Kovin kauas, k-11, raapalesarja 7/7, femme

[Zarroc]

Author: Zarroc
Pairing: Karita/Rebecca
Rating: korkeintaan k-11
Genre: drama, romance, femme
Warnings: ekassa osassa maininta huumeista, lopuissa varoitukset osan mukana.
Summary: Tunsin ihmisten katseet, mutten nähnyt ketään, yllättynyttä ainakaan.

A/N. Jeps. Osallistuu Spurttiraapale III:seen. Osia tulee seitsemän, jokaisessa sama paritus ja sanalistan mukautumisen huomaa jollain tavalla kappaleiden sanoista jokaisen luvun alussa. Jokaisessa osassa on 200 sanaa.
Nauttikaa.


1. Hän lupasi lopettaa huumeet

   I was told to stay away
   Those two words I can’t obey
   Pay the price for your betrayal
   Your betrayal, Your Betrayal!
     - Your Betrayal, Bullet for my Valentine

Oli elokuu ja kasiluokka. Rebecan etuhiukset olivat siniset ja hän oli humalassa, viimeistään siinä kohti olisi pitänyt hälytyskellojen soida päässäni.
Mutta ei, enhän minä silloin mistään välittänyt. En välittänyt, kun ensimmäisen kerran halasimme marraskuun alkupuolella ja hän tuoksahti liian vahvasti pilveltä. En välittänyt, kun hän korosti nauraen, että olin ainoa ja piti samalla kiinni poikaystävänsä kädestä.

Me tutustuimme rönsyilevin sanoin ja elein, jokainen halaus kostautuisi myöhemmin. Hän petti luottamukseni ensimmäisen kerran jo silloin, kun talvi alkoi vaihtua pois ja kevät tulla takaisin. Hän lupasi paljon ja kertoi sitten, että se lähteminen oli vain vähän jäänyt. Minä uskoin sen silloin ja uskon sen nyt. Minulla ei ollut voimia työntää häntä pois.
Hänen hiuksissaan oli pinkkiä.

Hän leikki minulla kerta toisensa jälkeen, enkä osannut sanoa vastaan. Hän toisteli minulle, että tekisi mitä vain vuokseni ja heti seuraavana päivänä hän kertoi; ”En voi enää elää kanssasi.” Hänen toinen puolensa oli aina liikaa meille molemmille ja hän veti kaikkea sekaisin voidakseen olla edes hetken kanssani.
Hänen hiuksensa olivat toiselta puolelta siniset ja toiselta pinkit, kun hän suuteli minua ja sanoi minulle; ”Karita, sinun on aika lopettaa tämä sotku.” En minä voinut, minä jäin.
Minä halusin hänet, hänen petturuutensa ja sen, että hän lupasi jättää kaiken – jos seuraisin.

[Zarroc]

Genre: drama, romance
Rating: S


2. Mustaa pitsiä


    We only said good-bye with words
    I died a hundred times
    You go back to her
    And I go back to black
     - Back to black, Amy Winehouse

Kevätjuhlassa minun päälläni oli musta laahusmekko, jossa oli korsetti ja helma pitsiä ja satiinia. Se kahisi tuulessa etsiessäni Rebeccaa katseellani. Ympärilläni hääräsivät iloiset ihmiset, kuului naurua, keskustelua ja kuvia otettiin. Aurinko paistoi häiritsevästi silmiini. Tyttö ei vastannut tekstiviesteihini ja minä mietin päivämääriä, oliko taas aika jätölle? Ei ehkä, tai sittenkin. Mistä hänestä tiesi?

Lopulta älysin tytön yrittävän puikahtaa ihmisten seassa karkuun minua ja hän oli jo kaukana siinä vaiheessa kun minä tuuppasin todistukseni, ruusuni, stipendini ja puhelimeni äidilleni, potkaisin korot jaloistani ja lähdin juoksemaan hänen peräänsä. Mekko lepatti ja suhisi ja keräsin katseet viilettäessäni rakkaimpani perään, lopulta tämän saavuttaen.

En kerennyt edes hidastaa vauhtiani, mutta vastoin odotuksiani Rebecca pyörähti ympäri ja otti minut vastaan pysäyttäen vauhtini syliinsä. Olin pidempi, mutta uppouduin tytön syliin ja tunsin hänen silittävän hiuksiani lempeästi. Painoin kasvoni hänen kaulaansa vasten henki rahisten ja sydän hakaten.
”Kiitos, kiitos kaikesta”, minä sanoin hänelle itku kurkkua puristaen. Minusta tuntui, että tämä tapaaminen olisi viimeinen – vaikkei se kaiken järjen mukaan ollut edes mahdollista. Halusin sanoa vielä paljon muutakin, mutta en löytänyt sanoja, en edes tiennyt mitä ne olivat. Ja ehkä se olisi jo myöhäistä.

Rebecca puristi minua kovempaa vastaamatta mitään ja päästi sitten irti jättäen minut siihen seisomaan.
”Rakastan sinua.” Yskäisin tuuleen hänen peräänsä.

[Zarroc]

Genre: romance
Rating: k-13
Warnings: seksiä ja alkoholia.


3. Vankilani


    Minä olen sidottu hulluuden kahlein
    (Kivestä seinät, kaiken se kestää)
    Suudeltu huulin kostein ja karhein
    Minä olen sinun
    Sinä olet minun vankilani
      - Vankilani, Ruoska

Kesän lopussa jäin hänen vangikseen, ehkä lopullisesti. Eräänä lähes hiostavan kuumana päivänä Rebecca soitti minulle ja pyysi luokseen, tarkoitus oli jälleen kerran ratkaista jää väliltämme viinan avulla. Kai se minulle kelpasi, olin kaivannut häntä enemmän kuin suostuin myöntämään. Ehkä tämä kaikki lähtisi siinä, kun tanssisimme jälleen keskenämme aurigonnousuun.

Ilta oli vasta nuori siirtyessämme rantaan, meitä oli muutama tai muutama liikaa, mutta minä en nähnyt muita kuin hänet. Kun alkoholi oli jo sumentanut hänen ajatuksensa ja ajaneet minun kohti suurempaa epäjärjestystä, Rebecca istui syliini siinä kaikkien keskellä. Hän halasi minua ja mutisi pohdintojaan korvaani. Hymyilin ja silitin kädelläni hänen lantiotaan, selkäänsä, reisiään.
Kohotin sormeni hänen niskaansa, nyin haivenia ja hän hymyili korvalleni.

Rebecca suuteli minua lempein ottein, maistoin viinan hänen huuliltaan ja kaikkialta muualta. Tunsin ihmisten katseet, mutten nähnyt ketään, yllättynyttä ainakaan. ”Vankilani, vankilani”, hymisin hänelle ja Rebecca nauroi käheästi.

Myöhemmin hän kaatoi minut sänkyyn yläkerrassa, jonne oli vienyt minut kädestä pitäen. Rebecca valutti alkoholia alastomalle vartalolleni ja nuoli joka pisaran. Kieli teki tutkimusretkiään pitkin minua, hän sai minut rimpuilemaan ja voihkimaan otteessaan, vaikka kumpikaan ei enää tiennyt missä alkoholi muka piti paikkaansa.
Hänen hengityksensä oli kuuma ihollani, kun tyttö puri minulle jälkiä vieri viereen ja kuiski, että se oli vain merkki rakkaudesta.

Aamulla kumpikaan ei kertonut muistavansa.

[Violetu]

Ihanaa, femmeä <3
Koko asetelma on tosi kiinnostava ja hahmoilla on nätit nimet.
Varsinkin kolmas raapale sytytti tosi paljon, erityisesti viimeinen lause oli  mahtava. Koko tuo teeskenteleminen, ettei muka muista on vaan jotenkin niin hieno kuvio.
Tämä tulee todennäköisesti vielä sattumaan, mutta odotan silti innolla seuraavia raapaleita ja sitä, kuinka tyttöjen lopulta käy...

~Violet, joka nautti lukukokemuksesta hyvin paljon ^^

[Zarroc]

Violetu, oi ihanaa, kommentti :3 hienoa, että johonkuhun teeskentelykin nappaa ja onhan se tosiaan aika mielenkiintoinen ratkaisu niiden osalta, jotka kuitenkin yrittävät rakastaa toisiaan... kiitos kommentista, tässä tulisi lisää sattumia ^^


Genre: drama
Rating: S


4. Tatuoidut kahleet


    Sinun katseesi on tulta ja tappuraa
    kai olisi jo aika luovuttaa?
    Noin villiä ei voi kesyttää,
    sydäntäsi koitan turhaan lepyttää.
      - Otteessa, Raaka-aine

Sinä talvena minä tatuoin kahleet käsivarsiini. En harkinnut muuta ja vanhempani suostuivat siihen pitkin hampain. Kahleet lähtivät hauiksista ja kiersivät käsivartta pitkin päättyen ranteisiin. Niitä särki ja punoitti seuraavan kolme viikkoa, mutta lopulta ne parantuivat.

Kun Rebecca näki ne ensimmäisen kerran, hän vain tuijotti. Minä odotin jotain saarnaa siitä, että olin tehnyt tyhmästi ja niin edelleen, mutta hän ei sanonut mitään. Tyttö katseli niitä pitkään, käänteli käsiäni otteessaan ja lopulta hän painoi pienen suudelman ranteelleni. Kohotin kulmiani, hän hymyili ja pudisti päätään.

Silloin kaikki tuntui vielä normaalilta.
Vain viikko sen jälkeen hän huusi, repi ja riuhtoi ja minä halusin huutaa vastaan samalla tavalla, mutta ei se olisi ollut sellaista kuitenkaan. Meidän olisi jo pitänyt laskea irti toisistamme, mutta tunsin olevani hänen otteessaan tiukemmin kuin missään muualla. Henkeni ei kulkenut kunnolla ilman hänen seuraansa, enkä kyennyt iltaisin nukahtamaan ellen kuullut hänen sanovan hyvää yötä.

Sateen piiskaamalla tiellä jälleen kerran auton ratissa istuessani hän istui vieressäni pelkääjänpaikalla.
”Et saisi ajaa.”
Se oli enemmän kysymys kuin toteamus, minä hymähdin synkästi. Se ei ollut haitannut häntä niinä pitkinä öinä, kun olin vienyt häntä sivuteitä pitkin sinne, mistä meitä ei enää kyseltäisi. Nyt haittasi, koska minä olin vihainen ja hän oli katkera ja me molemmat välitimme silti.
”En niin.” Painoin kaasua.

[Zarroc]

Genre: drama
Rating: S


5. Jättö (ennen sortumaa)


    Une dernière danse
    Pour oublier ma peine immense
    Je veux m'enfuir que tout recommence
    Oh ma douce souffrance.
      - Dernière Danse, Indila

Tein tietoisen valinnan jättäessäni hänet.
Oli hetken kevät – en minä muita edes muistanut –, hän tuoksui savulta ja petokselta. Minä halusin kai todistaa, että selviäisin yksinkin, mutta oikea syy oli, etten kestänyt enää katsella häntä. Tunsin itseni niin heikoksi hänen rinnallaan ja se sai minut romahtamaan kerta toisensa jälkeen. Halusin halata häntä, suudellakin kai ja tajusin, että halusin kaiken vain olevan niin kuin ennen. Mutta eihän mikään ikinä ollut ja se korvensi liian syvältä.

Kuten Maj Karmakin lauloi, Kai joskus on vaan pakko mennä, joku rakastaa, mut tajuaa et tarvii vapauden ja niin minullekin kävi. Muistin hänen katseessaan olevan vihan ja katkeruuden, kun kerroin hänelle; "Minun on vain pakko mennä." Hän sylki sanoja suustaan halveksuen ja minä adrenaliinipuuskassani käännyin ympäri ja kävelin ulos hänen elämästään katsomatta kertaakaan taakseni.

Sen jälkeen näin hänet muutamaan otteeseen, hän käänsi aina katseensa pois minusta ja oli kuin ei huomaisikaan. En ollut pahoillani siitä, ei tarvinnut enää kaiken jälkeen.
Rebecca tiesi sen itsekin, siksi hän ei enää ottanut yhteyttä eikä pyytänyt anteeksi. En halunnut häntä takaisin, olin valmis siirtymään eteenpäin.

Myöhemmin seisoin linja-autoasemalla ja näin hänet taas.
Kohtasin tytön katseen ja luin hänen silmistään, kuinka paljon hän yrittikään pitää kiinni muistoista. En antanut hänelle mahdollisuutta kävellä luokseni ja aloittaa alusta.

[Zarroc]

Genre: drama
Rating: S


6. Sinisiä ruusuja


    Baby would you dance with me to the night
    Into the serious moonlight
    Brighter than the stars above you shine?
    And the loving feels alright
      - Dance D'Amour, The 69 Eyes

Hypistelin hermostuneena sinisen ruusun vartta. Istuin autossa koulun ulkopuolella ja odotin, että Rebecca tulisi ulos. Se oli ollut niitä hetken hairahduksia, mielijohteita, jotka olivat lopulta johtaneet siihen, että kävin ostamassa kaksi sinistä ruusua. Yhden molemmille vuosille hänen kanssaan.
Olin ostanut myös yhden punaisen, sille suhteelle, joka meillä oli joskus ollut. Olin kuitenkin jättänyt sen kotiin, ei sitä kannattaisi viedä. Ei enää.

Lopulta odotukseni palkittiin ja ihmiset vyöryivät ulos etuovista. Rebeccaa odotti hänen äitinsä ja poikaystävänsä, mutta minä en välittänyt vaan nousin autosta ja lähdin astelemaan heitä kohden.
Kantani napsahtelivat asfalttiin ja tyttö tajusi minut lähes hetkessä, katseli leopardikuvioisia kenkiäni kuin näkisi ne ensimmäistä kertaa. Hänen katseensa kiersi vartalollani ja siitä silmiini.
Pakokauhu viivähti hänen kasvoillaan, kuten varmaan minunkin.
”Hei”, minä sanoin ollessani lähellä ja ojensin ruusut hänelle. Se mies hänen vieressään tuijotti minua, kuin olisin ollut hänelle uhka. Niinhän minä olinkin.

Rebecca nielaisi.
”Hei.”
Hänen äänensä värähti, hän otti ruusut vastaan ja hetken mietittyään tyttö halasi minua tiukasti. Hengitin syvään hänen tuoksuaan ja yritin koko ajan unohtaa.
”Minulla on sinulle vielä yksi, tule käymään illalla.”
Kuiskauksestani hänen hengityksensä pysähtyi hetkeksi, mutta jatkui taas nopeampana. Sydämen syke tuntui kovana rumpuna minua vasten, mutten vain voinut päästää irti hänestä. Tiesin, että menetin hänet jo silloin, kun astuin ulos autosta.

En minä osannut unohtaa.

[Zarroc]

Genre: drama, romance
Rating: k-11
Warnings: puhetta itsemurhayrityksistä


7. Etten katoaisi


    - Waste no time dreaming in vain!
    You and I aren't built to last.
    - Go astray - the only way!
    You and I will make it fast
    - Burn the candle at both ends!
    Let's take a ride before we fall.
    - Leave no room for happy endings!
    And make it right for once and for all.
      - Neverlasting, Sentenced

Rebecca tuli illalla käymään.
Minä seisoin portailla, edelleen samoissa vaatteissa ja ojensin hänelle punaisen ruusun. Tyttö otti sen vastaan varoen, haistoi sitä ja näin jo, kuinka kyyneleet alkoivat hiljalleen valua hänen poskillaan.
”Tiedätkö sinä, kuinka paljon kaipasin sinua?” Hän nikotteli ja minä pudistin päätäni. En minä tiennyt, ei hän ikinä sitä minulle kertonut. ”Tiedätkö, kuinka paljon se sattui minuun?”
Minä pudistin päätäni, en minä tiennyt.

”Tiedätkö kuinka monta kertaa minä yritin?”
Nyökkäsin hiljaa. Olin saanut kuulla siitä, aina joku kertoi. Minä luulin, että se mies olisi estänyt jokaisen yrityksen, mutta eihän siitä ollut ennenkään mihinkään ollut. Joka kerralla minun sydämeni oli jättänyt lyönnin välistä ja olin miettinyt, entä jos olisin menettänyt hänet lopullisesti?
Saatoin elää ilman häntä, mutta en ilman, että hän oli tässä maailmassa.

”Halusin, että olet onnellinen.” Sanoin vaikealla sävyllä, Rebecca pudisti päätään. Ruusu tippui maahan, kun kaappasin hänestä kiinni ennen kuin hän kerkesi kääntyä karkuun.
Puristin hänen selkänsä itseäni vasten, hautasin kasvoni hänen niskaansa ja toivoin, että olisin sittenkin ollut vahvempi ja jäänyt hänen luokseen.

”Minäkin rakastin sinua silloin.” Hän kertoi vaimeasti irroittautuessaan otteestani, nosti ruusun ja katsoi minua vielä kerran. Jäin seisomaan portaisiin ja seuraamaan, kun hän asteli pois luotani.
Ei minulla ollut voimia juosta hänen peräänsä. Mutta ehkä ensi elämässä.

”En katoa kovin kauas.” Hän lupasi.

[Kaatosade]

On pitänyt kommentoida tätä jo monta päivää, mutta olen vain ollut sellaisessa mielentilassa etten tahdo saada päästäni ulos mitään edes semijärkevää. Yritän nyt kuitenkin.

Femme nappaa aina, ja tykkäsin tässä kovasti tämän hankalan on/off-suhteen kuvailusta. Rebeccasta tuli hyvin selkeä mielikuva, siitä miten hän tekee oman päänsä mukaan eikä tunnu piittaavan Karitan tunteista juurikaan. Hän piittaa vain itsestään ja toinen yrittää siinä sitten jotenkin kestää mukana, että ollaanko tänään vai eikö olla vai vai. Ja on kuitenkin samalla jotenkin rikkinäinen.

Aamulla kumpikaan ei kertonut muistavansa.

Tämä on aina kiehtova kuvio tullessaan esiin jossain, tehdään jotain ja sitten teeskennellään ettei sitä muisteta, jotta siitä ei tarvitsisi puhua eikä sitä käsitellä. Ihanaa. <3

”Et saisi ajaa.”
”En niin.” Painoin kaasua.

Asenne. <3

Ei multa oikein kummempaa irtoa, mutta tätä sarjaa oli erittäin kiva lukea ja tässä oli paljon herkullisia tunteita, repivää riippuvuutta ja eroja ja kaikkea mukavaa. Ja pätkät toimivat hyvin yhteen muodostaen selkeän kokonaisuuden. Kiitoksia siis lukukokemuksesta. <3

[Zarroc]

Pics, eihän  ajankululla ole merkitystä, vaan sillä, että lopulta kommentoit :3 olet Rebecan suhteen oikeilla linjoilla, hän on juuri sellainen ja hyvä, että välittyi tekstin kautta lukijallekin! Minusta tämä sarja tuntui vähän hutaistulta, mutta niin kai se tuppaa olemaan, kun ei paljon kerkeä suunnitella ja joka päivä vaan lisää tähän... mutta noh, hyvä että kelpasi tällaisenaan.
Kiitos itsellesi kommentista ^^