan neljä?”
”Ei sitä haittaa”, vakuutan ja olen varma asiastani, vaikken ole vielä mitään kysynytkään.
Niin pieni ongelma ei voi estää onnellista yhteistä elämäämme, jonka olen ehtinyt jo näiden muutamien hetkien aikana elävästi kuvitella.
”Sitten me voidaan käydä yhdessä pitkillä lenkeillä ja alkaa vaikka harjoitella agilityä ja jatkaa näitten tottelevaisuuskoulutusta ja…”
”Sä olet ihana, kun sä teet noin”, Niki keskeyttää, enkä hetkeen ymmärrä lainkaan, mistä hän puhuu.
”Siis kun sä innostut tolla tavalla jostakin. Sun silmät suorastaan loistaa, ja mä voin melkein nähdä, miten sä haaveilet meidän yhteiselosta”, Niki selventää.
”Ei siitä voi olla haaveilematta”, virnistän vastaukseksi.
En olisi vielä puolisen vuotta sitten uskonut mahdolliseksi, että tämä hetki vielä koittaisi. Silloin etsin epätoivoisesti aina jotakuta uutta, kun entinen suhde päättyi parin yön jälkeen. Oikeastaan niistä yrityksistä ei voinut edes puhua suhteina. Tässä me nyt kuitenkin olemme, uuden asuntoni keittiössä, jossa toivottavasti pian saamme tehdä yhteisiä ruokiamme. Näen jo mielessäni meidät istumassa yhdessä pienen pöydän ääressä arkiaamuisin. Voin kuvitella, miten väittelemme leikkisästi siitä, kumman vuoro on ruokkia ja ulkoiluttaa koirat. Lyhyesti sanottuna lukemattomat arkiset hetket pomppivat mieleeni yhtenä sekasortoisena kaaoksena, enkä malttaisi odottaa enää hetkeäkään sen kaiken toteutumista.
”Voinko mä mennä heti ensiviikolla ilmoittamaan, etten enää tarvitse mun nykyistä kämppää?” Niki tiedustelee ilkikurisesti hymyillen. En vastaa hänelle sanoin, vaan kurotan umpeen etäisyyden väliltämme. Painan huuleni Nikin huulille, ja suudelmassamme maistuu tulevaisuus.
Lyriikat
Virve Rosti - Hei huominen
se oli komea ja osas puhua ja punnertaa
me tehtiin hienoja lapsia
ja selvittiin mätkyistä remonteista muutoista
myrskyistä angiinoista
mutta yhtenä päivä ei
enää osattu tanssia
tiedätkö sen tunteen
kun kärryt lähtee alamäkeen vierimään
hei huominen mä oon pakannut kaiken
mitä täältä haluan mukaan
pari melkeen hyvää muistoa
ja sanat joita vielä ei tarvittukaan
hei huominen oon jo matkalla sinne
hiekkapilvi jälkeeni jää
mul on kassissa palanen aurinkoo
ja vähän elettyä elämää
hei huominen
oo-o-ooou
hei huominen
mä olin hukassa ja huono millä mittapuolla vaan
sinä päivänä tunsin niin
ja valmis mitä vaan ja ketä vaan
jos viel edes sais
jollain lailla rakastaa
sellaisessa vaiheessa voi vähän sattua kaikkea
tiedätkö sen tunteen
kun kärryt lähtee alamäkeen vierimään
hei huominen mä oon pakannut kaiken
mitä täältä haluan mukaan
pari melkeen hyvää muistoa
ja sanat joita vielä ei tarvittukaan
hei huominen oon jo matkalla sinne
hiekkapilvi jälkeeni jää
mul on kassissa palanen aurinkoo
ja vähän elettyä elämää
hei huominen
oo-o-ooou
oo-o-ooou
oo-o-ooou
hei huominen mä oon pakannut kaiken
mitä täältä haluan mukaan
pari melkeen hyvää muistoa
ja sanat joita vielä ei tarvittukaan
hei huominen oon jo matkalla sinne
hiekkapilvi jälkeeni jää
mul on kassissa palanen aurinkoo
ja vähän elettyä elämää
hei huominen
oo-o-ooou
hei huominen
