summerblue, kiva kun tykkäsit! Tässä loppukevään ja alkukesän aikana Potterit taas kuunneltuani jäi mieleen tuo Ronin tapa tunkea suu erityisen täyteen, vaikkakaan kirjoissa se ei estänyt herraa puhumasta
Kiitos myös rakentavasta, tuota kohtaa pyörittelin päässäni monta kertaa, mutta en vaan saanut siihen sopivampaa sanaa. Suurkiitokset kommentista!
Fairy tale, äidin vaistot tuntuu olevan tietynlainen supervoima. Sitähän sanotaan, että monesti äidit tietää asioita jo ennen lapsiaan! Kiva kuulla, että osasin herätellä uteliaisuutta. Toivottavasti seuraavat osat eivät tapa sitä uteliaisuutta. Kiitos, kun jätit kommentin!
Fiorella, ihan mahtavaa, että pidit taiasta! <3 Itsekriittisenä pohdin monta kertaa, olisiko tämä tarpeeksi hyvä täyttämään toiveesi, mutta voin huokaista helpotuksesta, kun osuinkin nappiin. Tuota mietin itsekin, että olisikohan kuitenkin velhot ja noidat vielä valmiita jatkamaan sukua pidempään kuin "tavalliset ihmiset". Ihanaa tosiaan, kun pidit tästä ja kiitos, kun kommentoit!
A/N: Seuraavaa osaa, olkaa hyvät. Tämä osa olikin vaikeampi. Siinä, missä mahdollisesti lukijat ovat jännittäneet ja pohtineet, kehen Mollyn vaisto osuu, olen sitä pohtinut itsekin ja muuttanut tarinan kulkua ainakin kolmesti alkuperäisen suunnitelmani jälkeen
TOINEN OSA
Muutama päivä kului, eikä kukaan perheestä ollut vieläkään vahvistanut, että Molly olisi ollut oikeassa epäilyksissään. Toisaalta nainen oli huomannut jokaisen lapsensa kanssa juteltuaan, että kaikilla tuntui olevan jotain meneillään. Ei toki negatiivista kaikilla, mutta oli siinä silti paljon ajateltavaa, kun jokaisen kuuden lapsen kanssa oli asioita puitavana. Romaniassa asuva Charlie oli opetellut käyttämään yhtä jästien viestintätavoista: puhelinta. Arthur oli tästä vallan innostunut, hän oli itse opetellut puhelimen käyttöä jo joitain vuosia sitten, kun Ronin ja Harryn oli täytynyt sopia menoistaan puhelimitse, Harryhän asui jästien kanssa ison osan elämästään.
“Onpa mukavaa, kun ei tarvitse olla huolissaan siitä, jaksaako pöllö koko matkan Romaniaan ja takaisin”, Arthur totesi tyytyväisenä lopetettuaan hetki sitten taas yhden puhelun Charlien kanssa.
“Olet aivan oikeassa, Arthur, mutta soisit Charlielle kuitenkin hetken rauhan, ehkä yksikin puhelu päivässä riittäisi”, Molly totesi hieman huvittuneena. Tietenkin nainen oli onnellinen siitä, että oli helpompaa pitää yhteyttä toisiksi vanhimpaan poikaan, mutta tietenkin hän varmasti kaipasi omaakin rauhaa. Etenkin, kun Charlie oli työssään kiireinen ja oli tottunut siihen, että perheen kanssa viestintä tapahtui kirjeitse.
“Mutta puhelin on juuri siksi, että sitä käytetään”, Arthur julisti ja istuutui pöydän ääreen napaten Päivän Profeetan käsiinsä.
“Kuule Arthur”, rouva Weasley aloitti hetken kuluttua. Arthur vilkaisi vaimoaan lehtensä yli kysyvästi, mutta huokaisi sitten.
“Ethän sinä vain ala taas jauhaa siitä selittämättömästä tunteesta?” mies kysyi hieman turhautuneena, mutta kuitenkin varovasti, hän ei halunnut suututtaa Mollyä, joka oli viimeaikoina tuntunut olevan muutenkin tavallista kireämpi, lasten murheet kun olivat aina äidinkin murheita.
“Minkä minä vaistoilleni voin?” Molly kysyi hieman loukkaantuneena, mutta jatkoi kuitenkin hetken kuluttua, “Minusta tuntuu, että Ginny olisi se, jolle se perheenlisäys olisi tulossa.”
“Ginny? Oletko sinä aivan varma? Etkö sinä sanonut aiemmin tällä viikolla, ettei sinulla ole harmainta aavistustakaan, ketä tämä sinun tuntemuksesi koskee?” Arthur kyseli. Hän oli jättänyt lehden käsistään pöydälle. Ajatus siitä, että heidän kuopus, vasta pian kahdeksantoista vuotta täyttävä tytär olisi raskaana, oli Arthurille näköjään kova pala purtavaksi.
“Minulla vain on sellainen tunne, Ginny vaikuttaa jotenkin erilaiselta. En minä tietenkään voi olla aivan varma”, Molly sanoi yrittäen rauhoitella miestään. Ei rouva Weasleykään ollut ajatuksesta täysin hyvillään, mutta toisaalta Ginny oli jo täysi-ikäinen ja vakavassa parisuhteessa.
Arthurin lähdettyä töihin, jäi Molly yksin Kotikoloon. Hän kaipasi sitä hälinää, mikä oli vielä pari vuotta sitten täyttänyt talon, erityisesti näin kesäaikaan. Nyt talossa oli jäljellä enää hän ja Arthur, viimeinenkin lintu oli lentänyt pesästä vain muutamaa kuukautta aikaisemmin, kun Harry oli uuden työnsä ohella saanut oman asunnon Viistokujalta ja pyytänyt Ginnyä asumaan kanssaan. Molly oli ollut hieman vastahakoinen, mutta myöntynyt kuitenkin, hän luotti Harryyn koko sydämestään, aivan yhtä paljon kuin omiin lapsiinsa.
Nyt Molly oli ryhtynyt neulomaan pieniä tossuja, joita hän oli viime kuukausina tehnyt jo melkoisen läjän, sateenkaaren jokaisessa värissä. Tietoisesti nainen työsti niitä ensimmäiselle lapsenlapselleen, mutta mielen perukoilla leijui edelleen ajatus uudesta tulokkaasta. Niin suorasanainen kuin Molly olikin aina ollut, ei hän kokenut sopivaksi kysellä suoraan lapsiltaan, oliko joku näistä saamassa vauvan. Etenkään Ginnyltä, sillä toisaalta hän pelkäsi istuttavansa nuoren tyttärensä päähän ajatuksen perheen perustamisesta näin varhain.
Oli kuin joku olisi aavistanut Mollyn kaipaavan seuraa, sillä pienen tovin kuluttua oveen koputettiin. Ennen kuin rouva Weasley ehti edes laskea neulomuksia käsistään, ovi jo aukesi.
“Hei äiti”, Ginny sanoi astuessaan sisälle. “Isä on varmaan töissä?”
“Voi Ginny, tämäpä mukava yllätys”, totesi Molly yllättyneenä ja heilauttikin saman tien sauvaansa niin, että teepannu siirtyi liedelle lämpenemään. “Mikäs sinut tänne lennätti? Ja missä Harry on? Älä nyt suinkaan sano, että tekin olette eronneet…”
“Rauhoitu äiti. Harry on vain töissä”, Ginny vastasi huvittuneena pudistellen päätään äitinsä hössötykselle. “Tulin vain kertomaan yhden jutun.”
“Kerro ihmeessä”, Molly rohkaisi ja oli jo aivan varma, että oli osunut oikeaan arvellessaan kuopuksensa odottavan vauvaa.
“Sitä minä vain, että voi olla että tuo sinun villatossutehdas taitaa saada uuden asiakkaan”, Ginny kertoi melko suorasukaisesti, vaikka ei sanonutkaan sanatarkasti.
“Minä arvasin!” Molly hihkaisi ja nousi jo mennäkseen halaamaan tytärtään, joka oli jäänyt seisomaan oven lähettyville. Nainen oli käynyt tämän tilanteen päässään niin monesti läpi, ettei osannut edes järkyttyä enää.
“Äiti, en minä ole raskaana”, Ginny toppuutteli heti. Molly näytti hämmentyneeltä ja kysyvältä. “Hermione on. Minä vain tulin kertomaan hänen puolestaan.”
Nyt rouva Weasley näytti entistäkin hämmentyneemmältä. Hän ei heti osannut sanoa mitään. Siitä ei ollut montaa päivää, kun Ron oli kertonut hänen ja Hermionen eronneen.
“Olikohan Ronin ja Hermionen ero sitten hieman hätäinen päätös?” Molly sai lopulta jotain sanottua.
“No tuota… Ei varsinaisesti. Katsos kun…”, Ginny kierteli samalla kun istuutui pöydän ääreen vilkaisten äitiinsä. “Se lapsi ei ole Ronin, vaan Georgen.”
“Anteeksi mutta… Sanoitko sinä juuri, että Hermione on raskaana Georgelle?” Molly varmisti, vaikka oli kyllä kuullut varsin hyvin, mitä Ginny oli juuri kertonut. Tätä Molly ei ollut missään nimessä osannut odottaa. Hän ei edes tiennyt, että Hermione ja George olivat sen kummemmin tekemisissä. Ginny ei tunnetusti ilmaissut asiaa kovin epäselvästi, vaikka aluksi olikin vähän kaarrellut aiheen ympärillä.
“Meidän täytyy kutsua Hermione päivälliselle. Osoittaa tukemme”, Molly ilmoitti lopulta päättäväisesti. “Tietääkö George?”
“Minä en itse asiassa tiedä, tietääkö hän. Hermione sanoi, että haluaa itse kertoa hänelle”, Weasleyn sisarusparven nuorin kertoi ja katseli samalla, kun äitinsä kaatoi teetä kuppeihin. Molly osasi lukea tyttärensä sanoja ja eleitä rivien välistä niin, että Hermione ja George eivät seurustelleet keskenään. Se toisi varmasti omat hankaluutensa tilanteeseen. Puhumattakaan siitä, että Hermione on eronnut melko hiljattain Ronista. Oli sanomattakin selvää, ettei tällainen uutinen välttämättä tekisi hyvää veljesten väleille, mutta asia oli pakko hoitaa, ja Molly oli sitä mieltä, että perhepäivällinen olisi sopiva paikka sellaiselle, siinä kun on muita ympärillä, ei välttämättä synny mitään suuria nujakoita, joita Molly oli seitsemän lapsen äitinä selvitellyt yhden jos toisenkin.
