Terveisiä vaihdokkaista! Päätin aloittaa tästä, kun tämä on kivan lyhyt
Tämä oli aika jännä, ekassa kappaleessa oli vielä aika leppoisa tunnelma, vaikka lopussa alkaakin vaikuttaa siltä, että onnellisten muistojen takana on muutakin. Keskimmäisessä tunnelma on jo pahaenteinen, eihän normaalisti sanota omaa äitiä pahuudeksi tai että "onneksi hän on kuollut". Ehdin miettiä, mahtuuko viimeiseen kappaleeseen selitys, mutta mahtuihan se (tai varmasti muutakin on ollut, mutta kuitenkin). Ja sen lisäksi mahtui myös onnellisehko loppuratkaisu. Aika paljon tähän siis mahtui pienestä sanamäärästä huolimatta!
Minun meinasi aluksi olla vähän hankala päästä tähän sisään, kun heti ensimmäinen virke oli niin taiteellinen, ja jäin miettimään sen merkitystä vähän liiankin pitkään
Mutta kun jatkoin eteenpäin, niin aloin kyllä tajuta senkin. "Lapsuus kultaraameissa" oli kivasti sanottu, sitähän se tarkoittaa, kun aika kultaa muistot. Tässä kyllä on vielä ne ikävämmätkin muistot muistissa, eivätkä varmaan koskaan katoakaan, mutta tuntuu kuitenkin, että niidenkin käsittelyssä on päästy johonkin asti, kun Sakari näkee sen äidin pahuutena itsensä syyllistämisen sijaan... Kiva että Nuuk on nukkumassa hänen kanssaan, toisen vieressä ahdistus ei tunnu läheskään yhtä paljoa.
"Pahuus ei koskaan suostu asettumaan kiltisti linssin alle" oli hauskasti sanottu, jäin miettimään, onkohan se oikeasti niin