Kirjoittaja: Hay-ley
Ficcin nimi: Elena, sano se!
Fandom: Vampyyripäiväkirjat
Ikäraja: K-11 -jjb lisäsi fandomin ja ikärajan
Paritus: Elena/Damon
Tyylilaji: Romanssi
Varoitukset: Spoilaa 3. tuotantokautta!!
Disclaimer: En omista Vampyyripäiväkirjojen hahmoja, enkä saa tästä mitään rahaa.
A/N: Tämä on ensimmäinen ficcini, ja kirjoitus virheitä saattaa löytyä aika lailla... Kommentteja toivon todella paljon!!!
Tarinaa jatkan aina silloin kun ideaa syntyy...Eli katsotaan, mitä saan aikaan
Luku 1:
Istuin sängyllä pidellen päiväkirjaani sylissä ja pyritellen kynää sormissani.
En tiedä mistä kirjoittaa.. Ilo, viha, suru, rakkaus, mustasukkaisuus, syyllisyys, oli sekoittunut yhdeksi isoksi kasaksi!
Päässäni pyöri liikaa ajatuksia...
Mikä kummallisinta vain yhdestä henkilöstä, jota olen niin monta vuotta vihannut, ja pitänyt ihanan ystävänä... Mutta nyt, haluaisin olla enenmmän kuin ystävä..
En voinut sille mitään että tunteeni suurenivat päivä päivältä vain enemmän ja enemmän.
Suljin päiväkirjani, ja jätin sen sängylleni.
Nousin ylös, ja lähdin kohti kylpyhuonetta. Kävelin lavuaarin luo, laitoin veden valumaan hanasta alas, ja huuhtelin kasvoni viileällä vedellä.
Jos se nyt edes auttaisi..
Kuivasin kasvoni, nostin pääni ja jäin käsieni varaan tuijottamaan itseäni peilistä.
Jos hän rakastaa minua, niin miksi hän meni tekemään niin?
Miksi juuri sen ihmisen kanssa joka halusi tappaa minut yli kaiken?!
Voi kumpa hän vain tietäisi tunteistani.. Mutta en voi, en voi kertoa niistä hänelle. Jos kerron, kaikki muuttuu! En toistaa historiaa uudelleen, en halua olla Katerina.
En voi ensiksi olla rakastuneena toiseen Salvatoren veljekseen, ja sen jälkeen siirtyä siihen toiseen, jonka tunteita Katerina oli pahasti loukannut.
Mitä jos hän ei tunnukkaan siltä oikealta? Mitä jos kerron tunteistani, mutta kadun sanojani heti sen jälkeen?
En halua kohdella häntä yhtä kaltoi, kuin Katerina..
Minun on pakko päästä puhumaan jollekkin tästä!
Mutta en voi kertoa kenellekkään... Paitsi, yhdelle joka tietää tunteistani häntä kohtaan..
Painoin sormellani ovikelloa, ja ei kulunut minuuttiakaan, kun blondi vampyyri tuli avaamaan ovea.
''Moi Elena, tule sisälle!'' Caroline sanoi, ja siirtyi seinää vasten.
''Moi Caroline'' sanoin, ja astuin sisälle 'Minun täytyy jutella kanssasi''
''Okei'' Caroline vastasi ja sulki oven.
Kävelimme olohuoneeseen ja istuimme sohvalle.
''Hyvä on, puhu'' Caroline hoputti.
''Muistatko kun sanoit että minulla olisi tunteita Damonia kohtaan?'' kysyin ja odotin vastausta. Huomasin kun Carolinen ilme iloisesta muuttui hämmentyneeksi.
''Kyllä..'' Caroline sanoi, ja samalla nousin seisomaan ja aloin kävellä ympäri olohuonetta.
''En silloin halunnut uskoa sinua, mutta silloin tanssiasissa, kun loukkasin Damonia, ymmärsin sen asian...'' hengitin vähän aikaa, ja katsoin Carolinea. Caroline oli ihan jännittynyt ja odotti jatkoa joten jatkoin:
''Ja silloin kun näin Rebekan heidän luona, niin kaikki tunteeni, jotka olin pitänyt piilossa kaikilta niin tulivat ulos, enkä pystynyt enään hillitsemään niitä''
''Mutta mitä sitten jos rakastat Damonia? Miksi et vain sano sitä hänelle?'' Caroline kysyi.
''Koska kaikki muuttuu!'' vastasin hänelle, ja menin takaisin sohvalle istumaan. Caroline kääntyi minuun päi ja kysyi:
''Mikä muuttuu?''
''Kaikki! Minun ja Damonin välit, minun ja Stefanin välit KAIKKI!'' sanoin ja huomasin hengittäväni hyvin epätasaisesti.
''Mutta oikeasti? Mikä muuttuu? Mikä on se suurin syy?'' Caroline kysyi. Caroline oli älynnyt että en välittänyt jos minun ja Salvatoren veljesten välit muuttuisi, minua kiusasi suurempi syy...
''Elena, sano se!''
''En halua olla Katerina! En halua tehdä sitä samaa kummallekkaan niistä! Rakastan edelleen niitä molempia, mutta en halua olla hän! En halua että historia toistuu!'' sanoin sen melkein huutaen. Kurkkuuni nousi pala, ja tunsin kuinka kyyneleet valloittivat silmäni. En kestänyt enään hetkeäkään, minun on pakko kertoa kaikki!
''Ja mitä jos en rakastakkaan Damonia oikeasti? Mitä jo suutelen häntä, ja ymmärrän että Stefan on se oikea, ja tulee olemaankiin? Mitä jos loukkaan Damonin tunteita, samalla tavalla miten Katerina teki?'' tunsin kuinka kyyneleet valuivat pitkin poskea alas päin.
''Mutta et ole Katerina.'' Caroline yritti lohduttaa minua, mutta se ei tepsinyt.''Ehkä sinun ei sitten kannata kertoa asiasta hänelle''
''Mutta kun rakastan häntä!'' sanoin sen, sanoin sen ihan oikeasti.. Sanoin sen ihan oikeasti ensimmäistä kertaa elämässäni!
''Nyt olen löytänyt sinun heikoimman kohtasi, Elena..'' Rebekah sanoi hiljaa itsellee
Luku 2:
Olin niin ihmeissäni siintä, että olin mennyt puhumaan Carolinelle Damonista, vaikka Bonnie on yleensä se, jolle puhun... Mutta nyt hän ei ollut paikalla ja Caroline oli ainoa jolle pystyin purkaamaan tätä kaikkea..
Vaikka Caroline on jo aikasemmin tietänyt tunteistani, hän oli edelleen vähän ihmeissään...
''Oletko nyt ihan varma?'' Carolin kysyi ja katsoi minua syvälle silmiin.
''En....'' sanoin ja katsoin muualle. En voinut katsoa Carolinen silmiin, muuten hän olisi huomannut silmistänit että valehtelin...
''En usko sinua'' Caroline sanoi. Ihan kuin hän olisi lukenut ajatukseni.
''Miks et?'' kysyin, vaikka tiesin että se oli turhaa. Tunsin kuinka Caroline katsoi minuun, vaikka tuijotin kenkiäni. Minun todella teki mieli katsoa Carolinen silmiin ja saada tietää mitä hän tunsi, mutta en voinut. Caroline olisi lukinnut minut hänen katseellaan omaansa.
En enään sietänyt istua paikoillani ja lähdin kävelemään ympäri huonetta.
''Koska tunnen sinut tarpeeksi hyvin tietääkseni, että et lähtisi sanomaan noin muuten vain'' Caroline sanoi hennolla äänellään.
Omatuntoni alkoi kolkuttaa.. Caroline oli oikeassa, en sanoisi noin edes vahingossa jos en tarkottaisi sitä.
Ihan kuin omatuntoni puhui minulle ja oli sanoavansa: 'No niin Elena! Jopa ystäväsi tietävät oikeat tunteesi, miksi salaat niitä itseltäsi?! Miten olet saattanut pelata kahden vampyyri veljeksen keskellä, vaikka sinulla on tunteita vain toista kohtaan?!'
Yritin hävittää tuon ajatuksen päästäni, mutta se ei vain lähtenyt. Luovutin ja siirsin hitaasti katseeni Carolineen.
Caroline tuijotti minua yhä edelleen ja odotti vastausta. Mutta, mutta kun en tiennyt mitä vastata. En tiedä onnitellakko häntä siintä, että hän selvitti oikeat tunteeni, vai itkeä kun en tiennyt mitä tehdä.
Katsoin Carolinea suoraan syvälle silmiin, ja tunsin kuinka hän lukitsi katseeni hänen katseensa, enkä voinut enään siirtää katsettani pois.
Tuijotimme toisiamme jonkin aikaa, joten päätin sanoa jotain. ''Caroline..'' en saanut enempää sanotuksi, kun silmistäni alkoi valua kyyneleitä, niitä vain valui ja valui. En pystynyt pysäyttämään sitä.
Yhtäkkiä Caroline vetäisi minut sohvalle ja sulki minut syleilyynsä. En pystynyt enempää pidättelemään. Vollotin suoraan Carolinen syliin, ja Caroline yritti rauhoitella minut.
Sillä välin Rebekah oli jo keksinyt täydellisen suunnitelman murtaa Elena lopullisesti. Hän oli mennyt Salvatorien täyshoitolalle ja koputtanut oveen.
Ei kauvaa mennyt kun oven tuli avaamaan pitkä musta hiuksinen mies ''vai niin, sitä on opittu koputtamaan''
''Ha ha, todella hauskaa Damon!'' Rebekahilla ei ollut tapana kysyä, pääsisikö hän sisään, hän vain meni.
''Tervetuloa, astu vain peremmälle'' Damon sanoi, kun Rebekah oli jo tullut sisälle ja suunnannut olohuoneeseen.''Kerroppas, mikä sinut tänne toi?''
Damon kysyi ja meni kaatamaan itselleen Viskiä.
''Ajattelin tulla kertomaan, että olen vähän kuullut mitä Elena on sinusta puhunut'' Rebekah sanoi ja kääntyi katsomaan kohti Damonia.
''No kerroppas'' Damon ei jaksanut erityisemmin välittää.
Rebekah väänsi kasvoilleen ivallisen virneen ja kääntyi pois päin. Sitten hän jatkoi:
''Hän oli sanonut Carolinelle, että ei pystyisi olemaan sinun kanssasi enään missään tekemisissä. Se, mitä hän oli sanonut siellä tansseissa meidän luonaan, oli totta. Rakastat häntä liikaa ja huolehdit hänestä liikaa.
Hän ei enään jaksa sitä. Hän ei jaksa sitä että et välität hänestä ja huolehdit jokaisesta hänen liikkeestään''
Damon oli pysähtynyt paikoilleen ja jäi tuijottamaan Rebekahia.
''Vai niin..'' Damonin kurkkua kirpaisi muta hän sai sanottua kuitenkin nuo kaksi sanaa. Damon tunsi kuinka häntä alkoi koskemaan.
Häntä alkoi koskemaan Elenan sanat hänestä. Ei! Ei vampyyri voi tuntea! Ei ainakaan tälläistä tunnetta.
Damon suoristi kurkkunsa ja kysyi: ''Mitä sinä välität?''
Rebekah kääntyi katsomaan Damonia ja meni vampyyrin vauhdilla hänen luokseen.''Ajattelin että haluat vähän lohtua''
Enempää hänen ei tarvinnut sanoa. Damon oli kaapannut Rebekahin syvälle suudelmiin ja he olivat menneet salamana makuuhuoneeseen.
Olin jo lopettanut vollottamisen ja Caroline oli kehottanut minua menemään Damonin luo nyt kertomaan tunteistani.
Olin jo puolivälissä matkaa.
Mietin koko ajan mitä sanoisin hänelle, ja mitä sanoisin myöhemmin Stefanille. Mitä minun ja Damonin välille tapahtuu sitten, tai minun ja Stefanin?
Päässäni oli niin paljon kysymyksiä että alkoi jo melkein huimaamaan, mutta onneksi olin jo tullut Salvatorien täysihoitolan pihaan.
Pysäköin auton pihan reunaan, ja menin koputtamaan oveen.
Oli mennyt vähän aikaa, kunnes Damon oli tullut avaamaan oven ilman paitaa, ja Rebekah oli tullut hänen perässään.
''Ai hei Elena. Oliko sinulla jotain tärkeääkin asiaa?'' Damon kysyi
