Nimi: Lohikäärmeen kyyneliä
Beta: Onkonälkä
Ikäraja: S
Tyylilaji: drama, one-shot
Summary: Ilkeä kuningas haluaa pyydystää lohikäärmeen, mutta saakin maistaa omaa lääkettään.
Disclaimer: Perustuu J.K Rowlingin luomaan Harry Potter -maailmaan.
Haasteet: VelholastensatuA/N: Loppu on joo melko tiivistunnelmainen ja näin ja jää vähän aukinaiseksi - tarkoituksella. (:
Hahmoina ei toimi kukaan kirjasarjan henkilö, mutta silti liittyy HP -maailmaan.
Lohikäärmeen kyyneliäOlipa kerran kauan sitten eräs nuori kuningas, joka asui suuressa kivilinnassa aukealla paikalla metsän lähettyvillä. Kuningas oli rikas ja omisti paljon maata, kultaa ja jalokiviä. Yhtä asiaa hänellä ei kuitenkaan vielä ollut, mutta oli vakaasti päättänyt hankkia sen itselleen. Hän oli havitellut sitä kauan, mutta aina se pääsi pakoon. Kuningas ei luovuttanut, vaan jatkoi yrittämistä.
Kuningas halusi napata lohikäärmeen.
"Ylhäisyys!" huudahti kuninkaan lähin palvelija ja juoksi posket punoittaen kuninkaan valtaistuimen viereen.
"Se lohikäärme on nähty taas, metsässä lähellä linnaa", palvelija puuskahti ja pysähtyi hengittämään. Hän oli juossut pitkän matkan kuninkaan tykö. Kuningas pomppasi heti pystyyn.
"Hienoa! Nyt minä sen nappaan", kuningas huudahti ja kiiruhti ulos salista.
Kuningas keräsi joukkonsa kokoon linnan oven eteen.
"Se lohikäärme on nähty taas. Tällä kertaa me nappaamme sen! Te tiedätte säännöt, minä haluan sen elävänä." Ritarit nyökkäilivät ja lähtivät sitten kuninkaan johdolla ensin vallihaudan yli kohti metsää.
"Vielä minä sen nappaan..."Kuningas mutisi yksinään ja vilkuili ympärilleen.
Käveltyään hetken aikaa puiden siimeksessä he kuulivat karjuntaa ja ihmisen puhetta. "Siellähän on joku!" Kuningas murahti vihaisesti. Hän käski ritareiden tulla hiljaa hänen perässään. Kuningas hiipi puiden varjoissa lähemmäs ja lähemmäs, kunnes huomasi aukion, jolla oli iso lohikäärme. Se oli musta ja komea.
"Hys", kuningas hyssytteli ja asteli vielä hieman lähemmäs aukion reunaa.
Kuningas huomasi aukion toisella laidalla naisen. Tällä oli pitkät vaaleat hiukset ja kirkkaan siniset silmät, jotka näkyivät selvästi tämän katseesta. Nainen oli kaunis. Kuningas ajatteli hädissään, että naiselle tapahtuisi jotain, jos hän menisi lähemmäs lohikäärmettä. Hän oli jo nyt tosi lähellä.
"Nyt!" Kuningas huusi ja väistyi sivuun, kun ritarit hyökkäsivät huutaen kohti lohikäärmettä. He heittivät ison verkon olennon päälle ja sitoivat sen tiukasti kiinni. Lohikäärme kaatui karjuen maahan ja riuhtoi ja pyristeli, mutta ritareiden ote piti. Lopulta olento väsähti ja lyyhistyi maahan makaamaan. Kuningas katsoi hymyillen naista, joka seisoi järkyttyneenä metsän reunalla. Nainen käänsi katseensa vihaisesti kuninkaaseen, joka hätkähti. Kuningas ryhdistäytyi ja lähti reippaasti naisen luo.
"Minä olen Kuningas Adam. Ei huolta, kesytämme lohikäärmeen eikä siitä ole vaaraa." Kuningas sanoi odottaen, että nainen tekisi jotain kunniaa. Nainen kuitenkin seisoi kädet puuskassa hänen edessään.
"Miksi te noin teitte? Senkin typerys! Se oli juuri syomassa kun hyokkasitte sen kimppuun!" Nainen tiuskaisi ja käänsi katseensa surullisesti lohikäärmeeseen ja puuskahti. Kuningas hätkähti naisen vihamielisyyttä ja perääntyi askeleen verran. Kuningas pani myöskin merkille, että nainen puhui jollain korostuksella, mutta kuningas ei tiennyt millä.
"Hyvä neiti, nuo otukset ovat todella vaarallisia-..."
"Se ei ollut tekemassa mitaan pahaa! Ymmarratko sina? Ne on vaarin ymmarrettyja otuksia, joita pitaisi suojella." Nainen tiuskaisi uudestaan ja mulkoili kuningasta silmiin. Kuningasta rupesi hermostuttamaan toden teolla. Hän vilkaisi ympärilleen ja huomasi lohikäärmeen saaneen voimiaan takaisin. Se repi ja riuhtoi verkkoa. Ritareiden ote kuitenkin piti. Vielä.
"Senkin idiootit! Se on viaton luontokappale, antakaa sen menna!" Nainen huusi vihaisesti ja huitoi käsillään. Kuningas nappasi naista kädestä ja tunsi samalla imeytyvänsä voimakkaaseen pyörteeseen. Pian paine, puristus ja pyöriminen oli ohi ja kuningas huomasi tyrmistyneenä olevansa eri paikassa, kuin äsken. Hän katsoi hämmentyneenä ympärilleen ja tunsi pahan olon tulvahduksen. He seisoivat pimeässä metsässä, puiden välistä siivilöityi hopeista kuun valoa.
"Missä me olemme? Ja kuka sinä olet? Miten minä tänne jouduin?" Kuningas kysyi toettuaan järkytyksestä ja pahoinvoinnista.
"Me olemme Bulgariassa. Mina olen Sofia, me ilmiinnyimme tanne." Nainen vastasi ja tuhahti.
"Bulgariassa... Mitä tarkoittaa ilmiintyminen?" Kuningas kysyi ja yritti katsella ympärilleen pimeässä metsässä.
"Vaihdoimme paikkaa taian avulla. Mina olen noita, opiskelin taikakoulussa, Durmstrangissa. Ai, oho, en olisi saanutkaan kertoa sita sinulle. Ei se kylla haittaa, sina et paase kertomaan siita kuitenkaan kenellekkaan." Nainen sanoi ja nauroi pilkallisesti. Tämän jälkeen nainen vihelsi kovaan ääneen. Pian alkoi kuulua ryminää ja pauketta suoraan edestä päin.
"Kannattaa panna juoksuksi." Nainen sanoi ja katosi. Kuningas kompuroi ja lähti juoksemaan toiseen suuntaan, mutta ääni lähestyi vääjäämättä. Kuningas kompastui puunjuureen ja mätkähti naamalleen maahan. Hän vilkaisi taakseen ja huomasi jättimäisen hämähäkin juoksevan hänen luokseen.
Pian kiljahdus raikasi metsässä ja iso lintuparvi lehahti oksilta lentoon.
A/N2: Hirveesti ei oo koskaan tullu kirjoteltua mitään lastensatuja koskaan, en yhtään osaa sanoa miten tämä onnistui! Kommentti on tervetullutta! (:
