Kirjoittaja Aihe: Syypää sun hymyyn, S  (Luettu 1769 kertaa)

Subbe93

  • ***
  • Viestejä: 424
    • Aamusta yöhön... -blogi
Syypää sun hymyyn, S
« : 31.07.2014 20:31:04 »
Otsikko: Syypää sun hymyyn
Kirjoittaja: Subbe93
Ikäraja: S
Henkilöt: Charlotta/Adrian
Genre: Hieman Angstia, draamaa, het, fluff
Haaste: Originaali10 #3
A/N: Cheek ei ole suosikkiartistini, enkä herraa fanita, vaikka Vain elämää-ohjelman ansiosta hänelle hieman pehmenin. Voin siis myöntää, että Charlotan ajatukset ovat aika paljolti omiani. En myöskään pidä suuremmin rapista, mutta "Syypää sun hymyyn" oli sanoitukseltaan sen verran ihana, että tykästyin siihen. Haluaisin minäkin olla syypää jonkun hymyyn ;) Ja silloin kun tämän biisin ensimmäisen kerran kuulin, se toi niin mieleeni Adrianin ja Charlotan. Adrian kun on sellainen rikas ja komea, jolla ei ole koskaan ollut mitään kunnon suhdetta, koska kukaan ei ”halua/pysty” näkemään hänen sisintään. Sitten tulee Charlotta, joka poikkeaa ”niistä muista”. Ja haluaa olla syypää Adrianin (harvinaiseen) hymyyn <3
      Radion ansiosta olen kuullut sinkkulohkaisuja ”Kuka muu muka” –levyltä, ja tajusin silloin, miten paljon ”Kuka muu muka” ja ”Parempi mies” toivat mieleeni Adrianin. Ei täydellisesti, mutta jotkut kohdat sopivat kyseiselle herralle. ”Kuka muu muka” uhkui niin paljon päättäväisyyttä, itsevarmuutta ja määrätietoisuutta, joita Adrianissa on. Herra on päättäväinen ja tietää, mitä haluaa. Ja kun Adrian jotain haluaa, hän tekee todella töitä saavuttaakseen sen. ”Parempi mies” on puolestaan juuri sellainen tarinan, johon Adriankin voisi ”haksahtaa”. Kuten sanoin, Adrian on niin päättäväinen, että kun hän jotain haluaa saavuttaa, hän aikoo saavuttaa sen. Työnarkomaanina hän saattaisi ihan hyvin upota tavoitteensa saamiseksi, unohtaa kaiken muun ympäriltään, kunnes on liian myöhäistä… Kunnes hän huomaa, että ”kohti menestystä vaikka painaa, pitäis nainen ykköseks laittaa aina. Ja nyt tajuan sen, unohdin olla parempi mies”. Toki Cheek ja Adrian pyrkivät menestykseen eri alalla (ja ehkei Adrian niin kovasti sitä menestystä kaipaa), mutta silti on ollut jännittävä huomata, miten Cheekin biiseissä ja mun hahmossani, jonka olen luonut vuonna 2008, on jotain samaa.
      Sitten selvisikin, että Cheekin horoskooppi on sama kuin Adrianin: Kauris. Ehkä se selittää ainakin hieman :D

HUOM! Tarkoitus ei ole mollata Cheekiä, hänen biisejään tai rappia! Minulla ei ole kyseistä herraa, hänen biisejään tai koko genreä mitään vastaan, mutta valitettavasti kaikesta ei voi tykätä :P

Biisi: Cheek ft. Yasmine Yamajako - Syypää sun hymyyn

Anna mun olla syypää sun hymyyn

~Charlotta~

Helkutin mies! Miten se kehtasi?! Luoja paratkoon, sille idiootille ei todellakaan ole annettu puhumisen jaloa taitoa, ja sitten kun se paskiainen menikin avaamaan suunsa, niin sieltä ei tullut kuin pari veitsenterävää sanaa!
      Purin huultani samalla, kun harpoin pitkin askelin katuja pitkin. Elokuu oli vaihtunut syyskuuhun, kesä oli jäänyt taakse. Pieni tuuli puhalsi ja heilautti hiuksiani. Vedin villatakkiani tiukemmin päälleni ja pysähdyin jalkakäytävän sivuun. Suurin vihani oli ehtinyt jo laantua, ja jäljelle oli jäänyt syvä harmi. Miksi olin niin erilainen Adrianin kanssa? Miksi oli niin vaikeaa olla hänen kanssaan samalla aaltopituudella? Hän oli niin ärsyttävä kuin joku vain saattoi olla! Vähäpuheinen, suorasanainen, negatiivinen ja pessimisti, kaiken lisäksi realisti! Tuo idiootti ei osannut edes kunnolla näyttää tunteitaan! Häntä ei voinut tulkita mitenkään.
      Huokaisin ja otin muutaman askeleen kohti kirjastoa. Astelin portaat ylös, kunnes huomasin sen olevan kiinni. Kirottua!
      ”Ei auta”, mumisin itsekseni ja istahdin rappuselle. Katselin hetken ohi ajavia autoja, ennen kuin siirsin katseeni tuulen heiluttamiin puiden lehtiin ja kasveihin.
      Me olimme kuin yö ja päivä. Siinä oli selitys, miksi kaikki meni aina pilalle. Meillä ei tuntunut olevan muuta yhteistä kuin menettämisen ja yksinjäämisen pelko. Kumpikin meistä tiesi, että kummankin pitäisi muuttua edes vähän, jotta yhteiselomme toimisi paremmin, mutta sekin tuntui olevan niin vaikeaa.
      Mutta en ollut valmis jättämäänkään häntä. Minä rakastin häntä.
      Puhelimeni piippasi farkkujeni taskussa. Kaivoin kännyn taskustani ja avasin sen. Adrian.

Jos mä flippaan, kuiskaan korvaas, et korvaan sen sulle.
Mä korvaan sen sulle.
https://www.youtube.com/watch?v=lfEwpZb8PRA


Kurtistin kulmiani sanoille, mutta avasin kaikesta huolimatta linkin, joka tiesin vievän minut Youtubeen. Meni jonkin aikaa ennen kuin sivu aukesi kokonaan. Painoin saman tien videon pauselle antaakseni sen ladata, ja silloin huomasin vasta, mikä biisi oli kyseessä.
      ”Voih”, huokaisin tuskastuneena. Cheekiä. Minä vihasin rappia, enkä kyllä liiemmin pitänyt Cheekistäkään. Hän vaikutti niin itsekkäältä ja ylimieliseltä, että välillä teki oikein pahaa. En pitänyt lainkaan sellaisista ihmisistä.
      En kyllä ollut varma, mistä ihmeestä Adrian oli kyseisen biisin bongannut. Hän kuunteli ulkomaalaista musiikkia, kotimaista vain silloin, kun minä sain päättää musiikin.
      Ehkä Adrian yrittää lepytellä minua sillä, että lähettää kotimaista musiikkia, ajattelin kuivasti, vaikka ele toisaalta oli jotenkin suloinen…
      Hei, hetkinen! Minunhan piti olla sille idiootille vihainen!
      Huokaisin uudelleen, nyt paljon raskaammin. Hienoa, en osannut olla sille pässinpäälle edes vihainen. Hän tiesi, etten ollut pitkävihaista tyyppiä, ja leppyisin todella helposti. Ja sellainen minä olinkin. Lepyin heti, kun huomasin, miten se onneton yritti epätoivoisesti lepytellä minut jollain tavalla.
      Vilkaisin vielä ympärilleni varmistaen, ettei lähistöllä ollut kauheasti ihmisiä, ennen kuin painoin videon päälle. Biisi alkoi heti, ja videossa pyöri kaksi lasta. Hassua, missä ne puolialastomat naiset olivat?

Kun puljaa näiden neitosten kanssa syntyy luottamuspula.
Suhteiks suotta kutsua, se vaan tuottaa surua.
Nopee elämä naisist mun päähän muokannu kuvan,
josta sä poikkeet täysin, siks oon kuolannu sua.
Mä digaan sun swägää, ditchaa mun jäbät.
Edes mä en saa pilattuu tätä.
Jos jotain luvataan se pitää ja jos ei pystytä, niin sit ei luvata ees mitään.
Se ei oo koskaan, et mä koitan, mä koitan,
vaan jos sä tarviit jotain, niin mä hoidan, mä hoidan.
Sun täytyy pikemminkin vaan pyytää, ku kysyy.
Anna mun olla syypää sun hymyyn.

Voisinks mä olla se sulle, se tunne?
Anna mun olla syypää sun hymyyn.
Mul on kaikki mitä sä tarttet, mä näytän hyvält sua varten.
Anna mun olla syypää sun hymyyn.


~Adrian~

Charlotta ei vastannut, enkä tiennyt, oliko se hyvä vai huono asia. Siitä oli puolisen tuntia, kun olin viestin hänelle lähettänyt, ja yleensä hän vastasi heti. Järki sanoi, että hän ei ollut vain huomannut viestiä tai sitten hän oli kiireinen. Pessimistinen puoleni taas oli sitä mieltä, että olin mokannut pahemman kerran, eikä tyttö aikonut antaa anteeksi helpolla.
      Sitä paitsi olin ottanut suuren riskin valitsemalla Cheekin, varsinkin, kun tiesin, ettei Charlottanut välittänyt kyseisestä artistista saati rapistä yleensäkään. Mutta se laulu oli onnistunut kuvaamaan minua yllättävän hyvin. Ehkä vähän pelottavankin paljon. Mutta sen tiesin jo valmiiksi, etten ehkä voisi koskaan olla syypää Charlotan hymyyn. Tuntui, että aina kun avaisin sanaisen arkkuni, sain Charlotan surulliseksi tai pahalle tuulelle.
      Tuhahdin. Tämä oli jo naurettavaa! Oli pelkkää sattumaa, että laulun sanat sattuivat suurimmalta osin kuvaamaan minun elämääni ja ajatusmaailmaani. Sitä paitsi minkäs minä sille voisin, mikäli Charlotta ei kestänyt sitä, että sanoin niin kuin asiat mielestäni olivat? Mitä järkeä oli lähteä kiertelemään ja kaartelemaan? Minä en ollut kuin se tyttö, jonka suu kävi jopa liiankin tiuhaan tahtiin.
      Mutta ehkä juuri se oli yksi niistä asioista, joita rakastin Charlotassa.
      Olin mokannut, niin se vain meni, ja minun oli se korvattava hänelle. Oli pakko. Ja jos jotain luvataan, se pitää, ja jos ei pystytä, niin ei edes luvata mitään. Niin Cheek oli laulanut siinä laulussaan, ja sama päti minuunkin. Mitään ei luvata, ellei sitä pystytä pitämään.
      Ovikello soi, mutta se ei saanut minua nousemaan sohvalta. Sen sijaan pyörittelin puhelinta kädessäni ja tuijotin olohuoneen yhteen nurkkaukseen. Kuka siellä muka voisi olla? Åke olisi ilmoittanut tulostaan, kuten Charlottakin, mikäli hän olisi leppynyt minulle. Ei täällä muita tärkeitä ihmisiä sitten käynytkään.
      Ovikello soi toisen kerran, sitten kolmannenkin, mutten tehnyt elettäkään mennäkseni avaamaan. Kyllä se joku pian lähtisi.
      Neljännellä kerralla nousin ylös. Luojan tähden, kuka hitto siellä muka olisi? Ainakin joku hyvin kovapäinen, joka ei antanut näköjään helpolla periksi.
      Astelin pikkueteiseen hieman ärtyneenä ja olin valmis häätämään sen jonkun pois pelkällä murhaavalla ilmeellä. Ajatus kuitenkin mureni heti, kun sain oven auki, ja tilalle tuli puhdas yllättyneisyys. Tutut siniset silmät tuijottivat minua vaaleanruskeiden etuhiusten lomasta. Hymy levisi tytön kasvoille melkein saman tien, ja tuo kietoi villatakkiaan tiukemmin ympärilleen.
      ”Jopa kesti”, Charlotta sanoi.
      ”Mitä sinä täällä teet?” kysyin.
      Charlotta naurahti. ”Tulin takaisin”, hän vastasi ja kohautti olkiaan. ”Mikäli tahdot. Sitä paitsi...” Hän piti pienen tauon ja katsoi minua hieman varoen. ”Haluaisin olla syypää sun hymyyn.”
      Hän oli kuunnellut sen.
      ”Annoitko… anteeksi?”
      Charlotta hymähti hymyillen lempeästi. ”Tiedät, etten ole pitkävihainen.”
      Oli minun vuoroni hymähtää. Annoin pienen hymyn ilmestyä kasvoilleni, kun tartuin hänen käteensä ja painoin otsani hänen otsaansa vasten silmäni sulkien.

Ollaan parempia yhdessä kuin erikseen.
« Viimeksi muokattu: 13.11.2014 22:17:09 kirjoittanut flawless »

"Zero is where everything starts!
Nothing would ever be born if we didn't depart from there...
Nothing would ever be achieved!"

- Shinichi Kudo (Gosho Aoyama)

räiskeperäinen sisulisko

  • kamelikuiskaaja
  • ***
  • Viestejä: 236
Vs: Syypää sun hymyyn, K-7
« Vastaus #1 : 06.08.2014 09:27:17 »
On surullista ettei näinkään hyvillä tarinoilla ole yhtään kommenttia :(

Ensinnäkin tykkään hirveästi tuosta biisistä ja muutenkin mielipiteesi osuivat aika paljon yksiin omieni kanssa.

Oli ihanaa kun Charlotta ilmestyi ovelle tekemään sovintoa. Inhoan sitä kun nykyaikana tekniset härvelit turmelevat kaikki oikeat kontaktit.

Subbe93

  • ***
  • Viestejä: 424
    • Aamusta yöhön... -blogi
Vs: Syypää sun hymyyn, K-7
« Vastaus #2 : 06.08.2014 09:55:42 »
Kiitos ensimmäisestä kommentista, sisulisko! Ihanaa, että joku kommentoi, ja olen todella otettu, että pidit :)

Mäkin inhoan sitä, että nykyaikana tosi moni tuntuu olevan niin riippuvaisia teknisistä laitteista, kuten just puhelimista. Mä en inhoo mitään muuta niin paljon kuin sitä, että oot jonkun kaverin kanssa viettääs aikaa, ja selität sille jotain, ja kaveri on jatkuvasti puhelin kouras. Tai sitten (liiankin tuoreena esimerkkinä), et pelaat kaveriporukan kans jotain lautapeliä/korttipeliä, ja kaikki muut on puhelimet kädessä ja naureskelee jollekin... Ärsyttävää ja harmillista. Mun täytyy kyllä sanoo, että mua se välillä jopa suututtaakin. Tulee ihan sellainen olo, ettei mun seurani kelpaa. Ite oon niin riippuvainen puhelimesta, etten välttisti tarvis sitä moneen päivään -_-

"Zero is where everything starts!
Nothing would ever be born if we didn't depart from there...
Nothing would ever be achieved!"

- Shinichi Kudo (Gosho Aoyama)