Täällä Pohjantähden alla: Alku | S | Jussi Koskela/Alma Koskela

[Aladdin Sane]

Nimi: Alku
Kirjoittaja: Aladdin Sane
Fandom: Täällä Pohjantähden alla
Genre: Keveää yleissettiä. Sanamäärä 350 eli täyttänee myös ficletin tunnusmerkit, tilanteesta riippuen hyväksyisin raapaleeksikin.
Ikäraja: Sallittu
Paritus: Koskelan Jussi/Koskelan Alma
Yhteenveto: ”Mikäs ny on noin erinomasen hauskaa”, Jussi kysyy. Alma puhaltelee hymynsä kuriin, ja etsii Jussin käden omaansa. ”Koitas.”
Vastuunvapaus: Hahmot ja Täällä Pohjantähden alla yleensä kuuluvat Väinö Linnalle.

A/N: Minä Vaan Halusin Kerrankin Kirjoittaa Pohjantähdistä Jotakin Oikeasti Toiveikasta Ja Kivaa: A Ficlet. Fanficsataseen sanalla 001 (Alku).





ALKU




Eräänä joulukuun yönä Alma naurahtaa yhtäkkiä ääneen. Pirtin hiljaisuus on tiivistynyt ja käynyt unisen raskaaksi, ja sen äkillinen katkeaminen saa Jussin hätkähtämään Alman vierestä hetkessä puolinukuksista liikavalppaaksi.

”Mikäs ny on”, hän mutisee äreästi. Sydän hakkaa hätäisen nopeata laukkaa, ja Almaa huvittaa sellaisella hyväntahtoisella tavalla, jolla häntä aina huvittavat Jussin mielialat. Jussi ei koskaan suutu siitä huvittumisesta, muttei peitä nyrpeyttäänkään, kun Alma tärisee äänettömästä naurusta hänen vieressään.

”Mikäs ny on noin erinomasen hauskaa”, hän kysyy uudestaan. Alma puhaltelee hymynsä kuriin, ja etsii sitten pimeässä Jussin käden omaansa.

”Koitas.”

Alma vie Jussin käden vatsalleen, jonka kaari kertoo jo selvää tarinaa siellä kasvavasta uudesta elämästä. Hän levittää Jussin kämmenen tiiviisti rohdinkankaisen yöpaidan päälle, ohjaa sen sopivaan kohtaan.

”Tunnekkos?”

”Mitä…”

Jussin ärtynyt hämmennys sulaa ihmetykseksi, kun hän tuntee.

”Onko toi…”

”On.” Alman äänessä on sellaista lämpöä ja hellyyttä, jonka edessä Jussi menee täysin hämilleen. Hän räpyttelee silmiään pimeässä ja tuntee taas, miten lapsi muljahtaa Alman vatsassa hänen kättään vasten.

”Koskas se nyt… olikan tulossa”, hän kysyy varovasti, vaikka muistaa hyvin Alman ensimmäisen arvion. Kyllä hän kuitenkin jotain tahtoo sanoa, eikä Jussi keksi muutakaan. Alma tietää sen myös, ja siksi hän kai hymyileekin vastatessaan.

”Keväällä. Ehkä pääsiäisen aikaan.”

”Ei sunkan sillä kiire oo kun nyt jo noin äkäsesti pyörii.”

”Tuskin ainakan paljoo pääsiäisen jälkeen jaksaa varrota”, Alma hytkyy taas hiljaisesta naurustaan.

”Vai niin… vai niin.”

”Muttei sillä kovin paljon sitä ennenkän oo tänne asiaa.” Alma ottaa Jussin käden taas käteensä, puristaa sitä ja vetää peitteensä kunnolla ylös viileää ilmaa vastaan. ”Kuma kerran lopputalvelle lupasin työssä käydä.”

”Niin… He, he… tulee sitten kun aikansa on.”

Alma nukkuu pian, mutta Jussi on valveilla vielä hyvän aikaa. Hän on jännittynyt, mutta harvinaisella, toiveikkaalla tavalla. Niin kuin sinä syyskuisena sunnuntaina kaksi vuotta aiemmin, kun rovasti antoi hänen salaiselle unelmalleen ensimmäiset edellytykset toteutua. Ja niin kuin kaksi vuotta sitä ennen, kun hän oli antanut samalle unelmalle ensimmäisen muotonsa ostamalla huutokaupasta akselin rattaisiin, joita ei ollut pitkään aikaan olemassakaan. Tuo Alman sisällä elävä ja potkiva ihme on hyvin todellinen osa sitä samaa unelmaa. Se osa, johon kaikki on koko ajan tähdännytkin.

Jussi nyökkää itsekseen. Hän on liikuttunut.

Siitä tulisi Akseli Johannes.

[Salem]

Olen viime aikoina lukenut muutenkin paljon vanhoista asioista, joten tämä sopi hyvin siihen jatkoksi. Olipas kivan tiivis paketti. En itse osaa kirjoittaa tällaisia tuokiokuvauksia, ja ihailen sitä aina muiden teksteissä. Pidin herttaisesta dialogista ja Jussi oli sympaattinen, vähän jäyhä ja jäykkä, mutta kuitenkin sitten vähän pehmo.

Alma puhaltelee hymynsä kuriin

Tämä oli tosi toimiva juttu. Paljon olen kaikenlaisia tekstejä lukenut, mutta tällaiseen ilmaisuun en muista törmänneeni ennen. Jäi hyvällä tavalla mieleen.

liikavalppaaksi

Tämä oli minusta tosi kiva sana.

Siitä tulisi Akseli Johannes.

Tässä tuli liikutus silmäkulmaan.

P.S. Makea ava!

[Aladdin Sane]

Kiitos paljon kommentista, Salem! Joskus tämmösiä tiiviimpiä pakkauksia on ihan hauska tehdä, siinä pitää kunnolla miettiä että mikä tässä nyt sitten onkaan Todella olennaista Jussi on kyllä symppis, kyllä sillä on tunteita ja sydän siellä vaiteliaan suomalaisen miehen äkeyden alla.

(Kiitos myös avatarin arvostuksesta! Ressu on rakas. <3)

[Fiorella]

Onnea kommenttiarpajaisista!

Valitsin tämän teksteistäsi siksi, että se vaikutti onnelliselta ja sitähän se olikin. Tykkäsin siitä, miten tässä ollaan niin kovin suurten tunteiden vallassa, vaikka kuitenkaan sitä ei ihan voi näyttää. 

”Koskas se nyt… olikan tulossa”, hän kysyy varovasti, vaikka muistaa hyvin Alman ensimmäisen arvion. Kyllä hän kuitenkin jotain tahtoo sanoa, eikä Jussi keksi muutakaan. Alma tietää sen myös, ja siksi hän kai hymyileekin vastatessaan.

Kyllähän siihen nyt jotain on sanottava... Ja ainakin tämä on selkeä, varma ja turvallinen tapa ottaa asiaa puheeksi. Ja tottahan Alma miehensä tuntee, siksi hymyileekin. Kuulee sen, mikä jää sanomatta ääneen.

Nimenantoperusteet hymyilyttivät vähän minuakin. Mutta samaan asiaanhan sitä kaikki lopulta kiertyy, siihen unelmaan, joka oli ensin vain haave ja koko ajan enemmän totta.

Tykkäsin tämän tekstin toiveikkaasta, odottavasta tunnelmasta. Kyllä sitä jos mitä noihin aikoihin tarvittiin!

[Aladdin Sane]

Kiitos kovasti kommentista, Fiorella! Oon ihan samaa mieltä, noihin aikoihin optimismille oli varmasti tilausta Ja Jussin kaltaiselle ikuiselle pessimistille siitä ei ainakaan ole mitään haittaa, vaikka perisuomalaiseen tapaan niin isot tunteet ovat kamalan vaikeita ja omituisia.

[marieophelia]

Tuumasin, että päätän Ihailijakaarti-kierroksen johonkin iloisempaan tekstiin ja tämä osui sopivasti silmään listauksesta. Olen aina tykännyt Jussista ja Almasta. Almasta mulla on sellainen kuva, että hän sisimmässään on älykäs ja lahjakas ihminen, mikä tästäkin tekstistä tulee hyvin ilmi.

”Mikäs ny on”, hän mutisee äreästi.

Huvittavaa, että jos Alma nauraa, Jussi pelästyy, että jokin on hätänä. Tässä tulee hyvin esiin Jussin ylipessimistinen luonne ja toisaalta Alman lempeä tapa suhtautua Jussiin. Se, että Jussin mielestä Akseli pyörii äkäisesti sopii myös isän ja pojan luonteiden eroon: siinä missä Jussi myöhemmin nöyrtyy ja alistuu, Akseli taistelee vastaan - eikä Jussi oikein näe siinä tolkkua. 

Ja niin kuin kaksi vuotta sitä ennen, kun hän oli antanut samalle unelmalle ensimmäisen muotonsa ostamalla huutokaupasta akselin rattaisiin, joita ei ollut pitkään aikaan olemassakaan.

Tämä on mun mielestä kauniisti ilmaistu ja hyvin jussimainen tapa haaveilla ja muutenkin suhtautua asioihin. Jussi kun on erittäin konkreettinen ihminen, tällainen järkeily sopii hänelle hyvin. Jussi-ressu, ihanaa, että hän sai sentään joitain onnen hetkiäkin kokea.

Kiitokset tästä!<3

[Aladdin Sane]

Jussi ja Alma best! <3 Alma on lempihahmojani Pohjantähdissä, ja vaikka se on päällepäin hiljainen, niin minäkin oon sitä mieltä että se on fiksu ja tarkkanäköinen. Ja voi Jussi sentään. Mä niin mielelläni antaisin hänelle iloisia hetkiä, mutta kun se on niin synkkä äijä ettei sitä tiiä miten se semmoisia osaa arvostaakaan. Hyvä sentään että tällä kertaa edes. :')

Kiitos kommentista, marieophelia!

[Vendela]

Bongasin tämän stalkerinapin takaa ja hyvä että bongasin, koska kylläpä tämä olikin oikea hyvänmielen pala

Sen verran palaan tuohon kommenttivastaukseesi tuolla Hameissa että kyllä vaan, äänikirjatulkinta on oikein erinomainen! Voin lämmöllä suositella Tykkään tosi paljon Antti Holmasta ja hänen tyylistään esim podcasteissa ja yllätyin positiivisesti kuinka kivasti hän sopi tulkitsemaan tätä klassikkoa!

Mutta sitten tähän tarinaan.

Oli tosi kiva palata ikään kuin tämän trilogian alkujuurille Jussin ja Alman kanssa. Tässä oli kiva tunnelma ja kumpikin hahmoista oli niin omia itsejään että oikein hymyilitti Jussi jotenkin vähän jäyhänä ja Alma tuollaisena elämänmyönteisenä. Lapsen muljahtelu kämmenen alla on varmasti Jussille hieno kokemus, kenellepä ei olisi. Oli jotenkin sopivaa, että Jussi jäi pohdiskelemaan asioita kun Alma nukahti. Ja siinä se lapsen nimikin tuli päätettyä.

Tämä täydensi tosi hienosti canonia Nähdään taas seuraavan tekstin parissa!

Vendela

[hiddenben]

Olipa erinomaista, että Vendela bongasi tämän stalkkerinapin takaa ja toi tämän siten minun tietooni Tällaisen toiveikkaan TPA-ficin kanssa on erinomaista aloittaa aamu, tässä on nimittäin ihana tunnelma ja etenkin, kun viimeksi luin sinulta Voiton, tämä toi hyvää tasapainoa sen tunnelmaan. Kirjasarja on niin täynnä tunteita ja elämän ylä- ja alamäkiä, että niin synkempiä kuin lempeämpiäkin ficcejä todella tarvitaan! Minulla odottaa vielä kolmasosa lukemista ja tavoitteena on lukea se kesän aikana, sitten on koko trilogia taputeltu. Onneksi on sitten ficcejä, joita lukea!

Tässä on tosiaan ihana tunnelma ja minusta on kivaa saada lukea Alman ja Jussin suhteesta enemmän. Vaikka ensimmäinen kirja kertookin heidän elämästään, minusta heidän suhteensa ja se, mille se rakentuu ja miksi se kestää, jää vähäisemmälle huomiolle. Heillä on aivan omanlaisensa kemia ja olen aina miettinyt ja ihmetellyt, miten Alma viihtyi Jussin vaimona. Tässä ficissä se seikka avautuu hieman ja minua ihan hymyilytti, kun luin tekstiä. Etenkin tuo Almaa huvittaa sellaisella hyväntahtoisella tavalla, jolla häntä aina huvittavat Jussin mielialat oli ihanasti kuvattu! Kuten myös se, kun Jussi kysyy laskettua aikaa, vaikka molemmat muistavat Alman sen jo kertoneen. Jussi on niin yrmy, mutta on hellyttävää, kuinka rakas hän Almalle on.

Jussi on myös siinä mielessä yrmyksi hellyyttävä, kun on niin iloinen Alman vatsassa kasvavasta lapsesta. Minusta oli jotenkin hienosti kirjoitettu tuo Se osa, johon kaikki on koko ajan tähdännytkin. Se kertoo Jussista niin paljon! Kuten myös tuo akselin ostaminen rattaisiin, kuinka Jussin unelmat rakentuvat pala kerrallaan ja suurella kärsivällisyydellä. Jussiin mahtuu niin paljon tunteita, mutta ai että, kun ne tulevat hitaasti jos koskaan esiin! Kuinka vain, tässä ficissä ne tulevat esiin ja juuri oikealla tavalla. Kiitos tästä, tämä oli ihanan lempeä ja kaikin puolin hieno!

[Aladdin Sane]

Varsin erinomaista tosiaan, että stalkkerinappi (my beloved) toi tämän Vendelan ja sitä kautta hiddenbenin tietoon! Tää on jotenkin yks omia lemppareitani omista teksteistäni, kun jotenkin Pohjantähdistä on hirveän helppo ja hauskakin (no niin, no) kirjoittaa angstia, jota tässä sitten taas ei ole. Ja tietysti tämä Jussin ja Alman suhde, joka alkuperäisteoksessa lähinnä on, ilman että sitä hirvittävän syvällisesti käsitellään. Ja että Jussikin on ihan ihminen kaikkine tunteineen, vaikka Pohjantähdissä korostuvat lähinnä nuukuus, yrmyys ja epäluulo muita kohtaan.

Kiitos molemmille kommenteista <3

[Linne]

Onnea kommenttiarpajaisten voitosta!

Oon lukenut Täällä Pohjantähden alla joskus monta vuotta sitten, mutta tämä ficci ei onneksi vaatinut kovin tuoretta lukukokemusta vaan oli oikein helposti luettavissa slice of lifenä. Tämä tosiaan oli ihanan toiveikas teksti, kuten alkutiedoissa mainitsitkin, ja tästä jäi hyvä mieli.

Ihastuin tässä sekä Jussin että Alman murteeseen. Sitä näkee harmittavan vähän ja tässä se oli onnistunut erinomaisesti. Olit onnistunut tavoittamaan Jussin tosi hyvin: hänestä piirtyi vahvasti kuva perinteisenä suomalaisena miehenä, erityisesti tässä kohdassa:

”Koskas se nyt… olikan tulossa”, hän kysyy varovasti, vaikka muistaa hyvin Alman ensimmäisen arvion. Kyllä hän kuitenkin jotain tahtoo sanoa, eikä Jussi keksi muutakaan. Alma tietää sen myös, ja siksi hän kai hymyileekin vastatessaan

Ei toki voi vaikka sanoa että odottaa jo vauvaa kovasti Jussista välittyy kuva että hänellä on kyllä toiveita ja unelmia mutta perinteisen suomalaisen miehen tapaan niistä ei voi toki puhua. Alma taas tuntuu ymmärtävän miehensä luonteenlaatua oikein hyvin ja osaa kiusoitellakin tätä vähäsen.

Tykkäsin tuossa lopussa Jussin haaveista ja pohdinnoista ja musta oli hauska yksityiskohta, ettei hän edes ajatellut, että lapsi voisi olla tyttö. Sekin on niin perinteisen suomalaista.

Kiitos tästä, tää oli oikein mukava teksti josta jäi hyvä mieli!

[Aladdin Sane]

Kiitos kovasti kommentista, Linne! <3 Pohjantähtien hahmojen murteessa on jotain mukavan kodikasta ja maanläheistä, mikä tekee siitä jotenkin tosi kivaa kirjoittaa mun mielestä, ja Jussi ja Alma on hahmoina vielä semmoset että oon tosi kiintynyt niihin molempiin kaikissa omalaatuisuuksissaan, mutta verrattain vähän niistä on tullut silti kirjoitettua ja se on sääli! Jussin kohdalla varsinkin, kun sillä on jos jonkinlaista ajatusta jos jonkinlaisista asioista, mutta suurimman osan ajatuksistaan se pitää itsellään tai muuten murisee ja jupisee epäselvästi ja/tai passiivisaggressiivisesti, koska ei kai sitä nyt kumminkaan ääneen sovi ihan kaikenlaista päästää. Varsinkaan jos pitäisi ilmaista jotain mielipiteitä tai tunteita Unelmien kohdalla sitten saattaa olla jotain pientä taikauskoa tai pelkoakin, että mitä jos kaikki meneekin ihan päin mäntyä jos hän menee möläyttämään ajatuksensa ääneen. Onneks Alma ymmärtää ukkoaan paremmin kuin kukaan uskaltaa toivoakaan.

Toi että Jussi kovasti odottaa nimenomaan poikaa eikä ole tyttärelle mitään nimeä miettinytkään on paitsi että jotenkin Jussin mieltä avaava yksityiskohta kirjassa (totta kai sen unelmiin kuuluu unelmien jatkuminen ja totta kai se tuohon maailmanaikaan varsinkin tarkoitti poikalasta), mut mulle on kans aina tullut siitä tahattomasti mieleen myös Ronja Ryövärintyttären "jos minä kerran olen päättänyt että lapsestani tulee Ronja niin siitä tulee Ronja" tms mitä Loviisa sanoo kun siltä kysytään mikä Ronjan nimeksi olis tullut jos se olis ollut poika