Poloinen kohmelo | K-11 | soulmate-fikki, fluff | Minttu/Vilho | one shot

[Avaruuspiraatti]

Nimi: Poloinen kohmelo
Kirjoittaja: Avaruuspiraatti

Ikäraja: K-11
Tyylilaji: soulmate-fikki, fluff
Paritus: Minttu/Vilho

Haasteet: FinFanFun1000 (264. Kahvi), Finikesä 2019 (FinFanFun1000), Luodut toisilleen – Soulmate-haaste, Originaali10 #4


A/N: Omistan tämän Saappaattomalle, jolta sain idean tähän fikkeröiseen ja joka on noin muutenkin auttanut minuu tässä keväällä availemaan tarinoiden solmukohtia ja ideoimaan kaikennäköistä! ♥

Poloinen kohmelo

Mintun maanantaiaamu oli alkanut varsin tavanomaisella tavalla – ennen kuin kaikki oli tietenkin mennyt päin helvettiä. Toki hän osasi töpeksiä aivan itsekin, mutta tällä kertaa syy siihen, että hän oli kaatanut aamukahvinsa upouuden neuletakkinsa päälle, ei ollut hänen omansa. Eikä sekään ollut hänen syytään, että hänen polviaan oli aivan äkkiseltään alkanut kolottaa niin jumalattomasti, että hän oli joutunut polkemaan apteekin kautta ja myöhästynyt siksi koulusta. Ulkona kaiken lisäksi satoi kaatamalla, eikä Minttu vieläkään ollut ostanut uutta sadetakkia rikkinäisen tilalle. Se tosin oli ihan hänen oma vikansa, ei hänen sielunkumppaninsa.

Kahvilan sisäänkäynnille ripustettu kello kilahti, kun Minttu riuhtaisi oven auki. Hän astui vettä valuvana kynnyksen yli ja hengitti huojentuneena kahvin aromikasta tuoksua. Sateen ropina vaimeni, kun ovi painui hänen selkänsä takana kiinni.

"Hei", tiskin takana seisova poika sanoi ja hymyili koko hammasrivistöllään. "Aika kamala sää, vai mitä?"

Minttu vastasi ärsyttävän pirteään tervehdykseen epämääräisellä murahduksella.  "Yksi cafè latte, kiitos", hän sanoi. Hän ei sosialisoisi tänään enää yhtään sen enempää kuin tarve vaatisi.

"Juotko täällä?"

"Joo."

Poika näpytteli jotain kassakoneeseen ja viritteli taas jotain small talkin tapaista, kun huomasi Mintun repusta roikkuvan pyöräilykypärän: "Toivottavasti tuo sade hellittäisi pian. Mäkin tulin fillarilla töihin."

Minttu nyökkäsi. He tuijottivat toisiaan hetken kiusallisessa hiljaisuudessa.

"Niin", poika yskäisi nyrkkiinsä. "Se tekisi sitten 3,40. Käy vain istumaan, mä tuon kahvin pöytään."

"Kiitti."

Minttu oli vihannut sielunkumppaniaan aina siitä päivästä lähtien, kun hän oli ymmärtänyt, mitä sielunkumppanuus edes tarkoitti. Heti kun hän oli saanut selville, mistä yllättävät haamusäryt, -kivut ja -kolotukset johtuivat, hän oli osannut kohdistaa turhautumisensa yhteen poloiseen ihmiseen. Valitettavasti Minttu ei tiennyt, kuka oli tämä poloinen, joka teki hänen elämästään välillä erittäin hankalaa, mutta siitä hän oli varma, että itsestään tämä ei ainakaan osannut pitää kamalan hyvää huolta. Milloin Mintun polvia tai kämmeniä särki näkymättömät ruhjeet, milloin hänen reisiään ja kyynärpäitään kolottivat olemattomat mustelmat, ja milloin hänen huultaan tai silmäkulmaansa jomotti, kuin joku olisi motannut häntä napakalla oikealla koukulla naamaan. Hänen sielunkumppaninsa oli tapaturma-altis idiootti ja Minttu oli varma, että huolimatta heidän erityisestä siteestään, hän varmasti mojauttaisi tätä takaraivoon, kunhan vain ensin löytäisi tämän käsiinsä. Jos hän nyt edes halusi löytää sielunkumppaninsa. Tämä oli aiheuttanut hänelle paljon päänvaivaa (kirjaimellisesti: Minttu oli kaatanut kahvinsa aamulla juuri siksi, että hänen sielunkumppaninsa oli kolauttanut otsansa johonkin erittäin kovaan ja erittäin kipeää tekevään). Tieto sielunkumppanin henkilöllisyydestä tuskin toisi helpotusta Mintun tilanteeseen.

Sinikellon kahvila oli pieni, mutta koska tähän aikaan päivästä ei kukaan ollut vielä liikkeellä, Minttu sai valita vapaasti parhaimman pöydän ikkunan vierestä. Hän rojahti voipuneena tuolille. Polvia kivisti yhä, vaikka troppi olikin vienyt säryltä jo terävimmän kärjen pois. Hän silmäili poikaa, joka vähän hermostuneen oloisena yritti ehkä muotoilla vaahtoon jotain kuviota. Tämä ei näyttänyt kamalan varmaotteiselta, vaikka Minttu oli kyllä nähnyt pojan täällä useampaankin otteeseen töissä. Hän seurasi, miten poika noukki kahvin tiskiltä. Aluslautanen kuitenkin lipsahti heti tämän otteesta ja kuuma kahvi läikkyi pojan käsille.

"Ai vittu!" Minttu karjaisi ja puristi kätensä nyrkkiin. Hänen ihoaan poltti, mutta siinä ei näkynyt mitään. Häneltä ei mennyt kauaa laskea yks yhteen ja hän nosti katseensa typertyneenä poikaan, joka puolestaan tuijotti häntä säikähtäneen näköisenä takaisin.

"Älä siinä toljota, vaan pistä ne kylmän veden alle", Minttu ärähti ja nousi tuoliltaan. Poika ei liikkunut milliäkään, ja Mintun piti kiertää itse tiskin taakse ja tyrkkiä tämä hanan luokse.

"Jumalauta sun kanssasi", Minttu kiroili ja työnsi ehkä vähän turhankin karskein ottein pojan kädet kylmän veden alle. "Ei ole todellista."

"A-anteeksi", poika sönkötti ja tuijotti Minttua silmät pyöreinä.

"Ei ole vittu todellista", Minttu kiroili lisää. Hän piteli pojan ranteista kiinni, jottei tämä vetäisi käsiään vahingossakaan veden alta pois. "En voi uskoa tätä."

"Anteeksi."

"Sinä", Minttu henkäisi ja katsoi taas poikaa silmiin. Poika toljotti häntä yhä takaisin. Minttu ei ollut varma, näyttikö tämä enemmän säikähtäneeltä vai siltä, että tämä oli todistanut juuri ihmeen. Ehkä kyse oli molemmista.

"Sinä?" Minttu toisti nyt epäluuloisempana. Hän päästi viimein pojan käsistä irti ja astui kohteliaan mitan päähän. Poika ei liikkunut vieläkään. Tämän hölmistynyt ilme kiehutti Mintun verta vain entistä enemmän.

"Sä olet oikea… oikea… idiootti", Minttu huudahti. Hän ei pystynyt enää hillitsemään itseään. Kaikki vuosien varrella kasautunut kiukku oli nyt saanut kasvot kohteelleen. Nätit kasvot, mutta sillä ei ollut nyt väliä. "Tajuatko sä, mitä kaikkea mä olen joutunut kestämään elämäni aikana? Eikö sulle tullut koskaan mieleen, että voisit olla ehkä vähän varovaisempi, häh?"

Poika näytti siltä, ettei ihan prosessoinut kuulemaansa. Minttu pudisti päätään. Sen lisäksi, että hänen sielunkumppaninsa oli poloinen kohmelo, tämä oli ilmeisesti myös totaalinen tomppeli.

"Sun kannattaisi hakea noihin jotain kylmää", Minttu sanoi ja nyökkäsi pojan käsien suuntaan. Poika laski katseensa hitaasti alas ja näytti viimein muistavan sattuneen haaverin.

"Ei hemmetti, mä olen oikeasti niin pahoillani", poika ähkäisi ja viiletti muuta sanomatta takahuoneeseen. Minttu pyöritti silmiään ja palasi takaisin pöytäänsä. Poika tuli pian takaisin kahvilan puolelle mukanaan keittiöpyyhkeeseen kiedottu kylmäpussi. Hän näytti sitä Mintulle ja kohotti kulmiaan kuin hyväksyvää peukkua odottaen.

"Älä nyt esittele sitä, vaan pistä se käsillesi", Minttu huokaisi. Poika teki työtä käskettynä. Jomotus Mintun käsissä helpotti vain vähän. Poika seisoi kiusaantuneen näköisenä tiskin takana monta pitkää sekuntia, ennen kuin kiersi sen ja tuli istumaan Mintun pöytään. Hän vältteli Mintun katsetta. Minttu käytti ajan hyödykseen ja luki pojan rintaan kiinnitetyn nimilapun. VILHO. Se oli kiinni pojan mustassa työpaidassa hakaneulalla, ja nopeasti Minttu ymmärsi, miksi hänen sormenpäitään aina välillä pisteli ikävästi.

"Mikä sun nimi on?" Vilho viimein kysyi.

"Minttu", Minttu vastasi ja risti kätensä puuskaan. "Sä olet ilmeisesti Vilho?"

"Mistä sä sen tiesit?"

"Sun nimikyltistä."

Vilho katsoi paitansa rintamusta. "Ai."

"Näytä mulle niitä sun käsiäsi."

Vilho ojensi epäröimättä kätensä pöydän yli Mintun tarkasteltavaksi. Vilhon iho punoitti ikävästi kohdasta, johon kahvi oli kaatunut, mutta hänen ihonsa ei ollut mennyt rikki – heidän molempien onneksi.

"Sun pitäisi olla varovaisempi", Minttu moitti. Vilho ei sanonut mitään, vaan toljotti häntä taas kuin lumottuna.

"Mikä ihme sulla on? Onko mun naamassa jotain?"

"Häh? Ei tietenkään. Anteeksi…" Vilho mutisi ja painoi katseensa pöytään. Minttu oli varma, että tämän korvat vähän punoittivat. Hän odotti, että Vilho sanoisi vielä jotain, mutta tämä pysyikin hiljaa.

"Joten…" Minttu jatkoi, kun kiusallinen hiljaisuus venyi miltei sietämättömäksi. "Mitä sun polville kävi aamulla?"

Nyt Vilho aivan selkeästi punasteli. "Öh. Anteeksi."

"Lakkaa jo pyytelemästä anteeksi."

"A-ant– … krhm."

Minttu hengitti syvään. Hän painoi kylmäpussin takaisin Vilhon käsille.

"Mä kaaduin fillarillani", Vilho viimein vastasi. "Tulin kaarteeseen liian lujaa. Olin myöhässä töistä…"

Minttu nyökkäsi. Hän ei voinut olla tuntematta hieman myötätuntoa Vilhoa kohtaan: tämä vaikutti ihan hyväsydämiseltä tyypiltä.

"Entä se kipeä nenä parin viikon takaa?" Minttu jatkoi.

"Ah", Vilho naurahti hermostuneena. "Mä sain vahingossa turpaani."

"Vahingossa?"

"Tai siis kaadoin kaljat vahingossa yhden kundin päälle… Mutta en mä voinut sille oikeasti mitään! Se oli mua ainakin päätä lyhyempi, niin totta kai kaikki lensi sen naamaan, kun mä vähän horjahdin."

Minttu huokaisi ja hymyili jo vähäsen. Häntä ärsytti se, ettei häntä oikeastaan ärsyttänyt enää laisinkaan tapaus Vilho. Tämä oli kohmelo ja tomppeli, mutta varsin herttainen sellainen.

"Entä sä?" Vilho kysyi hieman ujona. "Onko sulla kaikki hyvin?"

"Häh?"

"Sulla on vatsa aika usein kipeänä…"

Minttu ei pystynyt nielemään pientä nauruntyrskähdystään. Vilhokin nauroi vähän, muttei selvästi tiennyt, mille he oikeastaan nauroivat.

"Mä olen ihan kunnossa", Minttu vakuutti ja taputti Vilhon käsiä. Vilho hymyili typeränä saamastaan kosketuksesta, mikä taasen sai jonkin Mintun sisällä läikehtimään. Hän kuitenkin kokosi nopeasti itsensä. "Olettaen tietenkin, että saan uuden kahvin edellisen tilalle", hän jatkoi.

"Ah, niin tietenkin!" Vilho huudahti ja kompuroi ylös tuolilta. Hän tiputti kylmäpussin kaksi kertaa lattialle, ennen kuin onnistui palaamaan takaisin tiskin taakse.

"Voisitko tehdä sen tällä kertaa kylmänä?" Minttu pyysi. Vilho mutisi jotain epämääräistä ja kiirehti piiloon takahuoneeseen. Minttu aikoi huikata vielä jotain tämän perään, mutta kahvilan kello kilahti ja tila täyttyi pienen kaveriporukan iloisesta puheensorinasta.

"Pieni hetki!" Vilho huusi uusille asiakkaille takahuoneesta.

Minttu naputteli kynsillään pöytää ja katseli ulos ikkunasta. Kadunreunaa pitkin virtasi vettä voimakkaana norona. Kaveriporukka siirtyi vähän kauempana olevaan pöytään seurustelemaan ja pian sen jälkeen Vilho toi Mintulle jääkahvin ja valkean servietin. Siihen oli tussattu puhelinnumero ja vänkyrä hymynaama. Minttu yritti hymyillä Vilholle, mutta tämä oli jo palannut tiskin taakse tekemään tilattuja juomia. Minttu hörppäsi jääkahvistaan ja kaivoi puhelimensa esiin.

Hyvää kahvia. Ei yhtään liian kuumaa

Kesti muutaman tovin, ennen kuin Vilho vastasi hänelle.

Tiedän yhden paikan, jossa tehdään parempaa. Voin tarjota.

Minttu vilkaisi tiskin taakse ja he vaihtoivat keskenään nopean hymyn. Minttu punastui, mikä oli aivan typerää ottaen huomioon, että hänen käsiään särki yhä. Ei se kuitenkaan ollut hänen vikansa, että Vilhossa oli myös hurmurin vikaa.

[kaaos]

Voi jumpe, no oli söpö ::::: ))) melkeen äklösöpö. Mut just tähän iltaan ihan just hyvä ja tarpeen. Mintussa oli kivaa särmää ja liikkistä kuinka helposti se kuitenkin hyväksyi vilhon hurmuruuden. Melkeen silleen "noh, faktat on pöydällä ja tuo se on, olkoon sitten nätti ja hurmaava!" Heh. Ei nyt irtoa kummempaa palautetta, kiva lukukokemus oli!

[Avaruuspiraatti]

kaaos, Ihana kuulla, että pidit! Kiitos kommentista <33

[Fiorella]

Tämä teksti tuli Vaihdokkaista, ja olen siitä iloinen, sillä pidin siitä kovasti. Jossakin aiemmassa lukemassani tekstissä oli käsitelty tätä samaa aihetta sielunkumppanuudesta, jossa kipu siirtyy kumppanille, joten aihepiiri tuntui heti alkuun tutulta.

Minttu oli vihannut sielunkumppaniaan aina siitä päivästä lähtien, kun hän oli ymmärtänyt, mitä sielunkumppanuus edes tarkoitti.

Aika ymmärrettävä lähtökohta tällaiselle suhteelle. Minua mietitytti tässä sielunkumppani-teoriassa jo aiemmin se, miten joka tyyppi on ihan kolhuilla tai kipeä suurimman osan elämäänsä, varsinkin jos toinen osapuoli on tohelon sorttinen. Ei mitenkään hirveän kivaa.

Poika ei liikkunut milliäkään, ja Mintun piti kiertää itse tiskin taakse ja tyrkkiä tämä hanan luokse.

Minusta oli suloista, miten ällistyksen lyömä poika oli ja miten Minttu kaikesta aiemmasta uhoamisestaan huolimatta kuitenkin pian täynnä sympatiaa Vilho poloista kohtaan. Toinen oli niin hidas hoksaamaan, että aloin jo miettiä, auttaisikohan Vilhon käsiä, jos Minttu pistäisi omansa veden alle?

Minttu käytti ajan hyödykseen ja luki pojan rintaan kiinnitetyn nimilapun. VILHO. Se oli kiinni pojan mustassa työpaidassa hakaneulalla, ja nopeasti Minttu ymmärsi, miksi hänen sormenpäitään aina välillä pisteli ikävästi.

Jotenkin tämä oli niin hellyttävän söpö pieni yksityiskohta, etten meinannut kestää. Awws. Voi pistelevät sormenpäät sentään. Ja Minttu parkaa ärsyttää, kun ei ärsytäkään enää. 

Kun kohtaaminen pääsi kunnolla alkuun, niin olipas se hellyttävää. Ehkä siinä sielunkumppanuudessa piilee muutakin kuin kipua, kun heti noin söpösti synkkasi? Jääkahvin valinta ja vänkyrä hymynaama hymyilyttivät minuakin. Tarinan päättyessä jää ihana tunne, että nyt ollaankin vasta kaiken suloisuuden alussa. Tahtoisin lukea lisää, mutta kyllä tämä ihan sopivaan kohtaan loppui. Sehän on hyvä merkki, että lukija ei ehdi kyllästyä vaan haaveilee jatkosta.

Kiitos tästä illan ihastuttavasta tunnelmapalasta.

[Avaruuspiraatti]

Minua mietitytti tässä sielunkumppani-teoriassa jo aiemmin se, miten joka tyyppi on ihan kolhuilla tai kipeä suurimman osan elämäänsä, varsinkin jos toinen osapuoli on tohelon sorttinen. Ei mitenkään hirveän kivaa.

Minä olen kyllä ihan samaa mieltä. Varsinkin, jos itse on vähän varovaisempi, niin ottaisi kyllä aika pahasti päähän, jos sielunkumppani olisi kamala tohelo ja kömpelö ja kolhisi itseään aina kun kerkiää. Minttua oli hauska kirjoittaa, uskon, että itsekin olisin vähän samalla tavalla uhoomassa, jos itse joutuisin kärsimään haamukivuista harva se päivä. Olen sen verta perso kaikelle höpsölle ja suloiselle, että enhän minä voinut kirjoittaa Minttua vihaamaan Vilhoa koko lopun ikänsä Ja onhan Vilho kaikessa toheluudessaan kamalan herttainen poika. Kyllä hän varmasti oppii varovaisemmaksi nyt, kun tietää, kuka hänen kivuistaan joutuu myös kärsimään.

Ihana kuulla, että olisit mielelläsi lukenut tästä kaksikosta lisääkin. Se on aina paras kehu kirjoittajalle ♥ Kiitos kommentista, Fiorella!

[Vlad]

Ei vitsit tää oli suloinen <3 Ja pakko sanoa, että en ole koskaan kuullutkaan sanaa ”kohmelo” Mutta taisin vähän rakastua siihen sanaan, koska Vilho.

Mä tykkään soulmate-tropesta, mutta en ole aikaisemmin siitä suomeksi mitään lukenut, joten tämä oli oikein mukava ensikosketus sielunkumppanuuteen suomeksi. Pakko myös sanoa, että voi Minttu, kun joutuu kestämään haamukipuja, vaikka toisaalta kyllä ymmärrän Vilhoakin, koska samaistun niin kovaa taidan olla itsekin vähän kömpelö ja taoaturma-altis tapaus, että käy tavallaan vähän jopa sääliksi Vilhoa.

Wää, enhän mä osaa edes sanoa mitään järkevää, koska että tää oli söpö teksti!!! Minttu on ihana ärsyyntymisensä kanssa, Vilho on oikein lutu - ja tykkään kaikista hauskoista yksityiskohdista, kuten siitä, että Mintun piti mennä itse tiskin taa tyrkkimään Vilho hanalle.

Kiitos tästä ihanasta tunnelmapalasesta!

[Avaruuspiraatti]

Sielunkumppanit-fikit on aivan ihania, vaikka niitä en kyllä itsekään ole juuri tullut lukeneeksi! Tuntuu, ettei suomeksi sellaisia kirjoiteta niin paljoa, ja englanniksi taas en oikein tykkää fikkejä lukea, kun silloin tuntuu katoavan kaikki omat taidot kirjoittaa mitään Ihana kuulla, että tämä aiheutti söpöystunteita ja että opit uuden sanankin Kävin itseasiassa nyt katsomassa, mitä kohmelo ihan oikeasti meinaa (meidän perheessä sitä kun on käytetty kömpelön synonyyminä) ja:

1. kylmyydestä johtuva kankeus
2. krapula; alkoholinkäytöstä johtuva epämukava jälkitila

Oi voi

Kiitos paljon, Vlad, kommentista, kivaa että kävit tämän lukemassa ♥

[Fiorella]

Tunnustan, että minäkin luulin otsikon perusteella, että tämä kertoo juhlinnan jälkeisestä päivästä jonkun onnettoman kohdalla. Mutta olihan tässä sanalla paljon sympaattisempi merkitys.

[Avaruuspiraatti]

Tunnustan, että minäkin luulin otsikon perusteella, että tämä kertoo juhlinnan jälkeisestä päivästä jonkun onnettoman kohdalla. Mutta olihan tässä sanalla paljon sympaattisempi merkitys.

Apuva [simmut peittävä apinaemoji]. Heh, tämä olisikin ollut varmaan vähän erilainen tarina kyllä, jos Vilho olisi sattunut kärsimään kohmelosta (eikä ollut itse sellainen) En tiedä, olisiko Minttu siinä vaiheessa ollut niin kamalan innoissaan auttamassa Vilhoa...

[Kaarne]

Heh, mäkin mietin Fiorellan lailla, että tässä olisi ollut kyse krapulaficistä. Ehdin jo vähän innostuakin, kun pohdin, että hei, hauskaa, nyt sielunkumppanit joutuvatkin jakamaan toistensa krapulan. Mutta sitten ei ollutkaan kyse ihan siitä. Ei se mittään, hieno ja hauska tämä oli silti!

Soulmate-AU:t ovat ykköspaheitani ja siksi(kin) tämä kolahti! Kivunjako on troopeista yksi vähiten söpöjä, mutta tässä sitäkin oli kuvattu tosi sympaattisesti, ja Mintun ja Vilhon tunnistamiskohtaus oli aika hellyyttävä. Tykästyin Vilhoon heti, mutta pidin myös kovasti topakasta ja itsevarmemmasta Mintusta. (Mutta sääliksi käy kahvilan omistajaa, kun heillä on nöin töhö barista )

Oli myös kivaa lukea soulmate-teksti, jossa hahmot olivat ihan suomalaisia ja miljöönkin pystyi kuvittelemaan suomalaiseksi. Ihanaa vaihtelua! Kiitos kovasti tästä, en pahastu vaikka kirjoittaisit lisääkin sielusidostekstejä.

[Avaruuspiraatti]

Kivaa, että sinäkin Nevilla pidit tästä! Kivunjako on kyllä sellainen soulmate-juttu, että siitä saisi vaikka kuinka kamalaa angstia kirjoitettua. Minä en kyllä niille urille, ainakaan näillä hahmoilla, uskaltaisi lähteä Minäkin vähän ajattelin kahvilanomistajaa tätä kirjoitellessani, mutta tulin siihen lopputulokseen, että Vilholla on niin nätti naama, että heillä käy hyvin asiakkaita, vaikkei hän ihan paras työssään ole. Mistä sen tietää, vaikka omistaja olisikin jokin vanhempi rouva, joka pitää Vilhoa kamalan komiana pojankloppina, eikä siksi raaski antaa potkuja!

Kiitos paljon kommentistasi, ehkä palailen vielä joskus näiden hahmojen pariin <3

[Iippa]

Kommenttikampanjasta hei! Tämä on jotenkin äärimmäisen suloinen soulmate-ficci. En ole kauheasti soulmate-ficcejä lukenut, varsinkaan suomeksi, mutta tämä oli nimeltään niin hauska, että oli pakko tarttua. Nautin kovasti myös sun kirjoitustyylistäsi, joten tämä ei ollut muuta kuin nautintoa lukea. Sen verran nimestä komppaan muita, että aluksi luulin kyseessä olevan krapula eikä niinkään kohelo ihminen

Kahvilan sisäänkäynnille ripustettu kello kilahti, kun Minttu riuhtaisi oven auki. Hän astui vettä valuvana kynnyksen yli ja hengitti huojentuneena kahvin aromikasta tuoksua.

Tykkään ihan älyttömästi tästä kuvailusta täsä ficissä. Tulee sellainen fiilis, että on itsekin ihan paikan päällä.(Tämä tosin ei auta mun kahvivajetta, kun tekee vain enemmän mieli )

Tarina on rakennettu hauskasti ensikohtaamisen ympärille, ja se tuntuu jotenkin luonnolliselta kohtaamiselta. Varsinkin kun Minttu on hieman jörö alkuun Vilhoa kohtaan. Kaikki ne Mintun ahaa-elämykset tämän tarinan aikana ovat jotenkin todella ihania ja jotenkin uskottavia.

Kiitos tästä aivan ihanasta tekstistä <3 Toivottavasti Mintusta ja Vilhosta kuullaan vielä.

[Avaruuspiraatti]

Kiitos kommentista Iippa! ♥ Ihana kuulla, että pidit tästä ^–^

[lotus]

Terveisiä kommenttikampanjasta!

Täytyy tunnustaa, että luulin aluksi tekstin käsittelevän kylmyyttä otsikon perusteella. Parempi sekin kai on kuin krapulaa käsittelevä teksti.
En ole juurikaan soulmateista kertovia ficcejä lukenut, niitä prompteja kyllä vähän liikaakin, joten tämä ficci oli oiva ensikosketus tähän tropeen.

Fiilailen Minttua. Olisin mäkin tommonen kuumakalle, jos oma soulmate ois noin tohelo kuin Vilho. Aluksi hieman epäilin, että voiko soulmateaan vihaavan näkökulmasta kerrottu ficci olla fluffya, mutta näköjään voi. Vilho oli söpö. <3 Kahvilan tunnelma oli ihana, vaikka kömpelönä ihmisenä Vilho tietenkin meni kaatamaan kahvin sormilleen. Mintun reaktio tähän oli hyvin uskottava, ja häneen voi helposti samaistua.
Oli myös kiva, kuinka hahmot olivat suomalaisia. Sellaista harvemmin näkee.

Kiitos tästä lukukokemuksesta! <3

[summerblue]

Olen lukenut noin miljoona soulmate-ficciä ja kirjoittanut niitä noin kaksi miljoonaa, mutta en koskaan suomeksi. Olipa söppänä teksti. Tästä tuli jännä olo, koska toisaalta en pitänyt siitä miten ärtynyt Minttu oli sielunkumppaniaan kohtaan, mutta sitten kuitenkin myös ymmärsin häntä. Ja Vilho voi ei, mikä reppana! ♥

Yksi asia joka jäi mietityttämään oli se, että olisin halunnut vähän tietää enemmän näiden hahmojen ulkonäöstä, joten ehkä sen kuvailua olisi voinut ujuttaa mukaan. Makuasioitahan nämä Muuten tässä oli kyllä kivaa kuvailua. Jotenkin olit tosi mukavasti kirjoittanut tuon Mintun ja Vilhon välisen kontaktin ja yhdessä toimimisen. En oikein osaa selittää mitä tarkoitan. Ja kahvilan ja sadepäivän yhdistelmät nyt vain ovat heikko kohtani.

Kiitos tästä!

[Dokumentti]

Poimin tämän kommenttikampajan ja soulmate-haasteen kautta!

En oo oikeastaan sen kummemmin koskaan lukenut soulmate tekstejä, ihan muutaman tän haasteen aikana.
Niissä muutamassa oonkin nähnyt tätä "sua sattuu - mua sattuu" - asetelmaa. Mutta se on kyllä ihan toimiva ratkaisu.

Tää oli super söpö kuitenkin!
Vähän häiritsi tuo Mintun ärtyneisyys ja hyökkäävyys Vilhoa kohtaan, mutta toisaalta sen ymmärtää.
Mäkin olen sen verran sählä, että jos mulla olisi sielunkumppani, joka tuntisi mun kivut, niin ei sekään varmaan onnellinen olisi.

Onneksi tässä kuitenkin Minttu sai itsensä kasaan ja loppu hyvin kaikki hyvin lopulta! Söpöt viestit lopussa!<3

Kiitos tästä söpöstä lukuilosta.