Nimi: Tri Foremanin tutkimuksia: James Evan Wilson - tutustumisopas alkeisiin
Kirjoittaja: jossujb eli meikä
Fandom: House M.D.
Tyylilaji: Vähän huumoria, fluffia ja tirkistelyä. One-shot.
Ikäraja: S
Paritus: Gregory House/James Wilson
Vastuuvapaus: Minä en mistä mitään, kunhan leikin korvauksetta toisten leluilla.
A/N: Muistaakseni minua inspiroi tähän joku yksittäinen screenshotti jostain kolmos/nelokauden jaksosta, mutta en tietysti mitään muista ja toisaalta, sillä ei ole yhtään mitään merkitystäkään. Otsikon keksiminen kesti tuntikaupalla, tämä mihin päädyin on kyllä ihan liian hyvä tällaiselle pelkälle ficletille.(Kuuluu
Multifandom II -haasteeseen)
Tri Foremanin tutkimuksia: James Evan Wilson - tutustumisopas alkeisiinLeikkaussali vitosen laitteistoa oli koko viikon ajan siirretty muihin tiloihin tulevan remotin tieltä ja sen takia neljännen kerroksen käytävä oli perjantai-iltana tukossa. Toisaalta, tuskin viikonloppuna siellä olisi kenelläkään tarvetta liikuskella, potilassanelu kun oli siirretty Princeton Generaliin väliaikaisesti jo kuukauden alusta. Ei tohtori Foremanillakaan olisi muuten ollut saliin asiaa, kunhan ajatuksissaan oli muistanut C-siiven oikaisevan päärakennukseen sihteeristön ohitse, mutta tavarapaljouden takia hänen kulkunsa käytävässä töksähti lyhyeen.
Onneksi tungun pystyi kyllä kiertämään salin seurantaparven kautta, koska olisi ollut vähän tylsää kääntyä takaisinkaan, vaikka etu oikaisusta menikin siinä sivu suun. Maanantaina käytävässä pääsisi taas kulkemaan, vanhoista laitteista käyttökelpoiset Princeton-Plainboro on jo lahjoittanut eteenpäin ja vanhentunut kalusto menisi kierrätykseen. Asiaa ajattelematta Foreman avasi oven parvelle ja oli jo menossa toisesta ovesta ulos ennen kuin seisahtui sijoilleen.
Alhaalla kaljuksi riisutussa salissa oli valot päällä, mutta siihen ei olisi välttämättä kiinnittänyt huomiota, jos ei olisi huomannut tohtori Housen ja tohtori Wilsonin istuskelevan jakkaroilla sen korokkeen päällä, johon normaalisti tulisi leikkausalusta. Nyt jäljellä oleva kiinteä elementti muistutti enemmän liian matalaa ja pitkulaista sohvapöytää, mutta Wilson ja House istuivat kukin omalla puolellaan keskittyneesti sen ylle kumartuneina. Molempien edessä oli siisti rivi M&M's-rakeita, Wilsonilla punaisia ja keltaisia, Housella taas sinisiä ja vihreitä. Keskellä taas oli laakea petrimalja, johon he vuoron perään pompauttelivat peukaloidensa kärjillä karkkeja, jotka House sitten söi ennen kuin pisteet oli ehditty laskea.
Luonnollisesti Foreman ei ainakaan myöntänyt olevansa yhtä utelias kuin Chase tai tunkeileva kuin Cameron, mutta toisaalta, harva oli koskaan nähnyt miten House ja Wilson tulivat toimeen kahdestaan ilman sairaalaympäristön jatkuvaluotoista yleisöä, eikä kieltämättä parempaa kurkistusta olisi voinut toivoa. Olihan Foremanilla käsissään ihan kirjaimellisesti aitiopaikka, ja vaikkei hän lasien takia kuullut sanaakaan, oli molempien kehonkielessä sellaista vapautuneisuutta, että se tuntui, hassua kyllä, lähes intiimiltä.
House hymyili ja Wilson nauroi monta kertaa oikein kunnolla ääneen jutuille, joiden sisältöä oli vaikea kuvitella. Housella oli toki pettämätön tilannetaju, jos tavasta löytää aina mahdollisimman ilkeää sanottavaa saattoi jotain päätellä, joskaan hän ei koskaan tavoitellut kyynisillä sivalluksillaan mitään hyvää.
Huumorintajuttomaksi häntä ei kuitenkaan voinut syyttää, koska aidosti huumorintajuttoman ihmisen vittumaisuus osuu harvoin naulankantaan, ja saattaa jopa vaikuttaa varsin typerältä. House taas oli järjestään ilkeä, sarkastinen, törkeä ja manipulatiivinen, vaan ei missään nimessä tyhmä tai
ajattelematon. Ehei, Foreman jos kuka tiesi, että silloinkin kun Housen kommentit vaikuttivat aivopieruilta, ne olivat aina tarkasti laskelmoituja ärsyttämään arimmasta kohtaa. Huumori vain sulavoittaa ulosantia, vaikkei tarkoitus olisikaan ilahduttaa.
Wilsonia osasi silti kovasti naurattaa, ja oikeastaan Foremania hämmästytti
se enemmän kuin House konsanaan. Valitettavasti kaikki, joilla ikinä oli mitään kosketuspintaa diagnostiikan ylilääkärin kommervenkkeihin tiesi, että Housesta nyt voi ja kannattaa odottaa ihan mitä vain, mutta Wilson oli lääkärinä toista maata. Itse asiassa, Foreman tuumi, Wilsonista ei kovin monella kaiketi olisi yhtään mitään sanottavaa. Tietysti hänen kanssaan oli hyvä asioida työn merkeissä ja vaihtaa siinä sivussa kuulumisia, mutta loppujen lopuksi Wilsonista vain harvoin sai irti mitään oikeasti tähdellistä.
Wilsonin voi sanoa olevan juuri se sellainen ihminen, jonka hyvin voi luulla tuntevansa läpikotaisin, mutta josta kysyttäessä ei osaisi kertoa mitään erityistä. Tai edes sellaista pitkäveteistä yksityiskohtaa, jollaisen usein poimii nopeasti täysin ventovieraista ihmisistäkin. Ei kukaan koskaan sanonut:
"Oi niin, James Wilson! Se kaveri joka kampaa tukkansa hassusti?"Tai:
"Tohtori Wilson? Niin, hänellähän on kromiset vanteet ihan tavallisessa Citroënissa."Sellaiset seikat eivät yksinkertaisesti jäänet kenenkään mieleen, koska hän oli lähestulkoon aina Housen valtavan egon monihehtaarisen vaikutuspiirin sisäpuolella. Onkologian ylilääkärinäkin Wilson tahtoi olla enimmäkseen olemassa lähinnä suhteessa diagnostikkoon viereisessä toimistossa. Ilman Housea hän olisi varmasti lukuisten epäonnistuneiden parisuhteiden jäljiltä huomattavasti epäilyttävämmässä maineessa, lisäpainolastina vielä arveluttavaa historiaa sekaantumisista potilaiden asioihin liian subjektiivisella tasolla. Foreman ei ollut koskaan syventynyt yksityiskohtiin sen koommin, sillä jos johtoryhmässä Wilsoniin vielä luotettiin, niin hän ei nähnyt tarpeelliseksi osallistua likapyykin pesuun sairaalan suuressa huhumyllyssä, mutta sopii se silti myöntää, että jossain toisessa työyhteisössä Wilsonia olisi varmasti juoruhammas nakertanut ankaramminkin. Mutta koska kiltti suklaanappisilmäinen lekuri oli kuitenkin rutiininomaisesti Housen päivittäisistä ruljansseista tolaltaan, oli Foremanin lisäksi monien kuva koko miehestä rajoittunut ja ilmiselvästi jokseenkin vääristynyt.
Tottahan heillä täytyi olla paljonkin yhteistä, jos kerran House osasi noin kovasti Wilsonia naurattaa - ja Wilsonin täytyi ehdottomasti olla vähemmän harmiton, kuin mitä ulkokuori antoi ymmärtää. Foreman oikein huomasi tekevänsä miehestä täyden uudelleenarvioinnin, ja oli se sitten enemmän pahalla kuin hyvällä ei Foreman oikein voinut olla salaa hymyilemättä tyytyväisyydestä. Jos Houselta jotain hän on oppinut, niin sen, että ihmisistä harvoin paljastuu uusia monimutkaisia puolia. Ihmiset noin niin kuin ryhmänä ovat umpitylsää massaa, joten jos jostakusta löytyy jotain ennalta arvaamatonta sopii asiasta olla mielissään. Samaan aikaan Wilson teki petrimaljaan kolme pistettä perä jälkeen, mutta House söi todisteet.
Minkäköhän takia he olivat tällä tavalla iltamyöhään piilossa tyhjennetyssä leikkaussalissa karkeilla leikkimässä? Alhaalla varmasti vielä kaikenlisäksi vetääkin. Sähkörasiat oli revitty auki ja lämmitys toimii, jos nyt on toimiakseen.
Niin no, oletettavasti Wilson oli ollut myöhään töissä, ja vaikkei hän juuri nyt näyttänyt väsyneeltä, saattoi löysästä solmiosta ja vähän hupsusti hapsottavista hiuskiekuroista arvata päivän venyneen liian pitkäksi. House taas tuli rutinoituneesti töihin noin varttitunnin myöhässä aamulla ja lähti niin aikaisin kuin suinkin ellei potilas sitten oikeasti ollut mielenkiintoinen tai Cuddylla toimivia pakotteita. House oli muutenkin huono suorittamaan minimiklinikkatuntejaan, mutta iltavuoro se vasta harvinaisuus olikin. Ei näköjään mahdottomuus kuitenkaan, jos kerran näin myöhään hänet sairaalasta vielä löytää, vaikkakin sitten jostain leikkaussalista tyhjää toimittamasta.
Sellaista juttua Foreman oli useammaltakin taholta kuullut, että Housella oli tapana hyvinkinn tiuhaan tahtiin lorvia synnytysosaston kätilöiden taukotiloissa katsomassa televisiosta
Prescription: Passionin keskipäivän uusintoja, eikä ollut kuulemma yksi tai kaksi kertaa kun Wilson oli liittynyt seuraan. Foreman oli kyllä tarinaa hieman Wilsonin osalta epäillyt (joskin House oli aina siellä missä televisiokin), mutta hänen mielensä oli siinä kuikuillessa muuttunut. Oli vaikea sanoa oliko kumpikaan pelissä johdossa, koska nappuloita oli syöty nopeammin kuin mitä vuoroja oli pelattu, mutta se ei näyttänyt kumpaakaan kovasti haittaavan.
Jäljellä olevat rakeet Wilson kokosi yhteen, koukistaen etusormiaan toisiaan vasten niin että niistä tuli punainen suklaasydämen muotoinen kuvio. Foreman kurtisti otsaansa ja toivoi, että olisi kuullut mitä he sanoivat toisilleen ennen kuin House kurottautui jalkaansa varoen pöydän yli. Ylhäältä käsin oli hankala sanoa varmasti, mutta Foremanista se näytti siltä kuin House olisi poiminut makeiset pöydältä suullaan, pussaillen samalla Wilsonin sormia!
Äkkiä tilanne ei enää vain
tuntunut intiimiltä, mutta Foremanhan se seisoa möllötti vähän kyykyllään nenä kiinni lasissa, tajuamatta peruuttaa takavasemmalle ennen kuin oli jo liian myöhäistä. House ei antanut mitään ennakkovaroitusta noustessaan pystyyn, osoittaen kepillään ylös parvelle ja kirjaimellisesti Foremanin otsaan silmät sinisinä leiskuen. Sitä sopi kysyä miten hän oli edes huomannut heitä vakoiltavan, mutta kukin kärähtää aina housut kintuissa. Wilson havahtui vähän hitaammin, mutta huomattuaan Foremanin parvella lehahti korviltaan punaiseksi kulmakarvojen tanssiessa siihen malliin, ettei hän osannut päättää ollako pöyristinyt, huvittunut vai vihainen, joten hän tyytyi valitsemaan neutraalin rutistuksen jostain näiden kolmen välistä.
Foreman otti askeleen taaksepäin, katsahti ympärilleen ja painoi mikrofonin napista.
"Työaikana ei saa kuksia, menkää kotiinne", hän sanoi niin tyynesti, että se yllätti hänet itsensäkin. Parven lasissa oli hänen nenänsä muotoinen rasvajälki. House katsoi Foremania tyypillisellä tavallaan tuimasti, päätyen yllätykseksi vinkkaamaan silmää ennen kuin koukkasi Wilsonin kepillä jaloiltaan, suudellen tätä performanssiluonteisesti keskelle suuta, kuin tietyn lajityypin elokuvassa ikään. Tirkistelijälle tirkistelijä palkka, kuten aiheeseen sopii.
Wilsonin Foreman näki myöhemmin C-siiven toisessa päädyssä, mutta House oli jo liuennut paikalta - arvatenkin keksimään liudan säälittävän nerokkaita tirkistelyvitsejä. Foreman oli aloittavinaan lauseen, mutta sulki suunsa ja tuijotti hississä ovea. Samoin teki Wilson.
Ilmeisesti osaamatta edelleenkään päättää ollako tuohtunut vai ei, Wilson tyytyi vain puhaltamaan ilmaa rauhallisesti ulos sieraimistaan. Vähän niin kuin meditatiivisesti, ja jotenkin Foremanilla oli sellainen olo, että ensimmäistä kertaa hän saattoi vilpittömästi sanoa tuntevansa tämän miehen vähän paremmin.
FINA/N: Foreman you bastard xD
