Nimi: Yhdellä korvalla kuulee paremmin
Kirjoittaja: Daran
Päähenkilöt: Fred & George
Ikäraja: K-11 (koska tää nyt kuitenkin tavallaan käsittelee kuolemaa…)
Genre: Draama(+huumori)
Vastuuvapautus: Hahmot kuuluvat Rowlingille, totta kai.
------------------------------------------------------------------------------------------
Ajattelen usein, miten huvittavia he ovatkaan. Miten paljon heiltä jää huomaamatta. Johtuuko se siitä että heillä on vain yhdet parit silmiä ja korvia? Jopa vuoropuhelut muiden kanssa ovat niin erilaisia kuin meidän välisemme. Tiedäthän…
Keskustelut, kuten Alician kanssa:
”Mennäänkö elokuviin? Haluaisin tietää miksi niistä kohistaan aina niin kovin.”
”Enpä tiedä George, siellä on jästejä. Ehkä en osaisi käyttäytyä kuten he?”
”Ymmärrän mitä tarkoitat: jästithän ovat kaikki niin samanlaisia.. Kun vertaa meihin taikoviin. Jotka taas muistutamme enemmän toinen toisiamme.”
(”Kuten Luna ja Percy, tiedättehän: kuin kaksi marjaa.”)
Tai Aliciasta:
”Vaimosi on niin kaunis, ihan kateeksi käy.”
”Kyllä, kuin hevoskotka keväisenä aamuna.”
”Mahdat olla onnellinen?”
”En uskalla silmiäni räpäyttää.”
”Ymmärrän, Weasley. Ettei onnesi vain katoasi?”
(”Hah, muista se hevoskotkavertaus…”)
”Niinpä…”
Ja se keskustelu Ginnyn luona:
”Muistelin tässä millaista se olikaan kun Harry, Ron ja Hermione jahtasivat hirnyrkkejä ja minä sain vain istua kotona ja odottaa…”
”Oli varmaan raskasta sinulle...”
(”…kun miehesi karkasi veljesi ja ystäväsi kanssa… Köh köh…”)
”Kiitos, oletpa sinä nykyään kultainen.”
”Toinen luontoni suorastaan.”
(”Turha tuhlata empatiaansa siskoon. Mitenköhän raskasta Angelinalla on ollut, kaipaisi ehkä olkapäätä jota vasten itkeä..?”)
”Sehän on naimisissa nykyään.”
”George, kenestä sinä puhut?”
”Unohda…”
Sanovat että olen vakavoitunut. Etten pilaile kuten ennen. Kaikki luulevat että se oli kuolemasi joka muutti minua niin paljon. Äh, he eivät vain tajua kuulevansa enää puolet vitseistämme.