HMM. Tiedätkö, oon niin monta kertaa painanut tuota vastaa-nappia, viettänyt sitten muutaman tunnin istumassa vain tuijottamassa ajatellen tyhjää tekstialuetta, mutta aina olen joutunut vain sulkemaan sen välilehden. En vain ole saanut sanaakaan sanottua, koska en oikein tiedä miten saisin ajatukseni puettua sanoihin. Miten vain, nyt uusi yritys, koska tämän tekstin luin ja tavoitteeni on kommentoida kaikkea mitä luen. Ja sitä paitsi, tämä teksti, nyt jos jokin, ansaitsee kommentin.
Olisi paljon helpompaa, jos tuolla tekstissä olisi edes yksi virhe, jokin ihan minimaalinen, koska silloin voisin ilmoittaa siitä ja vaikuttaa paljon rakentavammalta ja viisaammalta, mutta kuitenkaan siellä ei ole. Ja kun tämä teksti on niin kaukana ulkopuolella siitä pienestä laatikostani, jonka sisällä mukavuusalueeni sijaitsee. :D hrr, johan pistit pahan.
Okei, yritän silti. Taas. Mutta tällä kertaa lupaan onnistua edes jollain tasolla.
Aloitetaanko siitä faktasta, että tämä on
erittäin ahdistava. Eikä tämä nyt ole mitään, mitä sanoisin vain, koska se nyt sattuu sopimaan teemaan. Ehei, koska tähän pääsi niin syvästi sisälle, että aloin jo itsekin epäilemään mielenterveyttäni. Jotenkin tuohon hahmoon vain pääsi niin hyvin sisälle, vaikka koko teksti koostuikin pienen pienistä virkkeistä. Ja nuo repliikit. Niiden takaa leijaili sellainen hyytävyys ja jotenkin niistä tuli niin mielipuolinen olo. En ole enää varma, mitä tässä nyt selitän, mutta kello on tuon verran, joten toivottavasti se riittää perusteluksi :D
Ja koska en osaa sanoa tästä yhtään mitään järkevää tai hienoa tai edes sellaista, jolla kannattaisi tätä kommenttia pidentää, lopetan tämän lempilainaukseeni:
”Haluatpas, muistatpas. Se oli kaksi vuotta sitten, kyllä sinä muistat kultaseni.”
♥- Brigadoom.PS. Ihanaa tehokeinojen käyttöä, pakko myöntää!
PPS. Anteeksi, tästä kommentista tuli nyt vähän tälläinen :(( en osaa kommentoida rakentavasti.