Nimi: Myrskyn aikaan...
Kirjoittaja: Iiittu_
Pairing: Harry/Draco
Genre: angst, PWP
Beta: GäängiTonttu, kiitos hänelle!
<3<3
Summary: Myrskyn aikaan voi tapahtua kaikenlaista...
Rating:K-11, tai alempi...
A/N: Mulle nyt tuli vähän tällanen fiilis kirjottaa tällanen. Sillon oli kans myrskyn tapanen sää. Ai niin, tää on mun ensimmäinen ficci, joten kommentointi olisi oikein mukavaa. Saattaisin jopa parantua kirjoittamisen suhteen.
[size=150]Myrskyn aikaan...[/size]
Sataa… Katson ulos synkkyyteen ja yritän lämmittää itseäni. Välähtää… Lasken sekunteja. Jyrähtää… Ukkonen on tullut sateen mukana. Yritän peittää kylmyyden ja pelon tunteen. Nostan jalat ylös
ja kierrän käteni jalkojeni ympärille. Painan otsani, jota koristaa salaman muotoinen arpi, polviani vasten ja yritän lievittää huonoa oloani hyvillä muistoilla, hyvillä ajatuksilla…
Ovikello soi. Nousen ylös tärisevin askelin ja astelen aroin jaloin pimeän eteisen läpi. Ojennan käteni, ja kierrän sormeni kylmän ovenkahvan ympäri. Hitaasti väännän kahvasta ja kurkistan oven
raosta ulos. Siellä sinä seisoit, lempeine kasvoinesi. Jäänharmaat silmäsi hohtivat salamoiden välkkeessä. Pyysin sinua tulemaan peremmälle, rajun ilma ei tuntunut tyyntyvän.
Istuudut sohvalle ja pyydät minua seuraksesi. Katson lempeitä silmiäsi ja ne näyttävät kysyviltä. Hymyilin, hain kaksi kuppia kahvia, ja annoin toisen kantamistani kupeista sinulle. Otit sen vastaan ja viittasit nyt viereesi. Istuuduin sinun oikealle puolellesi, ja nostin jalkani vierelleni. Nojauduin olkapäällesi, etkä estellyt. Vaaleat hiuksesi valuivat kasvoilleni. Katsoin sinuun päin tavoitellen katsettasi. Hetken katsoin sinua ja viimein vihreät silmäni tavoittivat harmaiden silmien katseen. Hymyilit, käänsit katseesi kahvimukiin ja otit siitä kulauksen. Minä seurasin esimerkkiä ja tunsin lämpimän tunteen sisälläni. Kuuma kahvi lämmitti kummasti, mutta ei niin hyvin kuin seurasi.
Tuijotin kahvin lämmöstä nousevaa höyryä. Hetken kuluttua suljin silmäni. Katsoin sisäistä pimeyttä, kunnes yhtäkkiä liikahdit. Minä värähdin ja avasin silmäni. Katsoit minuun hieman huolestuneen
näköisenä. Hymyilin huolettomasti ja sanoin minua vain vähän palelevan. Otit kahvikupin kädestäni ja laitoit sen sohvan edessä olevalle pienelle pöydälle. Oman kuppisi laitoit sen vierelle. Katsoin sinua hieman ihmetellen, mutta sinä vain hymyilit. Äkkiä laitoit käsivartesi ympärilleni annoin itseni nojata rintaasi. Sylisi tuntui lämpimältä ja tunsin rintakehäsi kohoilun kun hengitit. Suljin silmäni uudelleen ja kiersin käteni vahvan ruumiisi ympärille. Ajatukseni pysyivät vain sinussa, vain niissä muistoissa
joissa olimme yhdessä.
Tunsin katseesi ylläni. Avasin silmäni ja katsoin ylös silmiisi. Näytit kysyvältä ja samaan aikaan lempeältä. Hymyilin, ja otit sen hyväksyntänä. Nostin pääni ylös ja katsoit syvälle vihreisiin silmiini. Vastasin katseeseen. Pian lähestyit kasvojani yhä katsoen silmiini. Suljin silmäni kun nenämme kosketti toisiaan. Pysähdyit hetkeksi, ja tunsin hengityksen leukaani vasten. Tuntui kuin olisit vielä varmistanut hyväksyntäni. Nyökkäsin hyvin pienesti ja tunsin lämpimät huulesi huuliani vasten. Vastasin suudelmaasi nauttien ihanasta tunteesta joka valtasi kehoni. Mahani oli täynnä perhosia, mutta tuntui kuin ne olisivat liidelleet pois yksi kerrallaan, hiljaa ja vähitellen…
Suudelma jatkui hetken aikaa suloisen pehmeänä ja lämpimänä. Mutta kuitenkin erkanit aivan liian pian ja avasin silmäni. Hymyilit minulle jälleen suloisella virneelläsi. En voinut olla hymyilemättä takasin.
Pidit kätesi edelleen ympärilläni ja hengitit mustiin, sotkuisiin hiuksiini. Minä nostin päätäni ja katsoin sinuun. Erkanin halauksestasi ja otin kahvikupit takasin käsiini ja ojensin toisen niistä sinulle. Otin kulauksen ja sinä otit minusta tällä kertaa esimerkkiä. Vaikutit hyvin iloiselta ja tyytyväiseltä. Tuntui kuin olisit suunnitellut kaiken etukäteen. Olin otettu…
Pian huomasin myrskyn laantuneen. Pilvet olivat hälvenneet ja aurinko paistoi niiden takaa. Huone, jossa istuimme valkeni, Nousit ylös ja veit kahvimukisi keittiöön kuin oikea aatelinen ikään. Sitten katsoit minuun ja kävelit luokseni. Ojensit kätesi ja katsoit jälleen kysyvästi. Ojensin käteni ja otin kädestäsi kiinni. Sinä nostit minut ylös sohvalta hellään syleilyysi. Mutta liian pian päästit irti ja kuvani sumeni… Olit poissa.
Avasin silmäni ja katsoin eteeni. Olin huoneessani lämpimän peiton alla vasta heränneenä. Oli hyvin pimeää. Katsoin yöpöydällä olevaa kelloa. Varttia vaille kolme… En ollut nukkunut paljoakaan.
Sitten muistin uneni. Unelmieni poika, omassa kodissani. Se oli tuntunut niin todelta. En ollut ikinä kokenut mitään sen vertaista. Mutta nyt se oli jo ohi…
Nykyäänkin muistelen untani ja yritän nukkumaan mennessäni saada sen mieleeni, jotta näkisin sen uudelleen. Mutta toista kertaa en ole untani nähnyt. Kuitenkin toivo elää minussa yhä, ja tulee elämään
vielä pitkään. Saattaa käydäkin, että pääsen vielä kokemaan unen vielä uudelleen.
___________________________________
Jos luitte tänne asti, niin kommentoikaa. KIITOS ETUKÄTEEN!!