Nimi: Puhvelinsontaa takataskussa
Kirjoittaja: Onkonälkä
Genre: Fluff, Romance
Ikäraja: S
Pairing: Luna/Seamus
Haasteet: Paritusketju, Sana/Kuva/Lause10 sanalla Neuvotella, Älyttömät otsikot, sekä Kerää kaikki hahmot (Seamus)
Puhvelinsontaa Takataskussa
Mikä siinä tytössä oli niin täydellistä? Ei se ainakaan ollut ne hieman sojottavat silmät, saati unelias puhetyyli. Ei hän kovin raikkaaltakaan tuoksunut, milloin hän kantoi puhvelinsontaa takataskussa, milloin hän karkotti erilaisilla hajustepusseilla ja valkosipuleilla mitä ihmeellisimpiä otuksia, joista en koskaan ollut aiemmin kuullut. Hänen vaaleat hiuksensa olivat aina takussa, oksissa ja mullassa, ja poskipäillä mutaa.
”Hei, rakas!” Sanoin avovaimolleni ja nyppäsin havunneulan hänen otsaltaan. ”Löysitkö mitään?”
Naisen ilme kirkastui osoittaessani mielenkiintoa, ja hän suikkasi nopean suukon poskelleni.
”Katso, upean värisiä munia”, hän hihkui ja avasi nyrkkinsä, jossa hän puristi kourallista pyöreitä pikkukiviä.
”Ne ovat hienoja”, totesin ja Lunan kiiruhtaessa sisälle, kiitin onneani tästä talosta. Lunalla oli ylimääräinen huone vintillä, jonne hän säilöi, ja jossa hän tutki löydöksiään, jotka minusta olivat kaikki vain kiviä, käpyjä, tammenterhoja ja metsän eläinten talvikarvoja.
Mihin minä siinä tytössä rakastuin? Ei se ainakaan ollut hänen lapsenomainen intonsa mielikuvitusotuksiin, eikä äärimmäinen halu kulkea metsässä niitä etsimässä. Itse asiassa kuvittelin rakastuvani ilmassa viihtyvään huispaajatyttöön, jonka kanssa lentäisin päivät ja rakastelisin yöt. Minun ja Lunan suhde ei ollut kovinkaan fyysinen, ja Luna oli maanläheisin tuntemani ihminen. Hän ei suostunut edes istumaan luutani kyydissä.
”Seamus, en minä halua lentää luudalla”, Luna kivahti itselleen vieraan vihaisella tyylillä, ja hämmentyi itsekin äänensä voimasta.
”Voimmeko edes neuvotella? Minä en pidä ilmiintymisestä”, asetin vastakommentin. Oli inhottavaa tuntea puristuvansa, tukehtuvansa, ikään kuin hukkuvansa.
”Minä en suostu! Voi, olisipa meillä hevoskotka. Tai thestrali”, Luna huokaili. Tästä ei tulisi mitään.
”No, vanhempani odottavat meitä syömään. Entä jos minä lentäisin, ja sinä ilmiintyisit? Kävisikö se?” ilmaisin kompromissiehdotuksen. Naisen kasvoille levisi miettivä ilme, joka vaihtui hymyyn.
”Se sopii.”
Mihin minä siinä tytössä rakastuin? Loppujen lopuksi en itsekään tiedä, mutta hänen kanssaan tahdon viettää loppuelämäni. Luoda yhteiset muistot yhteiseen kotiin ja olla onnellinen.
”Luna?”
”Niin, Seamus?”
Polvistuin hänen eteensä metsässä, olin varta vasten seurannut häntä sinne.
”Tuletko vaimokseni? Soisitko minulle sen kunnian?”
”No, kai se sopii.”
Enkä kai parempaa vastausta odottanutkaan.