Suuri kiitos pitkästä kommentistasi,
Lasikuula! Yksikin kommentti tekee iloiseksi, ja vieläpä näin pitkä! (Ja vastaukseni tulee nyt vähän hassussa järjestyksessä, mutta älä välitä.)
Raapale on mulle tyylilajina uusi tuttavuus, ja näytän onnistuneen tavoitteessani, eli herättämään ajatuksia ja tunteita lyhyessä ajassa. On yllättävän kiehtovaa, opettavaista ja haastavaa yrittää ilmaista paljon pienessä sanamäärässä ilman että sanat jäävät vain helisemään tyhjinä ilmaan. Varsinkin kun olen tottunut kirjoittamaan pitkästi ja polveilevasti kokonaisia ajatussarjoja auki.
Viimeistelykin on erilaista, kun Spurttiraapalehaasteen rajoissa yrittää saada joka päivä yhden raapaleen aikaiseksi.
Mitä lyhyempi teksti, sitä enemmän syntyy myös tulkintaeroja - tämä väite todistui mulle hyvin konkreettisesti nyt
luutarha. -raapaleen kohdalla, sillä itse tulkitsen tekstin hyvin eri tavalla. Mutta hyvä niin.
solisluut. raapalesarjan nimenä tuntui heti oikealta, joten hyvä, että pidät siitä. Tyylivalintana se kun saattaa synnyttää mielipiteitä sekä puolesta että vastaan. Sana, lause, idea ja minusta vielä kuva (visuaalinen tehoste) muutamassa yksinkertaisessa tavussa.
Raapalesarja syntyy vasta sitä kirjoittaessa, joten on luultavaa, että aikahyppyjä Olivian elämässä tulee esiintymään enemmänkin. Olivia ja hänen historiansa alkaa vähitellen tulla minulle kuitenkin tutuksi. Olivian ajatuksia on kuitenkin varmasti lähes jokainen (nainen) ajatellut joskus, mutta Olivialla ne ovat saaneet liian suuren roolin.
Raapaleen kertoja tullee vaihtumaan aina silloin tällöin.
bmi.ssä mietin kertojaa aika pitkään, mutta jätin sen hän-muotoon. Minäkertoja olisi ehkä saattanut sopia paremmin.
Toivottavasti löydät luettavaa näistä raapaleista vielä jatkossakin! Eli iso kiitos vielä kommentistasi!
A/N: Spurttiraapalehaasteeseen liittyvänä välihuomautuksena: seuraava raapale oli alunperin yksiosainen, mutta jatkui kaksiosaiseksi - osat on siis kirjoitettu eri päivinä, joten lasken ne haasteen suhteen erillisiksi raapaleiksi, vaikka niistä tulikin yhtenäinen teksti.
***
kuvajainen.
2 x 100 sanaa
***
Katson itseäni peilistä. Hymyilen – olen kaunis. Juhlapuku istuu täydellisesti, iho piirtyy heleänä sitä vasten. Kumarrun eteenpäin ja sipaisen huulikiiltoa. Hymyilen taas. Olen odottanut näitä juhlia jo pitkään.
Katseeni karkaa kuvajaisesta, kun avaan korurasian. Rannekoru. Kaulakoru. Liikkeet ovat niin rutinoituneet, ettei peiliä tarvita. Korvakoruja pujottaessani vilkaisen peiliin ja hätkähdän.
Ote korusta irtoaa ja se tipahtaa lavuaariin, mutta en huolehdi siitä lainkaan.
Jokin peilissä on vialla.
Jokin minussa on vialla.
Nuo eivät ole onnellisen tytön silmät.
Eivätkä nuo terveen tytön kasvot.Paksun meikkikerroksen takaa kuultaa nälkäinen iho. Haaleat silmäni alkavat kostua. Kurkkuani kuristaa.
Minussa ei ole mitään kaunista.Peilikuvan suunpielet painuvat alaspäin.
*
Juhlasali täyttyy puheensorinasta. Olivian sormenpäät punertavat; hän sanoo nauraen kaivaneensa tippuneen korvakorun lavuaarista.
Isak näkee Olivian ja kurtistaa kulmiaan.
Tytöllä on kaunis hymy, mutta silmät eivät naura. Isak on tuntenut Olivian vasta puoli vuotta, mutta nuorukaisesta tuntuu yllättäen, että jokin on Olivialla huonosti.
Hän on kysyä, mikä on hätänä, mutta ei ehdi.
Kummastus sulaa, kun Isak, Olivia ja muu heidän porukkansa kerääntyy yhteen hetkeä ennen pöytiin siirtymistä ja vaihtelee kuulumisiaan viikonlopulta samalla kun otatuttavat pari ryhmävalokuvaa. Olivia nauraa, he nauravat.
Istumajärjestys on ennaltamäärätty, ja ryhmä hajaantuu paikoilleen.
Isak ei huomaa, kuinka Olivia mittailee tarjoiltuja ruoka-annoksia jähmettynein silmin.
Kukaan ei huomaa.
