tirsu: Kiitos todella paljon kommentistasi!
Ihana tietää, että onnistuin mielestäsi hahmoissa, ja Tony kuuluu ehdottomasti supersankarien top listalle.
Minä hymyilen ylileveästi, kun sain näin ihanan kommentin!
Sole: Kiitos tositositosi paljon kommentistasi ja virhe bongauksesta!
Korjailin ajatusmokani.
Tony/Pepper lukeutuu oman fanonini suosikkeihini, ja olin todella onnellinen siitä, että tämä tuntui oikealta, koska tätä oli haastava kirjoittaa. Ihan punaistuin kehuista, kiitos.
Ikäraja: K-13
Genre: söpöily, romance
Fandom: Iron man (elokuvat ja sarjakuvat)
Paritus/Hahmot: Tony Stark / Pepper Potts
Vastuuvapaus: En saa rahaa, enkä omista mitään. Iron man kuuluu Marvelille ja monille muille.
A/N: Tästä toisesta osasta tuli pidempi kuin mitä alun perin aioin, mutta ajattelin, että menköön.
Nauttikaa!
Hetkiä ikuisuuden edessä2.Jarvis soitti työskentelymusiikkia. Metallin raskaat sävelet värähtelivät talon rakenteissa. Pepper irvisti kävellessään portaat kellariin. Musiikista päätellen Tony oli sillä tuulella, ettei halunnut keskustella kenenkään kanssa.
Pepper pysähtyi kellarin läpikuultavan oven eteen. Tonyn hahmo puuhasteli auton moottorin kimpussa, luodinkestävän lasinkin läpi erotti selvästi, ettei hänellä ollut kuin housut ja hihaton paita. Pepper vilkaisi vaistomaisesti kuvajaistaan; hiukset olivat asiallisella poninhännällä, puku oli rypytön, pisamat täplittivät nenää ja poskia.
Jarvis avasi oven ja Pepper kopisi koroissaan öljyn ja työkalujen sekaan. Tonyn paja oli kummallinen sekoitus modernia ja muinaista tekniikkaa. Auton moottori, jota Tony korjasi, kuului keräilyharvinaisuuteen. Pepper oli joutunut istumaan kuusi tuntia lentokoneessa päästäkseen huutokauppaan, jossa se oli ollut myynnissä.
– Ulkona on kesä, Pepper sanoi musiikin yli.
Tony kääntyi ympäri ja kohautti olkapäitään. Valkoista, likaista hihatonta paitaa vasten hänen rintakehänsä sininen hehku näytti lumoavalta, kirkkaalta ja puhtaalta.
– Yleensä ihmiset käyvät kesäisin ulkona, uimassa ja syömässä jäätelöä, Pepper sanoi.
– Ja yleensä ihmiset käyvät myös kokouksissa, niinhän, Tony sanoi.
– Se on varsin yleinen käytäntö, Pepper sanoi.
Tony heilautti öljyistä kättään. – Saarnaa jo niin päästään sitten siitäkin. Sitä vartenhan sinä tulit, sanomaan taas kerran, että olen lyönyt kaiken leikiksi.
– En koskaan sano, että lyöt leikiksi, Pepper sanoi.
– Ei, et taida sanoa niin, Tony sanoi ja raapi leukaansa. – Saarnata sinä kuitenkin tahdot.
– Niin tahdon, Pepper sanoi. – Jarvis, laita musiikki pois.
– Tehty, kaiutin parkani inhoavat tuota särinää, kiitos neiti Potts, Jarvis sanoi.
– Kaiuttimillasi on huono maku, Tony mutisi.
– Tony, yhtiöitä ei johdeta kellarista, Pepper sanoi.
– Minulla oli maailmanpelastushätätilanne, Tony sanoi.
Pepper kohotti kulmiaan.
– Ja tuo kaunis auto sanoi, että haluaa päästä liikenteeseen, Tony jatkoi.
Pepper huokasi ja ravisteli päätään.
– Sitä paitsi, ei minun tarvitse olla kokouksissa, koska sinä olet täydellinen minä, Tony sanoi.
– Onko minulla parta? Pepper kysyi.
– Ei, Tony sanoi.
– Sitten en ole täydellinen sinä, Pepper sanoi. – Usko pois, Tony, ihmiset huomaavat tällaiset pikku jutut.
Tony irvisti. – Tuo loukkaa minua syvästi. Olen aina ajatellut olevani vetävän näköinen nainen. Mutta pääasiana on se, että luotan sinuun täydellisesti.
Pepper tuhahti, Tonyn katse hakeutui työkaluihin, ja Pepper totesi keskustelun jatkamisen turhaksi. Nainen kääntyi ympäri ja käveli ovelle. Ovelta hän kääntyi katsomaan Tonya, joka oli kumartunut takaisin moottorin puoleen.
Heti kun ovi sulkeutui Pepperin takana, musiikki alkoi taas väreillä rakenteisiin. Pepper käveli portaat ylös, ulos talosta. Ulko-ovella Jarvis toivotti vaisusti hyvää päivänjatkoa. Pepper nousi autoon ja kuljettaja ajoi hänet takaisin toimistolle.
Hänellä olisi edessä pitkä päivä, koska miljoona asiaa vaati Tonyn huomiota ja koska Tony ei ollut paikalla, ne asiat lankesivat Pepperille. Nainen istui Tonyn tuolille, Tonyn ison pöydän taakse, ja tunsi itsensä pieneksi. Hän oli näytellyt tämän roolin monta kertaa, mutta se tuntui aina yhtä väärältä.
Kello oli melkein kahdeksan, kun Pepper vihdoin sammutti työhuoneen valot. Hän käveli haukotellen hissille ja laskeutui katutasoon. Hän oli lähettänyt kuljettajan viideltä kotiin, ja mietti aulan poikki kävellessään taksin ottamista. Kun hän pääsi toimiston ulko-ovista, kadun toisella puolella parkissa olleeseen autoon syttyivät valot ja auto kurvasi Pepperin eteen.
Pepper sujautti kätensä mahdollisimman rennosti taskuihinsa. Hänellä oli taskuissaan kaksi hälytintä ja yksi etälamautin. Toinen hälyttimistä ottaisi yhteyden Jarvisiin, toinen SHIELDiin. Tony ei pitänyt siitä, että Pepperillä oli kaksi hälytintä, mutta oli pitkin hampain myöntänyt, että molemmista voisi olla hyötyä.
– Sanoinhan, että tämä kaunokainen tahtoi liikenteeseen, Tony huikkasi laskettuaan ikkunan.
Pepperin kädet rentoutuivat ja hän hengitti syvään mahdollisimman huomaamattomasti.
– Tule kyytiin, Tony sanoi, ja Pepper nousi pelkääjän paikalle.
Tony kurvasi muun liikenteen joukkoon tavalliseen hengenvaaralliseen tapaansa, vaikka hänellä ei ollut nyt käytössään urheiluauto. Hän vilkuili paljon Pepperiä ja vähän tietä ja virnuili.
– Aioitko iskeä minua lamauttimella?
– Pitäisikö? Pepper kysyi.
– Taisin pelästyttää sinut, Tony sanoi ja kuulosti melkein katuvalta.
– Olen tottunut siihen, että kaiken maailman hörhöt ovat kiinnostuneet pomostani, Pepper sanoi.
Tonyn sormet rummuttivat rattia. – Mitä jos leikittäisiin yhden illan ajan, etteivät kaiken maailman hörhöt vainoa minua?
– Kuulostaa hauskalta, Pepper sanoi.
– Hyvä, Tony sanoi ilme kirkastuen. – Minulla on sinulle lahja.
– Ei ole syntymäpäiväni, Pepper sanoi.
– Tiedän, Tony sanoi.
– Arvasit, Pepper sanoi. – Koska on minun syntymäpäiväni?
– Kerran vuodessa, Tony sanoi, ja Pepper hymyili.
Kaiken liikenneturvallisuuden vaarantaen Tony kurkotti takapenkiltä ruskean paperikassin. – Ole hyvä.
Pepper otti paketin ja yritti olla ajattelematta miten läheltä he olivat ohittaneet rekan. Kassissa oli kaksi mustaa laatikkoa. Toisessa oli kauniit kengät ja toisessa upea mekko.
– Nämähän ovat hienot, Pepper sanoi.
– Ajattelin, että voisimme mennä tanssimaan, Tony sanoi.
Pepper katsoi tarkemmin Tonyn asua. Nahkatakin alta näkyi aavistus puvusta ja tummat housut olivat tarkemmin katsottuna puvun housut.
– Muistit tämän iltaisen hyväntekeväisyysgaalan, Pepper sanoi.
– Niissä juhlissa on yhä minun nimeni, vai mitä?
– On, Pepper sanoi.
– Mutta sinä et ollut menossa, Tony sanoi.
– Niissä juhlissa on sinun nimesi, Pepper sanoi.
– Niin.
Pepper vaihtoi vaatteet auton takapenkillä. Tony nojaili häveliäästi autoon selin ja katseli pikkutien tyhjiä maisemia. Mekko sopi hyvin Pepperille. Kengät puristivat hiukan, mutta hän ei sanonut siitä, hymyili vain Tonyn vislatessa hänet nähdessään.
– Olet eittämättä juhlien kaunein nainen, Tony sanoi.
– Emme ole vielä juhlissa, Pepper sanoi, kun auto hurisi eteenpäin.
– Ei minun tarvitse nähdä muita naisia tietääkseni, että sinä olet kaunis, Tony sanoi.
– Kohteliaisuus Tony Starkilta, Pepper sanoi. – Saisipa tämän nauhalle.
Tony virnisti. – Nauti hetkestä, sillä se ei tule toistumaan. Ja kysyttäessä kiellän kaiken.
Pepper nauroi. – Tietysti sinä kiellät kaiken. Älä huoli, annan tälle hetkelle kaiken sen ansaitseman arvon.
Tonyn huulet mutristuivat hiukan, hän näytti siltä kuin haluaisi kysyä hetken arvosta, mutta ei kysynyt. Pepper oli jo polttanut hetken lähtemättömästi muistiinsa. Sen hetken, kun Tony sanoi häntä kauniiksi. Se oli tallennettu ihan sen hetken viereen, kun Tony oli sanonut, että Pepper oli ainoa perhe, joka hänellä enää oli.
Kesäilta säteili lämpöä, ja nauru ja puhe täyttivät juhlien näyttämönä toimivan puutarhan. Tony keräsi ympärilleen juuri niin paljon huomiota kuin aina. Pepper häilyi hänen vierellään, sillä aina kun hän oli lipumassa kauemmas, Tonyn katse etsi hänet ja pyysi jäämään.
Kun ilotulitus alkoi, kun violetit, vihreät, kultaiset ja punaiset rätisevät valot täyttivät taivaan, orkesteri alkoi soittaa ja Tony tarttui Pepperin käteen ja veti hänet tanssille varatulle kiveykselle. Taivaan loimutessa valoista, sähisevien pisaroiden laskeutuessa maata kohti, Tony ja Pepper kieppuivat hitaasti ympäri, ympäri, ympäri.
Siinä hetkessä ei ollut tilaa hörhöille tai peloille. Oli vain he kaksi ja musiikki ja valot. Kymmenet parit tanssivat heidän ympärillään, tuhannet valot hehkuivat taivaalla, ja he hymyilivät toisilleen.
Mutta kysyttäessä he kumpikin sanoisivat, että sattuivat vain tanssimaan yhdessä. Se oli vain yksi tanssi. Se oli kohteliasta ja merkityksetöntä.
Se oli unta. Yksi kurkotus kohti mahdollisuuksia. Mutta he eivät tarttuneet mahdollisuuteen, joka kiehnäsi heidän ympärillään, rätisi heidän välissään. He sopivat katseilla, että koko ilta laskettaisiin uneksi. Niin kaikki pysyisi ennallaan, eikä mitään vaarannettu.