Susiraja: Haavoitettu, S, Mikael Sarri

[Subbe93]

Ficin nimi: Haavoitettu
Kirjoittaja: Subbe93
Fandom: Susiraja
Genre: Draama, pienoinen angst
Ikäraja: S
Päähenkilöt: Mikael Sarri
Summary: Mikaelin sydän on hajotettu, ja juuri nyt hän kaipaa jotakuta, joka johdattaisi hänet takaisin kotiin.
Vastuunvapaus: Mikael Sarri, Raisa, Daniel, Kristiina, yms. kuuluvat Elina Rouhiaiselle, minä vain suurena fanina leikin heillä.
Haaste: Spurttiraapale, sana: Loputon
A/N: Sijoittuu heti Uhanalaisen jälkeen, sitä en tosin vielä tiedä, tuleeko tämä olemaan kuinka AU. Voin kertoa sen sitten, kun olen saanut Jäljitetyn haltuuni <3

Haavoitettu

Päivä vaihtui illaksi, ilta yöksi ja yö taas uudeksi aamuksi. Se ei kuitenkaan merkinnyt mitään sudelle, joka juoksi loputonta matkaa tietämättä itsekään, minne. Se ei silti uuvuttanut sutta samalla tavalla kuin se olisi uuvuttanut ihmisen.

Hän halusi unohtaa. Hän yritti sutena nollata päänsä, unohtaa sen kaiken kivun ja tuskan, jota oli joutunut kokemaan, mutta se ei onnistunut. Hänessä eli silti se ihminen, joka muisti. Ihminen, jonka aivoihin oli syövytetty kaikki ne kivuliaimmat muistot.

Hän voisi uuvuttaa itseään miten paljon halusi, hän voisi kiduttaa itseään fyysisesti, vaikka tappaa itsensä, mutta hän oli varma, että hän muistaisi silti kaiken. Jopa kuoleman porteilla hän muistaisi. Hän muistaisi sen loputtomasti. Se olisi hänen kirouksensa.

Ensin lauma, sitten isä ja äiti, ja viimeisenä Raisa. Tuntui, että hän oli menettänyt kaiken. Kaikki oli valunut hänen sormiensa lomasta, ihan kaikki. Isä ja äiti olivat kadonneet hänen elämästään, vaikka lauma olikin saatu pelastettua, ja viimeiseksi Raisa oli sivaltanut veitsellään viimeisen haavan pojan sydämeen.

Mutta niin se oli vain mennyt. Raisa halusi jotain muuta kuin ihmissuden. Mutta ihmissusi ei halunnut mitään muuta niin paljon kuin Raisan.

Susi vingahti tuskasta ja pysähtyi. Se nosti kuononsa ylös, haisteli viileätä ilmaa yrittäen etsiä kaikkien tuoksujen joukosta ne rakkaimmat. Voisiko hän vielä löytää vanhempansa? Voisiko hän vielä päästä jäljille, löytää heidät, joiden luokse oli aina kuulunut, ja olla taas rakastettu?

Mikael tunsi uuden kaipuun aallon pyyhkäisevän lävitseen. Hän päästi kaipaavan ulvonnan iltataivaalle, toivoi, että jossain siellä hänen vanhempansa kuulisivat sen ja tulisivat vastaan. Juuri nyt hän tarvitsisi jonkun, joka ohjaisi hänet takaisin kotiin.

[DulzGraham]

Että tämä on kaunis... Kiitos, nyt itken. Ihan Mikaelin takia. Tyhmä Raisa! Mun sympatiat löytyy kyllä niin Mikaelin puolelta... (Ja Nikon. Mun on pakko joskus kirjoittaa Niko/Mikaelia<3)

  Eli siis kommenttikampanjasta, iltapäivää. Sain siis vihdoin tarvittavan patistuksen kommentoida tätä ihanaista<3

Haavoitettu, koska mitä muutakaan Mikael on kuin haavoitettu, jätetty, puukotettu, sydämessään koditon? Mitä muuta Mikael on? Kun pitäisi tehdä tuota ja tätä ja vieläkin taas tuota, ja Rakas vääntää terää märkivässä haavassa kuin hopeanuolta?

Mulla on monta mielipidettä näistä proosasankarittarista. Ja yksi mielipide on sellainen, joka ottaa kantaa tähän kohtalon pakenemiseen, rakkauden pakenemiseen vain ja ainoastaan siksi, että joku on sanonut sen olevan kohtalo, ja siksi, koska se on rakkautta? Miksi nämä sankarittaret pakenevat rakkautta? (Minäkin pakenen, mutten olekaan sankaritar )

(En varmasti tilitä tässä Unnasta... Ja sitä paitsi Unna on ihana. No argument.)

Päivä vaihtui illaksi, ilta yöksi ja yö taas uudeksi aamuksi.

Tämä on ihan varmasti klisee, tämä ilmaisu, mutta täydellinen aloitus tälle! Imaisi ihan täysillä tuskaansa juoksevan suden matkaan :3

Hänessä eli silti se ihminen, joka muisti.

<3 Kyllä. Hurttia...

Kaiken katteeksi vahvat sanavalinnat tuo sitä haavoittunutta tunnelmaa vahvasti tapetille. On kipua, on tuskaa, on kovalevylle syövytettyä ja ajatusta kidutuksesta ja kuolemasta ja kirouksista. Vahva tunnelma tässä ainakin on, ja mun mielestä vahva tunnelma on raapaleelle vaan etu.

Kiitos. Tämä oli siinäkin onnistunut, että toi mun mieleen kirjacanonin ihan loistavan elävästi, eikä näin aina lukiessa käy. Kiitos!

-Duzku

[Subbe93]

Siis joo, munkin sympatiat menee kyllä ihan Mikaelille, en tajua Raisaa >___< Siis... Argh! (Ja nyt kun Unnan mainitsit, niin sanonpahan vain, että menipä silloinkin sympatiat Rufukselle (toki onhan Unna ihana joo), mut ei siit sen enempää...)

Mutta niin, asiaan!

Aaaaws, ihanaa, kommentti! Ja vieläpä ihana kommentti <3 Voi, iso kiitos, olen niin otettu :') Apua, en edes oikein tiedä, mitä sanoa! Tuntuu, ettei mitään tarvitse sanoa, koska juuri nuo sinun kokoamat ajatukset ovat juuri niitä minunkin ajatuksiani: Mikael on niin raunioilla kuin vain olla ja voi. Ja koska tosiaan sympatiat menee Mikaelille (pidän jostain syystä muutenkin Mikaelista aika paljon), olen tässä jo monta kertaa ehtinyt miettiä, minne Mikael olisi lähtenyt. Sitten tuntuu aina jotenkin epätoivoisen haikealta, ehkä myös hieman suloiselta, ajatella, että Mikael olisi lähtenyt vanhempiensa perään, yrittäisi päästä takaisin niiden luokse, jotka ovat hänet kasvattanut ja pitänyt huolta, rakastanut... Löytääkö hän heitä koskaan, en tiedä. Enkä tiedä sitäkään, lähtikö hän todella etsimään vanhempiaan vai mitä tekemään.

Voi hitsit, mulla ei oo oikeastaan mitään sanoja, joilla kiittäisin sua kommentista tarpeeksi! Olen myös onnellinen siitä, että sanavalinnat ovat onnistuneet ja tunnema tulee esiin vahvasti! Kirjoittaja itse kun sokeutuu niille, ja muutenkin pyörittelee tekstin ajatusta mielessään, niin sitä ei enää osaa itse arvioida ja nähdä.

Joten vielä kerran, iso kiitos kommentistasi <3 Nyt voin mennä tyytyväisenä ja onnellisena nukkumaan ^_^