Surunsävelmä K-11

[Lauranood]

// Alaotsikko: Angst, itsemurha

Ficcin nimi Surunsävelmä
Kirjoittaja mie tietty (Lauranood)
Tylilajit Angst, itsemurha
Ikäraja K-11?  Kai...
Henkilöt Tyttö
Varoitukset Tekee itsemurhan
Tiivistelmä Tytön kamalan surullisesta elämästä, joka päätyy epätoivoiseen itsemurhaan
A/N Hmm. Tälläinen on vaan jotenkin niin kaunista ja samalla niin surullista 

Surunsävelmä

Kerran suuressa kaupungissa asui seitsemänvuotias tyttö. Hänen perheensä oli köyhä, mutta hän rikastutti elämäänsä musiikilla. Hän omisti vanhan pianon, jota hän soitti aina kun mahdollista.

Tytön täyttäessä yhdeksän hänen äitinsä menehtyi. Hautajaiset olivat pienet ja vaatimattomat. Penkkirivit olivat vinossa niin, että kulmassa oleva valkoinen arkku oli tavallaan suoraan edessä. Arkku oli ympäröity kukkasilla. Tyttö oli onneton, eikä hänellä ollut mitään muuta kuin kukkakimppu ja sävelmä, jonka hän soitti äitinsä hautajaisissa. Hän oli itse säveltänyt sen. Se oli viimeinen lahja hänen äidilleen.

Tytön sydän murtui, kun isä sairastui hänen ollessaan kahdentoista. Hän soitti isälle aina iltaisin säveltämäänsä surulaulua. Tytön elämä kääntyi päälaelleen. Hänen arvosanansa laskivat ja hänestä tuli ujo, hiljainen tyttö. Hän ei pitänyt yhteyttä ystäviinsä ja hän kehittyi taitelijana.

Hän piirsi ja maalasi surukuvia. Hänen sävelmänsä olivat surullisia ja tarinansa kertoivat kuolemasta ja rakkaiden menettämisestä. Hän pelkäsi sitoutua, koska hän pelkäsi menettää.

Hänen täyttäessään viisitoista hänen pieni kahdeksanvuotias veljensä kuoli keuhkosyöpään. Tyttö soitti jälleen hautajaisissa. Hän menetti sydämensä pala palalta. Isä oli sairaalassa ja tyttö hoiti kotia yksin. Hänen elämänsä oli yksinäistä.

Kerran keväällä he olivat koulun kassa kirkossa. Tyttö ei uskonut Jumalaan, koska se ei ollut koskaan antanut hänelle mitään. Maailma vain otti häneltä. He istuivat hiljaa ja kanttori soitti hiljaista, surullista sävelmää. Tytön päähän tunkivat muistot.

Hän istui hautajaisissa vinoilla penkkiriveillä.
Hän oli koulun kanssa kirkossa.
Hän itki äitinsä haudalla.
Hänen ystävänsä lauloivat suvivirttä.
Hän sävelsi äitinsä hautajaisissa.
Kanttori sävelsi Suvivirttä.

Muistot vaihtelivat koko sen puolentunnin ajan, jonka hän joutui kirkossa istumaan. Välillä mennyttä välillä nykyhetkeä. Poistuessaan kirkosta hänellä oli erittäin huono olo.

Isän sairaus vain paheni. Hän alkoi dmentoitua tytön täyttäessä seitsemäntoista. Isä menehtyi tytön ollessa yhdeksäntoista. Tyttö peri kaiken, ainoana sukulaisena. Hänen elämästään tuli yhtä helvettiä. Hänestä tuli kuuluisa taidemaalari ja säveltäjä. Hän maalasi ja sävelsi surua ja tuskaa. Siitä tuli hänen elämäntehtävänsä.

Hän vihasi Jumalaa. Se ei merkinnyt hänen elämässään mitään, se oli ottanut häneltä kaiken. Hän kysyi usein iltaisin: “Jumala, koko ikäni minulle on sinusta opetettu, mutta miksi otat minulta kaiken? Miksen voi pitää mitään? Olenko tehnyt syntiä ansaitakseni tällaista kurjuutta?”

Ikinä tyttö ei saanut vastausta. Jokainen ilta hän kysyi saman kysymyksen, mutta koskaan mikään ei muuttunut. Hän eli yksin jonkin aikaa. Hänen ainoa ystävänsä oli tuo iän vanha piano, jota hän soitti kaiken aikaa. Hän sävelsi yhä surullisempia lauluja.

Yhtä laulua hän soitti aina. Sen hän nimitti Surunsävelmäksi. Se kertoi laulun soiton muodossa koko hänen elämänsä kurjuuden. Aina köyhästä syntymästä, kaikkien kuolemasta hänen omaan kuolemaansa.

Eräänä päivänä kun tyttö tuli töistä kotiinsa hän näki kaiken ennallaan. Se kaikki teki hänet kovin surulliseksi. Hän kirjoitti laulunsa ylös. Hän kirjoitti sen niin kauniilla käsialalla kuin suinkin. Hän kertoi sen alapuolelle mistä laulu kertoi. Koko hänen kurjan tarinansa.

Tyttö sulki sydämensä samalla kun kirjekuoren kansi sulkeutui. Hän laski kirjeen pöydälle ja otti nauhoittamansa sävelmän. Se oli surunsävelmä. Hän laittoi sen pyörimään ja seisoi silkkisessä leningissään parvekkeella. Hän katsoi alas tyhjää katua. Miten hän vihasikaan sitä.

Lopulta hän nousi kaiteelle ja hyppäsi alas kohti syöksyvää maata. “Viimein olen vapaa”, hän kuiskasi kaksi sekuntia ennen kuin osui maahan ja kuoli. Poliisit löysivät tytön kirjeen ja sävelmän. He julkaisivat sen lehdessä, koko tytön hirveän tarinan. Moni taiteilija jäljensi tuon dramaattisen kohtauksen, moni elokuva kuvasi tuon kamalan elämän ja jokunen kirjakin siitä ilmestyi.

Kaiken tuon he saivat nuoren tytön onnettomasta elämästä. Surunsävelmä julkaistiin ja siitä tuli yksi kuuluisammista sävelmistä. Tytön tarina on legenda, koska se kertoo aidosta sydämestä, joka raastettiin sirpaleiksi. Siitä herääkin kysymys: Mitä tyttö muka teki ansaitakseen niin julman kohtalon?

Tyttö oli ihana ja herttainen lapsi, jonka elämä tuhoutui niin monen murhenäytelmän takia ja lopulta hän halusi liittyä heihin. Tämä maailma ei voinut antaa hänelle mitään, se vain otti kaiken pois. Kaiken mitä hän ikinä olikaan saavuttanut.

Kommentteja?

[Stargazer]

Tämäpä oli jännä teksti. Kuten sanoit, nättiä sekä samaan aikaan surullista. :>

Tykkäsin monista jutuista tässä tekstissä. Se on minusta aika realistisen oloinen kertomus siitä, mitä voi tapahtua jos koko elämänsä vain menettää kaiken. Surusävelmä on nätti nimi tekstille ja laululle ja se oli hienoa, kuinka tämä kyseinen laulu säilyi tytön mukana koko tekstin ajan ja oli tärkeässä osassa. Kokonaisuutena tykkäsin tästä tekstistä, mutta sitten oli muutamia juttuja, jotka häiritsivät.

Jumala tulee kirjoittaa isolla, ainakin jos oletan, että puhut kristinuskon Jumalasta. Ja sitten mietin tuota Suvivirttä. Mielestäni se on kappale ja kappaleiden nimet tulevat isolla, mutta olen nähnyt sitä käytettävän myös käsitteenä, jolloin sen voi kirjoittaa pienellä. Surusävelmä taas taitaa olla melko selvästi laulun nimi, sekin isolla.

Juonessa oli myös pieniä epärealistisuuksia. Itse pidän vähän hassuna sitä, ettei kukaan ottanut tyttöä pois kotoa kun isä oli sairaalassa, mutta siihen on varmaan monta selitystä eikä se mitenkään tekstiä pilannut. Mietin myös että miten käytännössä se kuiskiminen ennen maahan iskeytymistä onnistuu.
 Sen sijaan lopusta en hirveämmin tykännyt, että tytöstä tuli niin kamalan kuuluisa. Onhan se tavallaan hienoa, mutta kuuluisuus ei tainnut olla sitä, mihin tämä tyttö pyrki. Loppu olisi omasta mielestäni ollut tyylikkäämpi jos hän olisi säilynyt tuntemattomana. (:

Kirjoitusasussa oli monia kivoja kohtia, kuten tuo Tyttö sulki sydämensä samalla kun kirjekuoren kansi sulkeutui. Teksti oli melko sujuvaa, vaikka se kertookin pitkän tarinan lyhyillä lauseilla. Juonessa mentiin aika nopeasti eteenpäin, mutta tarina ei kaivannutkaan sen suurempia selittelyjä kun ideana oli onnettoman ihmiselämän kertominen.

Kiitos!

[Lauranood]

Korjasin noita virheitäni tekstistä.
Ja EI, tyttö ei todellakaan hakenut teollaan julkisuutta. Se tehtiin nimettömänä ja hänen kauniiden laulujensa ja maalaustensa takia hän oli kuuluisa. Elokuvaversiot ja kirjat muokattiin ja ne tehtiin eri nimillä, mutta tarkoitus pysyi samana. Opetus, että on niitäkin, joilla ei mene hyvin. He voivat päätyä epätoivoisiin tekoihin
Eli tytön musitoa kunnioitettiin ja hänet kuvattiin eri nimillä, mutta yhtenäisyys oli aina sama. Tuskin kukaan osaa yhdistää noita kauniita surullisia sävelmiä ja epätoivosta tyttöä toisiinsa. Ainoa joka sen saattoi yhdistää oli tuo lehtiartikkeli.

En itsekkään ole perillä kaikista tarinani kiemuroista, mutta tälläinen vain sattui syntymään

[Lollipop Thief]

Kommenttilotosta päivää!

Tosiaankin, surullisen ja hieman jopa ahdistavan ilmapiirin luonnissa on kyllä onnistuttu. Jotenkin tuli hyvin mietteliäs olo. Tarinassa oli jatkumoa, tyttö soitti perheenjäsentensä hautajaisissa. Paljon en osaa sanoi kuin että surumielinen tunnelma ui luihin ja ytimiin.
Mun mielestä tarina olisi ehkä kaivannut hiukka lihaa luiden ympärille, lauseita on kovin vähän ja niillä kuljetetaan paljon. Tyttö jäi ainakin minulle hieman etäiseksi, mietin, että minkä ikäisenä tyttö kuoli ja myös hieman korvaan särähti 19-vuotiaan kutsuminen tytöksi, sillä itse olisin käyttänyt ehkä nuorta naista. Mutta tyyliasioitahan nämä ovat.

Tyttö sulki sydämensä samalla kun kirjekuoren kansi sulkeutui.

Tämä oli ehdottomasti lempikohtani, erittäin hyvin sanottu.