Ficin nimi: Hauras elämä
Kirjoittaja: Odo
Genre: Angst/Draama
Paritus: Hermione/Pansy
Ikäraja: K-11
Varoitukset: Masennus, itsetuhoisuus
Vastuunvapaus: Row omistaa potterversumin ja minä vain leikin hahmoilla, en saa rahaa.
A/N: Pohdin taas haasteisiin jotain ja aika ajatuksenvirtana syntyi tämä, jonka otsikkoa jouduin taas miettimään pitkään. Hain otsikkoon inspiraatiota musiikista, joten kuuntelin Hectorin Hauras kappaleen.
Haasteet: Ficlet300 (22. Hauras), Fandomkohtaiset OTP:t (Hermione/Pansy) ja Se oikea ja sen haaremi (Pansy)
Hauras elämäHermione silitti Pansyn hiuksia, joka makasi pää hänen sylissään sohvalla. He olivat Pansyn asunnolla, pienessä Lontoon laidalla olevan kerrostalon yksiössä, jonka tapetit olivat repeilleet. Huoneessa leijaili pölyä, joka peitti tasojen pintoja. Pöydällä lojui unohdettu Päivän proteetta, jonka sivut olivat taittuneet ja kuluneet.
Pansy näytti niin hauraalta ja haavoittuvalta, että Hermione tunsi surua.
”Miksi olet siinä?” Pansy kysyi heikosti ja Hermione yritti hymyillä.
”Sinä pyysit minut tänne”, Hermione vastasi rauhallisesti, mutta mietti, miksi oli oikeastaan tullut. Sodan jälkeen he olivat vaihtaneet muutamia kirjeitä, mutta ei mitään sen enempää. Pansy oli pyytänyt hänet ja jo kirjeestä oli saattanut huomata, että jokin oli todella huonosti ja päästyään Pansyn asunnolle Hermione oli järkyttynyt. Nainen oli laiha ja kuihtunut, kertoi masennuksesta.
Pansy etsi kädellään Hermionen kättä avaamatta silmiään ja löydettyään ujutti sormensa toisen sormien lomaan. Hermione silitti peukalollaan kämmenselkää ja jatkoi toisella kädellään silittämistä, joka oli rauhoittanut itkevän Pansyn. Nainen oli ymmärtänyt, että hän tarvitsi apua ja se oli askel kohti parantumista.
”Tiedätkö, minä olet aina ollut kateellinen sinulle”, Pansy kuiskasi ja Hermione yllättyi suorapuheisuudesta ja mietti, mihin keskustelu oli menossa.
”Miksi?” Hermione kysyi edelleen rauhalisella äänensävyllä, jolla vaikutti olevan hyvä vaikutus Pansyyn. Hänen tullessaan Pansy oli itkenyt ja hänen ranteistaan oli vuotanut verta, kun hän oli epätoivoisesti tarttunut sauvaansa ja loitsinut haavoja, jotka näyttivät kivulialta. Hermione oli parhaansa mukaan parantanut haavat, mutta niiden paikalla oli edelleen punaiset juovat.
”Sinä olet viisas ja rohkea”, Pansy sanoi ja nousi istumaan. Hermione alkoi ymmärtää, että lähettäessään kirjeitä Pansy oli kaivannut jonkun, joka pitäisi hänet kasassa ja olisi valmis auttamaan. Pansy oli valinnut hyvin, sillä vanhoista kaunoistaan huolimatta Hermione ei ollut jättänyt Pansya yksin ongelmiensa kanssa silloin, kun Pansyn entiset ystävät olivat hänet hyljänneet.
”On paljon muutakin tärkeää kuin viisaus ja rohkeus”, Hermione sanoi.
”Ei minussa ole mitään hyvää”, Pansy sanoi tukahtuneella äänellä, joka sai Hermionen miettimään kaikkia lohdutuken sanoja, jotka tuntuivat karkaavan hänen ajatuksistaan. Hiljaisuus laskeutui heidän välilleen, mutta Hermione antoi kätensä soljua Pansyn hiuksissa.
”On sinussa”, Hermione kuiskasi ja Pansy yritti hymyillä.
”Niinkö?”
”Kyllä”, Hermione vastasi rehellisesti ja tarkoittaen sanojaan, vaikka ei tuntenut Pansya kovin hyvin. He olivat vasta tutustuneet ja sekin oli ollut hyvin pinnallista ja Hermionesta hyvin yllättävää.
”Minä pidän sinusta”, Pansy paljasti ja se sai Hermionen punastumaan. Hän ei ollut varma, mitä Pansy tarkoitti, mutta äänensävy kertoi, että nainen oli pitänyt sanat sisällään hyvin kauan.
Pansy päästi irti Hermionen kädestä ja nousi vaivalloisesti istumaan. Hermione katsoi kuihtunutta vartaloa, joka joskus oli ollut kaunis. Laihoilla kasvoilla oli vielä hieman jäljellä sitä pehmeyttä, joka niissä oli joskus ollut, eikä kaikki kauneus ollut kadonnut kokonaan.
Ruskeat hiukset valahtivat kasvoille, kun Pansy painoi päänsä kumaraan ja kuiskasi jotain, mitä Hermione ei kuullut.
”Tarkoitin, mitä sanoin”, Pansy sanoi kovempaan ääneen ja kohotti katseensa kohtaamaan Hermionen silmät, jotka katsoivat häntä ymmällään ja surullisesti kuin kantaen osaa Pansyn kärsimyksestä, vaikka ei voinut ymmärtää sitä kokonaan. Sanojensa tueksi Pansy suuteli Hermionea, joka vastasi hämillään suudelmaan.
”Anteeksi”, Pansy totesi, kun hän perääntyi hieman taaksepäin.
”Älä pyydä anteeksi”, Hermione sanoi ja hymyili. Hän oli pitänyt suudelmasta, joka maistui hieman sitruunalta, vaikka hän ei ymmärtänyt, mistä maku oli peräisin.
Pansy vastasi epävarmasti hymyyn ja painoi päänsä vasten Hermionen rintaa toistaen jälleen, miten paljon hän piti Hermionesta.
”Minäkin pidän sinusta”, Hermione kuiskasi ja kietoi kätensä Pansyn ympärille.