Astor (S, Astoria)

[Vanilje]

Kirjoittaja: Vanilje
Ikäraja: S
Hahmot: Astoria & Daphne Greengrass
Tyylilaji: draama, lievä angst
Haasteet: Kulttuurin kultasuoni inspiraatiomainareille, Multifandom II, Fanfic100 (084. Mies), Kerää kaikki hahmot (Astoria Greengrass), OTS20 (Luihuiset)
Vastuuvapaus: En omista hahmoja, vaan ne kuuluvat J.K. Rowlingille. Samoin tekstin pohjana käytetty lyhytelokuva kuuluu täysin tekijöilleen. En myöskään saa tuotoksistani rahallista korvausta.

A/N: Inspiraation ja idean tähän ficciin sain tästä hienosta lyhytelokuvasta. Kirjoitin tämän siis inspiraatiomainareihin, ja tämä ainakin minussa ajatuksia herättänyt lyhytelokuva toimi minusta hienosti pohjana ficin juonelle. Juonesta siis täydet kiitokset ja krediitit elokuvan tekijöille. Tätä oli kiva kirjoittaa ja olen ihan tyytyväinen lopputulokseen. Toivottavasti tekin pidätte!

Astor

Astoria ei muista milloin olisi viimeksi voinut katsoa peiliin inhoamatta näkemäänsä. Ehkä hän ei ole koskaan voinut. Kuvajainen on aina tuntunut vieraalta. Muodot ovat väärät; lanteet liian kurvikkaat ja rinnanympärys paljon haluttua suurempi.

Ei Astoria pidä pitkistä ruskeista hiuksistaankaan, mutta antaa niiden olla. Äiti ei ikinä hyväksyisi lyhyitä hiuksia: puhdasveristen siveellisyys on säilytettävä tai jotain sinne päin.

Lomat kotona ovat pahimpia. Jatkuvia sukujuhlia ja kyläkutsuja, joissa täytyy aina olla niin edustava. Astoria vihaa erityisesti juhlavaateostoksia, eikä halua kaappiinsa enää yhtään ylimääräistä mekkoa.

Äiti on kuitenkin jälleen päättänyt toisin. Kaiken täytyy olla täydellistä, eikä Astoria saa venkoilullaan pilata sitä. Suuri joulupäivällinen on tulossa ja kaikkien on oltava hienona.

Ei Astoria siitä niin välittäisi, jos saisi pukea päälleen jotain muuta kuin mekon. Ihan mitä tahansa.

Kuitenkin jouluaattoaamuna Astorian sängylle on levitelty valmiiksi tummansininen juhlaleninki. Se saa hänet värähtämään. Vähin äänin Astoria hiipii kylpyhuoneeseen peseytymään.

Hetken kuluttua peilistä tuijottaa hiuksistaan vettä valuva olemus. Miesten alushousujen vyötärönauha myötäilee vartaloa mukavasti. Astoria ottaa käsiinsä puristussiderullan ja alkaa kiertää kangasta rintakehänsä ympärille. Pikku hiljaa hänen rintansa alkavat kadota näkyvistä ja Astoria hymähtää tyytyväisenä. Niin paljon parempi.

Hajamielisenä hän sivelee litistettyä rintakehäänsä. Vasta hänen selkänsä takaa kuuluva oven kolahdus saa Astorian säpsähtämään. Peilistä hän näkee äitinsä seisovan ovensuussa, ja kiskaisee hätäisenä pyyhkeen eteensä. Äiti on kuitenkin jo nähnyt liikaa.

"Mitä sinä oikein teet?"
"Minä..." Astoria ei saa sanaa suustaan.
"En tiedä mitä kanssasi tekisin. Minua pelottaa, kun teet näitä outoja asioita. En ymmärrä -"

Astoria ei jaksa kuunnella enempää, vaan painelee huoneeseensa, kiskoo vaatteet ylleen ja juoksee ulos. Joulukuinen ilma on viileää. Pian Astoria löytää itsensä lempipaikastaan läheisen puiston takanurkan penkiltä. Kevyet lumihiutaleet leijuvat maahan puista tuulen havisuttaessa oksia.

Sydän hakkaa edelleen kiivaasti. Astoria henkäisee turhautuneena ja sivelee paljailla käsillään routaista penkkiä. Ei äiti voisi koskaan ymmärtää. Astoria on niin erilainen, jotain aivan muuta. Etäämpää kuuluu askelia ja Astoria kääntyy äänen suuntaan. Häneltä kestää hetken erottaa, kuka tulija on.

Daphne. Ainoa henkilö, joka osaisi etsiä häntä täältä. Ainoa, kenelle Astoria on koskaan voinut puhua asioistaan.

Isosisko istuutuu Astorian viereen penkille. Hetken kaksikko on hiljaa, kunnes Daphne aloittaa: "Kuulin äsken mitä sisällä tapahtui."

"Epäilemättä. En kestä äitiä! Hän ajaa minut hulluksi!"

"Astor. Sinun täytyy oikeasti pitää puolesi ja olla oma itsesi. Ei äiti tule siitä pitämään, mutta ainakin olet itse onnellisempi."

Ensimmäinen ajatus on enhän minä voi. Astoria kuitenkin miettii hetken ja hymähtää - Daphne on oikeassa. Hänen on ryhdyttävä puolustamaan itseään. Daphne kiertää kätensä hänen ympärilleen ja toteaa: "Lähdetään kotiin, täällä alkaa olla kylmä."

* * *

Kotipihassa äiti on heti ovella vastassa. "Missä ihmeessä te olette olleet? Vieraat tulevat viidentoista minuutin kuluttua. Menkää heti vaihtamaan vaatteenne."

Astoria vilkaisee äitiään pahasti ja kävelee tämän ohi portaita pitkin yläkertaan.

Hänen huoneessaan mekko on edelleen siististi leviteltynä sängyllä. Astoria ottaa mekon käsiinsä ja katsoo itseään peilistä. Ei. Mekko päätyy myttynä huoneen nurkkaan. Astoria sen sijaan kävelee vaatekaapilleen ja etsii itse ostamansa valkoisen kauluspaidan. Kädet ovat vakaat napittaessaan pieniä nappeja kiinnì ylhäältä alas asti.

Astoria pitelee hiuksiaan ylhäällä katsoessaan uudelleen peiliin. Hän miettii hetken ja kaivaa lopulta sakset yöpöydän laatikosta. Terät kiiltävät lampun valossa. Astoria ujuttaa hiuksiaan saksien terien väliin. Hän vetää syvään henkeä, ennen kuin ensimmäiset hiussuortuvat putoavat lattialle. Joka hiussuortuvan mukana paino tuntuu kevenevän hänen rinnassaan.

Hyvin pian Astorian hiuksista on jäljellä enää lyhyt kuontalo. Hän pörröttää niitä käsillään, eikä voi olla hymyilemättä. Näin tämän kuuluu olla.

Alakerrassa koko suku istuu jo pöydän ääressä. Astorian astuessa huoneeseen kaikki hiljenevät. Äiti nousee paikallaan seisomaan sanomatta sanaakaan ja puristaa käsiään nyrkkiin, mutta istuutuu pian takaisin paikalleen. Astoria voi kuitenkin melkein nähdä, kuinka tämän leuat ovat kiristyneet äärimmilleen.

Hän ei kuitenkaan sano tai tee mitään, kävelee vain paikalleen Daphnen viereen. Keskustelu jatkuu ensin hieman vaivaantuneena, mutta pikku hiljaa voimistuen. Astoria yrittää olla välittämättä muutamista osakseen saamista oudoista katseista. Hän tuntee Daphnen taputtavan hänen kämmenselkäänsä pöydän alla ja hymy kohoaa hänen huulilleen. Pitkästä aikaa hän tuntee olonsa lähes normaaliksi.

Lopulta kaikki vieraat ovat syöneet ja osa alkaa siirtyä olohuoneeseen. Äiti puhuu Astorialle, kun ruokahuoneessa on enää muutamia ihmisiä jäljellä. "Astoria, veisitkö nämä astiat keittiöön?"

Astoria tarttuu lautaspinoon sanomatta sanaakaan. Äiti saapuu keittiöön lähes heti hänen jälkeensä.

"Mitä ihmettä tuo äskeinen oli olevinaan? Nolasit minut kaikkien nähden! Sinun täytyy lähteä."
"Minä en ole lähdössä mihinkään."
"Anteeksi kuinka? En oikeasti tiedä enää mitä sinun kanssasi tekisin. Minua pelottaa, kun en tiedä mikä sinua vaivaa."
"Ai sinua pelottaa?"
"En kestä nähdä pientä tyttöäni tuollaisena, kun en tiedä mitä on meneillään!"
"Minä olen poika!"

Silloin se tapahtuu. Astoria tuntee kipuaallon leviävän kasvoilleen, kun äiti läimäyttää häntä kämmenellä poskelle. Kyyneleet kohoavat hänen silmiinsä. Astoria huomaa Daphnen ilmestyneen ovelle ja juoksee tämän luo. Sisko kietoo hänet halaukseen.

Astoria kuulee nyyhkäystensä lomasta pöytään nojaavan äidin hengittävän raskaasti ja mutisevan itsekseen. "Olenko minä huono äiti? Olenko minä huono äiti?"

Minuutit tuntuvat tunneilta, mutta lopulta äiti nousee ylös ja kävelee siskosten luo. Astoria tuntee käden lapaluidensa kohdalla. Hän kääntyy ympäri ja äiti ottaa hänen kasvonsa käsiensä väliin. Äidin peukalot pyyhkivät kyyneleet hänen poskiltaan. "Me selvitämme tämän yhdessä. Me selviämme tästä."

Ja sitten äiti vetää hänet halaukseen. Astoria tuntee itsensä niin helpottuneeksi, että vielä yksi nyyhkäys karkaa hänen huuliltaan. "Kiitos", hän saa soperrettua. Äiti silittää hänen selkäänsä, eikä Astoria haluaisi hetkeen liikkua mihinkään. Lopulta Daphne kuitenkin rikkoo hiljaisuuden hymyä äänessään. "Pitäisikö meidän liittyä muiden seuraan olohuoneeseen?"

Astoria epäröi hetken. Daphne kuitenkin tarttuu häntä kädestä ja vetää mukanaan kohti olohuonetta. "Tule nyt, Astor."

Se saa hänet viimein liikkeelle. Hän voisi vannoa näkevänsä äitinsäkin suupielessä pienen hymynkareen. Vihdoin kaikki tuntuu loksahtavan paikoilleen, kuin suuri paino olisi nostettu pois harteilta. Viimeistä palaansa myöten.

Hän tuntee vihdoin olevansa oma itsensä. Astor.

[haryu]

Ooh, ooh, aivan äärettömän ihana!! <3 (ja nousi mulle tosi henkilökohtaiseksi)

Astor-kulta, i feel you. Juuri tuo "tytöillä pitää olla pitkät hiukset ja luonnollisesti juhlissa käytetään mekkoja"-soopa saa ihan oksennusrefleksin aikaan. Nää puhdasveris(yysvimmais)et suvut on kyllä jotain joka ottaa niin päähän.

Ihanaa että Astorilla oli siskonsa tukena ja kun äitikin vielä hyväksyi hänet niin ooi <3 sisarusten äitiä kävi kyllä kovasti sääliksi, varmaan nousee ekana tuo että olenko minä ollut huono äiti, onko kasvatuksessa jotain vikaa-juttu esille   (säälin omaakin äitiä jo valmiiks jos sille joskus uskallan kertoa. eikä mulla oo kyllä ketään sisaruksista tukena mut joo, menee offiksi)

Kiitos älyttömästi tästä!! <3

-ways

[Vanilje]

Otaku, se on kyllä kieltämättä harmi, miten vahvana joillain on vielä se ajatus, että tytöillä täytyis olla pitkät hiukset ja mekot päällä juhlissa. : / Kun vaan voiskin antaa ihmisten olla sellaisia kun he on. Vaikka onhan se toki vanhempanakin vähän totuttelua vaativa ajatus, kun kuitenkin sen verran iso asia kyseessä. Oon tosi otettu siun kommentista, hienoa kuulla että pidit tästä ja että tää kosketti! Tsemppiä myös siun tilanteeseen! <3 Kiitoksia kommentistasi! : )

[Daran]

Ohoh… Tässäpä olikin hiukan erilainen, hyvällä tavalla siis, aihepiiri. Yleisesti ottaen tykkäilin tosi paljon tästä. Erityisesti alun kerronta vetosi, kovastikin, samoin kohta jossa hiukset lyhenivät (koska samaistuin: ihan sama fiilis kun omat piiiitkät ruskeat hiukset vaihtui siiliin, jouduin itse vielä leikkaamaan, kun kaveri ei suostunut) upposi. Hiukan kyllä ihmettelin eikö ne hiuksen pätkät kutittaneet kun vaihtoi vaatteet ensin Realisti sisälläni siis otti vallan…

Muuten, oikeastaanhan tuo velhomaailma on melko vapauttava sikäli, että kaapu päällähän siellä miehet ja naiset kulkevat. Toki leninki - housut vastakkainasettelu oli tässä tekstissä ihan paikallaan, kunhan humspahti, tämän tekstin ansiosta, mieleeni tuollainenkin seikka.

Oikeastaan ainoa mikä ei ihan osunut kohdalleen, minun silmissäni, oli lopetus. Tai oikeastaan loppuratkaisun kovin nopea tempo lähinnä. Jotenkin se, miten alussa vielä puhdasverisyydestä ja sovinnaisuudesta intoillut äiti hyväksyi lapsensa kuitenkin todella poikkeuksellisen sukupuoli-identiteetin niin äkkinäisesti ja suht pienellä reagoinnilla, ei oikein istunut muuten rauhalliseen kerrontaan. Se, että lapsi ei hyväksy itseään sellaisena kuin on, on suvaitsevaisellekin äidille aivan varmasti kriisin paikka. Siis sellaisen, jonka käsittelemiseen menee enemmän aikaa kuin muutama minuutti. Tuli sellainen fiilis, että kirjoittaja halusi lopettaa tarinan nopeasti ja päätyi siksi niin hätäiseen ratkaisuun. Ymmärrän toki, että mielellään tarinalleen haluaa (onnellisen) lopun, vaikka sitten uhmaisikin uskottavuutta eikä aina jaksa sitä tarinaa loputtomiin jatkaakaan Ja toisaalta saattoihan äiti järjestää kahta pahemman kohtauksen vieraiden lähdettyä - tarinahan ei tätä kerro.

Kaiken kaikkiaan tosiaan tykkäsin, ajatuksia herättävä ja kielellisesti mukava teksti. Erityisen kivaa on aina lukea näistä ei-niin-tunnetuista hahmoista, heidän kohdallaan kun ei kovin hevillä eksy päähän ajatus hahmon autenttisuudesta. Muuten, jäin myös miettimään, päätyikö Astoria kuitenkin lopulta yksiin Dracon kanssa, ja jos, niin miten siinä niin kävi?

Kiitoksia

[Verinen Paronitar]

Otsikko oli mukavan napakka ja informatiivinen, siitä sai heti vihiä, mistä tekstissä on kyse. Kiinnostava aihe sekä kiinnostava hahmo teeman käsittelyyn 

Pidin siitä, että tässä ei sorruttu liialliseen tapahtumien avaamiseen saati selittelyyn; asiat nyt vain ovat näin. Tiiviisti tapahtumahetkessä pysyminen myös toimi kauniisti, ei juurikaan kurkoteltu menneisiin tai tuleviin, vaan keskityttiin tähän käänteentekevään tilanteeseen. Tässä oli riidoista huolimatta miellyttävän tyyni tunnelma, sellainen paikoilleen asettumisen fiilis. Hiukset ja niiden leikkaaminen sopivat keskeiseksi symboliksi hyvin.

Ehkä tuo loppupuolisko olisi voinut minunkin mielestäni olla vähän pidempi, tai ainakaan perheen kiistojen ratkeamisesta ei olisi tarvinnut vihjata ihan niin selvästi. Toisaalta taas tykkäsin siitä ajatuksesta, että lopulta puhdasveriset nillittäjätkin voisivat hyväksyä lapsensa sellaisena kuin nämä ovat. Mua myös hämäsi yksityiskohtana "routainen penkki", kun eikös routa kuitenkin ole nimenomaan sitä maan sisällä olevaa jäätynyttä vettä...?

Kaiken kaikkiaan kuitenkin kiinnostava ja miellyttävä paketti, kiitoksia tästä.

[Odo]

Tämä oli erilainen monella tapaa. Minun mielessäni Astoria on erilainen, tosin voi johtua siitä, että mun päässäni Astoria näkyy vain ja ainoastaan Dracon puolisona. Toinen erilaisuus on se, että tässä käsitellään tyttöä, joka tahtoo olla poika. En ole lukenut vastaavaa aiemmin ja musta on hienoa, että oot ottanut näin mielenkiintoisen ajatuksen kirjoitettavaksi.

Olen aina mieltänyt, että puhdasverisissä suvuissa on tiukka kuri, juhlia ja näyttävyyttä. Tässä se tuli hyvin esille ja olit kuvaillut Astorian näkökulmasta juhlia ja sitä, kuinka niissä pitää näyttää hyvältä. Heti ficin alussa ei olisi osannut arvata, että Astoria haluaisi olla poika vaan se tuli tavallaan pienien asioiden myötä selville, joka oli mielestäni hyvä juttu. Daphnen suhtautuminen oli ihailtavaa ja hahmona Daphnekin erosi omasta käsityksestäni ja monista lukemistani ficeistä. Oli kuitenkin mukavaa lukea Daphnesta joka on Astorian rinnalla tukemassa tätä. Oli hienoa, miten otit tähän mukaan myös äidin näkökulmaa ja asian vaikeutta, vaikka loppu päättyikin onnellisesti.

Ihmettelin aluksi otsikkoa, mutta luettuani tämän on pakko sanoa, että se oli sopivan yksinkertainen ja sopii tähän todella hyvin! Se on vahvasti yhteydessä itse ficciin ja kuten sanoin yksinkertainen ja sillä tapaa oikein vahva otsikko, mikä ei myöskään kerro liikaa ficin sisällöstä, vaikka on täysin olennainen osa sitä, kun ficin on lukenut. Pisteet siitä.

Kiitos tästä! Ihanan erilainen ficci  ja tykkäsin tästä, kuten monista muistakin ficeistäsi.

[Bonniee]

Oh...loistavaa tekstiä, oon sanaton. Oot loistava kirjoittaja ja teksti oli aivan upeaa. Loppu kyl, niinku jokku sanoivakki, eteni ehkä hiukan liian nopeaa, mut muuten no problemo.

Sit se hiustenleikkuu-kohtaus, seki oli upeesti kirjotettu. Se jotenki...siis pystyin samaistumaan Astoriin, vaikka oon ns biologisesti JA henkisesti tyttö, niin pystyin samaistumaan ku ittekki lähes vuosi sitte ajoin hiukset siilille.

Mutta niin, upeaa, kertakaikkisen upeaa.