Otsikko: Ensi jouluna sitten
Kirjoittaja: Trauma
Oikolukija: -
Tyylilaji: jouluhtavaa perusdraamaa
Ikäraja: S
Hahmo(t): Sirius Musta & Regulus Musta
Varoitukset: -
Vastuuvapautus: Hahmot kuuluvat ihanalle Joanne Rowlingille, jolle olen elämäni velkaa.
Yhteenveto: Regulus avasi, sulki ja avasi uudelleen suunsa tietämättä siltikään mitä sanoa, ja Sirius nytkähti kummallisesti, aivan kuin hän olisi ollut aikeissa halata Regulusta, mutta viime hetkellä päättänyt sittenkin olla tekemättä niin.
A/N: Halusin kerrankin kirjoittaa jouluficin, ja tällainen siitä nyt sitten tuli. Hyvää joulua! 
Nuoskalumi narskui Reguluksen saappaiden alla hänen kulkiessaan rivakalla tahdilla kohti sovittua tapaamispaikkaa puiston laidalla. Hän ei ollut törmännyt matkalla kehenkään, sillä oli joulupäivän ilta ja kaikkialla oli hiljaista. Ei yhtäkään jästiä tai jästinpenikkaa osoittelemassa häntä ja ihmettelemässä hänen turkiksin vuorattua talviviittaansa – ja hyvä niin, sillä paljon kummallisemmiltahan ne jästien riemunkirjavat toppatakit näyttivät. Reguluksen rintaa lämmitti miellyttävä ylemmyydentunne; hänellä sentään oli käytöstapoja, toisin kuin niillä jästeillä.
Odotettuaan sovitussa paikassa ensin viisi, sitten kymmenen ja lopulta kokonaiset viisitoista minuuttia, hän poimi kohmeisin sormin hopeaisen taskukellonsa viittansa povitaskusta. Pian häntä jo odotettaisiin kotona joulupöydässä. Oljo oli pannut pöydän koreaksi, ja Reguluksella alkoikin olla jo nälkä. Jouluaterialla tarjoiltiin perinteisesti niin mehevää kalkkunaa, että se suorastaan suli suuhun, ja jouluvanukkaan leijuttaminen pöytään oli vahva ehdokas koko vuoden kohokohdaksi. Juustopöydässä ja Lucretia-tädin tryffeleissäkään ei ollut varsinaisesti mitään vikaa. Kuusikin oli koristeltu niin kauniisti nyt, kun Elladora-tädin aikanaan aloittamasta
kotitontun irtileikattu pää kuusen latvaan tähden sijaan -perinteestä oli vähin äänin luovuttu.
Hän kääntyi jo lähteäkseen, karvasta pettymystään nieleskellen. Sirius oli luvannut tulla! Veli oli ilmoittanut tarkan tapaamisajan ja -paikan kirjeessä, joka oli allekirjoitettu kummallisella koodinimellä siltä varalta, että se sattuisi päätymään heidän vanhempiensa käsiin. Regulus oli kirjoittanut kaiken huolellisesti muistiin ennen kirjeen hävittämistä, siistillä käsialalla lumottuun muistivihkoonsa, jonka sisältö ei suostunut näyttäytymään kuin omistajalleen.
Regulus potkaisi turhautuneena lähintä roska-astiaa ja saattoi olla tyytyväinen ainoastaan siihen, ettei kukaan nähnyt häntä sillä hetkellä, koska se Regulus Musta, jonka kaikki tunsivat, käyttäytyi aina hillitysti eikä osoittanut mieltään – ja juuri silloin hän tunsi hyisen muksahduksen takaraivossaan. Joku oli juuri heittänyt häntä lumipallolla, mutta missään ei näkynyt ketään, vaikka hän pyöri paikoillaan kuin hyrrä etsien syyllistä.
"Kuka hel –", Regulus oli kivahtamaisillaan, mutta jo kesken lauseen hänellä välähti. "Sirius, senkin idiootti! Tule esiin. Tuo ei ollut ollenkaan hauskaa."
Vaikka ketään ei näkynyt, Regulus oli täysin varma siitä, että Sirius oli jossain lähettyvillä. Hän käytti tilaisuuden hyväkseen ja kahmaisi maasta kourallisen lunta pyöritelläkseen itselleenkin pallon. Hän siristeli silmiään hämärässä etsien kohdettaan, ja silloin hänen vasemman korvansa ohitse sujahti lumipallo.
"Hah, ohi meni!" Regulus huikkasi vahingoniloisesti.
Tarkkanäköisenä poikana hän huomasi ohueen lumikerrokseen piirtyvät jalanjäljet, jotka katulampun kelmeä valo paljasti. Jalanjälkien suunnasta päätellen jokin näkymätön lähestyi häntä, ja voitonriemuisesti virnistellen Regulus tähtäsi sopivaan kohtaan ja heitti lumipallonsa oikein olan takaa. Miellyttävästä lätsähdyksestä ja sitä seuranneesta parahduksesta päätellen pallo oli osunut kohteeseensa.
"Auts!" Regulus kuuli tutun äänen huudahtavan. Sirius oli riisunut näkymättömyysviitan yltään ja hieroskeli nyt naamaansa tyytymättömän näköisenä. "Mistä sinä tajusit, että olin tässä?"
"Jalanjäljistäsi", Regulus vastasi. "Sitä sinä et ollut tainnutkaan ottaa huomioon – ja muuten, sinulla on lunta oikeassa kulmakarvassasi."
"Joo, ja takinkauluksen alla ja –", Sirius alkoi luetella ennen kuin purskahti raikuvaan nauruun, johon Regulus saattoi hyvillä mielin yhtyä. Sirius oli tullut sittenkin!
"Mistä sinä sait tuon viitan?" Regulukselle pälkähti päähän kysyä, kun he olivat lakanneet lopulta nauramasta. Näkymättömyysviitat olivat harvinaisia, eikä Siriuksen viitta selvästi ollut mikään pilailuversio.
"Lainasin sen", Sirius sanoi olkiaan kohauttaen ja selvästi vältteli aihetta, joten Regulus päätti olla palaamatta siihen. Sirius oli nyt täällä, eikä hän halunnut ajaa veljeään pois kysymyksillä, joihin tämä ei halunnut vastata.
"No, tuota noin, miten sinulla on mennyt?" Regulus kysyi kengänkärkiään tuijotellen. Hän suri sitä, kuinka he olivat olleet kovastikin läheisiä vasta muutama vuosi sitten, ja kuinka hänestä nyt tuntui siltä, kuin hän olisi puhunut jollekulle vieraalle.
"Ihan hyvin", Sirius vastasi. Hänkin vaikutti vähän vaivaantuneelta. "Ei valittamista. Entä itselläsi?"
"Ihan hyvin minullakin", Reguluskin huomasi sanovansa, vaikka hän oli oikein etukäteen suunnitellut, mistä kaikesta hän olisi halunnut Siriukselle puhua. Hän olisi halunnut kertoa koulumenestyksestään ja huispauksesta, äidistä ja isästä ja Oljosta ja siitä, kuinka ikävä hänellä itsellään oli Siriusta ollut. Sanat eivät kuitenkaan tulleet ulos, ne olivat takertuneet hänen kurkkuunsa.
"Entä missä sinä vietät joulun?"
"Jamesilla", Sirius kertoi katsomatta Regulusta silmiin. "Vaikka onhan se vähän outoa tavallaan, kun ei – tiedäthän – kuulu perheeseen."
"Voisithan sinä aina tulla kotiin", Regulus ehdotti toiveikkaana.
"Hah", Sirius tuhahti vähättelevästi ja sytytti tupakan. Regulus ei pitänyt siitä tavasta. "Hengestään pääsee helpomminkin. Sinä et vaan ymmärrä, enkä minä oikein välittäisi sitä selittääkään."
"Olihan meillä joskus hyviäkin jouluja", Regulus sanoi varovasti. "Muistatko?"
"Ihan kuin siitä olisi sata vuotta", Sirius huokaisi surumielisesti hymyillen. "Eivätkä ne ajat tule enää takaisin. Ei, vaikka me kuinka haluttaisiin."
"Niin kai", Regulus myönteli, sillä hän tiesi veljensä olevan siinä asiassa oikeassa. "Hei, Sirius, ota minut mukaan."
"Mitä?" Sirius puuskahti. "Mitä sinä sanoit?"
"Että ota minut sinun mukaasi."
Sirius pudotti palavan savukkeensa maahan, polkaisi sen sammuksiin ja tarttui sitten molemmin käsin Regulusta hartioista. Siriuksen ote oli lempeä, mutta siinä oli tiettyä jämäkkyyttä. "Mehän ollaan puhuttu tästä jo, silloin kun minä lähdin."
"Joo joo", Regulus sanoi uhmakkaasti.
"Mehän sovittiin, että minä tulen hakemaan sinua sitten, kun sinä tulet täysi-ikäiseksi. Sitten saat lähteä mukaani, jos vielä haluat."
"Sinä sovit", Regulus väitti itsepintaisesti. "Minä haluan lähteä nyt."
"Etkä halua", Sirius sanoi painokkaasti.
Regulus ravisteli Siriuksen kädet harteiltaan ja tuijotti tätä nyt kädet puuskassa ja äkäinen ilme kasvoillaan. Häntä kismitti; eihän Sirius voinut tietää, mitä hän halusi ja mitä ei. Sirius ei tiennyt mistään mitään! Sirius katseli häntä ilmeettömänä, tummat silmät kuun ja tähtien valossa tuikkien.
"Minun pitää varmaan nyt mennä kotiin", Regulus katkaisi viimein pitkältä tuntuneen hiljaisuuden. "Ennen kuin he huolestuvat."
"Sitten sinun varmaan pitää mennä."
Kumpikaan heistä ei näyttänyt tekevän lähtöä, vaikka alkoi sataa luntakin. Raskaat lumihiutaleet leijailivat hiljalleen alas taivaalta heidän katsellessaan toisiaan. Regulus avasi, sulki ja avasi uudelleen suunsa tietämättä siltikään mitä sanoa, ja Sirius nytkähti kummallisesti, aivan kuin hän olisi ollut aikeissa halata Regulusta, mutta viime hetkellä päättänyt sittenkin olla tekemättä niin.
"Minun tulee ikävä sinua." Sanat vain karkasivat Reguluksen huulilta.
"Äh. Tule tänne sieltä, pikkuinen", Sirius murahti ja sulki ponnettomasti vastustelevan Reguluksen veljelliseen halaukseen. Regulus mutisi puoliääneen jotain siitä, että hän oli vielä kasvuiässä ja kasvaisi varmasti ennen pitkää vielä Siriuksestakin ohi. Hän tunsi kaikkien lihastensa pingottuvan, mutta nopeasti hän rentoutui ja antoi päänsä painua Siriuksen nahkatakin peittämää rintaa vasten. Siinä oleminen tuntui hyvältä, ja Siriuksen rauhallinen hengitys tuntui miellyttävän lämpimältä hänen päälakeaan vasten.
"Haetko sinä minut ensi jouluna pois?" Regulus varmisti.
"Tietysti, jos sinä vielä haluat lähteä. Silloin sinä olet täyttänyt jo seitsemäntoista ja saat itse päättää."
"Haluan minä", Regulus sanoi. "Lupaathan sinä sitten ihan varmasti tulla?"
"Minä lupaan", Sirius kuiskasi. Hän silitteli hiljaa Reguluksen hiuksia. "Ensi jouluna sitten."
Viimein he erkanivat toisistaan ja lähtivät eri suuntiin. Sirius palaisi Pottereille, ja Regulustakin odotettiin jo joulupöytään. (
"Toivottavasti tryffeleitä on vielä jäljellä.") Tien päässä Regulus kääntyi vielä katsomaan veljensä kulkua, mutta lumipyry oli niin sankkaa, ettei hän enää erottanut Siriuksen hahmoa. Hänen rinnassaan läikehti kuitenkin lämmin tunne. Ensi jouluna odotus viimeinkin päättyisi, ja hän saisi veljensä takaisin.
