Nämä kaksi raapaletta olivat kumpainenkin hyvin kiehtovia tapauksia. Pidin älyttömästi siitä, millaista tyyliä olit molemmissa käyttänyt. Kauniita sanavalintoja ja sulavasti rakennettuja lauseita. Jotenkin niin tiivis tunnelma, vaikka sanoja on vähän. Hirmu taitavasti on nämä kaksi kyllä tehty. Olisi ilo lukea enemmänkin (taidanpa tutkia listaustasi, kun olen tämän kommentin raapustanut.)
Ensimmäisen raapaleen häikäilemätön viettelijä oli kutkuttavaa luettavaa. Mikä muuten on "luuvainot"? Outo sana hypähti silmille ja kokeilin sitä googlettaakin, ei löytänyt mitään. Pidin tätä hyvin oivaltavana kuvauksena ihmisyydestä. Kertoja saalistaa tahallaan niitä, joiden pitäisi käytännössä olla kiellettyä maaperää (ja varmaan juuri siksi viettelijä siitä nauttiikin) ja saa mielihyvää uhriensa syyllisyydestä, epävarmuudesta ja henkisesti hintavasta mielihyvästä, joka on yksin hänen ansiotaan. Selkeän narsististakin vibaa hänestä sain, mikä antaa hänen röyhkeydelleen sopivan kieroutuneen sävyn. Ei häpeile yhtään, päinvastoin, oikein rypee "ansioissaan". Ensimmäinen kappale oli suosikkini ja aloituksena se on aivan älyttömän hyvä! Nappasi heti ja koukkuun jäin. Toinen suosikkikohta oli tämä:
Eihän kädestä pitäminen ole rikos, kunhan ei suutele, huomautan viehkeästi.
Jotenkin tiivistää koko henkilön niin näppärästi. Kauniita valheita ja niin hienon hieno petos, ettei sitä melkein edes huomaa, kunnes on liian myöhäistä. Oih, miten kaunista ja hyvin miellyttävää lukea näin taitavasti tyyliteltyä ja sujuvaa tekstiä! ^^
Toista raapaletta piti tutkailla vähän tarkemmin. Jotenkin se tuntuu vaikeammalta kuin ensimmäinen. Ei pääse niin helposti sisälle. Onhan sekin saavutus, että lukijan pitää nähdä vähän vaivaa avatakseen tekstiä itselleen
Mutta toisaalta on vaikeampi sanoa mitään, kun oivallus on juuri ja juuri ulottumattomissa. Huokaus. Koitanpa nyt kuitenkin. Hmm. Nyt kun mietin, niin oikeastaan pidän enemmän siitä, miten monella tapaa tuota toista voi tulkita. Tässä sitä lueskellessani moneen kertaan, keksin ainakin kolme eri versiota tuosta raapaleesta ja sen taustatarinasta. Se on aika kivaa, ettei kaikki ole niin itsestään selvää. Antaa lukijalle mukavasti vapautta tulkita tekstiä omista lähtökohdistaan ja keksiä sanojen puitteeseen oman mieleisensä tarinan. Tulkintojen esittämisen sijaan taidanpa kommentoida tätä enemmän rakenteellisesta näkökulmasta.
Toinen raapale on minusta synkempi kuin ensimmäinen. Siinä on pahaenteinen ja ahdistava tunnelma. Kaikki sellaiset sanat kuten salaisuus, noidankehä, myrkky ja synkkä loukku rakensivat sen hienovaraisesti. Ei ollut mitään turhaa toistoa tai alleviivaamista. Vahvoja sanoja. Tunnelmaa ei voi kovin monella tapaa tulkita niiden takia eikä se varmasti ole tarkoituskaan. Pidin tästä oikeastaan enemmän kielellisesti kuin tarinallisesti. Ehkä siksi, että tämä jäi monitulkinallisuudestaan huolimatta mulle vähän etäiseksi ja hämäräksi.
Molemmista raapaleista pidin, vaikkakin eri tavalla
Nämä kaksi kaunokaista olivat erittäin miellyttävä lukukokemus, kiitos siitä!
