Henkilöt ja paikat ovat Marvelin, en omista niitä tai saa rahaa - kaikki vapaasta tahdosta ja rakkaudesta
Author Syvä Miete
Rating K-11
Fandom Thor //zougati muokkasi fandomin alkutietoihin ja oikeaan kohtaan otsikossa
Warnings Taitaa olla kuvailua tuskasta
Summary Hyvä ja huono puoli. Niitä ei voi verrata. Kumpikin taistelee maansa puolesta, itsensä ja perheensä. Osa kuitenkaan ei tajua sitä, ja ajattelee olevansa paha. Kuten minä.
"Isä. Lopeta tämä."
"En voi. Tämä on ainoa mahdollisuuteni."
"Mihin?" Loki kysyi kyyneleet silmissä.
"Miksi et rakasta minua? Mitä vikaa minussa on?"
"Loki, älä ole tyhmä. Tiedät miksi teen tämän."
"Et voi kirota minua vain siksi, että saisit maailmat rauhoitettua! Mikset tee sitä itse?"
Odin seisoi metrin päässä Laufeyn pojasta. Hän kurkotti kämmenellään ottaen kaiken pahuuden toisen sydämestä. Kaiken sen ilkeyden, kaikki ne voimat ja teot, mitkä hän oli tehnyt. Rakastavaista tuosta pojasta ei ikinä tulisi. Kun hän on sodassa muita vastaan. Odin tiesi, että se sattui fyysisesti - sydän pysähtyisi.
Odin oli kuitenkin väärässä. Loki ei sotinut häntä, veljeään, Asgardilaisia, Vanaheimiläsiä, Midgardia, ja kaikkia muita maita vastaan vaan itseään. Hän yritti voittaa itsensä. Korjata kaikki virheet, korjata kaikki vääryydet ja korvata ne hyvyydellä. Hän ei halunnut olla vihollinen. Paha. Varjon puolella. Kaiken sen pahuuden keskellä. Hän halusi olla rakastettu, pidetty ja kunnioitettu. Hän ei halunnut surmata veljeään, isäänsä ja äitiään, joka oli aina uskonut Lokiin. Ollut hänen puolellaan. Mies ei vain osannut ottaa otettaan itsestään ja olla syömättä liian isoa palaa, liian hyvää. Hän osasi vain puolustaa itseään. Kärsiminen ei ollut edes alkanut, vasta sitten, kun jumala satuttaisi kaikkia. Jopa itseään.
"Voin olla yhä hyvä!" Loki vakuutteli isälleen imien kyyneleet sisäänsä. Hän rakasti veljeään, isäänsä ja äitiään. Itsellään ei koskaan ollut väliä.
"Pitikö lupauksesi viimeksi? Olit kaksinaamainen meille."
"Ei, vaan kolminaamainen muille, jotka taistelevat meitä vastaan."
"Loki, ei. En voi pitää sinua hengissä, vaaranna koko galaksin."
-Lokin PoV-
Kyyneleet kihosivat silmiini isäni sanoista. Hän ei uskonut minua. Halusin, todella halusin olla hänen puolellaan. Surmata isäni. Siis sen toisen, punasilmäisen ja yltäpäältä kylmän. Sydän ei hänellä lyönyt, se oli jäätynyt. Sellaisia sen Jotunheimin kansa oli.
Isä veti minulta viimeiset rippeet elinvoimaani, pahuuttani. Olin täyttänyt sen koko kehooni. Se tuntui pahalta, varsinkin kun kukaan ei uskonut minua.
-Lokin PoV päättyy-
Odinin oli tehtävä velvollisuutensa kuninkaana. Vielä ei Thor pääsisi kultaiselle istuimelle, niin kauan kuin sota olisi käynnissä. Heti kun hän saisi elämänsä päätettyä, mies siirtäisi Mjölnirin käteensä.
Toinen oli poissa pelissä, se pahempi. Joka aiheutti todella sodan. Joka selviytyi vaikeuksista satuttamalla toisia. Jotkut tosin eivät sitä tunteneet jäätyneinä, kuten Heimdall. Lokin oikean isän kansalaiset olivat päättäneet hyökätä sodan alkamisen julistamiseksi Asgardiin.
-Lokin PoV-
Kaaduin maahan vatsalleni, saatoin kuulla kuinka nenäni murtui. Mustat hiukseni valuivat pääni yli. Siirsin käteni edespäin noustaakseni. Ponnistin, mutta en päässyt ylös. Tömähdin sillalle, jossa olivat tapahtuneet kaikki edellisetkin surmani. Se oli kuin viidensadan hautapaikkani. Kertoja oli tuhansia. Tipuin, itsemurha, liukastuin... Ja siitä tipuin. Vitsikäs mieleni alkoi sattua päähäni. Tahdonvoimalla nousin ylös, mutten nähnyt mitään kuin vihreän ja mustan. Yritin kävellä kontillani eteenpäin, tunnustellen siltää käsilläni. Matka olisi pitkä, enkä varmaan selviäsi sitäkään. Olin myös kuuroutunut. Vähitellen tunto lähti käsistäni kirvellen. En tiennyt, missä olin, sillä aivoni alkoivat sumentua. Sydämeni ei enää lyönyt, mutta elin silti. Kasvatin kaksi sydäntä ollessani pieni. Musta ja punainen. Epäilin aina, että ne olivat valehtelulleni. Hyvä ja huono puoli. Niitä ei voi verrata. Kumpikin taistelee maansa puolesta, itsensä ja perheensä. Osa kuitenkaan ei tajua sitä, ja ajattelee olevansa paha. Kuten minä.
-Lokin PoV päättyy-
"Loki!" Thor huusi ja näki ruumiin Bifrostilla, levittäytynenä sen keskelle. Kuten maailma pyöri ympäri, kuten tähdet kiersivät kehää.
Thor syöksyi veljensä luokse muttei koskenut häneen. Mies näki vain aina niin vihreät silmät, jotka olivat muuttuneet punaisiksi ja punaiset, raollaan olevat huulet. Nenän, joka oli hiukan vinossa ja suun, josta vuosi vihreää verta. Ihon, joka oli kaulttaaltaan jäänsininen ja täynnä jääjättiläisille kuuluvia kuvioita. Pieni hiljaisuus iskeytyi, kunnes Loki sanoi viimeisen sanansa.
"Laufey."
A/N Kyllä se Loki viimeisen sanansa osasi sanoa...
