Title: Kun menettää kaiken, ei oo mitään hävittävää
Author: Julma-Nala
Beta: mitäs minä sillä, tämähän on puhekieltä
Genre: angst, angst
Pairing: ei oikeastaan, ei mitään oikeaa
Rating: K-11
Warnings: Kielenkäyttö…
Summary: En ikinä unohda sun ilmettäs, kun purin sua.
Disclaimer: En omista Indican biisiä, en.
A/N~ Joo, eli todella kaukaisesti todellisuuteen liittyvä pätkä erään raksun ripareista ja muusta siihen liittyvästä. Ei ole kieliopillisesti korrektia tekstiä, eikä kuulukaan olla. Kirjoitettu vähän niin kuin kirje, mutta toisaalta ei.
Kun menettää kaiken, ei oo mitään hävittävää
Moi vaan, Valtter,
mä täällä taas. Sä et ehkä muista mua kunnolla, kun me tavattiin aika harvoin, mut annan sulle vihjeen. Mun mutsi on kummitätis. Joo, mä tiedän, sä oot jo päässy ripille ja kaikkee, mä olin siellä. Se oli varmaan vika kerta, kun mä näin sun leikkivän, ihan niinku ala-asteikäset. Mitä me leikittiin, en oo varma, jotain kuurupiiloa kai, koska kiipesin teiän katolle piiloon ja lähin karkuun, kun löysit mut. Mut se oli ihan epäreilua, kun sä, broidis Jouni ja kaveris Tuomas olitte kolme yhtä vastaan. Te saarroitte mut, mutta tietty sun piti ryhtyä herrasmieheks.
Mä katson liekkiin kynttilän
Ja käsiäni lämmitän
Kun sitä tuijottamaan jään
Sun kasvot edessäni nään
"Sä et mua enää surra saa
Sun täytyy elää uskaltaa
Ja kääntää sivu seuraavaan
Oppia luopumaan"
Otit mut kiinni, pidit käsistä ja käskit Jounin ottaa kolme minuuttii aikaa. Lupasit, että voittaisin, jos pääsisin irti siin ajassa. Mun teki mieli sanoo, etten halunnu sun päästävän mua, mutta tunnethan sä mut, häviäminen ei ollu mulle vaihtoehto.
Oon pahoillani, olin varmaan aika väkivaltanen siinä rimpuillessani, mut sä vaan nauroit ja käskit yrittää kovemmin. No, itte kerjäsit. En ikinä unohda sun ilmettäs, kun purin sua.
Aikusetki katto ihan, että mitä vittua mä oikein tein. Älähit ja päästit irti. Sit Jouni yhtäkkii sano: ”Kaks ja puol minuuttia. Aika hyvä, Di, voitit, vaik olit yksin meitä vastaa.”
Käskin sun näyttää kättäs; siin oli aika syvät jäljet, ei haavaa kuiteskaa. Laitoin siihen puristussiteen, kunnon hampaanjäljillä on tapana turvota.
Kun liian nopea on ihmisen lento
Kuin sudenkorento niin hauras ja hento
Ja liian nopeasti aika voi viedä
Nyt lennä ja riennä vain hetki on jäljellä
Mut kuitenki meil oli sillon hauskaa, ku pelleiltii vaa koko ajan. Sit jossai vaihees maattii kaikki neljä sun sohvalla ja katottii jotai Simpsoneita. Mä olin selkänojalla lukemas englanninkielistä Harry Potteria. Sä kiusasit mua siitä ja mä kostin sulle puhumalla loppupäivän pelkkää englantia.
Konfirmaation jälkeen susta tuli jotenki hiljanen ja pidättyväinen, kauan kadoksissa ollu itsesuojeluvaistoki löyty. Futiskentällä mä näin sun ilmeestäs, että sä olit niinku ennen, mut muuten… Mä kysyin siitä Jounilta, se sano vaa, että kai sä sit kasvoit aikuiseks. Ehkä, en tiiä, vaikka eihän susta virallisesti koskaan tullu aikuista. Sä pidit mua varmaan ihan kakarana, en oo vieläkää ees ripille ehtiny. En kyl tiiä, meenkö ollenkaa, muistot on mulle liikaa.
Kun kivitarhaa kävelen
Haudalta halki katujen
Lupaatko mua seurata
Varjella ihmisvirrassa?
"Jos tänään suru saartaa sua
Oot joskus rakastanut mua
En siksi turhaan elänyt
Irti siis päästä nyt"
Mut vaikka sä varmaan pitäisit mua hulluna, joka ei tajuu mistään mitään, nii mä haluisin, et tiedät tän: Mä rakastan sua, aina. Joo joo, mä tiedän, että nyt on liian myöhästä, niinku jo vuosia sitten oli, mut en mä ikinä uskaltanu kertoo. Mut jos sil ei oo enää välii, nii sithän se ei voi satuttaa sua. Eikä muakaa. Kato kun menettää kaiken, ei oo mitään hävittävää.
Sä hajotit mun maailman kaks kertaa, mut mä en kanna sulle kaunaa siitä, kumpikaan kerta ei ollu sun syytäs. Ekaks tuli Katri, se blondi, joka roikku sun kädessä, kun olit viimeks meillä. Mä en saa sitä kuvaa pois mun päästä; sä istuit sohvalla, halusit selvästi olla jossain muualla, kun se sirkutti sulle jotain, mitä ei sais mutsi kuulla. Kyllähän sen näki, ettet sä pitäny siitä, millaseks horoks se paljastu, mutta kun sun piti aina olla herrasmies. Mä istuin melkein koko illan mun huoneessa juttelemas Jounille, en kestäny kattoo, anteeks.
Kun liian nopea on ihmisen lento
Kuin sudenkorento niin hauras ja hento
Ja liian nopeasti aika voi viedä
Nyt lennä ja riennä vain hetki on jäljellä
Mut se ei ollu vielä mitää, se olis voinu loppua ja loppuiki sitte vähän ajan pääst. Toisella kertaa sä hajotit mun maailman olemalla siinä autossa, minkä se yks nisti ajoi päin Hartwallin tehtaan seinää. Mut ei sekään ollu sun vikas, et sä voinu tietää, että se oli aineissa.
Se nisti pääs helpolla, se kuoli heti. Olisin niin halunnu päästä murhaamaan sen hitaasti ja tuskallisesti sen takia, mitä se teki sulle. Sä makasit kolme viikkoa tajuttomana ja mä istuin sun vierelläs. Katri ei vaivautunu ees tulemaan sinne, koska sä et kuulemma ollu koskaan merkannu sille mitään. Mä tapan sen huoran, sä olit mulle niin tärkeä, miten se kehtas puhuu susta sillee?
Vain välähdys on elämä
Vain säde valomeressä
Sammuva tähti taivaalla
Mustan yön vankina
No, tiedätki varmaan, miten siin sitte kävi. Mä pidin sua kädestä kiinni, kun sä tulit tajuihis. Sä korahdit, kysyit, miks mä olin siinä, mut mä en pystyny vastaamaan. Silitin sun hiuksia, kun kaikkialla muualla oli siteitä ja tikkejä. Sitte sä vaan suljit silmäs ja lääkäreitä juoksi huoneeseen. Mä tiesin, että se oli myöhästä; mä ehdin nähdä, miten elämä sammui sun silmistäs.
Mä istuin siellä sairaalassa ja sitten myöhemmin omassa huoneessa, puhumatta mitään, kirjottaen tätä. Pudotin tän sun avoimeen hautaas, ehkä sä pystyt jotenki lukemaan sen. Mut en oikeen usko, oot jo liian kaukana, et voi tulla enää takas. Sun hautajaisissas mä katoin ylös ja tiesin, ettei taivasta ollu, koska muuten mä olisin nähny sut siellä.
Mun henkilökohtaiselle enkelille,
Di
A/N~ Joo, eli eka originaali, kommentteja kaipailen. Toivottavasti tää ei ollu ihan kauhee, koska itkin kirjottaessani, muistot <3