Ficin nimi: Mies, joka kuului varjoihin
Kirjoittaja: priinia
Tyylilaji/Genre: draama
Ikäraja: S
Päähenkilö: Severus Kalkaros
A/N: Julkaisin kauan sitten pienen raapaleen (
Surun kaiut S). Jo tuolloin lupasin itselleni, ettei se jäisi viimeiseksi raapaleeksi. Tämä kasvoi tuplan mittoihin ja olisi levinnyt, venynyt ja vanunut ihan joka suuntaan, mutta raja on raja - niin vaikeaa kuin se minulle onkin!
Ilta vanheni ja elokuun varjot pitenivät. Järven rannalla seisoi hievahtamatta taipumaton hahmo, joka tuijotti järvenselälle. Miehen mustat silmät olivat kuin jatkoa tyynelle vedelle, jota tuulen hivenkään ei hipaissut. Kiiltävä pinta ei kareillut lainkaan - ei järven, ei silmien. Oli kuin pinnan alla ei olisi liikkunut mitään eikä mikään, mutta todellisuudessa kummatkin lasisen sileät kuoret kätkivät alleen vaarallisia maailmoja.
Järven pinnan tyyneyden rikkoi lehti, joka putosi syksyn enteiden uuvuttamana.
Severus Kalkaros oli mies, jonka tarina oli lakkaamatonta varjojen leikkiä. Sitä ei edes kesän kupliva auringonvalo kyennyt muuttamaan, joten mies otti syksyn vastaan silkkisen välinpitämättömänä. Hölmöt pitivät syksyä loppuna; Severus tiesi paremmin.
Alut ja loput olivat ihmisen keksintöä.
Maailmankaikkeus ei alkanut eikä loppunut, se oli. Aika ei alkanut eikä loppunut, se oli. Varjot eivät alkaneet eikä loppuneet. Ne olivat. Ne hiipivät uhrinsa kannoilla ja verhosivat taitavan kulkijan itseensä. Severus jos kuka tiesi, kuinka kätkeä itsensä varjojen helmaan. Synkkäpiirteinen mies kykeni kulkemaan autuaassa puolihämärässä kenenkään huomaamatta, ja Severuksen mielestä se oli enemmän onni kuin kirous.
Toisinaan Severus Kalkaros uumoili, ettei hänen varjonsa seuranut hänen ruumistaan. Kenties asia olikin toisin päin. Yhtä kaikki varjo oli kasvanut kiinni häneen tai hän varjoon, eikä hän enää yrittänyt pyristellä siltä pakoon.
Hän kuului varjoihin, eikä hän pistänyt pahakseen.