Title: Ystävyyssuhteista
Ikäraja: K11
Author: Frederica
Genre: draama, huumori
Fandom: Naruto
Disclaimer: Masashi Kishimoto omistaa Naruton. En saa tästä rahaa, minä vain leikin hänen hahmoillaan.
Paritus: Jiraiya/Tsunade
A/N: Tämä osallistuu Albumihaaste 2seen kappaleella
Bye Bye (One Night Kind) ja kappale kuuluu Sunrise Avenuelle.
YstävyyssuhteistaKylän tuoksut tuntuivat hyviltä pitkän ajan jälkeen. Ilma tuoksui kotiinpaluulta.
Askeleet kuljettivat hänet itsestään ninja-akatemian lähistölle, ei ollut kauan siitä, kun hän oli itse kuluttanut akatemian penkkejä ja yrittänyt pysyä hereillä puuduttavilla tunneilla, sanoja sanojen jälkeen, niin että pää tuntui halkeavan.
Päivän tunnit olivat juuri päättyneet, oppilaita purkautui ulos ja Jiraiya kuuli muutaman pojan puhuvan lämpimään sävyyn jostain naisopettajasta. Hän päätti, että vanhan koulun tarkastaminen olisi ehdottomasti hänen velvollisuutensa, olihan hän joonin ja muutenkin vastuussa nuorten hyvinvoinnista.
Ja uusi kirja kaipasi materiaalia.
Hän ehti akatemian pääoville, kun melkein törmäsi naiseen, josta pojat olivat puhuneet. Katse liimautui naisen puvun etumukseen, näky oli ihailtava.
– Hemmetin Jiraiya, senkin pervo, tuttu ääni ärähti ja nyrkki jysähti Jiraiyan leukaan.
Jostain tähtien ja väripallojen välistä Jiraiya näki Tsunaden kiukusta kiiluvat silmät. Missä välissä Tsunadesta oli tullut nainen?
– Kävitkö jossain leikkauksessa? Jiraiya kuuli suunsa muodostamat sanat ja hänen järkensä käski juosta äkkiä pakoon.
Hän ei ehtinyt ottaa askeltakaan ennen kuin Tsunade iski häntä vatsaan ja tiputti hänet polvilleen. Ja se oli vielä pientä Tsunadelta.
Jiraiya odotti vielä iskua, mutta sellaista ei kuulunut. Hän uskaltautui raottamaan silmiään. Tsunada katseli häntä silmät sirrillä ja kädet puuskassa.
Mietti selvästi mihin iskisi seuraavaksi, ja Jiraiya veti mahdollisimman huomaamattomasti jalkojaan tiukempaan kippuraan. Tsunadesta ei ikinä tiennyt.
– Eiköhän Jiraiya saanut jo riittävästi opetusta, toinen tuttu ääni sanoi huvittuneesti.
Orochimaru harppoi Tsunaden vierelle.
– Hänellä ei ole vieläkään aivoja, Tsunade sanoi ja marssi tiehensä.
Orochimaru ojensi kätensä ja auttoi Jiraiyan pystyyn.
– Hänellä on yhä paha luonto, Orochimaru sanoi ja hymyili kapeaa hymyään.
– Ja järjettömät voimat, Jiraiya sanoi. – Hän ei tosiaankaan ole mikään avuton prinsessa.
Orochimaru hymähti. – Varo, ettei hän kuule sanojasi.
– Vihaa yhä arvonimeään, vai?
Orochimaru nyökkäsi. Jiraiya huokasi ja suki takkuisia hiuksiaan. Mikä loistava kotiinpaluu, joutua nyt Tsunaden hakkaamaksi ja Orochimarun pelastamaksi.
– Taidan lähteä ryyppäämään, tämä päivä on jo osoittautunut katastrofiksi, Jiraiya sanoi ja tavallaan toivoi, ettei Orochimaru lähtisi mukaan, mutta toinen asettui hänen vierelleen kierosti hymyillen.
Halusi tietysti udella tekniikoista joita Jiraiya oli oppinut. Sen takia alkoholi ja Orochimaru olivat huono yhdistelmä. Tai sitten hänestä oli tullut vuorilla tarpeettoman vainoharhainen, ilman ihmisseuraa niin tuppasi käymään.
– Ja mikä oikeus hänellä on heti iskeä päin näköä, hemmetti, Jiraiya sanoi ja kumosi uuden lasin kurkkuunsa. Hänen edessään oli jo monta lasia ja Orochimaru rakensi niistä pientä tornia.
Jotenkin ihmeessä kaikki Orochimarunkin juomat olivat päätyneet Jiraiyan eteen.
Orochimaru hymisi ja Jiraiya tulkitsi sen kehotukseksi jatkaa aiheesta.
– Ja hänestä on kasvanut nainen, missä välissä? Hän oli vielä meidän pikku prinsessamme, Jiraiya sanoi ja huokasi. – Tsunade, etanaprinsessa, meidän haavojemme paikkaaja.
– Sinussa oli kyllä aina enemmän paikattavaa, Orochimaru sanoi. Uusi lasi kilahti edellisten päälle ja kalpeille kasvoille levisi hymy. – Muistatko sen kerran, kun sait sen kunain keuhkoihisi?
– Joo, Jiraiya sanoi. – Luulin jo kuolevani.
– Tsunade kielsi sanomasta, mutta hänkin luuli, että kuolisit, ja parkui aika lailla, Orochimaru sanoi.
– Niinkö? Jiraiya sanoi.
Orochimaru nyökkäsi ja työnsi eteensä tuodun lasin Jiraiyalle. Jiraiya tarttui siihen unelmoivasti hymyillen.
Tsunadesta oli kyllä kasvanut kaunis ja ihailtava, oikea nainen. Jiraiya punastui muistaessaan miten oli kiusannut poikamaista Tsunadea. Ne päivät olivat selvästi mennyttä.
Ehkä tässä voisi olla ihan uudenlaisen suhteen alku. Jiraiya pystyi kuvittelemaan tapahtumat romaanin sivuille. Nyt olisi ollut täydellinen hetki sankarittaren astua näyttämölle.
Samassa Orochimarun silmissä välkähti. – Katso, kuka tuli juuri lasilliselle.
Jiraiya seurasi toisen miehen katsetta, epäillen toisen huijaavan, sillä sellainen tuuri oli liian uskomaton. Uskomaton, mutta totta; Tsunade käveli tiskille tilaamaan.
Jiraiya painui heidän loosinsa penkin selkänojaa vasten ja mietti mitä tekisi.
– Hei, Tsunade! Orochimaru karjaisi.
– Hittoako siinä huudat, Jiraiya sähisi.
Orochimaru hymyili ovelasti. – Pitäähän sinun voida tunnustaa tunteesi. Vie hänet vaikka tanssimaan.
– Ei täällä edes soi musiikki, Jiraiya sanoi. – Eikä minulla ole mitään tunteita.
– Jätä musiikki minun huolekseni, Orochimaru sanoi ja nousi, kun Tsunade saapui paikalle.
– Mitä? Tsunade pyöritti lasia käsissään niin, että jäät kilisivät reunoja vasten.
– Ajattelin, että huvittaisiko sinua tanssia, Orochimaru sanoi. – Sinähän pidät tanssimisesta?
Tsunade nyökkäsi. – Luulin, ettet sinä pidä.
– En pidäkään. Tiedäthän minut, Orochimaru sanoi.
– Käärmeet eivät tanssi, Jiraiya ja Tsunade sanoivat yhteen ääneen.
Orochimaru virnisti ja nyökkäsi. – Tämä onkin Jiraiyan anteeksipyyntö.
Tsunade rypisti kulmiaan, ja Jiraiyan sydän löi ihan liian lujaa. Sen jyskeen täytyi kuulua tiskille asti. Lopulta Tsunaden ilme leppyi ja hän kulautti juomansa kerralla kurkusta alas. Yhä edelleen pojan tavat, Jiraiya tuumi ja hymyili. Jotkin asiat eivät koskaan muuttuneet.
Hän nousi ja tarttui Tsunaden käteen, kun musiikki täytti baarin. Hän vilkaisi olkansa yli ja näki Orochimarun nojaavan vanhaan levysoittimeen.
– Hän tuntee meidät liian hyvin, Tsunade sanoi, kun he pyörähtelivät pitkin puolityhjän baarin lattiaa.
– Suosikkikappaleesi, Jiraiya sanoi ja tiesi käsiensä hikoavan ihan hullusti. Tsunaden silmiin katsominen pelotti ja kihelmöi.
Hän halusi tätä uutta Tsunadea niin kuin ei ollut vielä koskaan halunnut ketään. Tässä oli joku, joka näki hänen jokaisen roolinsa läpi ja arvosti häntä silti. Joku joka oli ollut valmis taistelemaan hänen rinnallaan ja puolestaan.
Tsunaden pää painui Jiraiyan rintakehälle ja Jiraiya oli varma, että tämä onnistuisi.
– Tulisitko minun luokseni? Jiraiya kysyi ja hyväili Tsunaden selkää.
– Hitto, sinä olet aina yhtä pervo, Tsunade sanoi ja vetäytyi kauemmas Jiraiyasta.
Mitä hän nyt oli tehnyt?– Luuletko, että minä olen niin kuin sinun tyttösi, että kun vähän hymyilet ja tanssitat, niin saat ihan kaiken? Painu takaisin sammakoidesi luokse, Tsunade kihisi ja marssi kauemmas.
Jiraiya tarttui hänen käteensä. – En minä…
– Mitä sitten? Tsunade ärähti ja katsoi pistävin silmin.
Jiraiyan katse eksyi hänen huuliinsa.
Haluan suudella sinua, rakastaa sinua koko elämäni, mennäänkö naimisiin. Ajatukset vilahtivat hänen päänsä lävitse.
– Anna minun saattaa sinut kotiin, Jiraiya sanoi. – Siitä on niin kauan kun puhuimme viimeksi.
Tsunade nyökkäsi hitaasti. – Olet sitten kunnolla.
– Minä olen aina kunnolla, Jiraiya sanoi ja Tsunade tuhahti.
Tsunaden kotiovella Jiraiyasta tuntui, että hänen hermonsa voisivat pettää. Hän halusi päästä koskettamaan ja suutelemaan, ja hänestä tuntui, että Tsunade tunsi samoin. He olivat jutelleet koko matkan ja Tsunade oli nauranut ja hymyillyt ja katsonut silmiin samalla tavalla kuin ennen ja ihan uudella tavalla.
– Tulitko jäädäksesi? Tsunade kysyi.
– Mitä? Jiraiya kysyi. Hän oli pohtinut miten saisi parhaiten suudeltua Tsunadea, eikä ollut kuullut kysymystä.
– Tulitko jäädäksesi? Tsunade toisti.
– Tulin. Pitäisi kuulemma ottaa oppilaita, Jiraiya sanoi ja kohautti olkapäitään. – Ikään kuin minusta olisi opettamaan ketään.
Tsunade hymyili lempeästi. – Sinusta tulee hyvä opettaja.
– Ihan karmeapa, Jiraiya sanoi, päätti rohkaistua ja painoi huulensa Tsunaden huulille.
Hetken ajan Tsunade vastasi suudelmaan ja Jiraiya vei kätensä hänen kyljilleen. Sitten Tsunaden polvi osui häntä haaroihin ja hän putosi toisen kerran samana päivänä katuun.
– Sinä olet parantumaton, Tsunade sähisi ja Jiraiya kuuli oven paiskautuvat kiinni.
Hän lojui vähän aikaa maassa. Tsunade ei ollut potkaissut liian kovaa ja hän pääsi pystyyn ja raahusti takaisin baariin.
Orochimaru oli saanut pinottua lasit huojuvaksi torniksi. Jiraiya lysähti häntä vastapäätä ja huokasi syvään.
– Hänellä on yhä paha luonto, Orochimaru sanoi ja työnsi täyden lasin Jiraiyalle.
– Syntymämenkat, Jiraiya sanoi ja huokasi vielä syvempään.