Kirjoittaja Aihe: Luihuisen prinssit << k11 << romance, au << Harry&Draco ystävinä << 3. luku 26.12!  (Luettu 3423 kertaa)

jaina

  • pokemon-kouluttaja
  • ***
  • Viestejä: 1 636
LUIHUISEN PRINSSIT
”Saat pian huomata, että toiset velhosuvut ovat roimasti parempia kuin toiset. Et varmaan tahdo kaverustua vääränlaisten kanssa. Minä voin auttaa sinua valikoimaan.”
”En usko ikimaailmassa että Ronin suku olisi vääränlainen, mutten myöskään tuomitse ketään heti. Olen Harry.”

Kirjoittaja: jaina
Ikäero: K11
Genre: fluffy, romantiikka, drama, AU
Paritukset: lue ja selvitä! bromance Harry/Draco, mukana myös muita tuttuja hahmoja! Harry/OFC, Draco/OFC...
©: kyllä te kaikki tiedätte. Rowling omistaa melkein kaikki hahmot (ne mitä ette tunne hänen omistamiksi, ovat minun!!) / y'all know. Rowling owns almost all characters (those characters you don't regonise hers, are mine!!)
Tiivistelmä: Mitä jos Harry olisikin kätellyt Dracoa Viisasten Kivessä?

&: Tällainen idea. Niin, laittakaapa kommenttia! Tämän ficin idea on houkuttanut minua jo hieman pidempää - mitä jos Harrysta ja Dracosta olisi tullut kavereita? On siis kyse monilukuisesta ficistä, ehkäpä joku 10-15 lukua? Ehkä 20. En pidä tämän kanssa mitään erityisen kovaa kiirettä, koska kirjoitan säännöllisesti kahta originaalitarinaani, Jos minuutin kanssani jakaisit, K-15 ja Sä oot kaunis vaikken näekään sua, K-18. Käykää pliide nekin katsastamassa! ;)

Anteeksi prologin kökköisyys, mutta kun oli pakko kuvata tuo lajittelu ja niin pois päin.


PROLOGI "lajittelu"
Harry katseli ympärilleen yhä hämmästyneenä, vaikka ekaluokkalaiset olivat joutuneet seisomaan eteishallissa jo tovin. Punatukkainen ja pisamainen Ron seisoi hänen vierellään ja repi hermostuksissaan kynsinauhojaan. Se kiharatukkainen tyttö, Hermione, oli ensimmäisten joukossa, jutellen hermostuneesti pojan kanssa, jolla oli hiekanväriset hiukset. Harry oli kuullut pojan esittäytyvän nimellä Seamus.

Pian Harry kuuli kohinaa takaansa. Vaalea, Harrya itseään hieman pidempi poika tunki itsensä esiin Harryn takaa kahden röllipojan kanssa. Pojat olivat kuin suojakilvet hennolle, harmaasilmäiselle pojalle. Harry huomasi, että poikahan oli sama kuin kaapuliikkeessä Viistokujalla! Hän katselee minua nyt paljon tarkemmin, Harry mietti ja antoi katseensa kiertää vaaleassa, kiinnostuneennäköisessä pojassa. Hän pani merkille hienot, kiiltävät kengät ja mustan kaavun alla olevan koulupaidan, jonka alareunassa oli merkki Danel kultaisilla, pienillä kirjaimilla. Vaalean pojan vaatteet näyttivät niin kalliilta ja hyvälaatuisilta. Harry puri huultaan ja katsoi omia kenkiään, Dudleyn vanhoja lenkkitossuja, jotka olivat päältä rikki. Niissä oli vielä eriparinauhatkin, molemmissa kengissä.

”Tässä siis on kuuluisa Harry Potter”, vaaleampi poika tokaisi kovaan ääneen ja sai hiljaisten ekaluokkalaisten katseet heihin. Moni kurkotti kaulaansa nähdäkseen paremmin. Harry puri huultaan ja katsoi vaaleaa poikaa hieman hyökkäävästi. Poika muistutti häntä Dudleysta – hänen ilmeensä oli ylimielinen ja kalliinnäköiset vaatteet osoittivat, että poika tuli varmasti aika erilaisista olosuhteista kuin Harry itse. Harry huomasi Ronin katselevan vaaleaa poikaa äkäisesti.
”Joo, minä olen hän”, Harry vastasi kuivasti. Vaalea poika nyökkäsi, ja hänen silmissään vilkkui kiinnostunut välke.
”Minä olen Draco Malfoy”, vaalea poika vastasi ja nyökkäsi uudelleen, tällä kertaa hieman kunnioittavammin. ”Moni puhuikin jo sinusta. On mielenkiintoista tavata.”

Draco ei näyttänyt kovin ilkeältä katsoessaan Harrya kiinnostuneena, eikä poika niin paljoa Dudleyta muistuttanut, kun tarkemmin katsoi. Poika oli hoikka, vaalea, arvokkaanoloinen ja hänestä paistoi sinnikkyys ja päättäväisyys. Dudleylla ei ollut ikinä kovinkaan suurta sinnikkyyttä tai kärsivällisyyttä. Sinnikkäältä poika vaikutti vain Harrya jahdatessaan. Se, miten Draco kuitenkin katseli Ronia, sai osan Harryssa kiehumaan. Ron vaikutti todella mukavalta eikä tosiaan siis ollut ilkeiden katseiden arvoinen.

”Saat pian huomata, että toiset velhosuvut ovat roimasti parempia kuin toiset”, Draco aloitti päättäväisellä äänellä ja siirsi katseensa Ronista Harryyn. ”Et varmaan tahdo kaverustua vääränlaisten kanssa. Minä voin auttaa sinua valikoimaan”, poika tarjoutui ja ojensi kättään käteltäväksi. Harryn olisi tehnyt mieli paiskata pojan käsi pois ja sanoa ”ei kiitos”, mutta eihän niin voinut tehdä. Harrya oli kiusattu koko ikänsä ulkonäkönsä ja olettamuksien vuoksi, eikä poika halunnut tuomita Dracoa heti, vaikka poika vaikuttikin törkeältä. Ehkä voisin puolustaa Roniakin samalla ja voisimme olla kaikki kavereita, Harry ajatteli ja tarttui vaalean pojan käteen. Väkijoukko supisi heidän ympärillään ja Ron näytti siltä kuin häntä olisi lyöty kirjalla naamaan.
”En usko ikimaailmassa että Ronin suku olisi vääränlainen”, Harry sanoi päättäväisesti ja puristi Dracon kättä, ”mutten myöskään tuomitse ketään heti. Olen Harry.”

Draco näytti hieman hämmästyneeltä mutta nyökkäsi. ”Draco”, hän vastasi uudelleen ja katsoi ympärilleen käsi edelleen Harryn kädessä. ”Mitä te siinä tuijotatte?” hän äyskähti jäisesti toisille ekaluokkalaisille, jotka käänsivät äkkiä päänsä pois. Harry näki edessä olevan Hermionen pudistavan tyytymättömänä päätään ja alkavan jutella uudelleen Seamuksen kanssa.

Harry irrotti vihdoin kätensä Dracon omasta ja katsoi Ronia, joka oli edelleen loukkaantuneennäköinen. ”Tämä ei tarkoita sitä, ettenkö ole sinun kaverisi, Ron”, Harry sanoi ja katsoi Ronia silmiin. Poika oli edelleen hieman surullinen. ”Minulla ei ole ikinä ollut kavereita ja minua on tuomittu ilman että kukaan on edes tuntenut minua.”
”Okei”, Ron vastasi ja hymyili hieman. Draco katsoi heitä töykeästi ja nyökkäsi kahdelle röllikaverilleen, jotka tajusivat astua muutaman askeleen hieman kauemmas, seinän vierustalle.
”No, Potter, mihin tupaan haluaisit? Tiedät varmaan vähän enemmän kuin silloin matami Malkinilla”, Draco virnisti muistolle ja Harry hymähti kohauttaen olkiaan.
”En tiedä. Joudun varmaan Puuskupuhiin”, hän vastasi totuudenmukaisesti ja katseli käsiään nolostuneena. Draco naurahti ylimielisesti.
”Älä unta näe, olet Harry Potter! Toivottavasti pääsisit Luihuiseen. Minäkin menen varmasti sinne. Korpinkynsikin olisi ihan kiva”, Draco sanoi ja mietti selvästi. ”Jompikumpi niistä.”
”Okei”, Harry vastasi tönkösti. Draco tutkaili häntä ja oli selvästi sanomassa vielä jotakin, mutta silloin professori McGarmiwa tuli takaisin halliin ja käski heitä menemään parijonoon. He kävelivät siistissä muodostelmassa Suureen Saliin.

Suuri Sali oli iso, paljon isompi kuin Dursleyn koko talo yhdistettynä kissahullun rouva Figgsin taloon, ja ainakin kolme kertaa korkeampi. Katon läpi – mitä, onko tuolla muka katto?! Harry ajatteli – näkyi tähtitaivas. Sali oli täynnä oppilaita ja sen päädyssä isojen ikkunoiden edessä oli opettajien pöytä. Oppilaat istuivat neljän eri pitkän pöydän äärellä. Vaikka väkeä oli paljon, ei salissa kuitenkaan ollut kovin lämmin, vaan sopivan viileä.

McGarmiwa selosti koulun edessä kutsuvansa oppilaat aakkosjärjestyksessä Lajitteluhatun ääreen. Hattu oli selvästikin vanha risaisesta ja likaisesta ulkonäöstään päätellen. Harrya jännitti ihan tajuttomasti. Mitä jos minut passitetaankin kotiin? Mitä jos Lajitteluhattu toteaa, etten ole hyvä missään? Harry ajatteli pelokkaasti ja katseli ympärilleen. Draco hänen vieressään vaikutti viileältä, mutta Ron heidän takanaan näytti olevan melkein yhtä paniikkinen. Hänen kaksoisveljensä katsoivat heitä Rohkelikon pöydästä rohkaisevannäköisenä.

Lajittelu alkoi. Harryn jalka hytkyi ja pariin otteeseen Draco loi häneen kiinnostuneita katseita. ”Älä nyt viitsi”, vaalea poika kuiskasi, kun Hermione Granger asteli salin eteen. ”Rauhoitu.”

Harry puri huultaan ja katseli kun Hermione lajiteltiin Rohkelikkoon. Tyttö juoksi pöytään iloisena, nauraen. Ron näytti pahoinvoivalta katsoessaan Hermionea. ”En taidakaan päästä hänestä eroon”, poika kuiskasi. Draco kääntyi katsomaan Ronia.
”Ethän sinä edes tiedä pääsetkö Rohkelikkoon”, poika ilkkui ja antoi katseensa kiertää Ronissa. ”Ja – ”

Harryn ilmeen nähdessään Draco hiljeni ja siirsi katseensa takaisin eteenpäin. ”Leandra Opaali!” kuului jälleen professorin huuto. Kaunis tyttö käveli salin eteen ja Harry huomasi tämän yrittävän hengittää mahdollisimman rauhallisesti. Tytöllä oli melko pitkät, tummanruskeat hiukset ja ruskeat silmät. Hänen ihonsa oli aavistuksen verran tummempi, kuin Eteläeurooppalaisilla. Hattu tuumi hänen kohdallaan melko kauan, kunnes lopulta huusi ”Luihuinen!”. Tyttö kipitti hieman säikähtäneenä Luihuisen pöytää aplodien saatossa.

 ”Draco Malfoy!” professori kutsui.
”Lykkyä tykö”, Harry kuiskasi vaivihkaa ja jäi jännittyneenä odottamaan Dracon lajittelua. Poika käveli penkille rehvakkaasti ja Lajitteluhattu tuskin edes kosketti pojan päälakea kun se jo huusi ”Luihuinen!”.
”Tiesin että Malfoy menee Luihuiseen”, Ron kuiskasi Harryn korvaan. Harry nyökkäsi. Hänkin oli ollut siitä varma. Luihuisten pöytä oli kaikkein epämiellyttävin ja siellä istui monta ylimielisenoloista oppilasta.

”Harry Potter!” professori McGarmiwa huusi hetken kuluttua. Harry huokaisi äänettömästi ja alkoi astella kohti pitkää, puista jakkaraa.
Se Harry Potter?”
”Kenet tiedät-kai-kuka yritti surmata?”
”Harry Potter!”

Harry kuuli osan kuiskutteluista hiljaisessa salissa, jossa opettajatkin olivat nyt ryhdistäytyneet tarkemmin kuuntelemaan tärkeää lajittelua. Harryn sydän hakkasi lujaa ja käsiä kihelmöi. Hän istuutui pällistelevän yleisön eteen jakkaralle. Hän pelotti että jakkara menisi rikki pelkästä pojan tärinästä.

Hattu laitettiin Harryn päähän ja se alkoi heti tuumia. Lajittelu ei ollut kuin Dracon, vaan Lajitteluhattu ei selvästikään tiennyt, mihin pojan sijoittaisi. ”Olet rohkea, ehkä uhkarohkeakin”, hattu tuumi syvällä äänellä. Harry ei uskaltanut ajatella mitään. ”Muttet ollenkaan tyhmä, et kaikkein fiksuin, muttet liian nöyräkään”, hattu tuumi. ”Sinulla on sydäntä, niin… Huomaat toiset ja osaat toimia tilanteessa kuin tilanteessa ovelasti… Sinussa on sisukkuutta ja tiettyä halua näyttää kaikille, mitä osaat. Saatapa hiukan jopa nolostella huonoja puoliasi… Sinussa on myös tiettyä vihaa. Olet aina kulkenut omaa polkuasi…”

Hattu tuumi vielä hyvän tovin. Harry ajatteli jo, ettei se osaisi päättää, ja että poika passitettaisiin kotiin. Hän ei itse edes oikein tiennyt, mihin tupaan haluaisi. Rohkelikko vaikutti hyvältä, mutta poika ei osannut ajatella itseään tarpeeksi rohkeana. ”Ajatustesi ja taustasi perusteella tupasi on tavallaan hyvin selväkin. Sinussa on tiettyä karismaa, jolla olet saanut suututettua monet kerrat serkkusi”, hattu mietti ja Harry ihmetteli kuinka se edes tiesi Dudleyn ärsyttämisestä. ”Sen takia tupasi olkoon… LUIHUINEN!”

Salissa kävi pieni kohahdus. Weasleyn kaksoset näyttivät tyrmistyneiltä ja Ronin suu loksahti auki. Hagrid yritti hymyillä hieman, mutta hänen hymynsä oli väkinäinen. Suurin osa Luihuisista näytti iloisilta ja ylimieliset katseet oli hävinnyt, mutta kukaan ei taputtanut järkytykseltään. Vihdoin vanha, partainen mies, Dumbledore, rikkoi kuitenkin järkyttyneen hiljaisuuden alkamalla taputtaa kovaäänisesti salissa. Taputus tarttui ja pian osa Luihuisen pöydästä oli noussut seisomaan ja juhlimaan villisti. Vaikka he olivat hurranneet Dracon ja muidenkin vastatulleiden lajittelun jälkeen, sai Harry kuitenkin isoimmat aplodit heistä kaikista.

Harry melkein juoksi jakkaralta Luihuisten pöytään. Moni kätteli häntä ja tarjosi paikkaa vieressään, mutta Harry istuutui Dracon viereen. Draco hymyili hänelle pienesti ja nyökkäsi.

Harryn jälkeen lajiteltiin vielä monta oppilasta. Eräs tyttö jäi eritoten Harryn mieleen. Professori kutsui häntä nimellä Lydia Tunturiporo, joka oli Harryn mielestä omituisin nimi ikinä. Tyttö oli pienikokoinen ja hyvin vaalea. Hänen hiuksensa olivat noin olkapäille asti ja tuhkanvaaleat. Hänen silmänsä olivat isot ja järvensiniset. Tyttö istui jakkaralla alle puoli minuuttia ja sitten hänet lajiteltiin Korpinkynteen.

Ronista tuli Rohkelikko. Harry katseli punatukkaista poikaa, joka juoksi Rohkelikon pöytään kättentaputuksien kera. Hänen isoveljensä hurrasivat ja Percykin oli tyytyväinen. Harry ei oikein tiennyt, mitä hän tunsi. Pojan olo oli kylmä hänen katsellessaan Ronia, jonka kanssa ei ollutkaan päässyt samaan tupaan.

« Viimeksi muokattu: 03.12.2020 12:45:34 kirjoittanut Tikkis »
"you’re a strong girl. personally i think that you’re gonna pull through with a minimal amount of post traumatic stress. or maybe a few years of profoundly disturbing nightmares."

r.i.p. 1939-2014
r.i.p. 2005-2016

hannssoni

  • ***
  • Viestejä: 98
kuulostaa tosi hyvältä rakastan pahis harrya /luihuis harryä :D tää menee suoraan bookmarkkeihin ;)

Drapple

  • ***
  • Viestejä: 47
Oii, toivottavasti tähän tulee jatkoa :o! Meinaan, aivan ihana aloitus. <3

jaina

  • pokemon-kouluttaja
  • ***
  • Viestejä: 1 636
Kiitoksia molemmille! :)

Tässä on nyt ensimmäinen kunnon luku. Minulla oli jo jonkin aikaa inspiraatiosta kaipuuta, mutta nyt kirjoitusmotivaatio on tullut takaisin! Ja oi, tämä on kyllä aika herkullinen idea, jos totta puhutaan - Draco ja Harry, samassa tuvassa. Kommenttia tulemaan! (ps en aio kirjoittaa erityisen syvällisesti harryn ekoista kouluvuosista, ehkä muutaman kappaleen verran)


ENSIMMÄINEN LUKU ”luihuisen tupa”
”Luihuiset, seuratkaa minua, olkaa hyvät!” reipas ja määrätietoinen viidesluokkalainen, melko pitkä poika opasti, kun Harry oli nauttinut elämänsä ensimmäisen Tylypahkan aterian – kyljyksiä, jäätelöä, papuja, hattaraa, sinappia, makkaraa ja monia muita. Poika oli niin täynnä, ettei varmaan jaksaisi enää edes kävellä. Hänen vieressään istunut Dracokin näytti kylläiseltä ja tämä haukottelikin makeasti käsi kohteliaasti suun edessä.

Pojat hyppäsivät penkiltä, suoristivat jäsenensä ja alkoivat seurata vaaleatukkaista viidesluokkalaista valvojaoppilasta, joka alkoi johdattaa osaa ykkösvuoden luihuisista Suuresta salista Eteisaulaan. Toinen puolisko ykkösistä sai ohjaajakseen toisen valvojaoppilaan, kauniin ja kiltinoloisen tytön, jolla oli ruskeat, pitkät hiukset ja hieman vino nenä.

”Olen niin täynnä, että melkein räjähdän”, Draco valitteli Harrylle, kun pojat yhdessä kävelivät melko lähellä valvojaoppilaspoikaa. Harry nyökkäsi ja melkein oksensi, kun joku ryysiksessä tönäisi häntä vahingossa.
Ouh! Minä oksennan, oikeasti! Miten täällä voi olla tällainen meteli ja ihmismäärä?” hän ihmetteli enemmänkin ihailevana kuin pahoinvoivana ja sukelsi ihmispaljouden läpi tilavampaan Eteishalliin. Draco katsoi häntä hieman kummastellen.
”No, kaikkien neljän tuvan ykkösvuotiset lähtevät samaan aikaan suuntanaan omat tupansa. Olisi eri asia, jos me olisimme jo vanhempia ja voisimme jäädä norkoilemaan hetkeksi saliin”, hän selitti ja hipaisi vaaleaa tukkaansa. Harry ynähti ja melkein kompastui jonkun jalkaan. Dracoa nauratti. ”Sinähän olet kuin se… mikä sen nimi nyt olikaan… Neville, se pyöreäkasvoinen pullukkapoika”, hän kikatti. Harry katsoi häntä hieman harmistuneena.
”Enkä ole”, hän mumisi vaivaantuneena, ”ja sitä paitsi ei omalle kömpelyydelleen voi mitään. Ei se Nevillekään varmasti voi.”
”Joo, joo, ei niin varmaan”, Draco sanoi katsellen ympärilleen.

He olivat juuri astelleet ensimmäisiin portaisiin, jotka tosin eivät vieneet ylös, vaan alas. ”Menemmekö me tänne?” Harry kysyi tyhmästi ja vilkaisi Dracoa, joka näytti hieman jännittyneeltä. Poika nyökkäsi.
”Luihuisen tupa sijaitsee täällä tyrmissä”, hän selitti ja harppoi kaksi viimeistä porrasta tasanteelle. Käytävässä oli viileää, ja sitä valaisivat kauniit soihdut. ”Puuskupuh oli muistaakseni kellareissa, Rohkelikko jossain ylempänä, olisikohan ollut seitsemännessä kerroksessa, ja Korpinkynsi… no, sitä en muista”, hän sanoi mietteliäänä. Harry kuunteli häntä kiinnostuneena ja hieman ihmetellen pojan tietämystä.
”Sinähän tiedät paljon”, hän totesi samalla kun heidän joukkonsa kääntyi uuden nurkkauksen taakse. Draco hymyili vähän.
”No, molemmat vanhempani ovat käyneet tätä koulua. He tietävät aika paljon.”

Harry tyytyi nyökkäämään ja pistämään visusti kaiken havaitsemansa muistiin. He eivät olleet kävelleet kuin pari minuuttia, kun he saapuivat hieman syrjäisempään tyrmäkäytävään. Sielläkin oli soihdut, mutta ne eivät valaisseet ihan yhtä voimakkaasti. Käytävässä tuoksui miedosti jonkinlainen kuusen ja saippuan sekoitus – taisi Harry aistia myös mullan tuoksun. Tuoksu oli oikeastaan aika miellyttävä. ”No niin, ekaluokkalaiset”, viidesluokkalainen poika kailotti kovaan ääneen pysähdyttyään ison käärmetaulun eteen. Taulu oli melko kaunis. Käärme oli vaaleanharmaa ja hieman juovikas – se muistutti hieman kissan turkin väriä.
”Jännittääkö?” Draco kuiskasi virnuillen ja katsoi Harrya. Harry tuhahti, mutta tunsi kyllä jännityksen piston alavatsassaan. Poika huomasi melko lähellä häntä tytön, johon oli kiinnittänyt erityistä huomiota lajittelussa pari tuntia sitten. Leandra taisi olla hänen nimensä, Harry mietti ja katseli hymyilevää, tummanruskeatukkaista tyttöä kiinnostuneena. Tytön ruskeita silmiä kehystivät paksut, mustat ripset. Hänen hiuksensa olivat nätillä letillä.

”Luihuisen tuvan salasana on tällä hetkellä osaaminen. Muistakaa, että salasanaa ei saa kertoa kenellekään”, valvojaoppilaspoika sanoi painokkaasti ja katsoi edessään olevaa ykkösluokkalaisten oppilasjoukkoa vakavasti. ”Mikäli paljastat salasanan jollekin, joka ei kuulu tupaamme, saat rangaistuksen joko tuvanjohtajaltamme tai rehtorilta.”

Harry ja Draco vilkaisivat toisiaan. ”Tuvanjohtajasta puheen ollen, hänen nimensä on Severus Kalkaros. Hän oli poissa äskeisestä lajittelusta – hän nimittäin joutui äkisti henkilökohtaiselle matkalle. Hänen pitäisi palata viikon sisällä", valvojaoppilaspoika jatkoi ja hymyili hieman. ”Hän opettaa taikajuomia. Saatte huomisaamuna lukujärjestykset, joissa näette ensimmäisen vuoden oppisuunnitelman. Teille tehdään lukujärjestykset sekä tälle että ensi vuodelle. Kolmannesta vuodesta eteenpäin saatte suunnitella ne itse. Mikäli teille tulee kysyttävää lukujärjestyksistänne, voitte kääntyä joko minun, eli Markin, tai tuvanjohtajamme puoleen. Myös Rohkelikon tuvanjohtaja Minerva McGarmiwa on vastuuhenkilö opinnoista.”

Käytävään tuli hetken hiljaisuus, sillä toinen puoli luihuisten ensiluokkalaisista käveli kulman takaa heidän luokseen. Heitä ohjannut valvojaoppilastyttö näytti hieman säikähtäneeltä ja kiukkuiselta. ”Joku laukaisi sontapommin eteishallissa”, hän sanoi kiukkuisena ja heilautti hiuksiaan. Hänen takanaan olleet ykkösvuotiset näyttivät vähän säikähtäneiltä. ”Taisi olla jompikumpi niistä punapäisistä kaksosista.”
”Weasleyt”, Mark sähähti ja näytti nyt hänkin kiukkuiselta. Harryn vieressä seisova Draco näytti nyrpeää naamaa. ”Niin, heistä minun pitikin vielä sanoa”, Mark korotti nyt uudelleen ääntään ja katsoi ensiluokkalaisia. ”Weasleyn kaksoset ovat kolmannen vuosiluokan oppilaita. Heillä on punaiset tukat – no, te varmasti tunnistatte heidät. He liikkuvat aina yhdessä. Varokaa heitä. Heidän mielestään on hauskaa säikäytellä muita.”

Harry vaihtoi jälleen katseen Dracon kanssa. ”Eivät he pahoja silti ole”, Mark lisäsi huomattuaan pelästyneet katseet edessään olevassa joukossa.
”Eivät niin”, toinen valvojaoppilas sanoi ja katsoi joukkoa iloisesti. ”Esittäydyin matkalla jo omalle puoliskolleni. Olen siis Eleanor.”

Mark hymyili Eleanorille pienesti ja katsoi jälleen joukkoa. ”No niin, se siitä. Menkäämme nyt sisälle.”

Mark katsoi käärmetaulua vakavana ja sanoi ”osaaminen”. Taulu heilahti eteenpäin ja paljasti sisäänkäynnin. Mark jäi seisomaan taulun viereen ja viittoi ensiluokkalaisia sisälle isosta kolosta. ”No niin, liikettä.”

Harry huokaisi rauhallisesti ja kömpi Draco takanaan kolosesta sisälle isoon kellarihuoneeseen. Päästyään jaloilleen hän katsoi ympärilleen ja hänen silmänsä laajenivat hieman.

Oleskeluhuone oli iso kellarihuone. Sen lattia oli harmaa kivilattia, joka olisi varmasti vilpoinen ilman sukkia. Seinät olivat myös kiveä, valkoista sellaista. Seinillä oli muutama taulu menestyneistä luihuisista. Katosta roikkui muutama kristallikruunu. Huoneessa oli paljon valoisampaa kuin mitä Harry oli luullut. Huoneessa oli kauniin, tumman puun värisiä kirjahyllyjä, pehmeitä, samettisia sohvia, jotka olivat kaikki väreiltään joko vaaleaa vihreätä tai harmaata ja nojatuoleja. Lattialla lojui muutama säkkituoli, jotka olivat samanvärisiä kuin kirjahyllyt. Huoneessa oli myös takka ja muutama matala lasipöytä, joidenka päällä oli kaikenlaisia aikakauslehtiä – Harry ehti nopeasti lukea erään lehden kyljestä ”MeNoidat”.

Mikä shokeerasi hieman Harrya, oli muutama akvaariota esittävä, liikkuva taulu, jotka roikkuvat kahdella eri seinällä. Tarkemmin katsottuna poika kuitenkin huomasi, etteivät ne olleet tauluja, eivätkä ne roikkuneet missään. Ne olivat ikkunoita. ”Draco, katso”, Harry sanoi silmät suurina ja osoitti ikkunoita. Draco katsoi niitä ja näytti myös typertyneeltä. Mark huomasi poikien järkyttyneet katseet ja naurahti.
”Ne ovat ikkunoita. Osa luihuisen tupaa on Tylypahkan tiluksien järven alla”, hän selitti kuin asia olisi ihan päivänselvä.
Järven…”, Harry toisti hiljaa itsekseen ja tuijotti ihmettelevänä ikkunaa. Muutama kala ui sen ohi.
”Olemmeko me veden alla?” Draco kysyi kauhistuneena ja katsoi Markia tietoa janoten. Mark nyökkäsi.
”Jep. Tämä on rakennettu taikaa käyttäen. Ihan samalla lailla kuin taikaministeriö – onhan sekin maan alla ties kuinka monta kymmentä metriä! Eihän kukaan voi olettaa, että Tylypahkan alin kerros olisi maan tasalla. Eihän se niin toimi kodeissakaan. Kyllä meilläkin on kotona yksi kerros, joka on maan alla.”

Harry nyökkäsi vaitonaisesti ja tuijotti vielä hetken akvaariolta näyttävää näkyä. ”Ei ihmekään, että käytävällä tuoksui vähän multa”, hän mumisi.
”Niin. Ja jos menet oikein lähelle ikkunaa, haistat järviveden”, Mark sanoi. Draco ei vaikuttanut olevan asiasta kovinkaan mielissään.
”Mitä jos… mitä jos se sortuu? Tuo ikkuna?” hän kysyi huolestuneena. Mark alkoi nauraa.
”Luuletko oikeasti, että taika pettäisi yhtäkkiä? Taika ei kuole koskaan, ellei joku kumoa sitä tai sen langettaja kuolee – on olemassa erikoistapauksia, kuten tämä ikkuna tässä. Salazar Luihuinen itse teki taian siihen, ja se pitää edelleen, vaikka hän itse on kuollut ajat sitten. Taikaa ei voi kumota. Se on osa koulua, ihan samalla lailla kuin haarniskat ja pikkusalaisuudet ympäri linnaa.”
”Salaisuudet?” Harry kysyi kiinnostuneena ja katsoi Markia. Mark hymyili.
”Voi kuule, tänne on tehty ties mitä. Edes itse Dumbledore ei tiedä kaikkea. Olen jutellut hänen kanssaan monesti linnan kätköistä jouluaterioilla – hän sanoi, että tietää niistä ehkä noin yhden kolmestakymmenestä. Salaisuuksia on satoja.”

Harry tunsi olonsa aika täyteen pakatuksi. Hän oli saanut aivan liikaa informaatiota yhdelle illalle – hänen aivonsa ja vartalonsa huusivat unta. Draco, joka seisoi hänen vieressään ympärilleen katsellen, näytti myös väsyneeltä – pojan silmäluomet avautuivat ja sulkeutuivat melko hitaasti.

Ensiluokkalaiset tutkivat huonetta vielä hetken, ja sitten Mark ja Eleanor asettuivat vieretysten seisomaan kaikkien näkösälle. ”Huomio!” Mark huusi ja sai heti ensiluokkalaiset vaikenemaan – Harry huomasi pojalla olevan melkoinen kyky saada muut vaikenemaan ja kuuntelemaan häntä. ”Menette nyt tutustumaan makuuhuoneisiinne. Tytöille on omat, pojille on omat. Jokaiselle vuosiluokalle on omat. Yhteensä täällä on siis neljätoista makuuhuonetta – niihin päästään noista ovista”, hän osoitti kahta puuovea, jotka olivat tuvan sisäänkäyntikolosen vieressä. Ovet olivat samanväriset kuin kirjahyllyt. ”Tyttöjen ovi on vasemmanpuoleinen, poikien oikea. Oven avattuanne huomaatte käytävän, jossa on kierrerappuset seitsemään eri makuuhuoneeseen – te menette ensimmäisistä portaista, jotka ovat varattu koko teidän seitsemän vuoden kouluajan varalle. Tänä vuonna koulunsa aloittavat saavat siis ykköshuoneen, jonka viimevuotiset seitsemäsluokkalaiset jättivät.”
”Muistakaa myös, pojat, eräs seikka – te ette voi mennä tyttöjen makuusaliin, ette mihinkään niistä”, Eleanor jatkoi ja vilkaisi huvittuneena Markia, joka näytti jostain syystä hieman nolostuneelta.
”Älkää edes kokeilko. Pyydän”, Mark sanoi lyhyesti. Hänellä näytti olevan kiire jo seuraavaan asiaan. ”Eli, te menette nyt makuusaleihinne. Hyvää yötä! Ja ai niin, vessa ja kylpyhuone sijaitsevat jokaisessa makuusalissa.”
”Öitä minunkin puolestani”, Eleanor toivotti.

Harry ja Draco katselivat hetken ympärilleen ja odottivat, että isoin oppilasjoukko olisi mennyt jo makuusaleihinsa. Sen jälkeen hekin astuivat toisesta puuovesta harmaaseen, pieneen ja ympyrän muotoiseen, korkeaan huoneeseen, jossa oli seitsemät kierrerappuset ylös. He ryhtyivät kapuamaan ensimmäisistä portaista ylös.

He kiipesivät suoraan ovelle, josta he kompuroivat sisään ympyränmuotoiseen huoneeseen, jossa oli samat värit kuin oleskeluhuoneessakin. Sänkyjä oli viisi, ja niistä varattuja kaksi. Pojat suunnistivat vierekkäisille sängyille – Draco sai paikan aivan oven vierestä. Hän tuntui olevan tyytyväinen siitä.

Harry katseli omaa sänkyään, johon sai vedettyä verhot eteen. Sänky näytti mukavalta, ja poika huomasi matka-arkkunsakin sänkynsä päässä lattialla. Huoneessa oli muutama ikkuna, joista näkyi kuu. ”Olemmeko me nyt muka maan tasalla?” Harry kysyi epäluuloisena. Eräs poika, jolla oli tummanruskeat, lyhyet ja hieman kiharaiset hiukset ja sammaleenväriset, vihreät silmät, vastasi Harrylle.
”Emme. Nuo ikkunat ovat taiottuja.”
”Ahaa, niin ajattelinkin”, Harry vastasi ja ihmetteli mielessään mitä kaikkea taikuudella saisikaan aikaan.
”Se on ensimmäinen ilta pulkassa”, Draco huoahti ja lysähti makaamaan sängylleen. Harry katsoi häntä ja istuutui itsekin sängylleen. Äsken puhunut poika katsoi häntä.
”Minä olen James King”, hän esittäytyi ja hymyili. ”Sinä olet Harry Potter.”
”Joo”, Harry nyökkäsi ja tunsi olonsa hiukan epämukavaksi, vaikka poika vaikuttikin kivalta tyypiltä. ”Hauska tutustua.”
”On kyllä”, James nyökytteli ja riisui mustan kaapunsa pois. Hän tutkaili luihuisen kravattiaan. ”Olen lukenut sinusta muutamasta kirjasta.”

Harry nyökkäsi nolostuneena. Hän ei voinut vieläkään uskoa, että hänestä oltiin kirjoitettuja kirjoja! Ajatus tuntui ihan oudolta. ”Odotatteko jo huomista koulupäivää?” James jatkoi jutustelua ja katseli sekä Harrya että Dracoa. Draco tyytyi makaamaan sängyllään hiljaa, kattoon tuijottaen.
”Joo”, Harry vastasi ja riisui hänkin kaapunsa. ”Moneltako meidän pitikään olla salissa?”
”Yhdeksältä”, James vastasi ja tutkaili edelleen kravattiaan, muodostaen välillä katsekontaktin Harryn kanssa. ”Vanhemmat oppilaat aloittavat koulun jo kahdeksalta.”
”Alkaako koulu joka päivä samaan aikaan?” Harry kysyi kiinnostuneena. James pudisti päätään.
”Ei tietenkään. Joskus joillakuilla se alkaa yhdeksältä, joillakin kymmeneltä. Riippuu ihan lukujärjestyksestä. Minä ainakin odotan jo innolla, kun saamme sitten tehdä kolmannen vuoden lukkarit.”
”Koulu voisi alkaa joka päivä kymmeneltä”, Harry unelmoi. ”Tosin ehkä se kestäisi pidempään.”
”Totta kai. Riippuu tosin vähän siitä, mitä aineita valitset valinnaiseksi.”

Pojat jatkoivat jutusteluaan vielä hetken, kunnes päättivät mennä iltapesulle. Harry meni sänkyynsä tyytyväisin mielin – vatsa täynnä ja seuraavaa koulupäivää innolla odottaen. Hän oli saanut jo kavereitakin. Draco oli ilmiselvä kaveri, jonka kanssa hän haluaisi viettää enemmän aikaa. James vaikutti myös hyvin mukavalta – ja ehkä Mark voisi myös olla hyvää juttuseuraa ruokailussa.

Harry tunsi olonsa onnelliseksi ensimmäistä kertaa pitkään aikaan.

"you’re a strong girl. personally i think that you’re gonna pull through with a minimal amount of post traumatic stress. or maybe a few years of profoundly disturbing nightmares."

r.i.p. 1939-2014
r.i.p. 2005-2016

Fírinne

  • Luihuinen
  • ***
  • Viestejä: 231
Todella hyvä luku! Luovutan nyt tuon rakentavan kommentti puolen jollekkin, joka osaa antaa rakentavaa. Mutta siis tykkäsin todella paljon ja erityisesti tuosta viimeisistä tapahtumista varsinkin! Jään odottamaan jatkoa ehdottomasti! Toivottavasti sitä ilmestyy pian!
You can run but you can’t hide
Time won’t help you
Cause karma has no deadline

Bring Me The Horizon - True Friends

Tiara

  • lätkätyttö
  • ***
  • Viestejä: 478
  • Lady Red
Tää idea on tosi kiva! Minusta ficit, joissa Harry on luihuisessa ovat tosi mielenkiintoisia. Odotan innolla miten ficci etenee ja miten Harryn ja Dracon ystävyydelle käy. (: Mitään moitittavaa minulla ei todellakaan ole, sillä virheitä ei tullut silmiin ja ficin kuvailu oli täydellistä! Varsinkin se kohta missä kuvailit luihuisen tuvan. Pystyin näkemään kaiken mielessäni selvästi. :)

Harry oli todella harrymainen vaikka luihuiseen joutuikin. Hän käyttäytyi tosi itsensä kaltaisesti, vaikka kättelikin Dracoa. Harryn ajatus siitä, että hän voisi puolustaa Ronia ja että kaikki voisivat olla kavereita oli suloinen. Tuskin maltan odottaa sitä, että pysyykö Harry yhtä kilttinä vai muuttuko hän Dracon seurassa pahikseksi. (: Toivottavasti tähän tulee jatkoa pian! :)

Diamonds
Are a Girl's Best Friend  ♥

jaina

  • pokemon-kouluttaja
  • ***
  • Viestejä: 1 636
Mara: kiitos, hienoa jos pidit!

Tiara: kiitos! Jep, Harry Luihuisessa on oikeasti tosi mielenkiintoinen eikä ollenkaan mikään mahdoton ajatus. Jee, hyvä että kuvailu onnistui =) olin itsekin siihen aika tyytyväinen!

Toka luku, tittidii! Kommenttia, please! Tästä 2. luvusta ei tullut kauhean pitkää, sillä en viitsinyt tuoda tiettyjä juttuja tähän, koska ne ei olisi tähän niin sopineet.


TOINEN LUKU ”lukujärjestykset”
Draco heräsi levollisena seuraavana aamuna. Poika nousi hieman unentoppurassa istumaan sängyllänsä ja katsoi ympärilleen. Huoneessa oli vielä hieman pimeää – ulkona kuvitteellisen ikkunan takana aurinko oli vasta nousemassa. Muut nukkuivat vielä.

Poika nousi seisomaan ja vaihtoi pehmeät yövaatteensa valkoiseen kauluspaitaan, vihreänharmaaseen raitakravattiin ja mustiin housuihin. Hän vilkaisi peilikuvaansa tyytyväisenä ja laittoi harmaat sukat jalkaansa. Kaapu jäi vielä sängyn vieressä roikkuvaan naulakkoon, kun poika suuntasi hammaspesulle, laittamaan hiuksensa ja deodorantin.

Kylpyhuoneesta palattuaan Draco totesi muidenkin olevan jo hereillä. Harry haukotteli sängyllään silmät kiinni, James katseli kauluspaitapinoaan ja kaksi muuta poikaa, joidenka nimet taisivat olla Blaise Zabini ja Theodor Snow, venyttelivät molemmat sängyillään. Draco tutkaili poikia. Blaise Zabini oli tummaihoinen poika, jolla oli hyvin, hyvin lyhyet hiukset – sellaiset, jotka tummaihoisilla yleensä oli. Pojan silmät olivat tummanruskeat ja kasvot kopeat. Hän oli aika pitkä ja melko hoikka. Toinen poika, Theodor, oli aika pienikokoinen ja selvästi vielä murrosikää edeltävässä lapsivaiheessa. Hänellä oli lyhyet, hieman pottamaiset vaaleat hiukset (tosin likaisenvaaleat, eivät platinanvaaleat kuten Dracolla) ja sinivihreät silmät. Poika vaikutti ihan kivalta, vaikkakin oli vähän hölmö.

Draco asettui seisomaan ryhdikkäästi sänkynsä – ja samalla myös oven, joka johti oleskeluhuoneeseen – viereen. Harry avasi silmänsä ja loi katseen Dracoon. ”Huomenta”, Draco sanoi ja katsoi typertyneesti Harryn hiuksia. ”Tuota…”

Harry taisi ymmärtää Dracon pointin, sillä hän virnisti, laittoi silmälasinsa päähän ja pörrötti hiuksiaan. ”Älä kysy, sillä minä en ihan oikeasti tiedä.”
”Miten ne voivat olla noin pörrössä?” Draco yritti pitää paheksunnan pois äänestään. Harry virnisti jälleen.
”En minä tiedä. Petunia-täti yritti kerran leikata ne, ja oikeastaan teki niistä oikeastaan hyvin lyhyet, mutta seuraavana päivänä ne olivat samanpituiset kuin ennenkin.”

Draco hymähti huvittuneena ja antoi katseensa kiertää huoneessa. Ai niin! hän muisti. Koululaukku!

Poika käveli sänkynsä viereen ja veti matka-arkustaan olkalaukun, mustan sellaisen. Hän oli ottanut mukaansa pari pinssiä, jotka voisi kiinnittää nyt laukkuun. Hänellä oli myös pinssien tekovälineet – hän tunsi itsensä ihan idiootiksi, mutta piti silti pinssien teosta, kunhan ne olivat klassisia ja elegantteja.

Poika pakkasi penaalin ja kulmanauhakansion laukkuunsa, ja asetteli kaksi pientä pinssia laukun kylkeen – ”luihuinen” (sen hän oli saanut isältään) ja ”puhdasverisyys” koristivat nyt laukkua. James oli ilmeisesti nähnyt pojan touhut, sillä katsoi Dracoa ja tyrskähti. ”Mitä jos sinusta ei olisi tullutkaan luihuista?”
”Sitten tämä ei olisi kuulunut sinulle”, Draco vastasi ärtyisästi ja vilkaisi Harryyn, joka yritti peitellä pientä hymyä, ”tai oikeastaan, ei kuulu vieläkään.”
”Älä nyt suutu”, James sanoi hieman tohkeissaan ja nosti kätensä ylös. Draco pudisti päätään huokaisten ja nousi seisomaan.
”Mitään koulukirjoja ei uskalla ottaa vielä mukaan. Taidan mennä jo oleskeluhuoneeseen. Nähdään siellä”, hän huikkasi ja osoitti sanansa Harrylle, joka nyökkäsi puolittain kauluspaidan takaa.

Draco käveli portaat alakertaan ja avasi oven oleskeluhuoneeseen. Siellä oli jo muutama oppilas, mutta Draco oli silti ollut ensimmäisten joukossa hereillä. Siitä hän oli oikeastaan aika ylpeä.

Draco näki erään ensiluokkalaisen tytön istuvan nojatuolissa odottavaisennäköisenä. Tytöllä oli melko pitkät, tummanruskeat hiukset, jotka olivat nyt auki. Hiukset olivat kiharaiset. Tytön silmät olivat ruskeat ja hänen ihonsa aavistuksen verran tummempi aivan kuin eteläeurooppalaisilla – tyttö oli sama, jota Harry oli katsellut illalla, mutta sitä Draco ei tiennyt.

”Hei”, tyttö tervehti Dracon nähdessään. Draco hymyili hänelle pienesti ja nyökkäsi tervehdykseksi. Hän ei ollut ikinä ollut kovin monisanainen, ei ainakaan vastakkaiselle sukupuolelle. ”Odotatko ensimmäistä koulupäivää?”
”Joo”, Draco vastasi ja asettautui istumaan läheiselle sohvalle koululaukku sylissä. ”Ja myös kaveriani.”

Tyttö naurahti pienelle vitsille ja silmäili iloisesti Dracoa. Draco tunsi korviensa hieman punehtuvan. Hän ei erityisemmin pitänyt siitä, että häntä silmäiltiin niin tarkasti. Ikään kuin joku haluaisi nähdä hänen lävitseen. Sitä Draco ei antaisi tehdä. ”Mikä nimesi olikaan?” hän päätti kysyä äkkiä.
”Leandra Opaali. Olen syntyjäni kreikkalainen”, tyttö vastasi. Draco nyökkäsi. Hän oli ajatellutkin, ettei tyttö voinut ihan brittiläinenkään olla.
”Minä olen Draco Malfoy”, Draco vastasi kohteliaasti. Tyttö nyökkäsi.
”Joo, muistinkin niin. Ja kaverisi on Harry Potter”, hän sanoi ja kuulosti hieman ihailevalta. Draco hymyili.
”Joo, tai no hänen kanssaan olen alkanut olla. Hän vaikuttaa ihan kivalta, vaikka tulee kyllä ihan erilaisista oloista kuin minä”, hän sanoi ja pyöräytti silmiään. ”Hän ei tiedä oikein mitään, mutta eipä sillä väliäkään ole. Ihan mielelläni minä häntä autan. Hän on kuitenkin puhdasverinen niin kuin minä itsekin.”

Leandra kuunteli pojan puheita nyökytellen. ”Minä olen puoliverinen. Isäni on velho.”

Draco nyökkäsi. He olivat hetken hiljaa, jonka jälkeen Harry rymisteli alas portaita tukka hieman siistimmässä kuosissa kuin kaksikymmentä minuuttia sitten. ”Hei”, hän huudahti ja melkein kompastui Leandran nähdessään. Draco katsoi häntä hieman huvittuneena.
”Hei, Harry”, Leandra tervehti iloisena ja nousi seisomaan. ”Minä olen Leandra.”
”Joo, tiedän”, Harry sanoi punastuen ja näytti sitten vihaiselta, ”tai siis, muistin niin. Tai siis…”

Draco peitti naurun kädellään. Harry vaikutti olevan hieman pihalla tytöistä – vielä enemmän kuin Draco itse.

”Mennäänkö saliin? Saamme varmaan nyt heti lukujärjestykset”, Draco ehdotti katsoen molempia. Harry ja Leandra nyökkäsivät.
”Sopii.”
”Minulla onkin jo vähän nälkä”, Harry myönsi naurahtaen ja kohensi olkalaukkuaan. ”Mennään vaan.”

Kolmikko suuntasi suureen saliin – he kääntyivät kerran pari väärään suuntaan ja Voron piti ohjata heidät oikeaan suuntaan (”En enää ikinä halua eksyä!” Leandra sanoi). Draco oli porukasta ainoa, joka tiesi edes jotain Tylypahkasta – Harry oli tietysti asunut ummikkona tätinsä luona jästimaailmassa eikä siis tiennyt Tylypahkasta mitään. Leandran isä, joka oli velho, oli käynyt koulunsa Kreikassa.

Suuressa salissa oli jo jonkin verran porukkaa – kaikki heistä oli ensiluokkalaisia. Draco muisti äkkiä, että eilen illallahan heille oli kerrottu, että ykkösvuotisia vanhemmat aloittivat koulun jo yhdeksältä sinä aamuna.

Kolmikko meni istuutumaan Luihuisen tuvan pöytään, jossa oli ehkä vähiten ihmisiä. Draco ja Harry istuutuivat vierekkäin ja Leandra tuli heitä vastapäätä. Draco ja Harry istuivat selkä muita tupapöytiä päin, kun taas Leandra oli selkä kiviseinää vasten.

”Kuka meidän lukujärjestykset muka jakaa?” Draco ihmetteli ja katseli opettajien ruokapöytää, jossa oli noin 1/5 opettajista. ”Eikös tuvanjohtajamme ole poissa?”
”Joo”, Harry vastasi ja alkoi syödä paahtoleipää, johon laittoi maksamakkaraa. Draco sen sijaan söi riisipuuroa.

Hetken kuluttua, kun Blaise, Theodor ja James olivat istuutuneet heidän lähelleen, tiukanoloinen ja hieman iäkkäämpi nainen käveli heidän viereensä. Nainen vaikutti juuri sellaiselta opettajalta, joita Draco arvosti – hän tuskin antaisi kenellekään lupaa meluta tunnilla. ”Huomenta, luihuiset. Minä olen Minerva McGarmiwa”, nainen tervehti. Draco nyökkäsi ja iloitsi mielessään. Hänen isänsä oli kertonut, että McGarmiwa oli ihan hyvä opettaja. ”Olen Rohkelikon tuvanjohtaja ja muodonmuutosten opettaja. Minä jaan professori Kalkaroksen sijasta teille lukujärjestykset. Jätän tähän pöydälle loppujen ykkösvuotisten luihuisten paperit – niissä on nimet, joten ne, jotka eivät vielä ole tässä, voivat poimia pöydältään omansa.”

Kuusikko nyökkäsi. ”No niin. Draco Malfoy on siinä”, McGarmiwa sanoi rivakasti ja ojensi paperin Dracolle. Draco kiitti ja katsoi paperia heti.

maanantai
klo 09.00      muodonmuutokset (korpinkynnet)
klo 10.15      liemet (rohkelikot) [kaksoistunti]

klo 12.15      ruokailu

klo 13.00      pimeyden voimilta suojautuminen (puuskupuhit)
klo 14.15      taikuuden historia (korpinkynnet)
klo 15.15      koulupäivä päättyy

tiistai
klo 10.15      loitsut (korpinkynnet) [kaksoistunti]

klo 12.15      ruokailu

klo 13.00      yrttitieto (rohkelikot) [kaksoistunti]
klo 14.15      koulupäivä päättyy

keskiviikko
klo 08.00      tähtitiede (puuskupuhit)
klo 09.00      muodonmuutokset
klo 10.15      loitsut [kaksoistunti]

klo 12.15      ruokailu

klo 13.00      pimeyden voimilta suojautuminen
klo 14.15      koulupäivä päättyy

torstai
klo 08.00      taikuuden historia
klo 09.00      tähtitiede
klo 10.15      loitsut [kaksoistunti]

klo 12.15      ruokailu

klo 13.00      muodonmuutokset [kaksoistunti]
klo 15.15.      liemet
klo 16.15      koulupäivä päättyy

perjantai
klo 09.00      yrttitieto
klo 10.15      lentotunnit (rohkelikot) [kaksoistunti]

klo 12.15      ruokailu

klo 13.00      liemet [kaksoistunti]
klo 14.15      koulupäivä päättyy

Draco oli melko tyytyväinen lukujärjestykseen, mutta yksi asia kalvoi häntä vielä enemmän kuin torstaipäivän pituus. ”Siis minulla on perjantaina koko koulupäivä rohkelikkojen kanssa!” hän sihahti heti kun professori McGarmiwa oli mennyt takaisin opettajien pöytään. ”Siis koko päivä!”
”Ehkei se ole niin kauheata”, Harry sanoi, mutta näytti hieman epäröivältä Dracon ilmeen nähtyään. ”Hmm… Voisinko katsoa sinun lukujärjestystäsi?”
”Ihan sama”, Draco vastasi ja antoi paperin Harrylle. Pantiksi hän sai pojan oman lukujärjestyksen, joka oli tismalleen samanlainen. ”No, ainakin me olemme samoilla tunneilla.”
”Niin näymme olevan”, Harry sanoi ilahtuneena Dracon lukujärjestystä tutkien.
”Nyt ensimmäisenä muodonmuutoksiin”, Draco mumisi ja katsoi hopeista rannekelloaan, ”puolen tunnin päästä. Korpinkynnet. Ehkei se ole niin kamalaa.”
”Lentotunteja vasta perjantaina! Niitä minä odotin eniten!” Harry sanoi pettyneenä kun pojat vaihtoivat papereita. Draco kohautti olkiaan ja silmäili vielä järjestystä.
”Liemet tänään, ei paha. Kuka älykääpiö järjenjättiläinen laittoi meidät puuskupuhien kanssa samalle pvs-tunnille?”

Harryn hieman hölmistyneen ilmeen nähtyään Draco selvensi. ”Siis pimeyden voimilta suojautuminen.”
”Ahaa”, Harry sanoi hitaasti ja katsoi hänkin kelloaan. ”Syödään nopeasti loppuun, niin ehditään rauhassa katsella koulukirjat laukkuun. Missäköhän luokat ovat?”
”Löytyy kääntöpuolelta”, Draco vastasi. ”Muodonmuutokset ovat ensimmäisessä kerroksessa.”
”Okei.”

Draco katseli vielä hetken paperiaan ja sujautti sen sitten koululaukkuunsa. Hän katsahti Leandraan, joka näytti tyytyväiseltä hänkin. ”Mitä sinulla on?”
”Minulla on samat tunnit teidän kanssa liemissä, taikuuden historiassa ja yrttitiedossa”, hän vastasi hymyillen. Draco nyökkäsi.

Hän odotti itse eniten liemiä. Hänen isänsä oli kertonut paljon professori Kalkaroksesta, joka niitä opetti – vaikkakin Draco ei ollut niin innoissaan kuin olisi odottanut, sillä professori Kalkaros ei kuitenkaan olisi vielä tunnilla.

"you’re a strong girl. personally i think that you’re gonna pull through with a minimal amount of post traumatic stress. or maybe a few years of profoundly disturbing nightmares."

r.i.p. 1939-2014
r.i.p. 2005-2016

jaina

  • pokemon-kouluttaja
  • ***
  • Viestejä: 1 636
No niin, nyt sitten kolmas luku. Pohjustusta, pohjustusta, I might add. Tykkään silti vähän esitellä Harryn ekoja kouluvuosia ennen kuin päästään kunnon actioniin, ihmissotkuihin ja riitoihin. Ja juoruihin.

Tässä välissä suosittelen ja mainostan kahta uutta käännösficciäni, molemmat Harry Potteria:
Footnotes - viestilappuja kirjojen välissä, k13, DM/HG, romantiikka

Severus Kalkaroksen tuho, k7, DM/HG, huumori, fluffy

Lisäksi eilen julkaisin "alku"-prologin uuteen novellijatkikseeni. Kertoo nuorista. Go and see it! Kauniit, rikkaat ja ne alempiarvoisemmat, k13, romantiikka, draama 11 nuorta. 11 eri tarinaa. 11 eri ongelmaa.


KOLMAS LUKU ”päivän ensimmäiset oppitunnit”
Dracon ja Harryn ei tarvinnut odotella kauaa elämänsä ensimmäisen taikaoppitunnin, muodonmuutosten, alkua. Pojat suuntasivat hieman jo kiireellä tyrmistä eteishalliin ja sieltä eteenpäin marmoriportaita ylös ala-aulaan, jossa oli kymmeniä liikkuvia portaikkoja. Pojat olivat hukassa portaiden kanssa ja kerran Harry meinasikin astua omituiseen kompaportaaseen. Niistä Dracon isä oli puhunutkin pojalleen, joten hän tiesi varoittaa salama-arpista kaveriaan. Ilman Dracoa Harry olisi luultavasti astunut sellaisen väliin.

Ensimmäisessä kerroksessa oli monia tauluja ja kerrosta hallitsivat selvästi muodonmuutokset ja vanhat, paksut riimut – Draco tiesi niiden käsittelevän muinaisia riimuja.

He kävelivät kahden muutaman minuutin hiljaisuudessa luokkahuoneelle 09, joka oli ykkösvuotisten kakkosryhmän muodonmuutosluokka. Ovella oli jo aika monta opiskelijaa, joista melkein kaikki olivat korpinkynsiä. Draco katsoi heitä hieman halveksuen – hän muisti isänsä sanat siitä, kuinka luihuiset olivat ainoastaan sopivia jatkamaan koulun hienoa perintöä.

Eräs tyttö kiinnitti kuitenkin Dracon huomion, eikä poika pystynyt katsomaan häntä ilkeästi. Tyttö oli vaalea – vaalea iho, luonnonvaaleat, hieman yli olkapäille ylettyvät, suorat hiukset sekä isot, järvensiniset silmät. Tytöllä oli pienet huulet ja kaunis hymy. Hän seisoi yksin melko lähellä ovea ja katseli oveen kiinnitettyä nimilistaa ykkösluokkalaisten muodonmuutoksien kakkosryhmästä. Tyttö oli korpinkynsi. ”Draco?” Harry sanoi hieman kovemmalla äänellä. Draco kääntyi katsomaan häntä. Poika kohotti kysyvästi kulmiaan. ”Mitä ihmettä sinä mietit?”
”En mitään, Potter”, Draco tiuskaisi takaisin ja sai Harryn hieman hämilleen. Hän huokaisi huomattuaan tiuskaisseensa turhan ilkeään sävyyn. ”Anteeksi.”
”Ei se mitään”, Harry vastasi ja hymyili kokeeksi. ”Ei tuo ollut mitään. Olen tottunut niin paljon pahempaan kielenkäyttöön.”
”Niin minäkin”, Draco sanoi jälleen hieman ajatuksissaan ja tunsi pienten vilunväreiden kiipeävän pitkin selkää.

Hän seurasi vielä katseellaan tyttöä, joka katseli nyt ympärilleen. Dracon huomattuaan tyttö ei hymyillyt, mutta näytti silti kiinnostuneelta. Draco käänsi katseensa pois vaivaantuneena. Harmi vain, etteivät nämä katseet jääneet huomaamatta Harrylta, joka virnisti.
”Minäkin katselin eilen tuota tyttöä. Hän on tosi kaunis”, poika sanoi. Draco puri kieltään ja nyökkäsi. ”Hänen nimensä taisi olla Lydia Tunturiporo. Muistan kuinka ihmettelin nimeä.”

Draco kohotti kulmiaan kyseenalaistaen sukunimen. ”Minkälainen sukunimi se muka on?” hän kysyi viileästi.
”Ehkä hänkin on jostain muualta kotoisin. Onhan Leandrakin Kreikasta”, Harry huomautti. Draco ei ehtinyt sanoa mitään, sillä professori McGarmiwa ilmaantui juuri silloin käytävään korot kopisten.

He asettuivat luokkaan, molemmat pojat vieretysten. Professori McGarmiwa odotti hetken ennen kuin kaikki olivat asettuneet luokkaan – heitä oli aika pieni ryhmä, noin 20 oppilasta. ”No niin”, McGarmiwa rykäisi kovaäänisesti suljettuaan käytävään vievän oven.

Kukaan ei melunnut. ”Minä olen Minerva McGarmiwa, ja pyydän teitä puhuttelemaan minua professori McGarmiwana. Opetan muodonmuutoksia ja te olette ensimmäinen ensiluokkalaisten ryhmä, jota nyt opetan. Teitä on muuta ryhmä, ja ilokseni huomaan tämän ryhmä olevan aika pieni. Se on hyvä, sillä työskentelystä tulee helpompaa.”

Nainen selitti ensin hieman muodonmuutoksista. Draco kuunteli toisella korvalla ja katseli toiselle puolelle Lydiaa, joka oli istuutunut yksin etupulpettiin. Draco tiesi aika paljon muodonmuutoksista, sillä oli aina ollut jonkin verran kiinnostunut niistä. Professori muistutti heitä moneen kertaan, etteivät he etenisi muistiinpanoista pidemmälle vielä viikkoihin. Hän aikoisi myös näyttää paljon käytännön esimerkkejä muutoksista – täräyttipä hän luokkaa päin naamaa muuttuessaan kissaksi ja takaisin. ”Olen animaagi”, nainen sanoi topakasti suosionosoitusten jälkeen.
”Voiko sellaiseksi tulla?” joku kysyi. Draco pyöräytti silmiään turhautuneena.
”Tietysti”, professori McGarmiwa sanoi kuin asia olisi ollut päivänselvä. ”Siihen vain tarvitaan vuosien harjoittelua ja ministeriön lupa – joka taas edellyttää paperisotaa.”

Kysyjän naama venähti hieman. Draco huokaisi hiljaa. Toivottavasti hänen ei täytyisi kuunnella koko tuntia idioottien kyselyitä.

Tunnin kuluessa he kirjoittivat muistiinpanoja – alkeiden alut sekä muutaman esimerkin. Draco koristeli muistiinpanonsa vihreällä tussilla ja korostuskynällä, jolla hän yliviivasi muutaman tärkeimmän asian.

Kellon soidessa välitunnin merkiksi Draco ja Harry kävelivät ulos luokasta. Harry näytti hieman huolestuneelta eikä puhunut mitään. Draco heitti muutaman vilkauksen Lydian suuntaan. Tyttö poistui luokasta viimeisten haahuilijoiden joukossa. Draco huomasi professorin hieman jopa hymyilevän Lydialle.

”Mikä on, Potter?” Draco kysäisi, kun kaksikko oli päässyt eteisaulaan. Harry huokaisi ja paranteli koululaukkunsa asentoa olallaan.
”En usko että voin jatkaa täällä koulussa”, hän sanoi hitaasti ja vältteli vaaleatukkaisen pojan katsekontaktia. ”Olen niin huono.”
”Mistä sinä tiedät olevasi huono?” Draco painotti viimeistä sanaa hieman ivallisesti ja kohotti kulmiaan. ”Lyön karkkikätköni vetoa ettet sinä ole huono.”

Harry katsoi kaveriaan hämmästyneenä. Kaksikko pysähtyi eteishalliin ja tuijotti toisiaan. Dracoa Harryn ilme nauratti. ”Ihan oikeasti!” luihuinen huudahti. ”Olet Harry Potter! Molemmat vanhempasi olivat velho ja noita. Et varmasti ole huono”, hän sanoi selkeästi huvittuneena. Harry hymyili vähän ja Draco näki hymyn leviävän vihreisiin, isoihin silmiin asti.
”Niinkö luulet?”
”Tiedän niin. Mieti nyt vähän.”
”Kiitos”, Harry sanoi hymysuin. Draco huokaisi dramaattisesti ja kaksikko jatkoi matkaan alas tyrmiä kohti – sen reitin he osasivatkin hieman paremmin kuin äskeisen muodonmuutoksiin.

♥♥♥

Tyrmäkäytävään tullessaan pojat suuntasivat askeleensa taikajuomaluokan eteen. He eivät olleet ensimmäisten joukossa, mutteivät viimeisiäkään. Harry katseli ympärilleen kiinnostuneena ja hymyili yhä hieman äskeisestä keskustelustaan Dracon kanssa. Oli kiva huomata, ettei Draco pitänyt häntä aivan tyhjäpäänä. Harry oli saanut koko aamun kuunnella puheita Harry Potterista ja oli jo kyllästynyt ihmisiin, jotka osoittelivat häntä koko ajan. Muodonmuutoksien tunnillakin ihmiset olivat luoneet häneen kiinnostuneita katseita – puhumattakaan edellisen päivän koulunalkajaisruokailusta.

Harry katseli kiinnostuneena luokkahuoneen oven edessä seisoskelevia ihmisiä. Ihmiset tuijottivat yhtä kiinnostuneina takaisin. Harry ei ymmärtänyt sitä, miksi kaikki olivat kiinnostuneita hänestä – toiset ne tässä kiinnostavia olivat.

Poika huomasi joukossa myös Ronin, jonka punainen tukka paljasti pojan. Harry hymyili hieman ja siitä Ron sai rohkeutta kävellä hänen luokseen. ”Moi”, Ron tervehti hymyillen kuin kokeeksi. Harryn hymy leveni.
”Moi”, hän vastasi takaisin. Ron katseli häntä iloisena, mutta Harry ei voinut olla huomaamatta Ronin kolmea erityistä tuijottamispaikkaa – Harryn tupakravattia, Harryn otsaa ja Dracoa Harryn takana. Ron näytti miettivän kovasti.
”Haluatko tulla istumaan viereeni tunnilla?” hän kysyi sitten hieman arannäköisenä. Harry vilkaisi takanansa seisovaan Dracoon, jolla oli kädet puuskassa ja halveksiva ilme kasvoillaan.
”Voisimmeko istua kolmisin?” Harry kysyi molemmilta pojilta. Draco käveli hänen viereensä ja katsoi Ronia.
”Emme tosiaan”, molemmat pojat sanoivat yhteen ääneen.

Harry ällistyi. Olivatko pojat vanhoja tuttuja? ”Tuota… miksi ei?” hän kysyi epäröiden. Draco pudisteli hitaasti päätään eikä näyttänyt kovin halukkaalta vastaamaan.
”Koska perheemme eivät voi sietää toisiaan”, Ron suostui vastaamaan. ”Malfoyt kuvittelevat olevansa jotain – ”
”Koska me olemme”, Draco vastasi hillitysti takaisin. Ronin korvat alkoivat punehtua ja Harry alkoi pelätä tilanteen kehittymistä aggressiiviseksi.
”Niinhän te luulette”, Ron matki Dracon hillittyä äänensävyä. Draco piti edelleen käsiään puuskassa. ”Ette ole ehkä ikinä arvanneet, että hyväsydämisyys ja toisten kunnioittaminen verityypistä huolimatta on jotain.”
”Hyväntekeväisyys on kyllä hyväsydämisyyttä”, Draco näpäytti ääni hieman täristen. Se kuulosti aivan erilaiselta kuin yleensä. Ron kohotti kulmiaan.
”Teettekö te muka hyväntekeväisyyttä?” hän kysyi epäillen. Draco näytti nyt äärimmäisen vihaiselta.
”Mitä sitten vaikka tekisimme? Ei se kuulu sinulle”, Draco äyskähti ja vilkaisi toisia. Kaikki tuijottivat heitä. Poika ei kuitenkaan sanonut mitään.

Harry katsoi molempia poikia kummastuneena. Mistä ihmeestä oli kysymys? Sitä Harry ei tiennyt, ei älynnyt. Oikeastaan eipä sillä olisi niinkään väliä juuri nyt. Resuisennäköinen, melko nuorehko mies käveli juuri tyrmiin sisään portaista. Miehellä oli hieman rikkinäinen viitta sekä musta olkalaukku. Hän oli kuitenkin puhdas – hiukset näyttivät hyväkuntoisilta ja ruskeilta. Hänen ihossaan ei ollut paljoakaan ryppyjä, mutta muutama naarmu haava kyllä. Harry näki Dracon katsovan miestä halveksuvasti. Ron sen sijaan kohotti kysyvästi kulmiaan, kun mies käveli heidän luokseen. Tämä hymyili lämpimästi oppilaille. Harryn nähtyään mies pysähtyi. Hänen ilmeensä oli hieman pelästynytkin. Harry katsoi Dracoa hämillään, mutta vaalea poika oli yhtä hämmästyneennäköinen.

Harry tuijotti miestä takaisin ja katsoi tämän olkalaukkua. Siinä luki ”Remus Lupin”.

”Oletko sinä Harry?” Lupiniksi kutsuttu kysyi Harrylta hieman karhealla äänellä. Mies joutui yskähtämään pari kertaa saadakseen äänensä kuuluviin kunnolla. ”Oletko?”
”Kyllä olen”, Harry sanoi hieman pelästyneenä. Lupin hymyili jälleen.
”Hei, Harry. Onpa mukava tavata sinut. Minä olen Remus.”
”Mistä sinä tiedät minut?”

Draco näytti siltä kuin olisi halunnut kaivautua maan alle. ”Tunsin isäsi”, Lupin vastasi. Hänen kasvoilleen muuntui pieni haikea katse. Harry hämmästyi hieman tiedosta. Hän oli olettanut saavansa kuulla jotain ”kukapa ei tuntisi”-tyylistä kommenttia. Dracokin oli ilmeisesti odottanut sellaista, sillä näytti melkein yhtä ällistyneeltä itsekin. Hän oli jopa unohtanut näyttää halveksivalta. ”Okei”, Harry vastasi Lupinille, joka hymyili vielä hieman ennen kuin käveli luokan oven eteen. Hän katsoi väkijoukkoa.
”Hei, kaikki. Minä olen Remus Lupin ja olen tuuraamassa Severus Kalkarosta teidän kaksi ensimmäistä oppituntianne. Näette oikean professorin siis perjantain tunnilla. Albus Dumbledore pyysi minut tähän tehtävään. Astukaamme nyt sisään luokkaan, niin voimme aloittaa tunnin.”

Oppilaat tekivät työtä käskettyä. Harry antoi muutaman tytön mennä ennen häntä luokkaan – seassa oli eräs tyttö, jonka hiukset olivat ruskeat ja erittäin tuuheat. Tyttö hymyili kiitollisesti Harrylle, joka nyökkäsi tökerösti takaisin. Draco naureskeli Harryn toimille.

Harry suuntasi askeleensa luokan takariviin, sillä suurin osa pulpeteista oli jo viety. Hän sai seurakseen Ronin sekä Dracon. Neljäs heidän pöytäänsä tullut oli se tuuheatukkainen tyttö, jonka Harry oli päästänyt kulkemaan ensin luokkaan.

Luokkahuone oli melko iso ja viileä. Sen seinät olivat kokonaan tummaa tiiltä ja lattia samanväristä harmaata kivilattiaa kuin käytävässäkin. Huone oli melko tummasävytteinen, eikä valaistus ollut mainioin. Siellä oli monia mustia kirjahyllyjä, jotka olivat hieman epäsymmetrisiä toisiinsa nähden. Niissä oli toinen toistaan kauheammannäköisiä lasipurkkeja ja kattiloita, sekä joitakin kirjoja. Huoneessa tuoksui vieno multa, kuten luihuisten oleskeluhuoneessakin, sekä jotkin taikajuomat. Paikka olisi ollut hieman jännittäväkin ilman kaikkia häliseviä oppilaita. Kukaan ei oikeastaan näyttänyt pitävän Lupinia erityisen tärkeässä asemassa. Mies oli asettunut jo opettajanpöydän eteen seisomaan tunnin alun merkiksi, mutta hälinä jatkui yhä. Harryn viereen istuutunut tuuheatukkainen tyttö oli kuitenkin hiljaa paikoillansa ja katsoi Lupinia. Harrykin tyytyi olemaan hiljaa. Draco istui hänen vieressään ja näytti hieman happamalta. Pojan vieressä istuva Ron taas kihisi kiukusta.

”Saisinko huomionne, kiitos?” Lupin köhi. Hälinä jatkui. ”Oppilaat, olkaa hyvät!” hän sanoi uudelleen hieman kovemmalla äänellä. Oppilaat vaikenivat. ”Kiitos.”
”Mistä Dumbledore hänet oikein löysi?” Draco mumisi Harryn korvaan.
”Olen täällä siis rehtorin pyynnöstä. Otin yhteyttä Severukseen – hän antoi teille ohjeeksi kirjoittaa taikajuomien alkeet pergamenttivihkoihinne. Minä loitsin muistiinpanot taululle, ja selostan niitä samalla kun te kirjoitatte. Muistutan teitä nyt – minä en ole erityinen liemien keittäjä, mutta yritän kuitenkin parhaani. Valmistamme tänään pienimuotoisen juoman, jonka minäkin osaan hyvin. Sen nimi on Kissanviiksijuoma.”

Oppilaat katsoivat toisiaan kiinnostuneina. Tuuheatukkainen tyttö ei liikahtanut. ”Avaan varastohuoneen oven. Valmistatte liemen, josta pitäisi tulla kissanviiksiä. Liemi on hyvin yksinkertainen, vaikkakin kuulostaa vaikeahkolta.”

Näiden ohjeiden jälkeen Lupin taikoi ohjeet taululle ja taikasauvan heilautuksella avasi varastohuoneen oven.

Tuuheatukkainen tyttö keräsi nopeasti loput tavaransa puiselle pöydälle ja nousi ylös. Harry katsoi häntä. ”Olen muuten Hermione Granger”, tyttö sanoi iloisesti. Harry hymyili hieman.
”Harry Potter.”
”Tiedän. On ilo tutustua. Tule, mennään hakemaan ainekset.”

Draco loi Harryyn inhoavan katseen kun poika lähti hakemaan tarvikkeita varastohuoneesta. Draco kuitenkin seurasi heitä Ron kintereillään. Pojat tönivät toisiaan aineksia hakiessaan ja Harry kaatui melkein nurin. Hän loi molempiin mulkoilevan katseen ja puikkelehti sitten varastosta Hermionen kanssa ensimmäisten joukossa takaisin paikoilleen. Draco ja Ron olivat jääneet riitelemään viimeisestä kissankarvasetistä.

Tunnin kuluessa Lupin kierteli oppilaiden pöytien ympärillä. Eräs hieman pulleakasvoinen poika kärsi selvästi vaikeuksista, sillä hänen liemensä oli mustaa kirjavan harmaavalkean sijaan. Lupin neuvoi häntä ystävälliseen sävyyn. ”Neville Longbottom, eikö niin?” hän kysyi. Nevilleksi kutsuttu nyökkäsi. ”Ei mitään hätää. Tässä näin, minä näytän.”

Harryn pöydässä Draco ja Hermione olivat onnistuneet tekemään juomistaan lähes samanvärisiä kuin taululla. Ronin kattilassa poreili. Harryn oma liemikin oli aika hyvännäköistä, vaikkakaan se ei ollut yhtä kirjavan kissanturkin väristä kuin olisi pitänyt.

Tunnin lopussa Lupin jakoi palkinnot kahdelle parhaalle onnistujalle – Harry ei yllättynyt, että suklaasammakkopussit menivät Hermionelle ja Dracolle. ”Onneksi olkoon”, poika sanoi hieman hymyillen molemmille, kun he suuntasivat tunnin jälkeen ulos luokasta. Hermione hymyili leveästi ja Dracokaan ei näyttänyt halveksivan Lupinia enää yhtä paljon.
”Hänhän tulee vielä toisenkin kerran tällä viikolla?” poika varmisti. Hermione päätti vastata kysymykseen.
”Tulee.”

Draco loi häneen hieman inhoavan katseen. ”No, me kaksi sitten olimme parhaat.”
”Niin taisimme olla”, Hermione vastasi iloisena ja aukaisi suklaasammakkopussinsa. Hän tarjosi sitä Harrylle ja Ronille nelikon kävellessä tyrmien käytävällä. ”Otatteko?”
”Oi, kiitos”, Harry vastasi hyvin mielissään ja nappasi yhden suklaan. Hänelle ei oltu ikinä tarjottu – tai no, oltiin, mutta vasta kun Vernon-setä oli ärähtänyt Dudleylle ja käskenyt tämän tarjota Harryllekin, joka oli alkanut vahingossa räjäytellä viinilaseja. Harry ei edes tiennyt miten se oli ollut mahdollista.

Ron sen sijaan ei ottanut suklaita vastaan ja meinasi Harrykin heittää sen lattialle – säikähdyksestä. Suklaasammakko oli nimittäin alkanut hyppiä pojan kädessä paikallaan. Draco alkoi nauraa. ”Opetus numero satakymmenen, Potter – ne liikkuvat.”
”Eivät kai ne ole… eläviä?” Harry toisti jopa inhoissaan.
”No eivät tietenkään.”
”Ne on loihdittu”, Hermione sanoi tietäväisesti, muta hymyili silti. ”Kyllä niitä voi syödä.”

Harry haukkasi palan suklaasta ja se ikään kuin vavahti ja jäi paikoilleen. ”Ei kai sitä sattunut?” poika kysyi. Draco näytti jälleen siltä kuin olisi halunnut mennä seinästä läpi.
”Ei”, Hermione vastasi nauraen. Harry huokaisi hieman itsestään huvittuneena.
”No hyvä sitten”, hän vastasi ja söi lisää. Ron näytti hieman katkeralta katsellessaan muiden suklaan syöntiä. Draco huomasi sen.
”Weasley, Granger tarjosi sinulle suklaata”, hän huomautti Ronille, joka mulkoili.
”Kyllä minä sen tiedän. En vain halua syödä sinun vieressä ollessa”, Ron vastasi. Draco pyöräytti silmiään.
”Miten vain, Weasley.”

He kävelivät hetken hiljaisuuden vallitessa. ”Mitä teillä on seuraavaksi?” Hermione uskaltautui kysymään.
”Nyt ruokailun jälkeen on pimeyden voimilta suojautumista”, Harry vastasi. ”Minulla ja Dracolla molemmilla.”
”Minulla on myös sitä, mutta taidamme olla eri ryhmissä…”, Hermione vastasi ja katsoi lukujärjestystään. ”Kyllä, minun ryhmässäni on vain rohkelikkoja ja korpinkynsiä.”
”Minäkin olen siinä”, Ron osallistui keskusteluun.
”Meillä on varmaan eri opettajat”, Harry pohti ääneen.
”Tietysti”, Hermione vastasi heti. ”Eihän kahdessa paikassa voi olla yhtä aikaa… Vaikkakin minä niin joskus haluaisin.”

Nelikko erkani eteishallissa – Draco ja Harry suuntasivat luihuisten pöytään, kun taas Ron ja Hermione rohkelikkojen. Draco katsoi Hermionen perään epäuskoisena. ”Hän puhuu paljon”, hän mumisi. Harryn katse oli täpötäydessä ruokapöydässä.
”Niin”, hän tyytyi vastaamaan. Draco mutristi huuliaan.
”Hän on kuraverinen”, poika totesi. Harry vilkaisi häneen. ”Siis jästisyntyinen. Molemmat vanhemmat ovat jästejä”, Draco selvensi kulmat koholla. Harry oli edelleen kysyvä.
”Tuota… onko siinä jotain pahaa?” hän kysyi.
”Ei kai sinällään”, Draco vastasi katse edelleen Hermionen selässä. Pojat olivat jumittautuneet seisomaan pöydän eteen. ”Paitsi jos olet Malfoy. Me emme ole kanssakäymisessä kuraveristen kanssa.”
”Ai”, Harry sanoi kuivasti. ”Minusta hän vaikutti ihan mukavalta.”
”Niin vaikuttikin, ei siinä mitään, mutta… Olkoot”, Draco luovutti aiheesta puhumisen ja meni istuutumaan Blaise Zabinin viereen. ”Tule.”

Harry istuutui Dracon viereen ja katsoi ruokapöytää. Huh, hänellä olikin jo nälkä.


ps oi että kuinka rakastakin dracoa, joka rohkaisee harrya karuin sanoin ja melkein potkii takapuoleen! <3
"you’re a strong girl. personally i think that you’re gonna pull through with a minimal amount of post traumatic stress. or maybe a few years of profoundly disturbing nightmares."

r.i.p. 1939-2014
r.i.p. 2005-2016

Saphira

  • ***
  • Viestejä: 304
  • One Last Time
Heips. Pidin ficistäsi, oli mielenkiintoista nähdä mitä olisi voinut tapahtua :D Sori en saa nyt kunnon kommenttia kirjoitettua.

Aiotko jatkaa tätä? Viime postauksestasi onkin neljä kuukautta aikaa.

Ja kiva kun nuori Draco ei nyt olekaan niin rasistinen. Ehkä myöhemmin sekin puoli ilmenee. Mutta toivottavasti jatkat tätä! :)

Ps. Mistä vetäsit ton Lupinin tähän väliin? :o sehän tulee vasta parin vuoden päästä xD <- sori, sekavaa...
Sé onr sverdar sitja hvass!

Livia Granger

  • ***
  • Viestejä: 68
Heips!

Minäkin eksyin tänne. Olisi kiva jos jatkaisit. Ideana vallan mainio. :P Jään innoissani odottelemaan kumpi pojista saa käännettyä kumman pään. (salaa toivon ilkeää Harrya, vaikka luttana Dracokaan ei olisi hassumpi. ) Kirjoitat hyvin ja mukaansa tempaavasti. Olisi kiva jos jatkaisit ;)

Livia
Hey.Tears all fall the same.
We all feel the rain,We can't change.
Everywhere we go,We're lookin' for the sun.
Nowhere to grow old. And always on the run.
They say we'll rot in hell,But i don't think we will
They've branded us enough
Outlaws of Love.

Shandy

  • ***
  • Viestejä: 13
Aivan ihanan piristävä idea laittaa Harry Luihuiseen. Käynyt itelläkin monta kertaa mielessä, että miltäköhän Potter näyttäisi Luihuisten väreissä. Olisi aivan mahtavaa jos jatkaisit!  ;D Kiinnostaa tietää mitä seuraavaks tapahtuu...