Ficin nimi: Totta vai tarua? #1
Kirjoittaja: Korppitassu
Beta: -
Fandom: Myyttihovi
Genre: Huumori
Ikäraja: S -> K-11
Päähenkilö: Joanna 8v
Summary: Joanna tahtoi nähdä keijukaisen omin silmin. Seth-vaari ei kuitenkaan antanut hänen juoda maitoa, tai käydä navetassa. Joannahan ei tätä kuunnellut. Koska vaari pysytteli keittiössä, hän ei voisi ottaa sitä valmiiksi. Niimpä hän suuntasi navettaan.
Varoitukset: lievä väkivalta lopussa
Vastuunvapaus: Tarina on omani, mutta maailmat ja hahmot ovat (lukuunottamatta Joannaa ja satyyreita) Brandon Mullin.Tarinassa on hieman viittauksia kirjaan, mutta ne eivät suoranaisesti kerro tämän juonta.
1
Seth-vaari kertoili Joannalle tarinoita lapsuudestaan. Joanna nauroi kun hän kertoi siitä, kun hänet muutettiin lihavaksi mursunorsuksi. Jännittyneenä tämä kuunteli tarinaa narkoblikseistä, ja siitä mustasta lonkeroisesta pyörrehahmosta, joka muutti kaiken kiveksi. Nyt Joanna tahtoi nähdä keijun. Ihan itse. Joanna tahtoi nähdä keijukaisen omin silmin. Seth-vaari ei kuitenkaan antanut hänen juoda maitoa, tai käydä navetassa, mutta Joannahan ei tätä kuunnellut. Koska vaari pysytteli keittiössä, hän ei voisi ottaa sitä valmiiksi pullotettuna. Niimpä hän suuntasi navettaan.
Tyttö haukkoi henkeään. Navetassa oli anakin kuusi metriä korkea ja kolme leveä lehmä! Hyllyillä jotka olivat seinässä kiinni, lojui kaikenlaisia tavaroita. Aina lypsyvälineistä teräviin veitsiin ja teriin. Joanna astui askelen taaemmas, jolloin hän törmäsi johonkin. Se oli... iso astiallinen maitoa? Tyttö huokaisi helpotuksesta. Hän oli jo pelännyt... älä edes kysy. Hän kumartui juomaan maitoa, ja yhden silmän räpäytyksen jälkeen maailma muuttui hänen edessään.
Joanna näki ihmeellisiä asioita. Perhoset joihin hän ei aiemmin ollut kiinnittänyt juurikaan huomiota, olivat muuttanert muotoaan. Nyt hänen ympärillään leijui kymmeniä olentoja joista ei ollut edes kuullutkaan aiemmin. Tyttö juoksi ulos navetasta ja loikki ympäri pihaa pyörien. Hänen kellohameensa helmat nousivat tuon tuosta ylös ja laskeutuivat taas alas. Tuuli pörrötti tämän hiuksia, ja kun hän palasi sisään, leveä virne kasvoillaan, ei Seth-vaarikaan voinut olla hänelle vihainen. Olihan hän lapsena tehnyt täsmälleen saman, tosin isosiskon yllytyksestä. Joanna ei siis saanut läksytystä, vaikka sääntöjä rikkoikin.
Seuraavana aamuna Joanna heräsi aikaisin. Hän räpytteli silmiään, ja vetäisi kukallisen kesämekkonsa ylleen. Tyttö juoksi ulos valmiina tutkimaan keijumaailmaa lisää, mutta pian hänen hymynsä hyytyi. Keijut olivat taas vain sudenkorentoja ja lintuja. Kyyneleet kihosivat pikkutytön silmiin. Mitä hän oli tehnyt väärin? Tämä juoksi sisälle, ja itku kurkussa repi isoisänsä ylös vuoteesta.
"Miksi en näe niitä? Miksi en näe niitäää?"
Seth katsoi tyttöä ensin hölmistyneenä, mutta tajusi sitten mitä tämä tarkoitti.
"Aaahh... sinun pitää juoda maitoa uudestaan joka aamu. Muuten et näe mitään".
Joanna juoksi iloiten jääkaapille ja riuhtaisi oven auki. Vajaan maitopullon hän kulautti tyhjäksi kertaheitolla, ja säntäsi sitten ulos. Keijut olivat palanneet! Tyttö säntäili ympäriinsä, kunnes kuuli pihaa reunustavasta metsästä naurua ja huutoa. Tämä juoksi sinne, ja repi lehtiverhon auki. Pihalla seisoi kaksi suhteellisen vanhaa satyyria riitelemässä siitä, kumpi saa tehdä ensimmäisen lyönnin pesäpallossa.
"Hei! Te siellä! Keitä olette?" Joanna huusi näille.
"Mitä teette vaarini metsässä?"
Satyyrit kääntyivät katsomaan tulijaa kummissaan.
"ME OLEMME HÄNEN YSTÄVIÄÄN! JA SINUN EI TARVITSE HUUTAA, KIITOS VAAN!" Nämä karjuivat takaisin. Joanna katseli heitä närkästyneenä. Jos he huutoa kaipasivat, sitä he myös saisivat. Niimpä hän vetäisi keuhkonsa täyteen ilmaa ja kiljui:
"HYVÄ ON! EN HUUDA! VOISITTEKO NYT YSTÄVÄLLISESTI KERTOA, KEITÄ OLETTE, JA MITÄ TEETTE TÄÄLLÄ?" Joannan ääni meinasi loppua kesken. Pikkutyttö kun oli, hänen äänensä oli melkolailla korviaraastava.
Satyyrit tuhahtivat. Sitten he lausuivat tavallisella äänellä nimensä, kuitenkin samaan aikaan: "Minä olen Hosridi. Eikun siis hän on Komade. Eikun..."
Nämä huokaisivat, ottivat peukkusodan siitä kumpi saisi puhua, ja jatkoivat: "Minun nimeni... hei! Minun piti puhua!" Punaturkkinen perääntyi ja ilveili toisen takana niin että Joannaa alkoi naurattaa. Harmaajalkainen satyyri tukki toisen suun ja sanoi: "Minä olen Hosmade. Hän on Koridi".
Joanna nyökkäsi ja nauroi hulvattomalle näylle, ja jäi katselemaan näiden pelaamista. Tuon tuosta nämä hakkasivat toisiaan mailoilla, pommittivat palloilla ja taklasivat maahan. Kun Koridin suusta alkoi vuotaa verta, Joanna päätti lähteä. "Kuinkakohan kauan voin heidät nähdä..." tyttö tuumaili ääneen. "... Ennen kuin heidät viedään mielisairaalaan!"
2
***
