Title: Yötön yö
Author: Tulejo
Beta: No öö, on pari kaverii lukenu tän, mut ei ne virheistä oo huomautellu. Ja mulla on englannin kielinen kirjotusohjelma.
Rating: S
Genre: Söpöilyä ihan liikaa yh.
Pairing: Ruska/Nuutti
Warnings: Eipä ole.
A/N: Osallistuu
vuodenaika-haasteeseen vuodenajalla kesä. Aw, oon rakastunut mun poikiin ♥ Ne vaan on sellasia tuitui. Mutta, lukekaahan ja kommenttia saa jättää!
“Ruska, tuu kattoo kokkoo!” kuulen Nuutin kutsuvan mua jostain ulkoo. Me ollaan niitten mökillä koko miehen perheen kanssa. Verkkaiseen tahtiin menen ulos ja Nuutin luokse, joka istuu eräällä penkillä. Istahdan sen viereen ihan kylkeen kiinni. Se naurahtaa ja kietoo kätensä mun ympärilleni.
“Moi vaan sullekin”, mumisen hiljaa painautuen tiukemmin Nuutin kainaloon. Tunnen toisen painavan kasvonsa mun hiuksiini. Ulos hengityksen mukana kulkeva ilmavirta saa kylmät väreet menee mun selkää pitkin tuntiessani sen mun päänahassa. Nuutti hymisee kasvot yhä mun hiuksissa.
“Nuutti ja Ruska, tulkaa tekin tänne lähemmäs! Juhannus on vaan kerran vuodessa ja kokonkin näkee ainoostaan kerran vuodessa”, Nuutin isosisko, Netta, kysyy säikäyttäen meiät kummatkin. Mä mumisen jotain epämääräistä vastaan, jonka mun vieressä istuva mies kyllä ymmärtää, mutta häntä pari vuotta vanhempi nainen ei ymmärrä.
“Hei, sä et ole koskaan aikasemmin nähnyt kokkoa. Tossa lähempänäkin on penkki”, Nuutti toteaa ja nostaa mut ylös mukanaan välittämättä mun vastalauseista. Luovuttaen seuraan miestä lähemmäs suurta risukasaa. Mä pelkään tulta, varmaan siksikään mä en ole koskaan aikaisemmin nähnyt kokkoa. En kauheesti vietä aikaa koskaan missään juhannuksena, koska kaikki on mökeillään ja näin. Nuutti yrittää raahaa mua aina paistaa makkaraa tyyliin takassa, mutta mä en suostu astumaan metriä lähemmäksi tulta.
“Ruskaa, älä nyt murjota”, Nuutti hymähtää, kun mä en enää istuudukaan siihen kiinni. “Kyllä mä tiedän, ettet halua, mutta mä oikeasti haluan, että sä ees tän kerran keräät sen verran rohkeutta, että pystyt näkee kokon.” Nyökkään ja näytän varmaan erittäin surkealta.
“Tuu mun syliin”, Nuutti ehdottaa. Vilkaisen sitä epävarmana, mutta totean, että ehkä mulla on siinä turvallisempi olo. Kiipeän sen jalkojen päälle poikittain istumaan, että mä saan kierrettyä toisen käteni miehen ympärille. Kerrankin mä olen ehkä just ja just Nuuttia pidempi! Miksi me ei useemmin istuta näin? Täytyy painaa mieleen.
Nuutti painaa päänsä mun kaulalle ja — haistelee? Aww, Nuutti haistelee mun kaulaa.
“Sä tuoksut hyvältä”, se ilmoittaa hetken kuluttua. Mä puhkean hymyyn ja nyökkään kiitokseksi. En haluu alkaa takellella sitten siinä jotain. Ja en varmaan muutenkaan saisi sanaa suustani.
Huomaan Nuutin äidin alkavan sytyttää puukasaa eri puolilta. Mua alkaa pelottaa ja jalat vispaa. Se on mun reaktio pelkäämiseen.
“Shh, ihan rauhassa”, Nuutti kuiskaa mun korvan alla ja pussaa mun kaulaa. Vähitellen mä taas rentoudun sen sylissä, kun se silittää hellästi mun selkää ja kuiskii rauhoittelevasti. Painaudun miehen rintaa vasten tiukasti. Vilkaisen aina välillä laajenevaa tulta, mutta muuten mä oon kasvot Nuutin kaulaan haudattuna.
“Ruska. Ruska! Herätys, sä voit nousta jo siitä. Muutenkin mun jalat alkaa puutua. Me voidaan siirtyä aittaan nukkuun, jos sua noin paljon väsyttää”, Nuutti naurahtaa mun korvaan. Havahdun hereille, ja mun poskia alkaa kuumottaa, kun tajuan, että oikeesti nukahin siihen sen miehen syliin.
“Öh, sori”, mutisen siirtyessäni takaisin tuolille istuu, “mutta ei mua enää väsytä.” Nuutti vaan hymähtää mun vieressä. Vilkaisen kokon jämiä, joita ei oo juurikaan. “Salee mä oikeesti onnistuin nukkuu koko homman yli”, sanon lähinnä itekseni. Mun vieressä istuva mies nousee ja kiskoo mut ylös.
“No, hyvää juhannusta nyt, Ruska”, se kuiskaa samalla, kun halaa mua. Sitten se vielä pussaa mua, jonka ansiosta mulla meinaa pettää jalat alta. Nojaan Nuuttiin, kun me irtaudutaan.
“Samat sanat, Nuutti. Ja mä muuten rakastan sua”, kerron hymyillen.
“Mäkin rakastan sua. Jaksatko valvoa nyt koko yön, niin näät Lapin yöttömän yön?” saan vastaukseksi ja samalla mulle heitetään kysymys. Nyökkään epäröiden. Ehkä Nuutti kantaa mut sänkyyn, jos satun nukahtamaan kesken kaiken.
