Nimi: Sateenkaarieläimiä
Ikäraja: Sallittu
Tyylilaji: Draama, veljestarina
Vastuuvapaus: Nämä pojat kuuluvat minulle, samoin tarina (:
Oma sana: No kerrottakoon ensiksi, että olen aina ollut heikkona veljeksiin. Syytä en tiedä. Ne vain jotenkin... Iskevät minuun. Veljesrakkaus on siis lähellä sydäntäni. Tätä kirjoittelin autossa matkalla sukulaisten luo ja olen tyytyväinen lopputulokseen. Palautetta saapi antaa! ^^
Sateenkaarieläimiä
Morgan rakasti kahta isoveljeään yli kaiken. He olivat hänen maailmansa loistavimmat tähdet ja hänen pienen elämänsä keskipiste. Siellä missä hän oli, olivat myös he, eivätkä he koskaan aikoneet hylätä häntä. Niin oli nyt ja niin oli aina oleva.
River, toisiksi nuorin ja vanhin heistä, saattoi toisinaan olla vähän äksy, mutta mumisi aina jälkeenpäin anteeksipyynnön ja nosti pikkuveljensä liitelemään yläilmoihin. Ja River sai hänet aina hymyilemään. Kurjimpinakin hetkinä hän saattoi löytää jotain iloitsemisen aihetta tai tehdä jotain älyttömän hassua, joka sai Morganin kikattamaan hullun lailla.
Domin viereen saattoi aina öisin hipsiä, jos pelotti, eikä hän ikinä kieltänyt sitä tai moittinut häntä siitä. Domin mieleen ei olisi koskaan tullut sellaista ikävää asiaa, että olisi kutsunut häntä pelkuriksi. Sen sijaan hän peitteli hänet sänkyyn ja kuiskaili mukavia asioita, jotka saivat Morganin aina rauhoittumaan.
Ukkosyöt olivat erikoisia öitä. Silloin he kaikki kolme nukkuivat samassa sängyssä, sillä Dom ja River eivät pitäneet ukkosesta. Se liittyi jotenkin äitiin, mutta Morgan oli liian pieni muistaakseen sitä itse.
Niinä öinä Morgan nukkui kahden veljensä välissä, kun nämä taas valvoivat, koska he eivät voineet nukkua. Nuorin veli ei pitänyt veljiensä ilmeistä niinä öinä. He näyttivät niin surullisilta, että Morgan tunsi olevansa itsekin surullinen, vaikkei hän tiennyt syytä sille eikä hän tykännyt olla surullinen. Silloin oli paha olla.
Yhtenä sellaisena yönä Morgan oli sanonut:
”Älkää olko surullisia.”
Dom hätkähti havahtuessaan omista ajatuksistaan ja katsoi häntä hämmentyneenä. Ukkonen pauhusi ulkona raivokkaasti.
”Ei me olla surullisia”, River sanoi hiljaa katsomatta poikaan. ”Meitä väsyttää.”
”Nukkukaa!” kuului Morganin komento.
”Kuulehan pikkumies”, River sanoi, ”mitä jos alkaisit laskea niitä sateenkaarieläimiä?”
”Jos te laskette mun kanssa!” Morgan vastasi. Hänen veljensä vilkaisivat toisiaan.
”Okei”, Dom sanoi hymyillen. ”Ekaks tulee… oranssi pingviini!”
”Sitten tulee keltainen kissa”, Morgan sanoi innoissaan ja katsoi sitten odottavasti Riveriä, joka katsoi tyhjyyteen, kunnes poika tökkäsi häntä.
”Mitä?” River älähti. ”En mä aio laskea elukoita.”
”Kilttiii!” Morgan aneli ruskeat silmät anovina.
”Oo sille mieliksi, R”, Dom sanoi. River huokaisi ja kääntyi selälleen.
”Pinkki mursu”, hän pamautti. Dom tyrskähti ja Morgan kikatti riemuissaan.
”Violetti norsu”, Dom sanoi ja Morgan oli tikahtua.
Ja niin peli jatkui, kun Morganin veljet viihdyttivät häntä keksimällä mitä hullunkurisimpia väri- ja eläinyhdistelmiä. Lopulta Morgan, joka oli jo melkein unessa, sai kunnian sanoa viimeisen eläimen.
”Kultainen enkeli”, poika mutisi silmät jo ummessa.
Dom ja River jähmettyivät. He katsoivat toisiaan tyrmistyneinä. Morgan ei saattanut mitenkään muistaa…
”Mutta eihän toi oo eläin, Morgan”, River kähisi, mutta pikkuveli oli jo unten mailla. River tunsi kuinka kyyneleet kohosivat hänen silmiinsä. Ukkonen jylisi.
”Ei ollenkaan eläin”, River kuiskasi. Sängyn toisessa päässä makaava Dom ei edes yrittänyt piilotella kyyneliään.
”Ei niin”, hän vastasi ja nielaisi vaikeasti. River veti vavisten henkeä Morganin toisella puolella.
”Ei niin.”
Isoveljillä oli edessä taas yksi uneton ja lohduton ukkosyö.
Oma sana 2: Jos mietitte kunkin veljeksen ikää niin tässä selvennys: Morgan on viisi, River neljätoista ja Dom kaksikymmentä.